Miks en voi purkaa itteeni ja koota uudestaan?

Eilinen oli tosi kiva ja hirvee päivä. Pidin kivan leffaillan itteni kanssa, mutta välillä iski kauhee poru ja mutisin itekseni, että en jaksa enää elää enkä haluakaan. En jaksa kirjottaa, vaikka en oo mitään ees tehnyt. Nukkuminen ei onnistu ja väsyttää.

Eipä taida tulla ylioppilasta, mutta ei se haittaa

Aloitetaampa purkamaan vaikka koulusta. Sain yhen esseen takaisin. 25p./60p. Pisteet ei jäänyt harmittaan, mutta puolikkaan A4:n mittainen palaute jossa ei ollut mitään hyvää. Kaikki vaan siitä kuinka paska se oli joka johti siihen, että mulla meni kaikki into äidinkieltä kohtaan. Tekstitaidon yo-vastauksesta yhteensä 5pistettä joka kerrotaan kolmella eli 15p./54p. HYM.. Ja tänään oli äikän yo-esseevastaus ja aiheet ainakin oli kivoja. Enkku lähti eteenpäin hylättynä eikä varmasti tuu takasin hyväksyttynä. Ärsytti kaikkien reaktiot tohon hylättyyn. Mä en todellakaan aijjo sitä uusia keväällä. Uskon kompensaatiopisteisiin. Englannin opettaja kysy multa oikein epäilevästi "Riittääkö sulla kompensaatiopisteet?" Se vei mun lopunkin intoni ton englannin suhteen. En mä nyt ennen oo ollut ihan paska kaikessa. Paitsi nyt. Nyt kun on niin saamaton. Voin koko sydämmestäni sanoa, että en rakasta koulua. En haluais mennä sinne.

Rakkaus on raaka, kun se lähtee
palan aina raastaa mukanaan

Hauli Bros - Mitään ei saa pitää

Viikonlopun (joka alkoi nyt tällä kertaa sitten torstaina) vietin ex:n kanssa. Ex totes mulle "mä en voi sille mitään, mutta rakastan sua vieläkin". Vähän aikaa sain pidettyä itteni kasassa, mutta sit itkin varmaan kymmenen minuuttia ihan kunnolla haukkoen henkee. Yritin sanoo sille, että mä oon niin yksin ja muutenkin tuntuu pahalle ilman sitä, mutta en sanonut. Mulla on nykyään hirveen paljon asioita mitä yritän sanoo, mutta en onnistu siinä.

Minäkin halusin pitää kaikesta kiinni ja omistaa
Minäkin kadotin jotain kaunista, oikeaa
jota en takaisin enää luokseni milloinkaan saa
Hauli Bros - Mitään ei saa pitää

Mul oli hyvä viikonloppu ex:n kanssa. Perjantaina olin sille kuskina, su-ilta katottiin leffoja ja lauantaina hengattiin vanhalla porukalla, tosin kahessa osassa. Alkuun oli ex ja sen kaks kaveria ja sit illasta se toinen kaveri vaihtu yheks toiseks kaveriks. Oli ihan kiva nähä niitä siellä ex:llä. Se tuntu jotenkin niin normaalilta. Pelattiin ja vietettiin aikaa. Niinkun sillon kun kaikki oli paremmin kuin nyt, vaikka ei ne sillonkaan kovin hyvin ollut. Ex meni kuitenkin melko ajoissa nukkuun ja sit sen kaverien (okei, on ne munkin kavereita) kanssa katottiin leffa. Toinen sit lähti kotiin ja toisen kanssa sit katottiin vielä yks leffa kokonaan. Se puhu vähän enemmän juttujaan ja mä sit jaoin ajatuksiani niistä. Oli kiva nähä sitäkin, koska en oo sitä nähnyt ajan kanssa sen armeijaan lähön jälkeen.

Ens viikonloppuna leffailta kaverin kanssa. Haamusta ei myöskään oo kuulunut mitään. Huomenna on koeviikon eka koe. Juhlistan perjantai-iltana omassa ihanassa seurassani (lue: muuta seuraa ei oo) koeviikon loppumista ja taakse jääneitä (huonosti menneitä) yo-kokeita.

Muistan hyvin kun kaveri piti mulle puhuttelun siitä kuinka ei keritä koskaan näkemään, kun oon jätkän (= nykynen ex) kanssa koko ajan. Nytkään me ei nähä kovin usein, mutta tässä on se pieni ero, että mä oon yksin viikot ja sillä oli sillonkin sen seurustelukumppani. Mut toki ymmärrän, että kaikilla on oma elämä ja työt yms

Ei vielä tänään, mutta huomenna.

Enää yksi yo-koe ja sitten kaikki on hetken paremmin. Tosin yo-koe on ma ja maanantaina alkoo jo koeviikko joten ehkä hurraan vasta sitten sunnuntaina kun ne on kaikki ohi. Ei ollut vielä tää päivä parempi, mutta ehkä huomenna ei tartte enää olla yksin? Kylläpä toi muka kuullosti pahalle.
Kaikki ärsyttää. Kaverisuhteet, koulu, saamattomuus, Haamu yms.

Onko huominen jo parempi?

Eilen oli sitten psykan yo. En oikeen tiedä. Vastaukset oli säälittävän lyhyitä ja turhia. Tuntuu villiltä toivoo jopa a:ta (alin hyväksytty), mutta ei voi mitään. Saa nähä. Voihan olla, että aliarvioin itteni tosi rajusti ja ne vastaukset on hyviä, vaikka musta ne oli ihan paskoja. Ja avoimin mielin huomiseen enkun yo:n. Sain kuulla, että englannissa hyvilläkin luokkakavereilla oli tullut ihan sika huonoja pisteitä siitä kuuntelusta. Toivottavasti kaikilla on mennyt huonosti *virne* Puahhahahah. Sit mulla saattas olla toivoo.

Nauroin kun joku valitti, että puhelinlasku oli 70e. No hups.. Mun viime puhelinlasku oli sellasen 230euroo. Meni "vähän" viestit yli tuhannen. Ai mitenkä niin mun elämäni ihmiset asuu jossain muualla tai on armeijassa?

Oon alkanut taas näkemään Haamusta unia. Viime yönä näin unta, että olin sen kanssa jossain ja hengattiin vaan. Läheisyyttä. Aamulla meinasin itkemään alkaa kun mietin Haamua. Kirjottelin ylös kaikkee ja sitä mietiskelin, että miten voin kaivata sellasta ihmistä. Haluaisin kuulla ees sen äänen. Pitäsköhän soittaa Haamulle? En varmasti soita.

I wish I never missed you

HollyWood Undead - Black Dahlia

Toisaalta eipä Haamu oo ainut mun lähipiiristä joka lupaa ottaa yhteyttä, mutta ei sitten otakaan. Ärsyttävää. Jotain mitä niin vihaan niin tyhjiä lupauksia. Miks ei vaan voi sitten sanoo suoraa, että ei kerkiä tai ei kiinnosta? Tai ees ilmottaa, että ei onnistukaan.

Musta tuntuu pahalle. Musta tuntuu joka päivä pahalle. Mä en meinaa jaksaa. Mua ei kiinnosta. Tosi usein tuntuu siltä, että en jaksa vastata viesteihin ja tänään on just sellanen. En millään jaksa. En halua. Sillon elämä tuntuu arvokkaalta, kun ex tai kaveri on armeijasta poissa. Ne tuntuu välittävän. Niillä on mulle aikaa. Toisaalta mua välillä epäilyttää ex, mutta sit se sanoo jotain mikä kuullostaa ihan välittämiseltä. Eilen se laitto viestissä "kai sää tuut sit meille nukkuun". Tottakai mä meen. Ei tartte olla yksin ja kyl menisin muutenkin.

Yllätys. Mun tekee mieli tupakkaa. Oon polttanut viimeks 25.8. yhen joten pitäsköhän sitä antaa itelleen mahollisuus yhteen. Kohta mä oon kunnon koukussa ja poltan askin päivässä. En tykkää. Haluisin tän pahan olon pois. En polta eli en lähe lenkillekään. Itkettää. Ja turhauttaa taas saamattomuus, kun oon taas kolme päivää vääntänyt samaa esseetä ja tuloksena on tällä hetkellä kolme riviä. Vittu.

Empä oo vieläkään soittanut. Ehkä mä kasaan itteni ja soitan vaikka ens viikon alussa?

Säälittävää olla näin heikko

Musta tuntuu, että kauheen moni kaverimuijja ei ottas kauheen hyvällä sitä, että kaverijätkä sanoo kavereilleen, että panemaan pääseminen on vielä työn alla ja ei oo tunnettu kauheen kauaa. Ehkä kavereitten takia pitää uhrautua ja antaa niitten sepittää vaikka mitä kavereilleen, kun ne kuitenkin on eri paikkakunnalla.

Näin työkaverin eilen. Pyörittiin yöelämässä ja parantelin taas ihmiskammooni. En saanut missään välissä ees kauheeta paniikkia, mutta siinä vaiheessa kun joku känniläinen seiso mun selkäni takana ja selitti ihan fiiliksissä niin olin tosi varuillani. Muuten meni hyvin ja kävelin paljon. Työkaverin seurassa oli kivaa. Tosi kiva nähä sitä.

Menomatka oli hyvä. Pelkkää paskan jauhantaa. Tulomatka oli... mielenkiintoinen. Outo? En tiedä. En ees muista koska olisin vetänyt niin hirveen jumin jonkun muun ollessa paikalla, mutta onneks kello oli niin paljon, että pysty vetoomaan väsymykseen. Sit se jumi meni ohi. Alkumatkasta tullessa kotio puhuin kaikkee. En ees muista koska olisin puhunut niin paljon ja purkanut. Välil vähän ääni pätkäs kun meinasin alkaa itkemään ja sit välil valu kyynel poskee pitkin.

Kirkkaat kyyneleet valuvat pienen tytön poskea pitkin
Kuulin naapurista äänen joku katkerasti itki
One 'love - Kaunis uni

Kerroin huolesta kaveria kohtaan. Siitä mikä mua ärsyttää. Varmaan aikalailla kaikesta. En ees muista mitä puhuin. Puhuin vaan. Annoin valua kaiken pois. Yhessä välissä vaan meinasin huutaa "Mä en vaan meinaa jaksaa", mutta pidin turpani kiinni. En halunnut sanoo sitä. En pystynyt. Yritin kysyä kaverilta, että miten sillä on mennyt ja miten se on jaksanut, mutta en pystynyt. ½h yritin saada turpani auki, mutta en onnistunut. Aika huono yritys.

Raapustin puhelimeen ajatuksia kun kaveri kävi kaupassa "Sattuu niin vitusti ja tuntuu niin pahalle. On tossa x jolle vois puhua, mutta en pysty. En haluu näyttää, että oon näin heikko. Koko ajan itkettää. Väsymyksen piikkiin vaan." Se ei toki lue tätä blogia ja tiedä, että oon tällänen lusmu.

Ikävä ♥ vieläkin

Joinakin päivinä vieläkin ajatus ystävän kuolemasta tuntuu repivän sydämmen irti ja tanssivan sen päällä. Joinakin päivinä en edes ajattele asiaa, vaikka siitä on vasta alle kaksi vuotta. Joinakin päivinä pystyn ajattelemaan sinua itkemättä ja joinakin päivinä taas alan itkemään pelkästään näkemällä saman nimen jossain.

Mä yritin olla sulle hyvä ystävä. Mä oikeasti yritin! Mä halusin auttaa sua, mutta mä en varmaankaan tehnyt riittävästi. Tein kuitenkin enemmän kuin muut. Haastoin sua mukaan ja muistan kuinka olin sun tukenasi kun otit korvakorut. Vanhempas kiitti mua siitä, että olin ystäväs ja psykologi sano mulle "Tän voin sanoa sulle. Olit hänen paras ystävänsä".

Mikä on todellisen elämän tarkoitus
Millainen on jokaisen kuoleman kokemus
Verottaja - Ei kuolemaa ilman elämää

Silti se oli liian vähän! Mä näin vierestä kuinka menit koko ajan huonompaan jamaan ja mä en enää meinannut ite jaksaa sitä. Yritin, vaikka luovuttaminen kävi hyvin lähellä. Tunneilla yritin jutella ja tehtiin aina kaikki ryhmätyöt sun ja toisen (mun nykysen parhaan) luokkakaverin kanssa. Mä en ollut sokea sun pahalle ololle, mutta muut oli. Ne ei ymmärtänyt. Ne ei viittinyt avata silmiään. Mä avasin ja mä näin. Mä tiesin ja mä tunsin sen. Musta tuntu pahalle nähä sut niin huonossa kunnossa.

Mä olin ainut joka tiesi mitään. Muut oli ihan pihalla kaikesta. Ne ei tiennyt mitään. Miksi mä en auttanut enempää? Yksi asia mua kuitenkin lohduttaa: se, että kerroin meijjän luokanvalvojalle sun menneen huonompaan. Siirsin vastuuta itseltäni pois. Siitä ei mennyt sitten kuukauttakaan kun olit poissa.

Mä olin ettimässä sua. En löytänyt. Käveltiin jätkien kanssa pakkasessa ettimässä sua ja jokanen ihminen tuntui näyttävän vähän sulta. Tuntui, että saatoit olla se joka vilahti juuri jostain ovesta. Et kuitenkaan ollut. Et sä ollut niin kaukana.

Tää on yks niitä päiviä, kun en ees kestänyt lukea samaa nimeä.

Siis ihan pakko..

Päätin, että yo-kirjoituksiin pitää ottaa paljon eväitä. Ei sen takia, että olis nälkä vaan sen takia, että en jaksa laskee saman huoneen kattolaattoja yms enempää kun kymmenisen kertaa niin olis ees jotain tekemistä. Tänään istuskelin äidinkielen tekstitaidon kokeessa. Saanko nauraa? HAHAHAHAHAHA! Ne aiheet. Aiheina ne oli helppoja, mutta kiinnostus avaruusaiheisiin hipoi aika lähellä nollaa. Alkuun en meinannut saada mitään aikaseks, koska en vaan jaksanut ymmärtää lukemaani, kun mua ei yksinkertasesti kiinnostanut. Aikani väännettyäni ekan tehtävän parissa (johka menikin melkein tunti) sain sen valmiiks. No yheltätoista olin saanut sit kirjotettua kaikki kolme (= eka teksti / 1h ja loput kaksi tekstiä / 1h) tekstiä ja jokanen oli pituudeltaan 1½sivua. Tylsyyksissäni sitten mussutin puolta levyä suklaata ja kirsikkatomaatteja ja tavasin sitä tekstiä läpi. Se oli niin turruttavaa. Puoli kaheltatoista olin lukenut tylsyyksissäni tekstitaidon pohja-aineistot uusiks ja omat vastaukseni. Siellä oli NIIN TYLSÄÄ! Laskin jotain lattian lautojakin, tuoleja ja pulpetteja siellä. Yritin kehittää itelleni mahollisimman paljon tekemistä, että jaksoin yrittää ees istua siä. Valvojat varmaan tykkäs kun parhaani mukaan naksuttelin sormia ja varpaita sekä suoristelin selkää niin, että se rutisi. Sit tuijottelin kattoon ja välillä kengät kolisi lattiaan. Saatoin olla hyvin viihdyttävää seurattavaa.

Pakkomielle, pakko miellyttää
Pakko totella jokaista käskijää
Pakko niellä, pakko kantaa
Pakko voittaa ja periksi antaa
Pakko palvoa ketä väheksyy
Pakko seurata vaikka eksyy Ruoska - Pakkomielle

Mä siellä yo:n alussa laskeskelin, että jos tätä vauhtia etenen niin en ikinä pääse ajoissa sieltä pois. Lohduttelin itteeni, että ei oo mikään pakko päästä kahekstoista pois. Laskin, että yhteen tehtävään saa kulua kaks tuntia ja yritin rauhotella itteeni ihan tosissaan, että sieltä ei oo pakko lähtee tasan 12 pois. Mulla vaan on järkyttävä pakkomielle päästä aina kokeista pois heti kun muutkin lähtee (= suomeksi: olla eka joka lähtee). Uusinnassa istuin ½tuntia ja kirjotin kauheella kiireellä kaks esseetä, että pääsin ajoissa pois. Lähin vasta toisena ehkä minuutin tai kaksi myöhemmin kun se eka. Aivan järkyttävä pakkomielle. Aivan pakko olla ajoissa pois.

Eipä tullut miljuunia

Eipä kyllä kannata alkaa lottoomaan! Ei ollut kuuntelun monivalinnat ihan niin hyvät, että miljoonia tulis lottoomisella. 20/60 monivalinnoissa yo-kuuntelussa ja avoista ei (99,9% varmuudella) yhtään.... En oo ihan varma pitäskö sitä nyt itkee vai nauraa. Toisaalta kun verrataan muhun niin se oli aika hyvin. On sitä revitty kuunteluista pelkästään jotain kuutta pistettäkin. No harjottelu tekstitaidon vastauksesta tuli 2½pistettä, että ehkä mulla on huomisen suhteen jotain toivoo?

Tyttö, hauras ja heikko, elämä päällä lasin
Sekasin, masentunut, kulkee yksin koulusta takasinPehmoA - Elämä päällä lasin

Oon istunut kahestatoista asti koneella (ja kello on nyt puoli ykstoista... voi terve) ja mitään järkevää en oo tehnyt. Pelannut vaan aapelissä ja nyt särkee päätä ja on huono olo. Pitäsköhän kenties lopettaa tältä päivältä? Puhuin porukoille, että mitä haluisin ehkä evääks huomiseen tekstitaidon yo-kokeeseen. Olin vähän sillä fiiliksellä, että lähen kauppaan mukaan ostaan ite ne. No, en lähtenyt. Porukat meni kauppaan mitään ilmottamatta ja nyt mulla on huomiselle suklaata, mutta ei mitään juomista ja minähän en vettä juo. Ihan kiva. Vähän ärsyttää. Eilen oli sama juttu. Toinen vanhemmista totes, että katotaan ennenkun lähetään, että haluutko tulla mukaan. Tein sit päätöksen, että lähen mukaan ja sit ne lähtikin ilman mua taas mitään ilmottamatta. Ärsytti, koska siinä vaiheessa olisin jo oikeasti halunnut sukulaista kattomaan.

Jotkut tytöt on ihan haljeta riemusta, jos toinen osapuoli suunnittelee tulevaisuutta pitkälle ja haastaa kihloihin. Mä en ollut. En tykännyt suunnitella kauheen pitkälle mitään ex:n kanssa. Yleisesti ottaen en tykkää sanoo mitään varmaks ("muutetaan yhdessä omakotitaloon ja hankitaan lapsia!"), koska mikään ei oikeesti oo varmaa. Ex puhu vähän, että mentäs kihloihin niin tyrmäsin sen ajatuksen täysin. Se yritti puhua sitä joskus uusikskin ja tyrmäsin ihan yhtä pahasti sen sillonkin. Miks mulla on tunne, että tänkin oon kertonut jo sata kertaa? Noh, kertaus on opintojen äiti.

Jotkut uskoo positiiviseen elämänasenteeseen. Mistä sen voi ostaa? Helppo se on sanoa, että ajattele positiivsesti, jos on voimavaroja sitä varten. Sit aina kerrotaan kuinka ittee masensi turhan takia ja tajus nousta sieltä paskasta eikä kieriskellyt itsesäälissä. Se on kiva - kaikilla se ei vaan toimi sormia napsauttamalla.

Yksinäisyys tappaa, mut nii kaikki muuki
Kaipuu mua kiduttaa ku mietin sun huuliiSana & Vendy - Takas ajassa

Se on hauska kuunnella ihmisiä jotka sanoo "Mä kyllä pärjäisin yksin & puhumatta". Niissä on kuitenkin valtaosa sellasia jotka ei oikeesti pärjäis. Sain joskus meijjän luokanlikkoja hiljaseks, kun ne arvosteli yhen luokkakaverin psykologilla käyntiä just tolla tyylillä, että puhumatta pärjää niin ärähdin niille "mäkin käyn psykologilla sen takia, että mulla ei oo ketään kelle puhua meijjän luokalla". Ne hiljeni. Ne ei osannut sanoo mulle mitään. Ne ei varmaan ollut tajunnut sitä, että mullakin oli paha olla, vaikka en nyt mikään niitten lempikaveri ookaan.

Tuntuu pahalta nähdä facebookissa kun jotkut samassa koulussa olevat / luokkakaverit julkasee viikonlopun jälkeen "aaawwww<3 oli mahtava viikonloppu rakkaat! Otetaan pian uusiks!!", paljon kuvia jossa ne on porukalla ja sit jotain videoita missä ne on porukalla yms. Se sattuu, kun tietää olevansa porukan ulkopuolella. Jos yrität mennä puhumaan niin jäät ulkopuolelle 75% varmuudella. Jos puhut niin kukaan ei kuuntele. Ihan sama vaikka sanoisit "oon ajatellut muuttaa pois" niin kukaan ei reakoi mitenkään. Miks sillon yrittää ees olla niitten kanssa?

Ja taas soi Skandaali päässä. Tällä kertaa kappaleena Ei pysty.
Mä tappaisin itteni, jos sil ois merkitystä

Tuleva lottomiljonäärikö? Selviää huomisessa osassa!

Mä olen solmussa. Viisi minuuttia sitten olin valmis kirjoittamaan, että mulla on kaikki hyvin ja illat on ollut melkein siedettäviä. Nyt mä en enää oo valmis kirjottaan, että olis kaikki hyvin. Käsittämätön ahdistus puski päälle. Oon lykännyt sille tädille soittoo, koska mulla on kirjotukset enkä jaksa kattoo minä päivinä ne on. Just kirjotusten takia mun piti mennä sinne juttelemaan. No, empä mennyt. Ootan ens jaksoon ja katon missä välissä mulla on aikaa.

Mulla on sellanen tunne, että haluaisin juoda. Mulla on ollut sellanen tunne tässä aika monena iltana. Tekis mieli kävellä alkoon ja ostaa pullo jotain ja kiskoo se turpaan. Haluaisin polttaa ja viillellä. Haluaisin jotain helpotusta tähän oloon. Alkoholia, tupakkaa... ihan sama mitä kuhan sais vaan tän olon pois! Tiedän sen, että ei se auta vaan pahentaa ja paskalla tuurilla siitä saa kauheen kierteen itelle. Miks sit haluan sitä minkä tiedän olevan pahasta?

Alkoholi on ihan ok kohtuukäytöllä, mutta mä en tiedä itestäni pystyisinkö pitään sen kohtuukäyttönä. Pystyisin, koska en saa sitä alas, mutta uskon, että kaikkeen tottuu jolloin se ei välttämättä pysyis enää siinä kohtuudessa.

Kattelin yo-kuuntelun oikeita vastauksia. Omistani en muista muutakun sen, että siellä ei oo kauheemmin a:ta (mikä on hyvä, koska siellä oli hirveen vähän a:ta) ja heitteli aika suruttomasti c:tä ja b:tä vuorotellen (mutta c:tä oli ihan hirveet määrät - viiskin peräkkäin). Kauhulla oottelen kuuntelun tuloksia (huomenna selviää alanko lottoomaan!), mutta jos arpaonni suosi niin saatto mennä ihan hyvin! Paitsi avot meni ihan vituilleen. En ymmärtänyt niistä mitään. Ylihuomenna tekstitaito..
Tsiigailin kuumemittariin joka heitti lämmöks reilun 37 eli stressilämpöö. En jaksas sellasta. Oon syönyt puoli levyä suklaata tähän pahaan oloon mikä ei todellakaan oo normia multa.

Hymyt tunteel heitellään, täs on pakko kipuun tottuu
En puhu sulle vaikka sisimmässään haluisin,
mä monesti meinasin, mut päätin ain et katuisin
Mä oon tehny virheit ja nehän täs nyt vituttaaKymppilinja - Haavat

Rupesin kelailemaan minkä takia pelkään vieraita ihmisiä ja erityisesti niitä vieraita miehiä? Mulle ei kukaan oo koskaan tehnyt fyysisesti mitään pahaa. Yks vanha mies läimäs joskus perseelle ja silitteli hiuksia kun olin ehkä kahentoista. En tykännyt enkä halua nähä sitä ihmistä. Mua ei välttämättä jotkut jutut oo sillä hetkellä häirinnyt, mutta myöhemmin oon kääntänyt ne tilanteet itteeni vastaan "mitäs olisin tehnyt, jos se olis pakottanut?"-tyylisiks. Mä olen melko pieni kooltani (mutta egoltani aika mahtava! Joskus...) enkä todellakaan pärjää miehille, jos ne laittaa mut maahan. Toki jos olis tosi tilanne niin varmaan suruttomasti monottasin, mutta kun on leikillä väännetty niin en oikeesti pärjää.

Haamu on hajottanut mua henkisesti, mutta fyysisesti se ei oo tehnyt mulle pahaa. Silti jännitin / jännitän sen kanssa. En oo pelännyt, mutta jännittänyt ihan hirveesti. Ainut mitä mä pelkään sen kanssa niin se, että se skippaat mut uudestaan eli henkistä kipua. Vaihtaa uusiks numeronsa ilmottamatta ja jättää mut ns. tyhjän päälle. Mistä mä sen tiedän vaikka se olis tehnytkin jo niin? Soittamalla sille, mutta aijjon pitäytyä suunnitelma a:ssa eli oottaa sen yhteydenottoo.

Kerran oon säikähtänyt ex:n kanssa. Se oli ihan raivona äitinsä takia, juonut ja huusi. Ex alko hakkaan ovee ja menin väliin huutaen sille "nyt vittu loppu!" Siinä vaiheessa säpsähdin, kun se oli nyrkki pystyssä mun naaman eessä. Tiesin / uskoin, että se ei lyö mua. Se oli vaan niin vihanen, että en olis siinä vaiheessa ihmetellyt jotain harhaosumaa. Ex keräs itteensä hyvän tovin ja sen kaverit oli toisessa huoneessa ihmeissään kun kauhee huuto ollut siellä.
Ex:n kaverin kanssa tuli välillä sellasia "apua, en pärjää sulle"-tuntemuksia. Kuitenkaan se ei oo tehnyt mulle mitään pahaa!

Tätä kirjoittaessa mulla meni viis tuntia. Olo oli välillä parempi, mutta nyt taas tuntuu pahalle. En saa kasattua ajatuksia näköjään nopeesti joten pakko kuluttaa siihen aikaa.

Enää se ei tunnu miltään

Nyt on takana enkun yo-kuuntelu ja voin sanoa, että meni tosi kusisesti. Huomasi, että stressi iski illasta. Tärisin ja sydän löi tuhatta ja sattaa. Oli huono olo. Nukahdettuani näin painajaisia. Pitkin yötä heräilin. Toivon todella, että se enkun yo menee ees läpi, koska tiedän, että en pysty uusimaan sitä keväällä. Mua ahdisti jo tolla jossa oli ehkä kaheksan oppilasta ja keväällä on n. 40. Toivottavasti en joudu keväällä meneen sinne. Ottaa keväällä varmaan koville aika moni aine kun siä on niin hirveesti ihmisiä samassa tilassa.

Tulin tänään kuuntelusta kotio entisen tosi hyvän ystävän kanssa samaa matkaa. Se oli lähössä kotionsa ja kysyin sitten (jep, ihan itse!), että mentäskö samaa matkaa. En oo puhunut sen kanssa pitkään aikaan. Nyt vaihdettiin muutama sana kouluun liittyen.
Ei se tuntunut miltään. Ihan kiva puhua, mutta ei kuitenkaan.

Sama juttu on alkanut oleen vähän kaikkien kanssa. Itestäni en jaksa puhua, mutta koirista, Haamusta yms turhasta jaksan mikä ei liity täysin muhun ja siihen mitenkä ite jaksan. Joku oma olotila on ihan sama. Ihan sama vaikka itkis joka ilta ittensä uneen. Ei sellanen oo sanomisen arvosta, mutta jotkut muut jutut on. En jaksa käsitellä omia juttujani PAITSI sillon kun olo on niin huono, että haluaa kuolla.

Eilen meinasin lukee psykologian muistiinpanoja. Selasin sitä vihkoo ja kaikki into meni, kun vihossa lukee kappaleitten sanoja:

"ilman sua mulla ei oo syytä elää"
"vaik mä kuolisin sun puolesta
niin mun käsi löi taas uudestaan
sä oot oikees, mä tarviin apua"
Ezkimo - Ilman sua

"Silti mä ajattelen sua, vaan päivästä toiseenJa kenenkään toiseen rakastua voi en"
@Junkmail - Välitän susta

"Et kuolema on ainoa, joka nyt helpottaa"
Flowboysfam - Hengitä

Lueppa siinä sitten, kun fiilikset elämiseen laskee nollaan. Plus kappaleitten sanojen lisäks siellä saattaa olla sivullinen tekstiä kuinka ei kannattas elää enää ja on tehnyt kauheita virheitä.

Sit tää varmaan jo kaikille tutuks käynyt kappale vilahtelee siä sivuilla vähän väliä: Skandaalin Tapa mut.

Jos tapat mut, teet palveluksen ♥

Ennen olin ilonen, jos joku kiinnitti muhun huomiota. Nyt se ei tunnu miltään tai ehkä enemmän pahalle kun hyvälle. Se tekee pienen ahdistuksen.

Yksinäisyyttä kestää, mutta siinäkin on rajansa

Huomenna englannin yo-kuuntelu. Jos en nukahda siellä niin kaikki on hyvin! Vähän jännittää, mutta ei kauhean pahasti. Perjantaina olis sit äidinkielen tekstitaidon koe. Tuleekohan musta ylioppilasta?

Lauantaina näin Haamun. En taaskaan kiinnittänyt siihen huomiota. Kerran katsoin ja silloinkin vähän pisempään ja heti olin kääntämässä pään, kun huomasin, että se liikkuu. Mä olen tässä reilun kuukauden oottanut, että siitä kuuluu jotain. Tiettekös? Mua ei oikeastaan ees yllätä, että siitä ei oo kuulunut mitään. Harmittaa, mutta ei yllätä. TAAS MULLA ON IKÄVÄ! Tää on aivan käsittämätöntä. Mä en oikeasti ikävöi koskaan ja exää mulla ei oo ikävä eikä tällä hetkellä työkaveriakaan.

Toivoisin, että Haamusta kuuluis jotain. Mulla ei oo sen numeroa taaskaan. Itseasiassa on, jos jaksaisin avata entisen puhelimen ja hakee sen sieltä, mutta tän hetkisessä puhelimessa ei oo. Päätinkin, että lisään sen numeron sinne sitten kun joskus ehkä varmaan Haamusta kuuluu jotain. Haluisin puhua sen kanssa ja kuulla sen äänen. Olla sen lähellä. Ehkä voisin soittaa sille? Miksi soittaisin? Koska haluan soittaa sille, mutta miks, koska se taas vakuutti soittavansa ite?

Siin ei oo ketään, joudun yksin nukahtaa
Koitan pysyy miehenä mut kyynel valuu
Tää yksinäisyys niin paljon vaan sattuu
PiiloVoima - Mustaa ja yksinäistä

Mun teki mieli nauraa, kun yks luokkakaveri sano jollekin toiselle, että ei halua mennä tunnille, koska on siä on niin yksinäistä. Sillä on kavereita yms ja varmaan lähes joka tunnilla sillä on kavereita. Mites mulla ja yhellä luokkakaverilla? Jos ei olla samalla tunnilla niin meillä ei kummallakaan oo yhtään ketään. Nyt ollaan koko jaksossa kahella samalla kurssilla ja siellä sit leikitään toistemme seuraneitiä. Mun vaan niin teki mieli nauraa, kun se luokkakaveri totes olevansa siä tunnilla niin yksin. Itseasiassa samasella tunnilla mäkin yleensä oon aika paljon yksin, koska yritän keskittyä. Yksinäisyyttä kestää, mutta siinäkin on rajansa.

Yksinäisyyden kestämisestä hyvänä esimerkkinä on eilinen. Oli taas hirmu vaikee ilta. Teki mieli sanoo työkaverille, että mä en jaksa enää tätä. En sanonut. Annoin olla. En uskaltanut. Näen työkaverin viikonloppuna. Kaveri lähtee keikalle ja meen sit lukemaan karttaa sille (= meen nukkumaan autoon, kun se ajaa ja eksyilee). Kun se on keikalla niin meen henkaan työkaverin kanssa.

Viikonlopusta voi tulla hyvä, vaikka ex onkin kiinni!

Paljonkos vuorokaudessa on aikaa?

Pongasin blogistani (tais olla 6.9.) kirjotetun lauseen:

"Mulla on itseasiassa ihan hyvä olla paitsi iltaisin ja koulu ei oo oikeen mieleen."

Yks pieni kysymys: mitä muuta niissä päivissä on?
Koulua on jotain epämääräsiä aikoja, mutta lasken, että mun iltani alkaa heti kun kotiudun koulusta. Missä välissä mun on sitten hyvä olla?

Sänkyni tuntuu karuselliltä

Koska blogspot vai bloggerinako pitäisi puhua ei tykkää musta niin empäs kommentoinutkaan mitään kriisin ehdottamaan blogiin joten päädyimpä tulokseen kirjoitella ihan blogitekstiin siitä. Kiitos kaunis bloginsa linkittäneelle. Vaikuttaa juuri sellaiselle mitä olen etsinyt!

Viime yö oli ihan hirveä. Nukkuminen oli luokkaa kuumeessa nukkuminen. Pyörimistä, heräilyä, palelua ja painajaisia. Voisiko paremmin olla? Aivan mielettömän väsynyt olo.
Tällä kertaa voin olla vähän tyytyväinen itseeni! Sain jo eilen tehtyä yhden koulutehtävän minkä palautus oli vasta torstaina.

Jos mä joskus saisin aikaiseks

Taaspa muistin, että pitäis soittaa sille tädille mielenterveystoimistoon. Mitäpä jos jättäisin soittamatta? Mulla on itseasiassa ihan hyvä olla paitsi iltaisin ja koulu ei oo oikeen mieleen. Päivällä kun kävelin lenkkiä niin vastaan tuli rekka ja eka ajatus rekan nähdessä oli, että mitä jos astuisin sen eteen. Joo onhan mulla usein tollasia päähän pistoja, mutta en mä niitä halua toteuttaa. Ei tollasia asioita tehdä vaan päähän pistosta.

Tehtiin tänään koulussa ryhmätyötä. Luokkakaveri, se ainut jonka kanssa oon hyvissä väleissä, tyrmäs kaikki mun ehotukset. Totesinkin sille lopuks "Sä aina valitat kuinka kaikki tyrmää sun ehotukset ja tietkö mitä? Sä oot tehnyt koko päivän tota samaa mulle." Jotain se selitti kuinka ei yhtään oo huomannut ja pyysi se sit anteeks ja totesin vaan, että ei mitään. Oli kyllä hyvä, kun kaikki mitä ehotin niin tuli loppujen lopuks opettaja kohta sanoon "tehkää näin". Mutisin joka kerta "niinhän mä ehotinkin". Mut tässä sen huomaa kuinka helposti jää ulkopuoliseks ja kuinka helposti ihmiset vaan vahingossa tyrmää kaiken (hyvänä esimerkkinä mun blogin ettintä eiliseltä...).

En oo surullinen, mietin vain et missä väärin tein
Kun sinusta tuli noin saamaton.
Laiska ja tyhmä ja saamaton.
Zen Café - Laiska, tyhmä ja saamaton

Mua turhauttaa joka päivä yhä enemmän kuinka saamaton oon, mutta kun en vaan jaksa. Yritän tehä asioita ajoissa, mutta en saa tehtyä. Sit vikana iltana joudun aina tekemään kauheessa shokissa sitä, mutta sillon saan sen tehtyä, koska on pakko. Muuten en saa tehtyä. Mikä siinä onkin, että pakon eessä saa aikaseks? Jos joskus saan jotain ajoissa valmiiksi (mikä on pelkästään jo ihme) niin en tykkää siitä. Tartten siihen sen kunnon paineen, että siitä tulee mua miellyttävä, koska sillon en voi miettiä 10 eri toteutus tapaa vaan se eka on automaattisesti paras.

Blogia metsästämässä

Mietin jotain aivan liian syvällistä, mutta koska se oli ihan liian syvällistä niin pitihän se unohtaa! Mitä sitä päätä rasittamaan liialla ajattelulla?
Mä niin VIHAAN tota puhelinta. Siis niin vituttaa. Taas siitä loppu akku ja taas kaikki kivat viestit poistu. Vittu heitän tolla jotain kun oikeen hermo menee.

Yritän ettiä jotain kivaa blogia. Ainut ehto on se, että sen pitäs olla suomeks ja siinä ei saa olla liikaa lukijoita. Mulla lopahtaa aina into, jos jossain blogissa on liikaa lukijoita. Niin ja senkin vaadin, että se ei oo liian pirtsakka, se näyttää ulkosesti kivalle ja aiheet kiinnostaa mua (= jotain henkilökohtasta ja mielellään melko samanlaista kun mulla, mutta liian pohjalla ei saa olla). Eka katon miltä se näyttää ulkosesti (liian pirtee niin ei kiitos) ja sen paljon siinä on lukijoita (jos liikaa niin ei kiitos myös). Eikä mitään valokuvablogia ja mielellään hyvin vähän kuvia ja jos on kuvia niin jotain synkeempää eikä mitään ruokapostauksia - jotain kauniita kuvia! Enkä halua lukee mitään julkkisten blogeja koska ne heittää heti ympyrää liikojen lukijamäärien osalta eikä mua kiinnosta julkkisten elämä.

Eli itseasiassa vaadin ihan liikaa aika monelle blogille.

OIJOI! Löysin ihan huippublogin, mutta siinä on liikaa lukijoita. Siinä oli kiva nimikin. Toisaalta se oli vähän turhan hailakka. Seuraavaa siis kehiin. Paras tähän mennessä on ollut tämä, mutta se ei täytä mun yhtä tärkeintä vaatimusta - suomeksi kiitos.

Antaa olla. Eipä löytynyt unelmablogia tänä iltana. Jos joku luulee keksineensä mun unelmablogini niin linkkailee alle.

Aika on rahaa ja raha on aikaa

Kaveri on ollut sitä vastaan, että pitäisin Haamuun yhteyttä. Se ei kuulemma kun satu muhun. Nyt kun en oo pitänyt siihen mitään yhteyttä niin tää sanoo, että hän alkaa uskoon siihen, että se olis parempi kun ei mitään viikkosin. Sitähän mä toitotin, että en halua päästää siitä irti, koska se on ainut mitä mulla tuntuu viikolla olevan. Nyt se tajus sen. Kauankos ne on ollut armeijassa? Öö jotain 2kk (vähän vajaa). Ja nyt se kuulemma alkaa ymmärtämään kuinka paska mun on olla viikolla.

Toisaalta mä olen ilonen, että se sano & ymmärsi noi. Kyl se välillä on pyöritellyt, että vois olla parempi, että olisin Haamuun yhteydessä, mutta nyt se sano sen sit ihan suoraan.
Mä en vaan tiedä haluanko pitää Haamuun yhteyttä tai tiedän, että haluan, mutta en kun se on tollanen. Mut tiedän, että annan sille taas anteeks jos se joskus soittaa mulle ja sanoo jotain kaunista.

Onnellinen näin?

Olin ehkä ½h sitten onneni huipulla. Mulla oli hyvä olla. Sit se valu yhtä nopeesti pois kun tulikin. Samalla kun olin onneni huumassa niin mulle tuli ikävä (= ihan tuntematonta mulle) työkaveria. Onks ikävä jotenkin sidoksissa onnellisuuteen? Mä en oikeasti lähes koskaan ikävöi ketään. Haaveilla voin, mutta en ikävöi.

Alkuviikko oli ihan hirveetä. Itkin vähän väliä. Kun ex soitti su-iltana takas kun vähän käpyilin puhelimen kanssa niin itkin. Oli hyvä vedota kipeenä olemiseen minkä takia ääni oli painoksissa ja kuullosti muuten vaan oudolle. Kun se puhelu loppu niin itkin kahta kauheemmin. Välillä iskee läpitte meijjän ero, mutta mä olen onnellinen näin!

En ole täydellinen, en mä niin väitäkkään
Mut veikkaan et mun päässä et kestäis päivääkääMafiabroidit - Matkani päässä

Ai siis onnellinen... No ettekös te sen osaa jo täältä blogistakin lukea kuinka onnellinen oon. Ehkä tyytyväinen olis parempi sana. Mä en halua sitoutua, vaikka ex olikin varmaan paras ihminen mun elämässä. On se varmaan edelleenkin. Mä sentään näen sitä. Mut oon huomannut, että välillä alkaa leikkaan kiinni sen käytökseen niinkun sillon yhessä ollessa. Toisaalta oli hirveen sydäntä lämmittävää kun ex laitto viestiä jossa oli jotain siihen suuntaan, että kun täältä pääsee pois niin haluan vaan sun viereen pötköttään ja ehkä jotain leffaa.

Mut onneks puhelin teki ratkasun, että en säilytä mitään turhan herkistäviä viestejä yhtään keltään! Tai muutenkaan mitään kivoja viestiä. Siitä loppu akku ja sieltä katos about 500viestiä. Voin kertoo, että siinä vaiheessa oli sellanen helvetin kiukkunen fiilis. Ja voin kertoo, että oon itteeni tosi tyytymätön. Pitäs kirjottaa enkku, äikkä ja psyka ja en oo tehnyt yhtään mitään niitten eteen. Mua niin ärsyttää. Miks oon näin vitun saamaton joka asiassa?
Unohdin. Oon mä lukenut Roope-sedistä sen sivun mittasen sarjakuvan mikä on englanniks! Eli oonhan mä tehnyt jotain...

Empä tainnut purkaa täällä sitä kun luokkakaveri totes että ei viitti tunkee mun elämääni, kun mulla nyt on kuitenkin jätkät ja se työkaveri. Pointti oli kuitenkin se, että multa ei löytyis aikaa sille vapaa-ajalla kun mun kaikki aika menee noille. En lähtenyt korjaamaan, mutta kauheesti enempää ei olis voinut olla väärässä.

Mä en ole kuullut Haamusta yli kolmeen viikkoon mitään paitsi, että näin sen omasta alotteesta. Nyt kun en oo kuullut siitä mitään niin oon alkanut taas ajatteleen sitä ja näkeen siitä unia. Enkö mä vaan pääse yli siitä koskaan?

Mua ärsyttää aivan silmittömästi, että viikonloppusin kavereita löytyy enemmänkin (no okei max 3, mutta kuitenkin), mutta viikolla ei ketään. Viikonloppusin pitäs sit saada järkättyä aikaa aina kaikille, mutta viikolla saa vaan maata homehtuen sänkyynsä.

Eilisen tunnetila sanoituksin

en tahdo edes tietää mitä huominen tuo tullessaan

elänkö samaa painajaista joka päivä uudestaan

aamu kuudelt kello, päivään uuteen herättää

on vaikeeta tahdon pahan tunteen selättää

kaikki meni pieleen en tiedä syytä vieläkään
kadotettu rakkaus eikä ystäviä vieläkään
ei vieläkään seuraa sosiaalist elämää
ei syytä miksi herätä, ei liikehdintää elävää

ovi teljetty, ikkunat peitetty
ei valoo palamassa, avaimet pois heitetty
neljän seinän sisäl, tukahduttaa itkua
paha olla, ei pysty eikä jaksa liikkua

yksinäinen lapsi itkee hiljaisessa maailmas
tahtoisi vain olla paremmassa paikas
kaipaisi seuraa ja jonkun johon luottaa
jonku jota rakastaa ilman et tuskaa tuottaa

yksinäinen lapsi itkee hiljaisessa maailmas
tahtoisi vain olla paremmassa paikas
kadottanut tiensä ei löydä enää elämää
lapsi nukahtaa eikä enää herää tää

Läbä - Yksinäinen

Jos olisin kukka niin paistaisiko aurinko minulle?

Eilinen oli suoraan sanottuna aivan vitun katastrofaalinen päivä. Ei se lääkärireissu, mutta illasta.

Ex soitti mulle. Ei siinä mitään, se oli viä ihan ok. Siinä sit juteltiin ja puhelun loppuun se sano, että ai niin joo muuten oon kiinni viikonlopun. Sit viä jotain höpötettiin siinä ja ääni meinas pettää mut. Heti kun se puhelu loppu aloin vaan itkemään. Mä oon tän viikon tiistai-illasta ens viikon perjantaihin asti ilman juttuseuraa. Jotain puoltoista viikkoo. Mä niin huusin ja itkin. Koko illan mietin sitä, että onks tää elämä oikeesti elämisen arvosta, jos viikot ootan vaan viikonloppuja ja sit kun jätkät on kiinni tai niillä on muuta menoo niin multa murenee elämä.
Ja eilinenhän oli vasta eka päivä minkä oon tällä viikolla ollut ilman jätkiä.

Mä vaan istuin loppuillan sängyssä, piirtelin kukkia ja kuuntelin musiikkia. Samalla kattelin sängyllä lojuvaa lasinsirua ja saksia jotka houkutti ihan liikaa. Tein illan aikana jotain nelisen viiltoo mistä mikään ei ollut pahoja.
Mun niin normaali päivänäni, että kun pääsen koulusta niin saatan käydä koneella, mutta loppuillan yleensä sitten vaan kuuntelen musiikkia sängyssä.

Loppujen lopuks mun kukkasten kanssa samaan paperiin ilmesty isolla & punaisella teksti "NIIN HELVETIN YKSIN". Musta vaan alkaa päivä päivältä enemmän tuntuun, että en jaksa. Ai niin, olishan mulla ollut se psykologi tiistaina, mutta eipäs ollutkaan kun olin kipeenä niin jouduin senkin perumaan. Nyt mun pitäs pystyä soittaan sille uudestaan ja varaan uus aika. Mä en tiedä pystynkö. Mä en tiedä haluanko.

edit // Kaverilta peruuntu sen menot vloput ja pääsen sittenkin viikonloppuna ees hetkeks jutteleen.