Rupesin miettimään elämäni miehiä. Onko sellaista? Kai se on, kun tuossa se on roikkunut useamman vuoden. Mikä tekee ihmisestä (miehestä) sen juuri oikean - sen ainoan? Turvallisuus? Rakkaus? Mitä on rakkaus? Ensirakkaudessa lepattelee perhoset mahassa, tunteeko tälläistä enää jo "vanhassa ja kulahtaneessa" suhteessa?
Ja on mulla tällä hetkellä yksi ihminen, jota ajattelen loppujen lopuksi melko vähän (toki mietin mitä sille kuuluu yms), mutta kun näen sen niin näen siitä unia. Sellainen ihminen, josta en tiedä mitä pitäs ajatella. Se saa mut hirveän hämilleen. Johtuisiko jonkin verran epäselvästä yhteisestä taustasta? Vai voidaanko edes puhua "yhteisestä taustasta"? Mitä on yhteinen tausta? Mitä vaaditaan, että voidaan puhua yhteisestä taustasta?
Ja vittu olipa viikko sitten hauska yö. Olisin voinut pistää jätkän pakettiin ja lähettää aivan vitun kauas. Tai vaihtoehtosesti erota. Joo oli ihan ok, että en ryyppäs porukalla, mutta voi vittu sitä yötä. Jätkän kaveritkin oli herännyt yöllä, kun annoin jätkälle vähän palautetta. En varmaan oo huutanut sille ikinä niin kiukkusesti tai saati sit niin monta kertaa. Sit kun toi oli vielä turvat niin sieltähän alko tuleen tätä normaalia settiä, että kyllä mää tiedän pilanneeni kaiken ja plaaplaa. Kylmän viileänä (& kiukkuisena) taisin todeta, että hyvä. Ja sit olinkin jo kotona nukkumassa, kun herra henkilö otti vain itselleen peiton, kun muut kamppeet joutui heittään pyykkiin. Siinä yön synkkinä tunteina mietin taas kerran koko suhteen järkevyyttä - onko siinä järkeä - ja tulevaisuutta - onko sillä tulevaisuutta.
Ja työharjoittelun aikana koin henkisen herätyksen kuinka paljon oikeasti vihaan käydä tuota koulua ja asua tuolla. Tiesin jo ennestään, että en tykkää olla siellä, mutta en tiennyt vihaavani sitä. Kuinka vastenmielistä on edes lähteä sinne. Joo, mulla on maailman parhaat koulukaverit, mutta en koe sen koulun opetuksen tason olevan sellainen, että hyötyisin siitä jotenkin. Mua turhauttaa, että joudun viettämään viikot paikassa, jossa en saa oikeastaan mitään aikaan. Lasken jo suorastaan päiviä, että pääsen sieltä. Enää puolitoista vuotta. Sitten se on ohitse. Sitten pääsen pois sieltä.
Tajusin tuon, kun jouduin käymään opiskelupaikkakunnallani kesken työharjoittelun. ITKIN autossa, koska jouduin menemään sinne. Kävin läpi aivan helvetillisen tunnemyrskyn, koska en vain halua mennä sinne.
