Sumuista todellisuutta

Mä olen tosi hyvä jauhamaan Haamusta joten taidampa tänäänkin. Tuntuu oudolta, koska nimesin sen just siks Haamuks, että en oo sen kanssa tekemisissä ja se on vaan joku haamu mun elämässäni mistä en tiedä mitään, en kuule mitään ja näen hyvin harvoin. Nyt se ei enää oo niin. Mulla on mahdollisuus ottaa siihen yhteyttä, jos vaan haluan. Se ei oo enää se joku josta en kuule mitään. Haamujenhan ei kuulus olla todellisia..
Ja se yllätti mut eilen! Se selvänä sano jotain sellasta mitä en olis koskaan sen olettanut sanovan.
Oli ihana kuulla eilen ystävältä, että mä en oo oikeesti tehnyt mitään minkä takia kaikki olis skipannut mut vaan se on johtunut niistä itestä. Ja mun mielestä myös sattumista. Sit se luotteli mulle muutenkin kivoja asioita selvänä. Arvostan! Se muistutti mulle sitä, että itteensä ei pidä syyttää.

En turhaan törsää rahaa vaan mä säästän aina juomiseen
Ja tähtään aina suunnan uudelleen parempaan huomiseen
Mc Mane - Mutta tämähän on baari
Musta ihmisten muutenkin pitäisi opetella puhumaan selvänä. Oon varmaan jauhanut tän sata kertaa, mutta kertaus on opintojen äiti. On paljon miellyttävämpää muistaa asioita kun vetää ympäriperseet eikä muistaa mitään. Ja se, että pystyy puhuun selvänä on musta tosi hieno juttu! Arvostan tosi paljon joka kerta, kun joku kertoo mulle selvänä asioita mitä ei siltä henkilöltä oottas selvänä.

Oon ollut jonkun 1½kk viiltelemättä. Mä oon oikeesti tosi pitkiä aikoja viiltelemättä, mutta sit kun romahdan niin se on menoo. Ne jäljet on aina vaan pahempia. Joka kerta toteen "ei nää ennen näin pahat oo ollut". Mulla olis aika perheneuvolaan torstaina enkä ees muista koska oon viimeks siellä käynyt. Hyvällä mallilla taas. Toisaalta mä en halua puhua sille Haamusta enkä siitä tutusta enkä viime kertasesta viiltelystä, koska siitä on niin pitkä aika. Enkä oikeen mistään muustakaan. Voin taas selittää kuinka mulla on kaikki aivan täydellistä, koska en yksinkertasesti saa puhuttua noista. Yhelle psykologille oon saanut kerrottua Haamusta vähän, mutta en todellakaan paljoo. Puhuin sitä vaan äijjänä tai jonain enkä todellakaan maininnut mitään nimee enkä läheskään kaikkee mitä meillä oli. Selitin vaan kuinka muhun sattu se, että se skippas mut ja en usko, että siitä tuun koskaan kuuleen mitään. Se oli / on se ainut psyko joka oikeesti onki musta sitä tietoo ulos ja jolle en viittinyt sanoo kovin usein "kaikki on hyvin enkä oo viillellyt".
Toisaalta mä tiedän, että mun pitäis puhua, mutta toisaalta taas en halua. Ei niitä kuitenkaan kiinnosta.

Poika törmäs tyttöön sattumalta vuoden jälkeen
Kysy "miten menee", samal peitti ranteest viilto jäljet
Tyttö vastas "hyvin", vaikka todellisuudes valehteli
Poika oli pala joka puuttu tytön palapelist
Vertikaali - Poika ja tyttö
Syöminen.. No oon mä syönyt. Päivittäin, mutta en kunnolla. Mun ruoka-annokseni on vähentynyt ja en oo ahtanut turpaani ruokaa ihan koko ajan. En oo käynyt koulussa syömässä ja koska tässä on kohta tulossa koeviikkokin niin en käy siä sitäkään vähää syömässä mitä nyt. Kouluruokailussa oon käynyt n. 2kertaa viikossa. Ainut paikka missä syön kunnolla niin jätkällä. Se tekee mulle ruokaa ja mä syönkin. Kun tuun kotio niin en viitti koskaan tehä mitään eikä täällä ookkaan mitään mitä haluaisin syödä.

Sit mun juominen (mehut yms) on aika säälittävää. Mä en haluais juoda limsoja, mehut alkaa tökkiin ja vettä juon vaan äärimmäisessä hädässä (eli en koskaan). Maito menee ruuan kanssa, mutta muuten en sitä juo. Alkoholi ei sovi päivittäin nautittavaks enkä pidä itteeni minään alkoholin juojana. Viime kerrasta on jotain puoltoista vuotta. Lähdevesistä en erityisemmin perusta. Mitä mä alan juomaan? Siedätän itteeni lähdevesiin? Yritän ettiä uusia mehulaatuja?
Mä oon just tällänen, että kyllästyn tosi helposti. Mehuja oon tainnut juoda aikalailla tän vuoden ja nyt alkaa oleen sellanen tunne, että ei enää yhtään mehua kiitos. Aikasemmin oon juonut limsoja, mutta nyt mua etoo ajatuskin niistä (varsinkin coca-colasta ja pepsistä). Appelsiini fantaa / jaffaa en voi juoda, koska mulla alkaa aina särkemään niistä päätä. Vähän voin juoda kaikkee, mutta se ei oikein täytä tota päivittäis nestetarvetta.

"Mut te ootte lutkii teitä pitää käyttää hyväksi"

Heti alkuun voisin kirjoitella, että otsikkohan on Mc Manen biisistä Vitun teinit. Jotenkin se tuntu vaan niin osuvalle.

Tässä vaiheessa voisin kysyä itseltäni mikä ajaa mun ystävät, kaverit yms. siihen tilanteeseen, että ne skippaa mut? Mitä mä olen tehnyt? Mä olen yrittänyt parhaani, mutta silti multa on lähtenyt enemmän ystäviä kun mitä niitä tällä hetkellä on.

Sain kuulla, että yks tuttu on aika kauniisti käyttänyt mua hyväks. Vähän sellanen "pesästä pesään"-tyyppinen tai ainakin siltä se tuntuu. Se ei tainnut kestää kun sanoin kunnolla "ei". Tai en mä nyt tiedä onko se nyt virallisesti mitää hyväkskäyttöö, mutta mulla on sellanen olo niinkun olisin ollut sille joku halpa (ilmanen) huora (vaikka se ei saanutkaan) ja sit musta tuntuu niin hyväkskäytetylle.

Varastat sydämii, ja käytät vaan hyväksi
Heität pois, toteet kylmästi vaa hyvästi
Sana - En kaipaa sua

Miksi mä olen näin sokea? Miksi mä olen niin hyväuskonen? Miksi mä annan läheisille niin helposti anteeksi? Miksi mä en vaan vihaa niitä vaan annan anteeksi? Ihan sama, jos joku läheinen vetäs vaikka turpaan niin sulatan minkä tahansa selityksen ja "tottakai saat anteeks"-tyylinen lause pääsee aina suusta. Enhän mä vois mulle läheistä ihmistä vihata? Enhän mä vois olla antamatta sille anteeks?

Sä annoit ymmärtää
Että olisin jotain tärkeämpää
Apulanta - Lupasit mulle

Mä olen oikeasti sen sorttinen, että kaikki joita pidän itelleni tärkeinä saa kohdella mua kun kasaa paskaa ja annan aina anteeks, esimerkkinä Haamu.
Kyllä se kännissä mua aina muistaa, mutta mites selvinpäin? Eipä siitä taida kuulua selvänä koskaan mitään. En kauheemmin oo koitellut vastaisko se ees mulle selvänä jos soittasin, mutta sen tiedän, että viesteihin se ei ainakaan mulle koskaan vastaa (ainakaan selvänä).
Paitsi perjantaina se taisi (en päätäni pantiks tästä laittas) olla selvinpäin kun soitti ekan kerran, mutta sitä ei sit viimesellä kerralla tosiaankaan ollut. Mutta sain vastauksen mua vaivanneeseen kysymykseen, että miks se skippas mut. En oo kuulemma tehnyt sille koskaan mitään pahaa joka tieto suuresti lämmitti mieltä. Siinä vaan oli yks pikku juttu mitä ei koko maailmalle huudeta.

Silti mä aina annan sille anteeks. Joka kerta. Se skippas mut pitkäks ajaks silloin ilman selityksiä ja nyt oon vaan antanut sille anteeks. Mä vittu ootin niin helvetin kauan ja rääkkäsin itteeni ajatuksilla, että olin ite täysin syypää siihen, että se skippas mut. Mä istuin itkemässä sitä vaikka kuinka usein enkä meinannut päästä millään yli. Ja nyt mä vaan annan anteeks?

Joo'o. Taidan olla vähän tyhmä.

Mä kävelin eilen. Mä kävelin tosi paljon. Mä kävelin tänä aamuna. Mä kävelin tosi paljon. Mä kävelin niin, että uuvuin. Olin niin väsynyt ja oon edelleen. Mä olin niin vihanen kun kuulin tosta tutusta. Mä kiehuin. Mulla oli sellanen fiilis, että hajoon siihen paikkaan. Kävelin siä mettässä eilen ja hoin ittelleni ääneen "miks oot ollut niin sokee? Miks oot niin hyväuskonen? Miks annat anteeks?" koska ne ajatukset mulla pyöri päässä.

Mä en vaan ymmärrä miks mä olen kattonut sen tutun käytöstä. Mä en ymmärrä miks mä olen ollut niin sokee sitä sen käytöstä kohtaan. En teille nyt ala kertomaan mitä siinä on tapahtunut, mutta sen voin sanoo, että ei ihan pikku juttu oo. Miksi mä olen joka kerta ajatellut, että se oikeesti tarttee tukee? Miksi, miksi, miksi...

Halusin koko eilisen viillellä. Kävelin varmaan lähemmäs pari tuntia siä mettässä ja yritin kerätä itteni. En halunnut mennä kotiin, koska halusin viillelllä. Mietin, että olisin hakannut jotain puuta tai kivee, mutta en halunnut vajota siihen. En tosiaankaan halunnut hakata käsiä auki. Mä vaan yritin kävellä sitä ahdistusta pois. Kotona mä halusin viillellä edelleen, mutta ei. Suurin syy siinä oli se, että kynsisakset oli tippunut jotenkin tyhmästi seinän väliin. Nyt mun olis tänään tarkotus yrittää onkia ne pois, kun varpaitten kynnet alkaa näyttään sellasilta korppikotkan raatelukynsiltä.

Mä vaan niin vihaan itteni hyväuskosuutta ja anteeks antavuutta. Sokeutta läheisiä ihmisiä kohtaan. En haluu päästää niistä mun vähistä ihmisistä irti sanomalla "vittu sä oot ollut sika mulle" vaan toteen vaan "ei se mitään, eihän se ollut ees paha juttu".

edit// Okei, ei Haamu nyt ihan noin hirvee oo, vaikka se usein jättääkin mulle vastaamatta. Ehkä sillä on omat syynsä.
Se tänään pysty selvinpäin (tai no eipä sitä viesteistä näe, mutta oon 99% varma tästä) vastaamaan jopa mun viestiini jonka lähetin eilen.

Painajaista painajaisen perään

Nää unet tekee mut hulluks.

Mä oon kaks vikaa yötä tärissyt sen takia, että jännitin ihan hirveesti. Sydän lyönyt tuhatta ja puolta ja vähän päälle. Hirveetä tärinää. Heräilyä. Painajaisia. Paitsi, että niitä painajaisia on ollut aikasemminkin. Melkein koko ajan. Kohta varmaan 2kk.

Ne unet saattaa osan aikaa olla "kivoja", melkein jopa normaaleja. Sitten tapahtuu jotain, että ne on yhtä helvettiä. Nyt kun on ollut väsynyt ja nukkunut huonosti (tai normaalia huonommin) niin ne on oikeesti alkanut häirittemään. Jos se johtus koulustressistä? Jos oottas kesään, että meniskö ne ohi. Jos ei mee niin sit mä meen lääkärille. Mun on pakko, koska mulla alkaa hajoon pää näitten kanssa. Perheneuvolaan olis aika reilun viikon päästä. Siä vois ottaa puheeks, että nään painajaisia. Oon nähnyt ihan sika pitkään.

Jos se osais auttaa mua. Jos se kertois mulle jotain millä saisin nää pois. Jos se osais mun kanssa selvittää mistä nää ees johtus. Stressistä? Jännittämisestä? Mut en mä oikeesti oo tätä koko aikaa jännittänyt.

Vallotit mun sydämen, samantien särjit sen.
Sydämeen jäi sellanen jälki, et tiedä en,
miten meinaan jatkaa, tapoit luottamuksen,
miehiin, en tiedä teitkö sen tarkotuksel.
Sana - Hei älä mee

Mä heitin pallon Haamulle sillon reilu viikko sitten. Taisin sanoo jotain tyyliin "Sä soitat seuraavaks". Mä en ala soittaan sille, vaikka haluaisinkin. Jos se on pystynyt olla soittamatta kuukausia (vuosia) niin mä en oikein jaksa uskoo, että se soittas. Sen kanssa on ihan kivaa vaihtaa kuulumisia.
Mä tein yks päivä terävän huomion. Mä en uskalla sanoo sille mitään mikä saattas hajottaa meijjän muutenkin rikkonaisia välejä. Mä pelkään menettäväni sen uudestaan. Mut toisaalta, eiks sellanen ihminen olis menettämisen arvonen josta ei kuulu mitään piiiiitkääääään aikaan?

Kesä tulee kovaa vauhtia. Mä en halua.
kesä = ero

Just kun musta tuntuu, että kaikki on hyvin ja jätkä on yks parhaista asioista mun elämässä. Sit se viedään pois. Mä tiedän, että musta ei oo neljän vuoden etäsuhteeseen ja sekös mua vituttaakin. "Eihän se välimatka haittaa". Mua haittaa. Mä tiedän, että mä tekisin jotain mikä hajottas sen suhteen joten tällä välttyy siltä kivulta minkä aiheuttasin kun jätkä on armeijassa. Mä kannan muuten omista teoistani niin paljon paskaa sisällä, että parempi näin. Eipähän jätkään satu.

ehkä oot nyt onnellinen, etkä mua tarvitse
enää, enkä oikeen voi käsittää
mut ihmisen arvon tajuu vast ku menettää
Sana & N.H.P - Lähden

Musta vaan tuntuu niin pahalle ja oudolle, että multa lähtee lähes kaikki. Jätkän kavereista yks ei lähe armeijaan ja sit mun best likkakaveri on aina olemassa. Multa menee se elämänrytmi mikä mulla on ollut. Multa menee jätkä joka on tukenut mua kaikessa vaikka mä oon ollut ihan kamala. Se on kuunnellut mun kiukuttelua ja lohduttanut, kun oon ollut idiootti. Vaikka jätkä käyttäytyy vähän päin vittua välillä niin ei kukaan oo täydellinen. Se on pieni hinta siitä.

Tässä sen näkee, että sit kun menettää (tai tietää menettävänsä) niin tajuaa vasta kuinka paljon oikeesti menettää. Mä melkein väittäsin, että en tuu koskaan enää saamaan noin hienoo jätkää.

En ollutkaan väärässä

Oli se Haamu. En ookkaan ihan päästäni vialla ja kuvittele omiani.

Ajaminen rauhottaa. Se viä kaikki ajatukset pois ja siitä tulee hyvä fiilis kun keskittyy siihen ajamiseen. Toinen mikä on tehnyt saman mulle niin ratsastus. Pitäs ehkä alottaa syksyllä taas ratsastaan. Vois jaksaa kun olis jotain tekemistä.

Odottaminen palkitaan

Jos elämä on jollakin välillä liian helppoa niin voin lahjoittaa palan tästä elämästä!

Sukulainen kuoli parin viikon sisään syövän takia. Pääsin katsomaan häntä muutaman päivän ennen kuin kuoli. Ihminen joka oli ennen täynnä elämäniloo ja oli menossa koko ajan vaan makasi paikallaan. Hyvä, että jaksoi edes puhua. Se oli rankka nähdä.
Kuolemasta parin päivän päästä käytiin saattamassa hänet. Arkku avattiin. Oon ennenkin nähnyt kuolleen ihmisen arkussa (eli oon aikasemminkin ollut (useissa) hautajaisissa) ja lähes yhtä läheisen. Aina se kirpasee. Aina kuolema satuttaa.

Vähän tuntuu ilkeelle se, että tää on kolmas vuosi peräkkäin kun käyn hautajaisissa. Jotkut käy aikuisena vasta ekoissa hautajaisissa, mutta mä oon tainnut olla ekoissa hautajaisissa jo eskari-ikäsenä tai eka luokkalaisena. Aina ne tekee kipeetä. Aina niitä ihmisiä jää kaipaan, jos ne on tuttuja. No jos jotain positiivista haetaan niin eipähän iske vasten näköö joskus aikuisena, että ihmisiä kuolee.

Tulin miettineeksi eutanasia. Mä olen eutanasian puolesta samoin kuin abortinkin. Jotkut pitää varmaan mua kauheena tappajana, mutta musta on joitain asioita joittenka takia noi voi tehä.

Eutanasia = armokuolema. "Tapetaan" ihminen joka kärsii. Annetaan sen kuolla.

Musta toi on hyvä. Jos ite sairastaisin jotain mikä veis mut huonoon kuntoon ja aiheuttas hitaan ja tuskallisen kuoleman niin mielummin ottasin sen, että joku "tappas" mut. Toisaalta mulla on ehkä liian löysä suhtautuminen kuolemaan, mutta mä oikeasti haluaisin, että en joutuisi kärsimään. Mä en halua elää jossain koneissa loppu ikääni vaan mennä niin kauan kun voin ja jos se ei oo mahollista, niin miks haluaisin elää?
Mä en vaan ymmärrä miksi ihmisten pitää antaa kärsiä.

Mulle tuli eilen joku välähdys. Kävelin tien yli ja sieltä tuli rekka. Mielessä kävi, että entä jos.. Mutta sitten mulle tuli ajatus, että mulla on liian paljon menetettävää jos jään tähän. Ja niinhän mulla on. Vaikka mä oonkin välillä niin väsynyt tähän kaikkeen niin silti mä haluan elää. Ainakin tänään. Ei sitä tiedä mikä fiilis on viikon päästä.

Mä en jaksa kantaa huolta joka kaverista. Mä en jaksa. Silti mä yritän auttaa ainakin niitä jotka leviää ilman jututtamista.
Josta tulikin mieleen se, että se (ex-?)kaveri pyysi anteeks. Se joka on tässä sekoillut ja haukkunut mut ihan lyttyyn. Se pyysi anteeks käytöstään mua kohtaan. Ja se ei tuntunut missään. Mulle oli ihan sama. Ei se hetkauttanut mua mihkään enkä tuntenut mitään iloo siitä, että se pyysi multa anteeks. Kertooko jotain meijjän väleistä? Varmaan vähän enemmän kun vähän.

Jotta mun elämäni ei kuullostas liian tylsältä niin Haamu pelastaa.

Puhuttiin sen kanssa. Pitkä tovi tai ½h, mutta se on meille pitkä aika. Mä olin niin onnellinen ja mä olin loppu illankin. Taisin nähä siitä jotain untakin, mutta se ei ollut pahaa niinkuin mun kaikki muut uneni varmaan kuukauden sisään. Vaikka en sitä niin muistakaan niin muistan sen, että en koko yönä nähnyt jotain painajaista jossa porukka leikkää päitä irti tai muuta yhtä piristävää.

Sit aamulla heräsin (ai kuinka jännää!). Olin saanut viestin jostain ihan oudosta numerosta. Ajattelin, että jos joku pystyy laittaan mulle viestiä kahen aikaan yöllä niin kyllä mäkin voin soittaa sille kaheksan aikaan aamulla. Mä meinasin kiljua. Arvatkaa kuka se oli? Haamu. Nyt mä vaan oon alkanut kallistua sen puoleen, että oon kuvitellut kaiken ja tunnistanut äänen väärin. Ei se voinut olla se.

Niin paljon pystyy muutama sana muuttamaan
niin paljon pystyy murtamaan, saada huutamaan
nyt tahdon kysyy sulta vaan vieläkö kaipaat?
vielä joskus mua muistellen vietätkö aikaa?
Edorf - Lähtösi jälkeen

Aamulla hypin tasajalkaa keittiössä ja kirosin. Teki mieli itkee ja huutaa. Vaatteet lensi (jep, keittiössä olin..) ja paiskoin niitä johkin tuolin selkänojalle. Mun oli vaan pakko purkaa sitä mun shokkia jotenkin. Olin järkyttynyt, mutta selvisin siitä. Ehkä mä oon vaan kuvitellut kaiken? Ehkä mä oon liian sekasin. Paitsi, että se viesti on edelleen mun puhelimessa.
Ei se tuntunut pahalle. Se oli vaan aika jäätävää.

Mä oon oottanut niin kauan ja nyt se toteutu. Sain sen numeron. Oon yrittänyt mettästää sitä ties mistä, että voisin ottaa yhteyttä ja nyt mulla on se. Mitä mun pitäs tehä? Antaa vaan olla ja jättää asia sikseen? Jättää pallo Haamulle. Antaa sen tehä ratkasut. Antaa sen päättää soittaako vai ei.

I have a feeling you don't know what to do
Sonata Arctica - Tallulah

Niinkun tossa mainittin niin mä oon nähnyt painajaisia. Melkein kuukauden... Putkeen... Viime yö tais olla tosiaan eka kun en oo nähnyt. Tää on niin rankkaa.. Niin raskasta. Minään yönä ei nuku kunnolla kun näkee painajaisia. Herää usein ja kun nukahtaa takas niin uni jatkuu. Nukun paljon ja silti oon väsynyt.

Niissä unissa mua jahdataan. Joku jahtaa mua ja sit siä matkalla saattaa olla jotain viikatemiehiä tai jotain mörköjä. Jos meen johkin taloon turvaan niin en koskaan saa sitä ovee kiinni ja joudun roikkumaan siinä kahvassa kun se toinen yrittää päästä sisälle. Joskus mä tipun jostain ja päädyn maahan. Koko ajan pelkään, että joku tappaa mut. Koko ajan mua yrittää tappaa joku. Joskus siä on jotain palkkamurhaajia jotka jahtaa mua. Joskus se on vaan joku normi ihminen joka yrittää saada mut kiinni.

Yks yö näin jotain unta mistä muistan herättyäni ajattelleeni, että en oo koskaan nähnyt niin hyvää kauhuelokuvaa mitä se uni oli. Enkä oo ees pitkään aikaan kattonut kauhuelokuvia. En varmaan 2kuukauteen.