Haamu on suljettu pois

Mä eilen yritin nähdä sen. Kävin sen oven takana, mutta a) se ei ollut kotona tai b) se ei avannut ovee mulle. Soitin sille kaks kertaa, se ei vastannut mulle. Heitin sille viä viestin illasta, että joo ottelen sua paikassa L puoli 11asti, koska haluun puhua kasvotusten ja olis kiva jos vastaisit jotain. Eipä vastannut mitään.
Olin illasta niin väsynyt ja jäässä, että en jaksanut ees ajatella koko asiaa. Poistan sen numeron ja annan olla. Ainakin yritän. Tänään. Pakotan itteni ajattelemaan, että elämä on vaan parempaa ilman sitä. Toivottavasti toimii.

Plaah, miehet vai vain yksi mies

Koska se Haamu mua nyt niin kauheesti kaipas niin laittelin maanantaina viestiä, että haluaako se mut sinne. Voin kertoa, että eipä ole tähänkään päivään (no johan tässä on varmaan 2vuorokautta mennyt) vastausta tullut. Heti perään voin myös kertoa, että mua niin ärsyttää toi sen touhu. Mulla on niin sellanen olo, että oon joku sen sätkynukke ja se vaan leikkii mulle. Vetelee naruista niinkun itteensä huvittaa ymsymsymsyms.

Miksi kidutan itseäni valheellisilla sanoillasi
Miksi haluan uskoa joka hymyysi
Miksi teen sen itselleni

Yleisesti ottaen mä en valita, että miehet on sikoja tai yleistä, että kaikki miehet on ihan hirveitä. Oon siis tosi tyytyväinen, että mulla on niitä hyviäkin jätkäkokemuksia, koska jos Haamu olis mun ainut kokemukseni niin olisin ihan varmasti valmis hylkäämään miehet ja alkaa kokeilemaan mitä olis elää naisen kanssa.

Siksi, että olet kaiken sen tuskan arvoinen
Kulta, rakastan sinua

Jaksan aina taivastella, että miten mä jaksan kattella tota. Jaksan aina valittaa muille kuinka en ite kattelis tollasta käytöstä joltain mieheltä, mutta sit mä ite kattelen Haamulta tota käytöstä. Ihan käsittämätöntä. Tätäkö se on kun välittää toisesta niin paljon, että kestää kaiken paskan? Toihan olis ihan anteeks annettavaa, jos sitä tapahtus sillon tällön (kerran puolessa vuodessa yms), mutta kun se on lähes aina. Pidin suurempana mahdollisuutena, että se vastais siihen viestiin kun jos olisin soittanut.

Vaikka hakkaisit päätäni seinään
Vaikka löisit kasvoni murskaksi

Sanoin parhaalle likkakaverille tosta, että musta niin tuntuu, että Haamu vaan leikkii mulla. Se oli, että hän ei usko tohon. Totesin sit, että mä en tiedä enää mihinkä uskon sen miehen kanssa. Miks mä teen tän itelleni? Ajattelin totella sen kännissä sanomaa (ehkei mennyt ihan näin sanasta sanaan, mutta riittävän lähellä kun idea on sama), että tiedät missä asun, että teretulemast. Joten vois pöllähtää sen oven taakse, hymyillä ja sanoo, että tietkö ME JUTELLAAN NYT. Sit kysyä ihan suoraan siltä, että oonko mä sulle joku sätkynukke? Ja vois kysyä taas, että mitä se haluu musta. Toisaalta enhän mä voi luottaa sen sanaan missään asiassa. Se voi valehdella mulle vaikka kattos mua silmiin.

Miksikö?
Koska olet sen kaiken tuskan arvoinen

Maanantai-iltana kirjottelin runoja sitten melkein kymmenen kappaletta, koska Haamu ei vastannutkaan. Niissä oli takana Haamu, mutta sit leikittelyä kaikella muulla. Osalta ne oli siis kirjotettu Haamusta, mutta osalta ei kuitenkaan. Osassa niistä runoista oli jotain väkivallasta ja henkisestä kiduttamisesta. Kirjotin myös A4:n pitusen pätkän Haamusta. Oikeastaan se kyllä karkas loppua kohden siihen kuinka Haamu tekee mulle ihan oikein, että mä oon ansainnut sen kaiken ja kuinka mä en oo ansainnut mitään hyvää. Se oli sellanen kunnon itseinhoteksti.

Ai niin. Oon taas alkanut näkemään painajaisia. Kolmatta yötä putkeen. Toivottavasti tää menee ohi.

Saako itseään pelätä?

Mä säikähdin itteeni eilen ihan tosissani.

Viiltelin. Varmaan 3kuukauden tauko ollut ja nyt sorruin. Onko taaskaan kovin yllättävää, että sanon, että nää oli taas pahempia kun koskaan aikasemmin? Puhuin ex:lle ja kaverille ja jotain skitsosin siinä. Pelottavaa tästä teki sen, että olisin halunnut vetää ranteet auki. En oo koskaan aikasemmin ees ajatellut tekeväni sitä ja painaneeni siihen. Heitinkin sit hyvin nopeesti pois sen.

Asiaa ei helpottanut se, että ootin kahtakytä vaille yhestä johkin kahtakytä vaille seittemään, että menisin kaverin kanssa lenkille, mutta sit sillon kahtakytä vaille seittemän tuli viesti, että ei onnaakaan. Kevyesti koko päivän. Sanoin kyl aamusta, että ei mulla mikään hengenhätä oo, mutta eipä se mun mielestä tarkottanut sitä, että annetaan olla koko asian.

Viidestä kuuteen yritin kirjottaa ajatuksia paperille ja sit vaan itkin kuudesta kaheksaan sängyn pohjalla. Mun teki mieli hakata päätä seinään tai jotain. Palelin taas ihan hirveesti. Palelen aina kun mua ahistaa. Ihan aina, vaikka lämpötila olis + 30.

kaks hyvää tekoo niin kolme pahaa kuristaa
onni on kallis, mutta onks se sen arvosta
Fantasia - kaikki on vituillaan

Eilinen ajatus oli "Miksi olla onnellinen, jos siitä seuraa aina jotain pahaa?" Sanoin kaverillekin, että en halua olla enää ikinä onnellinen, jos siitä seuraa aina jotain tällästä. Mä olin oikeasti sillon lauantaina tosi onnellinen ja se päivä oli ihan kohtuu hyvä kokonaisuutenakin ja sillon illalla mukana ollut kaverijätkäkin huomas kun olin ihan ylivilkas ja naureskelin.

Joskus joku entinen luokkakaveri esitti ajatuksen joltain suurelta (?) ajattelijalta, että jos on nyt paljon pahaa niin joskus tulee olemaan paljon hyvää, koska niiden pitää olla tasapainossa. Musta tää kuullostaa ihan pätevältä! Tosin en tiedä uskonko siihen, mutta ajatuksena se on ainakin ihan kiva. Olis tosin kiva olla sit pisempia kausia onnellinen ja surullinen eikä joka toinen päivä toista.

Kaikkee sitä ihminen tekeekin

Kaikkee sitä tekee vaan nähdäkseen yhen ihmisen ja seuratakseen sen käytöstä. Illalla 21.20 mulla ei ollut vielä mitään elämää. Kymmenen minuutin päästä Haamu soitti. Sit kymmenen maissa soitti paras likkakaveri ja lähettiin pongailemaan mun toimesta. Pongasinkin. Haamu otti katsekontaktia ja tällä kertaa itekin jopa katoin sitä. Sit lähettiin meneen parhaan likkakaverin kanssa. Se meni kotionsa ja mä vein auton kotiin ja hyppäsin saman tien toisen kaverin kyytiin. Höpötettiin kaikkee ja sit lähettiin sinne missä Haamu oli, koska kaverilla oli kuskattavia siellä suunnalla. Haamu sit otti katsekontaktia ja hymyili.

Yks mies yritti pitää mulle silmäpeliä, mutta se vähän epäonnistu kun kattelin vaan lattiaa. Muutaman kerran katoin sitä ja hymyilin. Se ei puhunut mulle mitään koko iltana, mutta sit kun oli lähössä niin totes mulle "uulalaa" ja "grr". Tosin mun seurassa ollut kaverijätkä sit alko pitään sille sellasta "grr"-leikittelyä ja mä vaan naureskelin vieressä. Silläpä pääsin siitäkin innokkaasta mieshenkilöstä eroon. Voi olla, että Haamu näki sen ja voi olla, että ei nähnyt. Oikeestaan ei mua kiinnosta. Eipä se ollut mitään sen vakavempaa.

Koskaan en tulostasi tiedä, se on samantekevää.
Olen yksinäinen, niin, niin yksinäinen.
Mutta jos kesytät minut,

niin tulosi haluan tietää silloin.
Odotus antaa jo onnentunteen, sydäntäni lämmittää.
Seija Simola - Kesytetty

Sit kaiken huippu! Sieltä oli mulla sellanen vähän alle 20kilometriä kotio. Sanoin kaverijätkälle "Joo kyl mul on kyyti", koska en halunnut huolestuttaa sitä ja en viittinyt laittaa sitä kuskaan mua. Todellisuudessahan mulla ei ollut mitään käsitystä miten meen sieltä kotio. No eipä kun taapertamaan kotia kohti. Voin kertoo, että siihen aikaa kun taapersin siä niin ei kauheemmin ollut autoja (ehkä kuus ½tunnissa). Meinas hermot pettää siä pimeessä mettän keskellä. Alusta asti päätin, että pyrin liftaamaan kotio. Ekan auton annoin mennä ohi ja sit liftasin aina kaikkien kohalla. Mut otti sit kyytiin sellaset puolitutut ja matka lyheni yli 10kilometriä.

Siel kysyttiin, että miten uskallan liftata. En antanut niille ihan rehellistä vastausta ("Vaihtoehtona liftata tai kävellä toi matka tuntu liftaaminen olevan pienempi paha"), mutta ei se mitään. Mä kuvittelin jo kuinka mut ottaa tyyliin jo joku raiskaaja tai sarjamurhaaja kyytiin, mutta en antanut sen häiritä. Ajattelin, että mun pitää yrittää luottaa ihmisiin. Muistuttelin itelleni, että pitää elää hetkessä. Olihan mul hyvä ilta. Siinä ei sit olis voinut mitään, jos siellä olis joku sarjamurhaaja olis ollut. Ei pidä jossitella.

Yö oli kans mielenkiintonen. Unia. Juttelin Haamun kanssa ja jonkun takia siinä oli paras likkakaveri. Kun kysyin Haamulta jotain niin paras likkakaveri vastas sen puolesta ja Haamu sit myötäili. Kysyin siltä, että miks siitä ei oo oikeesti kuulunut mitään kahteen kuukauteen enkä ees muista mitä se vasta. Sit näin jonkun toisen unen missä mua paiskottiin pitkin seiniä enkä pystynyt tekeen mtään. Siinä oli joku tuntematon jätkä (voi olla, että oon nähnyt sen jossain sarjassa tai leffassa... hmmm) joka pakotti mua kaikkeen ja heitti aina seinää päin, jos totesin, että lällällää empäs teekään.

Järkytys

Haamu soitti. Ootin eka yli 2kk, että soitanko sille vai enkö. Sit se soittaa mulle viikon sisään ja pyytää käymään.... Hämmästyin. Meinasin itkee. Olin niin onnellinen.
Tää päivä on ollut hyvä ja eilinenkin. Toki yksin oloo on ollut, mutta paras likkakaveri on ollut lähellä ja on vaan hengattu. Parasta.

Mitä yksinäisyys on?

Eilen oli taas hankalaa.

Oon koko syysloman vaan ollut. Kolme kertaa oon nähnyt parhaan likkakaverin, kerran ajoin autolla vähän ja kerran soitin Haamulle. Oon kattonut sarjoja yli 20tunnin eestä. Sit joitain harmittaa kuinka ne ei pääse lomareissulle johkin kauemmas. Mä toivoin, että ex olis ollut keskiviikosta asti lomilla niin en olis joutunut oleen yksin tai et kaveri olis ollut tän viikonlopun irti armeijasta. Vähän eri luokkaa mun toiveeni verrattuna muitten ulkomaan matkoihin.

Eilen aloin miettimään, että mitä se yksinäisyys on?

Musta yksinäisyydellä ja yksin ololla on ero. Yksin olo on vapaaehtosta, yksinäisyys ei oo. Yksin olo parina iltana viikossa ei oo yksinäisyyttä. Jos koulussa on kavereita niin sillonkaan se parin illan yksin olo ei oo pahasta, jos siinä taustalla ei oo pelkoo niitten kavereitten menettämisestä.

nii muista arvostaa sitä et joku kädestä sua pitää
jos et pidä sitä minään, nii mitää
monet viettää yksin iltoja itkien

Vertikaali - Älä päästä irti

Mä olen viikolla yksin suurimman osan ajasta. Mulla on luokalla (= koko koulussa) se yks kaveri jonka kanssa voin puhua melko suruttomasti. Se on mun kanssa kokonaisella kahella samalla kurssilla ja viikossa taitaa olla ainakin yks päivä kun ei nähä ollenkaan. Mä olen kuitenkin tosi huono puhumaan sillekin, en mm. maininnut siitä, että äiti oli kadoksissa. Ei siitä tiedä kukaan koulussa.

Mä en nykyään ees oota, että mulle soittas joku. Mä en odota, että mulle tulis viesti joltain muulta kun ex:ltä, kaverilta ja työkaverilta. Parhaalta likkakaverilta saan sillon tällön viestejä, mutta ex ja kaveri on sellaset melko varmat joilta tulee yleensä päivittäin viestiä. Toisaalta en mä tiedä onko se hyvä juttu. Välillä ne tuntuu vetään herneitä nenää siitä kun en jaksa vastata. Toi ei nyt oo mitään viittimättömyyttä vaan sitä, että tuijotan puhelinta ja sit lasken sen alas, koska mä en vaan jaksa. Sit jatkan sitä mun suurta intohimooni eli makaamista tai istumista.

oot onnekas jos sul on vaihtoehtoja
ku monet joutuu olee yksi ihan ehdoitta
Vertikaali - Älä päästä irti

Eilen avauduin ex:lle viesteissä eli oli vaikeeta, koska muuten en saa sanottua mitään. Vihjasin myös kaverille jotain pientä, mutta annoin sit vaan olla. En halunnut puhua siitä sen enempää. "Tää vaan alkaa tympiin kun oon koko viikon kattonut joka ilta yksin tv:tä. Tää elämä tuntuu niin paskalle ja sisällöttömälle", "Sä et voi ees kuvitella kuinka perseestä tää on. Ei sitä tajua, jos sitä ei ite koe. Sul on ollut ees koulussa päivittäin ihmiskontaktia kunnon kavereihis. Mul ei oo sitäkään. Mä voin paskalla tuurilla olla yksin useemman päivän. Mä en välttis näe * ees viikolla ja * on melko usein poissa". Sit loppuun mollasin ihmisiä mainittemalla kuinka sokeita ne on muitten pahalle ololle tai sit ne ei vaan viitti avata silmiään. Ehkä mä saan kavereita kun vaan pääsen pois täältä.

Ne ihmiset jotka ei oo kokenut yksinäisyyttä ei tajua sitä mitä se on. Ne voi just kevyesti heittää "Kyl mä yksin pärjäisin". Ne on yleensä just ihmisiä joilla on paljon kavereita jotka pärjäis yksin pitkiä aikoja ja puhumatta. Mulla on vähän sellanen kutina perseessä, että ne ei pärjäis, vaikka ne kuinka vakuuttelis. Musta on aivan käsittämätöntä kuinka ihmiset haaveilee yksin olosta. "Voi kun ees joskus saisin olla yksin". Toki joku yhen päivän yksin olo tekee varmasti hyvää, mutta mun haaveiluuni kuuluu nykyään "Voi kumpa joku olis mun kanssa ees tunnin tänään". Mä en halua olla yhtään enempää yksin mitä oon nyt.

Onko yksinäisyys elämisen arvoista?

Syysloma on ollut yllättävän hyvä. Oon nähnyt parhaan likkakaverin tässä nyt jo kaks kertaa ja soitin Haamulle. Soitin sille su-iltana ja se lupas soittaa "joskus myöhemmin". Eipä soittanut joten soitin sille maanantai-iltana. Sain heti alkuun (sen normaalin) kauhean selittelyn, että miks ei soittanut (oli unohtanut). Sanoin vaan, että ei sillä oon mitään väliä, että ei se oo mikään uus juttu. Sit vaan höpötettiin ja se jopa ihan itse huomautti nähneensä mut sekä muisti paremmin kuin mä, että kenen kanssa oon ollut.

jos et oo yksin, jos on joku jolle purkaa surut ja ilot
ihan vaa pienet taikka isot
nii muista arvostaa sitä et joku kädestä sua pitää
jos et pidä sitä minään, nii mitää
monet viettää yksin iltoja itkien
Vertikaali - Älä päästä irti

Aamulla tuntu ihan hirveeltä herätä. Se uni itessään oli vielä ihan siedettävä, mutta tajuta, että se ei ollut totta. Puhuin yhen kaverin kanssa josta en oo pitkään aikaan kuullut mitään ja se on riippuvainen. Puhuttiin sen riippuvuudesta ja se jopa kuunteli, vaikka piti mun mielipidettäni vääränä. Yritettiin kuitenkin puhua ja välillä se haukku mut, mutta en antanut sen vaikuttaa vaan puhuttiin ja yritin auttaa sitä. No, empä oo siihen enää oikeastaan missään tekemisissä eikä mulla ole edes sen numeroo enää.

Sunnuntai-iltana oli sellanen kunnon itkupotkuraivarikohtaus siitä kuinka kamala oon. Istuin vaan pöydällä, itkin ja kuuntelin musiikkia. Tuli siinä sit viestittyä ex:llekin kuinka hirvee oon ollut sille ja kuinka sen antamat lahjat on ollut ihan ok, vaikka joskus nyt satuinkin meuhkaan jostain hajuvedestä, koska en käytä hajuvesiä. Onhan se pullo ainakin hieno! Itseasiassa kaikki oikeestaan lähtikin siitä yhestä hajuvesipullosta kun se varmaan irvisti liian rumasti sieltä hyllyltä.

iha oikeesti sun pitää yrittää käsittää
et jotain niinki suurta ei saa päästää käsistä
jos joku rakastaa ja jos sä rakastat myös
nii tiiä se et joku tälki hetkel yksi on myös
Vertikaali - Älä päästä irti

Totesimpa taas viikonloppuna, että ex on sellanen mistä ei pitäs päästää irti. Sillä oli jo aikasemmin auto täällä viikon ja sano, että saa hakee. Nyt se jätti taas auton tänne & 20e, että voin hakee sen auton sieltä, jos haluan. Hain sen sitten maanantaina. Viikonloppuna se oli vaan paras. Työkaveri heitti enemmän tai vähemmän tosissaan, että tuu tänne. Sinne tänne on sellanen noin 4tunnin ajomatka. Sanoin sit ex:lle siitä niin ex kävi sit kaupassa ja tuli takas ja totes "Meillä on kaks vaihtoehtoo. Joko mä annan sulle rahat linja-autoon (yms) tai sit mä vien sut sinne". Sit se puhu siihen viä kuinka ei halua, että mun syysloma on ihan paska. Voin kertoo, että en lähtenyt. Ei oo mun tapasta ottaa muitten rahoja ja mennä.

Viime yönä olin saanut kaverilta (vai edelleenkö pitäis miettiä onko se sittenkin ex:n kaveri) viestin, että miten syysloma on mennyt. Se lämmitti, koska siltä harvemmin tulee viestiä ja se harvemmin kyselee kuulumisia. Nyt se sit kyseli kun sille valitin kuinka perseestä mun syyslomani on.

yksinäisyys on kauheinta kaikista
sä voit vaa rauhottuu ja istuu
miettii sydämellä mistä jäisit sä paitsi
ja miettii siten että päästääkkö irti
ja pitääkkö entistä kovempaa vaa kiinni
oot onnekas jos sul on vaihtoehtoja
ku monet joutuu olee yksi ihan ehdoitta
Vertikaali - Älä päästä irti

Uskon, että mun lomavalmisteluni on pelastanut tän loman. Ostin duudsonien tuotantokausiboksin ja sit myöhemmin house:n ekan tuotantokauden. Ex osti vamppyyri päiväkirjojen ekan tuotantokauden. Nyt oon sit datannut päivässä n. 5h ja lopun ajasta kattellut housee. Kohta pitää siirtyä housesta varmaan vamppyyri päiväkirjoihin. Oon yleensä kattonut niin paljon tv:tä (jollon hukkuu ajatukset, yleensä), että oon mennyt nukkumaan sit vasta kun oon väsynyt jollon oon välttynyt jumittamiselta. Sit oon käynyt myös päivittäin ulkona, että saan nukuttua.

Valehtelematta päivittäin mietin, että mitenkä asiat tuntus paremmalta kuin näin. Yritän tolkuttaa itelleni, että itsemurha ei oo ratkasu ja edelleen mulla on koirat joittenka takia en sitä halua tehä. En oo viillellyt enkä oikeestaan oo halunnutkaan.

Ihana kappale ♥
Yksinäisyys on oikeesti sellanen asia mitä ei käsitä, jos sitä ei joudu ite kokemaan. Monet olettaa sen aivan liian helpoks. Sitä se ei yleensä oo.

En harkitse itsemurhaa

vaan pelkään et mä teen sen

Altis - Mitä tää on

Musta kasvaa nainen

Toisaalta sen tädin kanssa juttelulla käynti oli ihan jees, mutta jotenkin en tiiä. Toki en mä voi tän yhen kerran perusteella sanoo vielä oikein mitään. Seuraava aika kolmen viikon päästä ja jos syyslomalla tuntuu pahalle niin voin soittaa. Se kehu kuinka hienoo on, että oon jäänyt tähän hetkeen, vaikka se tuntuukin pahalle (kasvattaa tms) enkä ettinyt uutta jätkää tai kaveriporukkaa. Olisin varmaan ettinyt, mutta voin kertoo, että täältä ei löydy sellasta kaveriporukkaa jonka kanssa haluaisin olla tekemisissä. Tuntu oudolle, että se analysoi mua kauheesti. Se kuinka se selitti, että nyt alan kasvamaan naisena kun oon itekseni enkä jätkäporukassa ja joudun ajatteleen mitä haluan iteltäni naisena. Jotenkin ei vaan kolahtanut. Musta tuntuu, että oon jo niin nainen kun haluan olla. Itseasiassa voisin haluta olla vielä vähemmän naisellinen. Naisellisuus kun tuntuu aiheuttavan ongelmia aina.

When I stand in a crowded room
I feel alone like nobody's there
Danity Kane - Poetry

Sit musta tuntu, että se ei ottanut mun viiltelyä tosissaan. Sanoin siitä ja puhuin, että sen takia oon alkanutkin käymään. Sanoin sit myös, että en oo varmaan 2kk viillellyt. Se ei kommentoinut oikeestaan mitään siihen.

Eilen halusin viillellä. Musta ei tuntunut pahalle sen enempää mitä normaalistikaan, mutta halusin viillellä. Sama juttu myös tänään. Haluan vaan viillellä, vaikka en usko sen tuovan oikeestaan minkään laista helpotusta tähän. Sain eilen tietää, että myös kaveri on syysloma viikonlopun kiinni armeijassa. Tosin paras likkakaveri ehotti sille viikonlopulle sellasta, että mentäs yhessä baarissa käymään ja katteltas näkyskö Haamua.

Yes, I remember what you said last night
And I know that you see what you're doing to me
Tell me why

Taylor Swift - Tell me why

Tuntuu taas niin epätodelliselta koko Haamu. Tuntuu niinkun olisin kuvitellut kaiken. Oon miettinyt, että syyslomalla soittaisin sille. Likkakaveri oli sitä mieltä, että en sais pilata syyslomaani sillä, jos se sanoo jotain pahaa. Ainut paha minkä se voi sanoo mulle on se, että se ei halua enää koskaan kuulla tai nähä mua missään. Sit toinen mikä pilais mun syysloman olis se, että se on vaihtanut numeronsa.

Tuntuu oudolta kaivata Haamua. Toki se puhu mulle kesällä kauniisti. Nyt ne sanat vaan tuntuu tosi tekaistuilta.

You tell me that you want me, then push me around
And I need you like a heartbeat

Taylor Swift - Tell me why

Jokanen ihminen joka on sanonut mulle, että ei halua aiheuttaa mulle mitään pahaa on tehnyt niin. Miks sanotaan, että en halua sulle mitään pahaa, jos kuitenkin tekee niin? Voiko sellaseen koskaan luottaa?

Haamu sanoi mulle ettei halua, että mulle tekee kukaan pahaa eikä halua tehä sitä itekään. Sit siitä ei kuulu. Sit se rikkoo kaikki antamansa lupaukset. Fyysisesti se ei oo mua koskaan satuttanut, mutta henkisesti rikkonut kuin peilin. Kun riittävän monta kertaa lupaa niin kyl se luottamus murenee. Mä en vaan jaksa enää oottaa, että se soittas niinkuin on luvannut. Senhän piti tapahtua jo kahen viikon sisällä, mutta nyt siitä on kulunut yli kaks kuukautta.

Mä en jaksa enää ees laskee viikkoja kuinka pitkään aikaan siitä ei oo kuulunut.

Silti mä haluan sen lähelle. Haluan kuulla sen äänen. Haluan sen olevan tukemassa mua. Se sano mulle, että voi leikkiä mun psykologia ja kuunnella. Haamulle saa kuulemma koska tahansa soittaa, jos siltä tuntuu niin kyllä hän kuuntelee. Mä olen kerran soittanut sille sen takia, että halusin viillellä. Tosin sitäkään en kertaakaan maininnut siinä puhelimessa, mutta puhuin sen kanssa ja se helpotti oloo niin paljon, että en enää halunnut viillellä.

Mä olen idiootti kun kaipaan ihmistä joka tuntuu välittävän musta yhtä paljon kun purkasta kengän pohjassa.

Välil toivoin, että elämäni olis vaan joku hömppä rakkausfilmi eikä painajainen

Viikonloppu oli mielenkiintonen. Omalla tavallaan välillä hyvä ja sit taas ihan perseestä.

Aamulla tulin kotoo hakeen ex:n kanssa koirat. Ihmettelin miks äiti ei ollut kotona ja isä oli koiran kanssa lenkillä. Jäin sitä sit ootteleen. Samalla kun näin isän ikkunasta niin tajusin kattoo pöydälle jossa oli äidiltä lappu ja se kuullosti ihan liian pelottavalle, vaikka siinä oli vaan kaks lausetta ja kun isä sano sit vielä, että äidillä ei oo lääkkeitä mukana. Yritin soittaa äidille ja sen numeroon ei saanut yhteyttä. Olin ihan shokissa.

Ex:lle itkin autossa ja sanoin, että mulla ei välttämättä oo enää äitiä. Toi kun ei todellakaan oo äidin tapasta. Kävin sit parhaan likkakaverin kanssa lenkillä ja se oli lähellä ja tukena. Kiitos siitä ♥ Se oli ainut jolle sanoin kasvotusten (siinä itkun sekasessa huudossa), että mitä mä olen tehnyt niin väärin, että eka paras luokkakaveri katoo ja kuolee ja sit vielä äiti.

Autossa soitin joillekin sukulaisille, mutta ne ei tiennyt mitään. Poliisillekin soitettiin joka sit äidin löysi ja se oli kunnossa. Äiti soitti jossain kohtaa päivää mulle ja haettiin se ex:n kanssa kotio. Kotona oli ollut vähän sanaharkkaa ja toi oli vähän niinkun jonkun lainen näpäytys. 
Mut voin kertoo, että se tunne on aivan järkyttävä kun joutuu kelaan sitä ajatusta, että mitä jos mulla ei oikeasi olekaan enää äitiä. En halunnut toivoo liikaa, mutta en halunnut ajatella pahinta. Se oli niin epätodellista. Niin pelottavaa.

Huomenna aika. Vähän alkaa epäilyttään onko tää sittenkään niin hyvä idea. Kaheksalta aamulla pitäs olla siellä ja onko mulla aamulla jo sellanen fiilis puhua, että haluan puhua. Haluanko oikeesti purkaa tätä sille? Nyt ainakin otin askeleen eteenpäin ja heitin kaverille offlineviestillä mun viime ajasta, vaikka se ne varmaan on täältäkin lukenut.

And it's someplace simple where we could live
And something only you can give

The Goo Goo Dolls - Better days

Eilen illalla oli hyvä olo. Väsytti ja koulu turhautti, mutta yleisesti ottaen fiilis oli hyvä. Toisaalta kuitenkin ahdisti. Se olotila oli aika mielenkiintonen. Halusin laittaa Haamulle viestiä ja kaivoin sen numeron jo vanhasta puhelimesta. Se kuitenkin kiukutteli niin paljon kaikkee, että siinä vaiheessa kun sain sen numeron sieltä puhelimesta en enää halunnut ottaa siihen yhteyttä. Meni varmaan ½h saada se puhelin auki niin kyllä siinä ajassa vähintään menee fiilis kertoo toiselle, että on ikävä. Ja että oon ihan vitun idiootti kun kaipaan sua.

Puhunko turhaa?

Mä ensimmäisen kerran mainitsin koulussa luokkakavereille ikään kuin ohi mennen kuinka yksin oon. Alotin keskustelun tyylillä "en haluis, että tulee syysloma". Noi oli sit vaan, että ihanaa syysloma johka totesin, että ei oikein kiinnosta kun on yksin vaan. Noi sit hehkutti kuinka ihanaa on välillä olla yksin ja hän ainakin haluais olla yksin. Sanoin, että sitä ei oikeen osaa arvostaa kun on ollut koko syksyn yksin. Sieltä tuli niin pilkallinen ja sydäntä viiltävä "no voi". Ihan sama kun olis lyöty päin näköö. Se sattu vielä enemmän.

Pidin itteni sit kasassa ½h jonka jälkeen kävin sanoon ryhmänohjaajalle tosta ja kysyyn, että voinko lähtee kotiin kun se sattu niin vitusti. Sain lähtee kotiin ja vaan kahen sanan, ei ees kunnon lauseen takia, jätin vikan tunnin pois. Se oli vaan niin pelastus päästä kotiin. En jaksanut pidätellä kunnolla itkua ees autoon asti. Ex sano kun pääsin autoon, että näytät ihan haamun nähneeltä (ja nyt puhutaan sitten kummituksista eikä Haamusta..) johka en saanut kunnolla ees sanottua mitään kun aloin jo itkemään.

Tänään sanoin ekaa kertaa kasvotusten kaverille (vai ex:n kaverille), että välillä tuntuu siltä, että ei jaksa elää. Muutenkin avauduin jotain siinä ja se sit piti kädestä ja oli tukena. Sit näin vielä parasta likkakaveria, vaikka aihe olikin vähän ikävä niin oli silti aivan huippu nähä!

Lehti on kuin yksi ajatus ja kasalehtiä on kuin monta ajatusta

Sain tänään kokeita takaisin. Ensimmäiseksi biologia josta tuli kokeesta kasi ja kurssista ysi. Äidinkielen kokeesta sitten kuus miinus ja kurssista kai kutonen. Sinäänsä pelottavaa, että noi ei tunnu miltään. Biologiasta pohjalla kaksi kasia aikasemmista kursseista ja nyt ysi. Luulis, että tulis sellanen "JEE!"-fiilis, mutta ei. Vois myös olettaa, että vituttas toi äidinkielen numero. Oon kuitenkin yleensä sellanen seiskan oppilas äidinkielessä vähintään. Ei. Ei mitään. Ei tunnu hyvältä eikä tunnu pahalta. Se on vaan ihan sama.

You can always cry but never complain
All those bitter tears, will it ease the pain?
For My Pain - Broken days

Se kuitenkin aiheutti tunteita, kun se ainut luokkakaveri totes tänään, että hän ei jaksa sellasia ihmisiä jotka koko ajan valittaa pienistäkin asioista (sit se näytti kuinka viiltelis ranteeseen). Se ei taida ymmärtää, että ne pienet asiat on joillekin isoja asioita. Sekin valittaa ja välillä mun mielestä pienistä jutuista. Mä en kuitenkaan mee arvosteleen sille sitä, koska tiedän, että sille ne asiat saattaa olla isoja, vaikka mulle ne ei oliskaan. Mua alko niin ärsyttää ja en puhunutkaan oikeen enää mitään. Onneks sit pääsin kotio.

kehtaatsä valittaa?
Rockin da North - Sun kanssasi

Musta se on väärin sanoa ihmisille "Toihan on ihan pikku juttu", koska ei se välttämättä oo. Esimerkiksi jollekin kouluarvosanat on tärkeitä ja joillekin ei. Ite en jaksa ymmärtää muiden valittamista jos ei tullutkaan täyttä kymppiä tai tulikin e eikä sitä tavoteltua ällää, koska mulle se on niin kauheen kaukasta, kun ite en jaksa tavotella niin korkeelle. Sen ymmärrän, että se harmittaa, jos pisteen päähän jää. Se ei kuitenkaan välttämättä oo niille sellanen pieni ja mitätön asia vaan tosi iso. En mee arvosteleen niille sitä, koska se on väärin ja tuntuuhan se ihmisestä paskalle, jos sanoo "Sun huoles on aivan mitätön". Onko olemassa sellasia kuin mitättömiä huolia? Voiko toisten huolia arvostella?

Toki mäkin vertailen huolia. Mä en oo vähään aikaan jaksanut ymmärtää vaatehuolia ("yyh, en saanut just pestyä paitaani tänään päälle, koska se oli viä vähän märkä") tai sitä kun joku valittaa yhestä illasta kun joutuu olemaan yksin. Aina kun joku sanoo jotain "Apua, en pääse tänä perjantaina mihkään kavereitten kanssa vaan joudun olemaan (taas) yksin" niin oon ajatellut vaan omaa sitä kuinka lusmuan yksin viikot ja osalta joitain viikonloppuja jolloin ei täältä ainakaan säälipisteitä tipu. Voiko huolia vertailla? Onko jonkun huoli pienempi kuin jonkun toisen?

Maailma valittaa vaa, täst on valittava
Pidänkö auki vai suljenko toisenkin luomenEnkä heräis enää huomen

Uniikki & Timo Pieni Huijaus - Kato mua silmiin

Mä jaksan lähteä aamulla kouluun, mutta jos on hyppytunti niin en millään jaksas mennä takasin. Kerkiän sen hereillä olon aikana ymmärtään kuinka perseestä sinne on oikeesti mennä ja kuinka en haluais mennä sinne. Aamulla en kerkiä ajattelemaan niin koska lähen aina niin lennokkaasti.

Eilinen oli aika säälittävä päivä, mutta toisaalta aika samanlainen kun kaikki muutkin mun päiväni. Pääsin koulusta jonka jälkeen istuin koneella varmaan 9h ja it pelasin pleikkarilla ehkä tunnin. Enkä ees tehnyt koneellakaan mitään ihmeellistä. Kuuntelin vaan Altis Tunnelin päässää valoo ja sit välillä jotain muuta. Yritin kuunnella jotain ilosta välillä, mutta se teki sen, että mua alko ärsyttään kahta kauheemmin.

Ex pääsee tänään lomille! Se hakee mut illasta pois täältä. Pääsee sen lähelle ja saa ajatukset pois. Ihanaa saada seuraa ja just sen seuraa. Vielä jotain viis tuntia. Ja huomenna pääsen ostamaan itselleni hyvän syysloman. Hankintalistalle on eksynyt leffoja ja kirjoja. Tosin ei vielä nimetty mitä, mutta pakko on jotain löytää.

Pistää mietityttään, onko mulla yhtään
Ystävää joka edes oikeest musta välittää
Ehkä ne vaan kaikki yrittää näyttää
Olevansa frendei mutta vaan hyväks käyttää

Mc Mane - Takinkääntäjät vittuun

Tais olla eilen kun rupesin miettimään yhtä kertaa kun ex:n kaveri istu vieressä sohvalla ja mä lattialla jonkun työkalupakin kimpussa. Siellä oli mattoveitti ja mul tais olla joku paskempi kausi takana. En viilellyt, mutta hivelin sillä terällä kättä pitkin. Se on mun elämäni ainut kerta kun oon ollut ees lähellä viiltää jonkun muun nähden. Se ex:n kaveri kuitenkin esti sen ottamalla sen pois multa.

Kun katon ikkunasta pihalle mulle tulee mieleen heinäkuun yks kävelyreissu työkaverin kanssa. Käveltiin ja hyvänä suunnistajana totesin, että kaippa se reitti tästä menee ja käveltiin aivan mieletöntä kivikkoo alas rantaan. Siihen paisto aurinko ja istuttiin siä hyvä tovi. Sit ne miinukset, koska kaikki asiat ei voi olla hyviä. Kerroin työkaverille viiltelystäni ja samalla rapsuttelin siitä kivestä pois kaikkee roskaa.

Luin yhen lehtijutun hyväkskäytöstä. En nyt valitettavasti muista mistä tai mitään muutakaan siitä kun sen, että siinä tuotiin musta tosi selkeesti esille se ikä, kun se hyväkskäyttäjä oli 10vuotta vanhempi. Toki ymmärrän, että halutaan ilmasta se ikä. Tosin ei se ikä tee aina sitä, että se toinen käyttäs hyväks. Musta on tullut aika immuuni iälle. Se vaan on jotain minkä muut huomaa ja vetää siitä herneitä nenäänsä.

Otin vähän hermoon kaverin kommentista tänään ja sit vastasin vähän äkäsemmin jonka jälkeen se vastas vähän äkäsemmin tai sit vaan kuvittelen. Olin ymmärtänyt väärin, mutta ihan samapa tuo. Vois vaan sulkee puhelimen niin ei tarttis miettiä mitään. Mut ei. Annan olla puhelimen auki ja keräilen lisää aggressiota, että tää päivä on varmasti vielä normaalia enemmän perseestä. Toisaalta mua ei sinäänsä yllätä, mutta tääkään ei tunnu oikeestaan missään. 10sekunttia tuntu siltä, että vittuun kaikki, mutta nyt ei enää mitään. Ei se huononna mun päivääni, mutta ei se siitä parempaakaan tee.

Kyl taas huomaa, että ajatukset harhailee kivellä olevasta sammaleesta pimeisiin, yksin vietettyihin tunteihin.

Odottamista odottamisen perään

Mitä mä haluan kertoa sille psykologille (vai mikä lie onkaan)?

Haluanko sanoa, että mä olen yksin enkä kestä tätä yksinäisyyttä? Haluanko sanoa, että viiltelen?
Enhän mä ole viillellyt pitkään aikaan. 24.8. joku säälittävä yritys ja kunnolla oon viilellyt 9.8. Mähän olen ollut aika pitkään viiltämättä kunnolla, mutta ne 9.8. kerran jäljet näkyy vieläkin selvästi. Tässähän voisi olla tyytyväinen itseensä, mutta en jaksa ees olla. Siinä on kuitenkin se yks (säälittävä) kerta välissä + rystysen auki saanti.
Haluanko sanoa, että en meinaa jaksaa? Haluankoa sanoa, että välillä haluan kuolla?

Mä nään tunnelin päässä valoo
Mut tunneli on pitkä
Ja ääni mun päässä sanoo
Se sanoo: luovuta, luovuta, luovutaAltis - Tunnelin päässä valoo

Sit kun siä on kuitenkin taas se sama lappu minkä oon täyttänyt varmaan viis kertaa. Haluanko vastata totuuden mukaisesti vai heitellä vaan miten sattuu? Haluanko oikeesti hakee apua? Senhän takia mä sinne soitin, että haluan apua, mutta haluanko sitä oikeesti? Mitä jos en saakaan puhuttua sille mitään?

Kaveri ihmetteli, että mitenkä jaksan oottaa, että Haamusta kuuluu jotain. Mun elämä on nykyään pelkkää odottamista. Mä en nykyään tee mitään muuta kun ootan, että jätkät pääsee lomille tai että Haamusta kuulus jotain. Ei se oo niin vaikeeta, mutta en meinaa jaksaa. Mua turhauttaa tää oottaminen. Ex pääsee huomenna lomille ja tää yksinäisyys on taas vähäks aikaa poissa. Pitäiskö yrittää puhua ja sanoo, että mä en jaksa? Mitä uutta siinä on, että en jaksa? Ei mitään. Ex tietää, että mä oon aika usein tosi voimaton. Mitä se sillä tiedolla tekee? Ei se voi tehä asialle mitään.

Päätän kuitenkin päästä pakoon
Ääntä mun päässä mut valo
Tunnelin päässä katoo
Se katoo, luovuta, luovuta, luovutaAltis - Tunnelin päässä valoo

Oon koko päivän kuunnellut joitain surullisia kappaleita. Työkaveri kehotti kuuntelemaan jotain ilosempaa. Mä oon pitkään (nyt puhutaan viikoista) kuunnellut jotain ilosta, esimerkiksi sellasta kunnon autopoppia. Ei se oo muuttanut mun olooni yhtään paremmaks enkä mä jaksa enää kuunnella jotain tekopirteetä musiikkia kun en ees erityisemmin tykkää siitä.

Torstaina meen ostamaan jotain millä selviän syysloman yksin.

Apua tulossa.

Eilinen ja tää päivä, mut lauantai-ilta oli hyvä kun pidettiin leffailta kaverin kanssa. Keskiviikkona alkaa taas hyvä elämä. Ex pääsee lomille. Ei tätä yksinäisyyttä muutamaan päivään.

Eilen lähin lenkille, koska tää paha olo oli aivan järkyttävä. Kävelin varmaan kaks kilometriä toooosi hitaasti ja koko ajan itkin. Siä kävellessä välillä vaan lyyhistyin ja itkin. Koko ajan päässä ajatus "mä en jaksa elää. Mä en vittu oikeesti jaksa elää." jota hoinkin siinä matkalla aika useeseen otteeseen. Mä meinasin lähettää kaverille viestillä ton päässä velloneen ajatuksen, mutta en lähettänyt. Olisin soittanut Haamulle, jos mulla olis ollut sen numero. Olisin sanonut sille "Mä en jaksa enää, auta mua!" Sit siä mettässä päätin kokeilla miltä tuntuu vetästä nyrkillä puuhun. Oon nyt onnellinen, että sen ekan vetäsin ohitte, koska se lähti vähän turhan kovaa ekaks lyönniks. Eipä tuo yks rystynen paha oo, vaikka siinä pieni haava onkin ja mustelma.
Mun teki vaikeeta kerätä itteni kotio mennessä. Meinasin sanoo porukoille, että en halua enää elää enkä halua kattoo kun ne juo elämäänsä. En sanonut.

oon voimaton, oon heikko, en jaksa enää
mikään ei kiinnosta, mikään ei saa hymyilemää
tää sattuu, eikä valoa näy missääSana - Liekki sammuu

Tänään soitin sille tädille mille mun on pitänyt pitkään soittaa. Varmaan kuukausi. Mul on varattu aika ens viikon tiistaina klo 8.00 Millä mä herään niin aikasin? Se kysy mulle puhelimessa, että onko sillä ajalla kauhee kiire. Totesin, että ei tässä nyt mikään hengenhätä oo. Kysyin iteltäni mielessä "Eikö?"

enkä tuntee yksinäisyyden tuskaaMethodi - Sydän palasina 

Tänään meillä oli koulussa joku 45minuutin keskustelu abipäivästä. Mua niin turhautti. Halusin koko ajan pois sieltä, koska ahdisti ja itketti. Sit mua niin ärsytti se, että ihan sama mitä sanoin niin kukaan ei kuunnellut, paitsi ainut paras luokkakaveri. Yhdessä tuumin sitten puhuttiin ei niin kauniiseen sävyyn niistä luokkakavereista jotka istu siinä ringissä meijjän ympärillä / lähellä / vieressä. Yhessä välissä huusin koko porukan yli ja mua ei kuunnellut se kelle puhuin, vaikka sanoin sen nimenkin siinä. Joku muu sit (ihme!) sano "Hei veeralla olis asiaa". Niimpä! Kato kun mäkin olen olemassa. Ainakin vielä. Ajattelin vakavasti, että voisin olla penkkaripäivän kotona. Meiltä on kielletty kaikki, koska koulun PITÄÄ OLLA KIVAA! No vittu miks mä en oo huomannut sitä? Mä oon kitunut koulussa viimesen viis vuotta ja sit penkkaripäivänä pitää olla nollalinja oppilaitten suhteen. Kenestäkään ei saa olla mitään. Ei tekis mitään niin ei joutus seinälle. Mä oon ollut vaan mustalla listalla ja oon tyytyväinen itteeni. Ei saa töhriä ketään huulipunalla yms. Mua ihmetyttää, että miks porukka haluaa heitellä karkkeja, jos ei saa tehä mitään? Muutenkin ihan turhaa.

Kaveri puhu kauheesti, että nähtäs tänään, mutta ei nähtykään. Toisaalta ehkä ihan hyvä. En välttämättä olis jaksanut hymyillä tänään yhtään enempää mitä on kotona pakko. Mun tekee vaikeeta koulussakin nykyään hymyillä ees niitä muutamia kertoja mitä on pakko. Aina mun on tehnyt, mutta nyt vielä enemmän.

Mut oon nyt soittanut ja hakenut apua. Vielä kun sais puhuttuakin.

Syysloma

Hokasin just, että mulle tulee mun elämäni kauhein syysloma. Ex on koko syysloman kiinni ja vielä sitä seuraavankin viikon. En tiedä miten tuun kestään sen viikon. Viiikko yksin. Ei ees sitä paskaa koulukontaktia. Mihkähän sitä lähtis? Eipä toi joululomakaan kauheen kehuttavalta näytä.

Mitä mä teen? Mä en vaan jaksa. Tää yksin oleminen syö mut.

Sosiaalinen elämä

Nyt sit kaikki oksat pois, kun ärsyttää aivan vitusti.

Jos viikolla on sovittu, että nähään lauantaina ja käytäs lenkillä niin tänään sit 1h 45minuutin päästä ilmoitetaan, että oli akku loppu (okei, tän vielä ymmärsin ja sulatan) ja ei onnistukaan kun seurustelukumppani oli sopinut muuta menoo. Miks tästä ei vittu voi ilmottaa aiemmin? Mulle tehdyt lupauksetko ei merkkaa mitään? Mut voi vittu aina skipata. IHAN VITTU AINA. "Soitan, kun käyn hakeen kaverilta valjaat koiralle niin voitas sillon käydä lenkillä." no soititko? ET.

Et tiedä miltä tuntuu
kun tyhjät lupaukset
vuoteen viilentää Tiktak - Miltä tuntuu

"Oot aina jätkien kanssa viikonloppusin." Jep, koska ne on yleensä vaan viikonloppusin lomilla. Me voitas nähä sillonkin, kun kaveri on aamussa tai yössä. Ei yleensä kuitenkaan sillonkaan nähä viikolla. Mites nyt? Mä olin vapaana kerrankin viikonloppuna ja oltiin sovittu, että nähään niin eipä onnistu. Mä niin ootin, että oltas lähetty lenkille, mutta ei.

Nää on vaan niitä hetkiä kun tekis mieli sulkee kaikki ulos ja alkaa olemaan täysin yksin - jopa ne viikonloput.
Ärsyttää, ärsyttää, ärsyttää. Itken.

edit // Nyt musta alkaa tuntuun, että oon ollut ihan liian julma. Oon toki nauranut yksikseni tässä varmaan pari tuntia, että ehkä se on vähän helpottanut tätä oloo eikä toi tunnukaan enää niin pahalle. Ehkä mä tulkittin vaan liian rajusti.

Syksy ♥

Tykkään, kun syksyllä paistaa aurinko. Ei se lämpö, mutta se aurinko. Mielummin pieni tuuli. On niin kaunista. Sitä on kiva kattella ikkunasta. Eilen erehdyin menemään pihalle ja kuvailemaan, mutta se kostautu. Aivan järkyttävä päänsärky. Haluaisinkohan uhrautua tänäänkin? Haluan, koska on niin kaunista. Ja saan jotain tekemistä.