Ompa hienoa olla tosi paskassa välikädessä. Vaikka kuinka yrittää pitää turpansa kiinni niin koko ajan on jotain. Ja kun ei haluais sanoa yhtään mitään mistään. Silti jotenkin aina yritetään jotain onkia. Tai ei välttämättä ees yritetä mut puhutaan sit muuten vaan jotain siihen suuntaan. Vähän niinkun pakko valehdella tai yrittää kierrellä ja kaarrella ja olla olematta. Ihanan rajottavaa.
Olipa muuten yksi päivä sellainen ihme, et Haamulta oli tullut viestiä facessa. Kännipäissään lähti kyseleen oonko hengissä kun missään ei oo näkynyt. Mikäpä pahan tappas. Puhuttiin vähän niitä näitä ja sit kysyin siltä et tiiätkö mitä meijjän olis pitänyt kippistää viime kesänä. Ei tiennyt. Sanoin et yhteistä kulunutta 10 vuotta. Sovittiin et ens kesänä voidaan kippistellä.
On tää aikamoista. Vaikka usein tuntuu et elämässä ei oo kun työ niin silti koko ajan on kaikkea pientä. Kaikkee pientä katastrofin ainesta.
24.3.2016
Terveisin aivan kaamea mulkku
Mun on tehnyt ihan hulluna mieli kirjoittaa, mut tää netti on täällä niin käsi et pakko kirjottaa vaan puhelimeen ja siirtää siitä myöhemmin nettiin. Vähän tuntuu et päässä vippaa, tällä "tapan itseni työllä"-työtahdilla on tuskin mitään vaikutusta....
En tiedä voiko paljon enempää vastustaa mitä nyt viime aikoina on vastustanut. Elämä on ollut yhtä vastatuuleen kusemista pitkään. Viimenen puolivuotta (ainakin) on ollut ihan helvetin raskas. Rahaa on mennyt useita tuhansia eläinlääkärissä ravaamiseen (ja kahdessa kuukaudessa tullut kolme uutta uurnaa kotio...) ja autojen huoltoon sekä kaikkeen muuhun paskaks menneeseen (mm uus vesipumppu). Eli parempi tehäkin töitä perse verellä. Vähän välillä tuntuu, että joku kokeilee että vieläkö se yhden sangollisen paskaa niskaansa kestää. Minä oon sellasen paskan lävitse tarponut, että tää tuntuu nykyään suht pieneltä. Mietinkin yks päivä et jos mulle olis joskus aikoinaan tällänen määrä paskaa osunut kohdalle niin kaiken muun lisäks olisin varmaan voinut olla vielä likempänä luovuttamista.
Näen jätkän tänään ekaa kertaa puoleentoista viikkoon ja pääsen kotio. Ihan kun olisin jossain reissutyössä vitun kaukana. Oon niin vittumaisen matkan päässä töissä, neljä h päivässä ajoa jos haluaisin olla välissä kotona. Se on toisaalta tosi lyhyt, mutta töitten päälle liian raskas ja kun täältä ei posoteta menemään mitään Tampere-Helsinki motaria vaan suht huonoa tietä näillä keleillä.
Haamu facebookissa näyttää olevan aivan katastrofi. Aattelin et se ei tuu tyyliin ikinä päivittään siä niin kappas kun hää pisti ihan oman kuvansa sinne ja pahasti nyt näyttää siltä et se ihan oikeasti aikoo olla aktiivinen siä. Jätkäkin sano, et toi on niin tota sun tuuria. Niin tosiaan on.
Mietiskelin tossa yks päivä auton ratissa istuessani (vaikka en 4h / päivä siellä istukaan niin saa siellä silti ihan riittävästi olla) yhtä kaveria. Tai entistä kaveria. Sekin tarina meni vähän miten meni enkä tätä nykyä oo enää yhtään varma missä kunnossa se on. Joka tapauksessa mieleen tuli kerta kun istuin sen kanssa autossa ja kuuntelin kuinka se puhu kaiken menneen vituilleen. Pidin kädestä ja olin läsnä. Vaikka se ei mitenkään hienoa ole nähdä toisen ahdinkoa niin silti kaipaan sitä yhteistä aikaa. Sitä et voi puhua toiselle mistä vaan. Se oli itseasiassa jätkän kavereita. Loppua kohti meillä(kin?) meni huonommin. Se mm haukku mut kun oon pilannut jätkän ja sen kaverien porukan. Tosin ne muut kaverit oli sitä mieltä et en oo. Paras kaverijätkä joutu sen riidan myötä tosi kusiseen tilanteeseen. Tai en muista oliko me vielä riidelty? Se varmaan tapahtu myöhemmin illalla, mut olin joka tapauksessa jo aivan helvetin vihanen. Mut lähin kaverin ja parhaan kaverijätkän mukana ulos. Käännyin eri suuntaan risteyksestä kun mihkä ne olis mennyt, paras kaverijätkä lähti mun perässä eikä sen toisen kaverin, vaikka ne hyvissä väleissä olikin. Ja lähti se toinenkin kaveri sit sinne. En muista puhuttiinko kauheammin mitään, mut jossain kohtaa alettiin paasaan huumeet vs alkoholi tai sit pelkästään huumeista. En muista enää mitä puhuttiin (tai joo vastustin huumeita ja vertasin sitä alkoholismiin josta kaveri veti kilarit) ja miten päädyttiin takas. Pitkä matka me käveltiin ja en muista meninkö yksin jätkälle vai mentiinkö porukalla. Se tais mut haukkua siellä lenkillä ollessa. Ja sit se lähtikin pois jätkältä autolla ja kun paras kaverijätkä soitti sille myöhemmin niin se kaveri oli ihan pää täynnä. Kauhean huonosti sitä ihminen muistaa tälläsiä vanhoja riitoja, vaikka sillon se tuntu ihan helvetiltä. Pahat asiat pääsee unohtuun päästä kun niitä ei aattele.
Pyysi se kaveri multa myöhemmin anteeks ihan kasvokkain ja pisti se myöhemmin tekstiviestinkin tyyliin anteeks olin kusipää. Mulla ei ollut sen numeroa ja kysyin et kukahan vittu sää oot. Tais mennä anteekspyynnöltä vähän pohja. Kauheammin ei oo oltu enää tekemisissä. Joskus muutama kesä takaperin se kävi jätkällä, mut kova oli kiire pois. Se on tuo riippuvuus kun siitä tulee vaan niin vahva. Silti vaikka se kuinka paskamaisesti on käyttäytynyt ja kuinka ongelmissa se nykyään onkaan niin jos se ikinä sanoisi "nyt tahdon lopettaa" niin kaikesta huolimatta ottaisin sen vaikka meille asumaan ja auttaisin parhaani mukaan. Jos se vaan ikinä tahtoisi, mut sitä päivää ei taida ikinä tulla.
Vaikka oonkin aika usein varmasti yks maailman paskamaisimmista ihmisistä ja aivan mulkku suuttuessani niin en minä silti lähimmäisilleni käännä selkää IKINÄ. Vastapainoksi tälle nollasta sataan hermostumiselleni yritän aina auttaa ja tukea. Meinasin alkuun kirjoittaa että olla mukava, mut ei - ei se ole sitä. Oon aivan raivopäinen jos mun läheisiä kohtaan ollaan mulkkuja. Kyllä minä puolustan. Mua saa kohdella välilläkin kuin paskaa kengän pohjassa, mut ei mun ystäviä. Muistan kun paras likkakaveri eros niin haukuin sen miehen aivan lyttyyn. Se oli toooosi mulkku parasta likkakaveria kohtaan ja minä annatin tulla kaikki patoumat. Ei tainnut jäädä sille epäselväks et mitä mieltä oon. Mut useinhan juuri minä oon kaikessa se pahan ilman lintu (mm jätkän siskon mielestä oon hirvee diktaattori) ja kun se Veera on käskenyt sut tekemään niin. Ehkä avitan siihen suuntaan, mut päätökset pitää tehdä itse.
En tiedä voiko paljon enempää vastustaa mitä nyt viime aikoina on vastustanut. Elämä on ollut yhtä vastatuuleen kusemista pitkään. Viimenen puolivuotta (ainakin) on ollut ihan helvetin raskas. Rahaa on mennyt useita tuhansia eläinlääkärissä ravaamiseen (ja kahdessa kuukaudessa tullut kolme uutta uurnaa kotio...) ja autojen huoltoon sekä kaikkeen muuhun paskaks menneeseen (mm uus vesipumppu). Eli parempi tehäkin töitä perse verellä. Vähän välillä tuntuu, että joku kokeilee että vieläkö se yhden sangollisen paskaa niskaansa kestää. Minä oon sellasen paskan lävitse tarponut, että tää tuntuu nykyään suht pieneltä. Mietinkin yks päivä et jos mulle olis joskus aikoinaan tällänen määrä paskaa osunut kohdalle niin kaiken muun lisäks olisin varmaan voinut olla vielä likempänä luovuttamista.
Näen jätkän tänään ekaa kertaa puoleentoista viikkoon ja pääsen kotio. Ihan kun olisin jossain reissutyössä vitun kaukana. Oon niin vittumaisen matkan päässä töissä, neljä h päivässä ajoa jos haluaisin olla välissä kotona. Se on toisaalta tosi lyhyt, mutta töitten päälle liian raskas ja kun täältä ei posoteta menemään mitään Tampere-Helsinki motaria vaan suht huonoa tietä näillä keleillä.
Haamu facebookissa näyttää olevan aivan katastrofi. Aattelin et se ei tuu tyyliin ikinä päivittään siä niin kappas kun hää pisti ihan oman kuvansa sinne ja pahasti nyt näyttää siltä et se ihan oikeasti aikoo olla aktiivinen siä. Jätkäkin sano, et toi on niin tota sun tuuria. Niin tosiaan on.
Mietiskelin tossa yks päivä auton ratissa istuessani (vaikka en 4h / päivä siellä istukaan niin saa siellä silti ihan riittävästi olla) yhtä kaveria. Tai entistä kaveria. Sekin tarina meni vähän miten meni enkä tätä nykyä oo enää yhtään varma missä kunnossa se on. Joka tapauksessa mieleen tuli kerta kun istuin sen kanssa autossa ja kuuntelin kuinka se puhu kaiken menneen vituilleen. Pidin kädestä ja olin läsnä. Vaikka se ei mitenkään hienoa ole nähdä toisen ahdinkoa niin silti kaipaan sitä yhteistä aikaa. Sitä et voi puhua toiselle mistä vaan. Se oli itseasiassa jätkän kavereita. Loppua kohti meillä(kin?) meni huonommin. Se mm haukku mut kun oon pilannut jätkän ja sen kaverien porukan. Tosin ne muut kaverit oli sitä mieltä et en oo. Paras kaverijätkä joutu sen riidan myötä tosi kusiseen tilanteeseen. Tai en muista oliko me vielä riidelty? Se varmaan tapahtu myöhemmin illalla, mut olin joka tapauksessa jo aivan helvetin vihanen. Mut lähin kaverin ja parhaan kaverijätkän mukana ulos. Käännyin eri suuntaan risteyksestä kun mihkä ne olis mennyt, paras kaverijätkä lähti mun perässä eikä sen toisen kaverin, vaikka ne hyvissä väleissä olikin. Ja lähti se toinenkin kaveri sit sinne. En muista puhuttiinko kauheammin mitään, mut jossain kohtaa alettiin paasaan huumeet vs alkoholi tai sit pelkästään huumeista. En muista enää mitä puhuttiin (tai joo vastustin huumeita ja vertasin sitä alkoholismiin josta kaveri veti kilarit) ja miten päädyttiin takas. Pitkä matka me käveltiin ja en muista meninkö yksin jätkälle vai mentiinkö porukalla. Se tais mut haukkua siellä lenkillä ollessa. Ja sit se lähtikin pois jätkältä autolla ja kun paras kaverijätkä soitti sille myöhemmin niin se kaveri oli ihan pää täynnä. Kauhean huonosti sitä ihminen muistaa tälläsiä vanhoja riitoja, vaikka sillon se tuntu ihan helvetiltä. Pahat asiat pääsee unohtuun päästä kun niitä ei aattele.
Pyysi se kaveri multa myöhemmin anteeks ihan kasvokkain ja pisti se myöhemmin tekstiviestinkin tyyliin anteeks olin kusipää. Mulla ei ollut sen numeroa ja kysyin et kukahan vittu sää oot. Tais mennä anteekspyynnöltä vähän pohja. Kauheammin ei oo oltu enää tekemisissä. Joskus muutama kesä takaperin se kävi jätkällä, mut kova oli kiire pois. Se on tuo riippuvuus kun siitä tulee vaan niin vahva. Silti vaikka se kuinka paskamaisesti on käyttäytynyt ja kuinka ongelmissa se nykyään onkaan niin jos se ikinä sanoisi "nyt tahdon lopettaa" niin kaikesta huolimatta ottaisin sen vaikka meille asumaan ja auttaisin parhaani mukaan. Jos se vaan ikinä tahtoisi, mut sitä päivää ei taida ikinä tulla.
Vaikka oonkin aika usein varmasti yks maailman paskamaisimmista ihmisistä ja aivan mulkku suuttuessani niin en minä silti lähimmäisilleni käännä selkää IKINÄ. Vastapainoksi tälle nollasta sataan hermostumiselleni yritän aina auttaa ja tukea. Meinasin alkuun kirjoittaa että olla mukava, mut ei - ei se ole sitä. Oon aivan raivopäinen jos mun läheisiä kohtaan ollaan mulkkuja. Kyllä minä puolustan. Mua saa kohdella välilläkin kuin paskaa kengän pohjassa, mut ei mun ystäviä. Muistan kun paras likkakaveri eros niin haukuin sen miehen aivan lyttyyn. Se oli toooosi mulkku parasta likkakaveria kohtaan ja minä annatin tulla kaikki patoumat. Ei tainnut jäädä sille epäselväks et mitä mieltä oon. Mut useinhan juuri minä oon kaikessa se pahan ilman lintu (mm jätkän siskon mielestä oon hirvee diktaattori) ja kun se Veera on käskenyt sut tekemään niin. Ehkä avitan siihen suuntaan, mut päätökset pitää tehdä itse.
20.3.2016
Haamu facebookissa???
Kuin ihmeen kaupalla täällä keskellä ei mitään netti sai ladattua tän auki. Mut kyllä siinä kestikin.
Haamu loi facebook-tilin. Huomasin sen varmaan puoli vuorokautta siitä kun se sen teki. Kerkisin jätkälle sanoon "voi hevon vitun perkele Haamu on facebookissa". Sit mietin et haluanko pyytää sitä kaveriks joskus, mut tulin tulokseen et ehkä joskus jos sillonkaan. Kuluu varmaan viis minuuttia, kun sanon jätkälle "voi vittu saatana. Se pisti kaveripyynnön. Vittu vittu vittu." Hyväksyin sen sit ja kauhulla jään odottamaan.
Tulin eräänä päivänä tulokseen et jos nyt alkaisin kirjottaan blogia ja pitäisi keksiä sille nimi niin siitä tulisi "henkilökohtainen helvettini". Ja jos en olisi näin tapojeni orja ja kaavoihini kangistunut niin vaihtaisin sen blogin nimeksi samantien.
Haamu loi facebook-tilin. Huomasin sen varmaan puoli vuorokautta siitä kun se sen teki. Kerkisin jätkälle sanoon "voi hevon vitun perkele Haamu on facebookissa". Sit mietin et haluanko pyytää sitä kaveriks joskus, mut tulin tulokseen et ehkä joskus jos sillonkaan. Kuluu varmaan viis minuuttia, kun sanon jätkälle "voi vittu saatana. Se pisti kaveripyynnön. Vittu vittu vittu." Hyväksyin sen sit ja kauhulla jään odottamaan.
Tulin eräänä päivänä tulokseen et jos nyt alkaisin kirjottaan blogia ja pitäisi keksiä sille nimi niin siitä tulisi "henkilökohtainen helvettini". Ja jos en olisi näin tapojeni orja ja kaavoihini kangistunut niin vaihtaisin sen blogin nimeksi samantien.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)