Unen näit

Oon nukkunut varmaan viikon yöt huonosti ja viime yö ei ollut poikkeus. Näin aivan törkeää unta.

Olin koululla, joka oli paljon pienemmässä rakennuksessa kuin ennen. Siellä oli mun entisiä luokkalaisia niin lukio kuin ylä-asteajoilta. Siellä oli myös paras luokkakaveri, joka on myös ollut koulukiusattu. Sillä sit jotenkin kilahti siihen koko porukkaan. Se pohjautu jotenkin siihen, että sillä oli ollut joku jätkäkaveri, joka ei saanut tukia koulun takia ja sen takia se ei voinut saada jotain lääkkeitä johonkin, varmaan masennukseen, ja se jätkä oli kai tehnyt itsemurhan. Tää oli sinällään jo aika kaukaa haettua siinä unessa, koska parhaalla luokkakaverilla oli ollut mun aikana 1½seurustelukumppania ja kumpikaan ei todellakaan ollut tollanen.

Tosiaan sillä sit kilahti ja se yritti tappaa meijjän entisen ryhmänohjaajan (joka musta oli koulussa tosi mukava ja itku kurkussa kerroinkin sille koulun lopussa, että mulle oli tosi tärkeetä, että se oli mulle niin iso tuki) ja meijjän luokkalaisia. Yritettiin koko luokka paeta sieltä koulusta ja päästä karkuun sitä. Sit seisoskeltiin siellä koulun pihassa ihan paniikissa ja yritin soittaa hätänumeroon, mutta ei sieltä mulle kukaan koskaan vastannut vaikka puolet siitä unesta soitin sinne. Se tyyppi kävi aivan suruttomasti päälle ja me yritettiin sitä sit aina irrotella ties millä konstein.

En tiedä kenenkä fiksun idea oli se, että meidän juuri melkein tapetut ihmiset laitettiin takaisin kouluun pareittain käymään tarkistuskierros sisällä ja että meille ei tulis sit mitään traumoja tapahtuneessa. Kaikki oli aivan kusi sukassa siellä ja pelkäs, että kohta meijjät tapetaan, kun kukaan ei tiennyt missä se kaveri oli. Mulle melkein jo löytyi pari siinä ovella, mutta jouduin sitten loppujen lopuksi sinne yksin. Kävelin siä pimeessä (miksi kukaan ei sytyttänyt valoja?) aivan hukassa ja kuulin kai sit jotain kolinaa jostain, koska hyvin epäluulosesti ja pelokkaasti avasin sen kaapin oven. Siellä oli kolme jotain likkaa aivan paniikissa, koska ne ei ollut uskaltanut tulla pois. Autoin ne sit ulos sieltä ja se meitä kaitsennut opettaja alkoi meuhkaan niille, että miks te siä olitte ja ne kerto, että eivät uskaltaneet lähteä.

Sit taisinkin herätä. Meinasin saman tien nukahtaa takas ja se uni meinas jatkua, joten päätin herätä kokonaan enkä ees muista koska olisin herännyt näin aikasin.

Teko, joka saa ilon kyyneleet silmiin

Voisin kertoa itseäni huvittaneesta tapahtumasta aivan parin päivän sisään.

Oon lähössä koirareissuun tässä lähiaikoina ja mulla oli vähän ajatuksena, että voisin kysyä mukaan myös parhaan kaverijätkän mun ja jätkän kanssa, koska sillä on tuttuja sillä suunnalla. Kysyin kuitenkin sit eka jätkältä lähteekö se mun mukaan, kun tartten lisäkäsiä sinne. Se sano, että jos hän sanoo ei ja tuleekin mukaan niin yllätyt ilosesti. No oli siinä jotain muutakin puhetta, mutta kuitenkin tossa silleen tiivistetysti. Meinasin siinä vaiheessa todeta, että en todellakaan ylläty ilosesti, koska mun pitää järkätä sinne sillon joka tapauksessa joku muu mukaan. No totesin sit, että kysyn sit parasta kaverijätkää sinne mukaan, koska tartten sinne jonkun.

Todellista rakkautta kohti tätä maailmaa
Ja aina tulen kaiken muistamaan
Ja aina ystäviä rakastaa 
JouGGis - Ystäville

Kysyin sit sitä parasta kaverijätkää ja se sano, että vittu kun hänellä on just festarit sinä viikonloppuna. Totesin, että selevä juttu kysyn jotain muuta. Sit tää paras kaverijätkä sanoo, että hän voi perua sen festarireissun. Olin heti, että ei ei mun takia tartte, mutta sit se oli palavasti sitä mieltä, että lähtis meijjän mukana sinne. Olin ihan tippa linssissä, että miten mulla voi olla näin ihana kaveri, joka peruu oman (varmasti tärkeemmän) menonsa sen takia, että pääsee mun kanssa johonkin, joka ei oo sen juttu. Sanoin sille kuitenkin, että kattoo ensin, että saako se rahansa takasin siitä, että jos ei niin sit ei kannata lähtiä tai yritin ainakin ilmasta itteni näin.

Sit sanoin vaan jätkälle, että enhän mä sua tartte mihinkään kun mulla on x, joka peru festarireissunsa sen takia, että pääsee mun mukana sinne. Jätkä vähän aikaa asiaa funtsailtuaan sano, että sano sille, että menee sinne, että kyllä mä voin mukana lähteä. Kylmän viileästi jätin jätkän tarjouksen huomioimatta, koska jos paras kaverijätkä kerta haluaa lähteä mukaan niin en mä sitä enää jaksanut alkaa kieltämään ja setvimään. Meille tulee varmasti paras reissu, jos paras kaverijätkä lähtee mukaan! Vaikka siellä satais kaatamalla vettä tai tulis taivaan täydeltä rakeita niin meillä on aina hauskaa ja sehän on tärkeintä. Siinä on sellanen ihminen, jonka kanssa saadaan vaikka puusta keskustelunaihe ½tunniks. Meillä riittää juttua ja hyvin harvoin ollaan hiljaa. Sit välillä muita tuntuu ärsyttävän, koska MEILLÄ VAAN ON NIIIIIIIIN HAUSKAA!

Mitäpä mä tekisin jollain tusinalla kaverilla, kun mulla on oikeasti hyviä ystäviä useampi! No 5-6 ystävää, jonka lisäksi mulla ei oo sit oikeastaan yhtään kaveria, mutta eiks ne ystävät oo tärkeempiä?

Lukio ohi - parempi elämäkö edessä?

Katson ulos ikkunasta ja nään vain sadetta. Ihmettelen, kun porukka hehkuttaa "JEE KESÄ! JEE LOMA!" tai surkuttelee "yhyy, ei enää teijjän seuraa", kun lukio, amis, ysi yms loppuu. Päästetään ystävistä irti. Mä en päästänyt ysin lopussa kenestäkään kaverista irti. Mulla ei enää siinä vaiheessa ollut kunnon kavereita luokallani. Paitsi yksi, mutta häntäkään ei oo enää.

Hyvää yötä vanha frendi näe parempia unia
Mä istun himas katsellen vanhoi valokuvia
Muistokansioon sun valokuvat kerään
Sä nukut vieläkin kun mä uuteen aamuun herään
Steen1 - Jarden träkki

Lukion ensimmäinen vuosi. Se oli yhtä helvettiä. Mä olin aivan pohjalla. Vihasin elämääni niin paljon ja yksi mun muutamista syistä elää oli yksi kaveri, joka tartti mun tukea. Mä olin sen ainut, jolle hän puhui ees sen vähän, jota melkein en ees laskenut puhumiseksi. Sit hän kuoli, teki itsemurhan. Multa meinas mennä kaikki. Musta tuntui, että mulla ei oo enää mitään syytä elää. Sinä lukion ekan vuoden keväänä aloin kirjoittamaan tätä blogia, koska elämä alkoi tuntumaan liian vaikealta. Mä ponnistelin, tappelin koulun kanssa ja vihasin luokkalaisiani yli kaiken. Ne jätti mut jo ysillä, mutta sen kestin paljon paremmin kuin sen, että mulla ei ollut lukion eka vuonna ketään. Ja vielä se, että mut tungettiin lukion ekana vuonna niiden kanssa samalle luokalle, jotka ei puhunut mulle sanaakaan. Toki oli siellä paras luokkakaveri & nyt jo rakas muisto (mul on niin ikävä sua ♥), jonka kanssa en eka vuonna ollut yhtä hyvissä väleissä kuin toka vuonna, mutta puhuttiin kuitenkin. Lukion eka vuonna tanssin vanhani ja vihasin sitä. Se sattui niin paskaan saumaan. Yritä siinä olla iloinen kun koulupäivät oli kaikki tyyliin 8-16 ja teet kuolemaa väsymyksen takia + yksi parhaista ihmisistä ikinä kuoli.

 Toiselta puolelta löysitkö jotain parempaa
Mä toivon et sul on sielä paljon helpompaa

Steen1 - Jarden träkki

Lukion toka vuosi alkoi olla jo paljon inhimillisempi. Lyhyemmät koulupäivät ja elämä vähän valoisampaa kuin eka vuoden keväällä. Tokan vuoden seurasin sivusta jätkien ylioppilaskirjoituksia ja pelkäsin tulevaa kevättä - jätkät ei enää olis mun seurana koulussa, kun niiltä loppus koulu helmikuussa. Keväällä kirjoitin terveystiedon portfolion, jossa oli mun kaikki ahdistuskohtaukset / viiltelyhalut, syömiset, liikkumiset ja jotain terveysuutisia. Opettaja palautti sen kysyen jotain tänne suuntaan, että oliks tää joku avunpyyntö, kun kirjoitit, että psykologillakäynnit ei oo sulle toimiva ratkaisu. Vastauksena aina se sama tuttu "kaikki on hallinnassa". Lukion toka vuoden pelkäsin tulevaa kesää. Ero jätkästä. Jätkät lähtee armeijaan. Jään aivan tyhjän päälle. Kevät kuitenkin onnistui yllättävän hyvin, vaikka jätkät ei ollut koulussa. Toisaalta en mäkään siellä hirveämmin ollut, koska otin mahdollisimman vähän kursseja. Kesä oli tosi kivaa aikaa! Oli työkaveri, jätkät ja Haamu. Ja Haamu ja työkaveri sit kun jätkät oli armeijassa.

Koulu oli painajaisunta
älykkäämmät huuteli, haukkui
PMMP - Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Kolmas vuosi. Syksy oli hirveä, mutta ei se silti vetänyt vertoja lukion eka vuodelle. Mä olin niin hukassa. Olihan se ankeeta olla niin paljon yksin koko syksy, mutta siihen tottu. Välillä vaan meinas usko loppua, kun tuntu elävän vaan viikonloppujen takia, jota se oikeasti olikin. Ootin vaan viikonloppuja. Olihan kolmos vuonna toki yo-kirjotukset, mutta ne oli oikeasti mun elämässä niin pieni paha, että mä en ees meinaa muistaa niitä. Kun koulu loppu helmikuussa niin mun elämäni on mennyt niin paljon parempaan päin! Oon ollut paljon ilosempi ja nauttinut tekemättömyydestä - mikä tahansa on parempi kuin koulussa olo, vaikka jossain kohtaa en halunnut viettää ees syyslomaa, koska en halunnut olla yksin. Mun elämäni on kuitenkin ottanut aimoharppauksia parempaan suuntaan tän kevään aikana, koska ei oo tarvinnut olla koulussa niitten mulkvisti luokkakaverien kanssa. Mulla on koulussa tasan kolme henkilöä, joita jään kaipaamaan, mutta niistäkään ei kukaan oo sellanen, jonka menettäminen oikeesti sattuis.

 Mulle ei oo jäänyt koulun osalta mitään hyviä muistoja tästä kolmesta vuodesta. Pelkkää paskaa vaan. Okei, jokunen hyvä kokemus on parhaan luokkakaverin kanssa ja muistan nauraneeni sen kanssa joskus (hyvin harvoin), mutta en osaa sanoa yhtään minkä takia. Minkä ansiosta meillä on ollut niin hauskaa? Parasta koulun osalta koko kolmessa vuodessa on ollut se, että mun ei oo tarvinnut kauheasti käydä ees koululla helmikuun alun jälkeen. Mä en arvosta yhtään mun ylioppilaslakin saamista. Ei se musta oo mitenkään iso ja suuri asia. Tän paskan jälkeen se ei oo minkään arvonen. Jos mulla olis ollut kolme ees vähän parempaa vuotta lukiossa niin se olis varmaan sen kaiken arvonen, mutta nyt mua lähinnä vaan ärsyttää, että oon pilannut elämääni sen kolme vuotta lukiossa. Toisaalta tää on mun tapa, jos jotain alotan niin suoritan sen sit ees vähän riman yli vaikka se olis kuinka perseestä. Se on eri asia sanoo, että en jaksa mennä kouluun, kun ei oikeasti jaksa / kykene, kun se, että sanotaan sen takia, että ei viittis. Mulla ei oikeasti oo yhtään poissaoloja / lintsaamisia sen takia, että en olis ollut kipeenä.

Tässä vaiheessa en voi kun kiittää jätkiä, että ne on kestänyt mua, mun ailahtelujani ja että ne on tukenut mua kaiken tän keskellä ♥ Paras likkakaveri ansaittee myös kiitoksensa!