sata on täynnä

Sadas julkaistu blogiteksti eikä sekään sisällä mitään normaalia kummempaa.

Sä oot mulle kuin punanen vaate härälle. Sä ryvet omassa saamattomuudessas ja kurjuudessas sekä syytät kaikesta muita. Mä sanoin, että kattosit peiliin, mutta et tainnut tehä sitä, koska sain niin vitun kiukkusen viestin takas. Kun jätkä soitti sulle puhelua niin sä mietit onko jätkällä joku hätänä täällä etkä huomioi ollenkaan sitä, että sä käyttäydyt kun mikäkin vitun mulkero sitä ja kaikkia muita läheisiäs kohtaan. Sulla on sata (paskaa) syytä miks sä et voi tulla, mutta toisaalta se vaan kuullostaa siltä, että sä et halua. Keräisit ittes ja kohtaisit asiat niinkun mies.
Onneks sä et lue mun blogia ♥

"Vihaa sydämmes lapsen pienen"
Ei ymmärrä vihaansa pieni mies viel
Ainty & Deva - Viha katoo

Perjantaina koin uuden romahduksen koulussa. Tuntuu, että nää vaan pahenee. Pääsin onneks pois heti sen jälkeen ilman mitään kummempia odottamisia kun menin vaan seuraavan tunnin opettajalle selittään asiaa. Onneks se on niin ymmärtäväinen opettaja.

Koulun suhteen muuttu vähän suunnitelmat. Kokeita ilmotettiin kivasti ja sit jouduin muutteleen omia suunnitelmia sen takia, että opettajat ei ollut ilmottanut aikasemmin. Toki joo virheitä sattuu, mutta vitutti se kuitenkin. Mä en vaan tykkää jos muutoksista ilmotetaan liian myöhään joka taas johtaa siihen, että suunnitelmat kusee. Siinä oli sit taas joku ihan porussa ja kauhee kiroominen vaan kuuluu. Siitä sit lähin selvitteleen itteni kotiin, koska en olis jaksanut itkee silmiä päästä koulussa. Kaikki onneks oli sit taas ihan ok kun pääsin vaan koulusta pois, mutta valitin varmaan koko päivän samaa.

Sit vähän jotain iloisempaa.

Mä koin viime yönä jotain suurta. Oon ollut vähän silleen "no saanpahan mennä sitten jos / kun erotaan"-ajatuksella, mutta yöllä koin jonkun suuren ajatuksen. Mä en oikeasti halua sitä. Ei se päästä liikkumaan & kokeilemaan oo oikeesti niin tärkeetä. Mä oon joka kerta itkenyt kun on jätkän kanssa puhuttu kesästä. Jotenkin se tuntuu niin kaukaselta, mutta samalla niin pahalta. Musta tuntu niin hyvälle yöllä jätkän kanssa. Mä olin niin onnellinen ja sit mua alko taas itkettään ajatus siitä, että kesä tulee.

eikä kaikki kaunis saa, tai voi aina kadota
kai sä tiedät et mä rakastan sinua
Harhakuvitelma - Unohdus satuttaa

Jos viettäs aikaa mahollisimman paljon jätkän kanssa nyt kesään asti ja nauttis näistä yhtesistä hetkistä vielä kun voi. Sit repii ittensä paskaks kesällä. Kiroo minkä takia ei ottanut välimatkaa, koska jos olis pitänyt välimatkaa niin se ero olis niin paljon helpompi. En kyllä usko, erot ei oo koskaan helppoja.

Vaikka mä oon jätkän "kämmeistä" kirjotellut niin paljon, niin ei ne oikeesti oo ollut niin pahoja ja on siinä niin paljon hyvää. Se hyvä vaan pääsee unohtuun aina sillon kun palaa kiinni. Esimerkiks tänään jätkä teki (pienellä vihjailulla) ruokaa ja mua sitten ootti lämmin ruoka kun tulin koulusta. Sit oon mä saanut aamupalan sänkyynkin ja ruusuja.

Ootsä koskaan miettiny, jos sul ois 24 tuntii aikaa,
mitä sä tekisit? minne menisit? mitä keksisit? mitä tekisit?
Cheek - 1140

Mä oon miettinyt, että jos mulla olis 24h niin mitä haluisin tehä. Mä haluisin kirjottaa stoorin siitä ketkä mulle oli tärkeitä ja keitten kanssa vietettyjä hetkiä en heittäs koskaan pois. Sit haluisin viettää mahollisimman paljon aikaa perheen, läheisimpien ystävien ja koirien kanssa. Miten itse sen viettäisit?

Tulikin tässä mieleen eilinen. Tuntu niin oudolle kun oltiin käymässä ystävällä niin näin Haamun sitten niitten kämpän ikkunasta. Tuli jotenkin kauhee kyttääjä-fiilis kun se käveli autolleen siellä ja lähti meneen. Mut se oli sillä selvä, ei mitään paniikkia siitä.

Huumepitoista vuorokautta kirjan myötä

Tämän illan mietteisiin kuuluu, että voiko suurilla ikäeroilla (puhutaan nyt vaikka 20-30vuotta) syntyä oikeeta suhdetta? Sellasta syvää rakkautta? Rakkaushan ei kato ikää, mutta missä menee raja? Jep, laki määrittelee, mutta ei nyt huomioida sellasia pikkuseikkoja kun joku laki..

Asiasta sitten kiveen. Luin reiluun vuorokauteen Karin Mäkelän kirjan Valkea voima. Jos tykkää lukea elämänkertoja jotka käsittelevät päihteidenkäyttöä (lähinnä huumeita) niin suosittelen lukemaan tämän kirjan. Tarkka kuvaus siitä miltä tuntuu kun huumeitten käytön takia viedään lapset ja ei meinaa saada apua mistään omaan huumeongelmaansa. Riippuvuus on liian vahva, että siitä pääsisi irti ja sortumisia tulee.

Ainakin mussa herätti tunteita, mutta ei hirvittävän suuria. Välillä silmät kostui, mutta mitään kunnon itkukohtausta en saanut eikä kirja alkanut edes ahdistamaan. Toisaalta asennoidun kirjan käteen saatuani sillain, että se kirja on vaikea luotettava sen takia, että se alkaa ahdistamaan. Mutta ei! Voi siis toisaalta olla, että asennoitumiseni helpotti tunnekuohuja.

herska jäi väliin kato ku tyttö friikkas neuloi.
Kato sillon teininä oli tarve kaikkee testaa,
nyt on saanu tarpeeks ja haluis irti aineista
Leijona - Viinaa, huumeita ja väkivaltaa

Olen lukenut joskus myös Heroiinipäiväkirjan ja varmaan nimestäkin voitte arvata, että se käsittelee huumeita. Tässäkin aivan huippukirja! Kehuja satelee roppakaupalla ja kehotan lukemaan. Oon kattonut myös huume-elokuvia (mm. dokumenttielokuvan Reindeerspotting - pako Joulumaasta) joten en tiedä oonko turruttanut itteni jotenkin tälle aiheelle.

Mua on häirinnyt se, että muut on sanonut noista huume-elokuvista ja -kirjoista, että ne on ollut kauheen rajuja ja sellasia, että tullut paha olo niitä kattoessa tai lukiessa ja mä oon ollut vaan sillain "aijjaa" ja ollut vaan niitä kohtaan kauheen kiinnostunut. Kyllä muakin välillä kirpasee ne, mutta enemmän mua kiinnostaa.

Miten itse suhtaudut tälläisiin kirjoihin, elokuviin yms.? Mitä itse ajattelet huumeista? Onko ystäväpiirissäsi joku joka käyttää? Mitä ajattelet hänen käytöstään? Entä jos olisi joku läheinen joka käyttäisi? Mitä tekisit silloin?

Kerrasta poikki?

Keskusteltin yksi päivä koulussa tunnilla (ihan opettajan ehdotuksesta) itsestä ja kumppanista.

Ensimmäisenä käsiteltiin kysymys: minkälaisen kumppanin haluat?
Tärkeintä on luotettavuus ja se, että sitä kiinnostas. Se, että se jaksas kuunnella mua ja tukee mua. Sitten sen pitäs pystyä kertoon mulle kun käyttäydyn ihan päin persettä ja sanoo "Akka hei, nyt vittu loppu tollanen", koska muuten musta tulee ihan kamala "jyrä" ja oletan, että kaikki on ok. Tarvitten siis selvät rajat :D Rauhallinen luonne plussaa, mutta toisaalta sen olis ihan hyvä osata sanoo takasin eikä vaan nöyristellä kun mä kerron mikä kaikki mun mielestä on päin persettä. Ihan ehoton on se, että se kuuntelee ja osaa lohduttaa. Muuten mulla palaa kiinni.

Ei onni ole sitä että osaa nauraa
ei onni ole sitä että surun hautaa
vaan onnen pitäisi tuntuu sisällä
Harhakuvitelma - Pelkkää unelmaa

Jos se on luonteelta täys kymppi niin mitä sitä sitten ulkonäköö kattelemaan sen kummemmin, mutta tottakai mulla(kin) on erilaisia ulkonäkömieltymyksiä. Pitkät hiukset ♥ ja mustat pitkät hiukset. Sellaset hevarinnäköset tyypit on mun heikkous ja jos sellanen kävelee kadulla vastaan niin saatan huokasta ihastuksesta. Lävistykset ja tatuoinnut on musta ihan ok enkä kato niitä mitenkään kieroon. Ihan vähän treenattu kroppa on ok, mutta hyi vittu jos on joku himobodari joka asuu punttisalilla. Lyhyt hiukset on musta yleenä aika hirveet (mut oon nähnyt joitain lyhyitä hiuksia mistä pidän) ja vielä kamalempaa on jos ei oo hiuksia ollenkaan.

Sit toivoisin toki, että se mun unelmakumppani ei polttas eikä jois. Ihan ehoton ei on huumeille. En kuitenkaan nyt vaadi ihan ehotonta polttamattomuutta ja raittiutta, mutta alkoholin kanssa vaadin ehdottomasti kohtuutta. Ei joka viikonloppu jotain perskännejä ja mielummin sellasta harvemmin juomista. En haluu kattella joka viikonloppu kun toinen on juonut.

Mitkä ovat omat hyvät piirteesi?
Tässä kohtaa mietin, että jaa'a. En alkuun osannut mainita mitään. Itse pidän hyvänä piirteenä sitä, että oon pystynyt kertomaan omista virheistäni. Ja oon oppinut joistain virheistäni. En nykyään enää oo niin kamalan mustasukkanen mitä olin joskus. Osaan myös nykyään pitää aika hyvin mölyt mahassa enkä leviä ihan pienistä asioista huutamaan.

Mitä et ehdottomasti halua kumppanistasi?
Alkoholia joka päiväsesti kittaavaa mulkvistia joka ei kuuntele yhtään ja lyö aina vaikka ei olis ees syytä. Tai no, onko lyömiselle oikeesti joskus syytä?

Yht'äkkiä oot hiljaa, odotat jotakin
Mä mietin joko mä tän hetken jotenkin mokasin
Ei kuulu mitään, on aivan hiljaista
Kun on pimeää, voi valokin kiljaista
Harhakuvitelma - Kuiskaus

Mitkä ovat omat huonot piirteesi?
Tästä saisin varmaan kymmenen sivun kirjotelman tehtyä, mutta tyydytään vähän vähempään. Mulla on kauheen luistavat rajat ja joustan niistä vielä enemmän, jos toinen ei vaadi mua pitään niistä rajoista kiinni. Oon liian valmis sanomaan vastaan ja vittumaisimpaankin letkautukseen pystyn heittämään jotain viä ilkeempää vastaan. Yleensä kuitenkin pyrin ja pystyn pitämään mölyt mahassani.

Lopuks heittelen teille kysymyksen: onko pettäessä kerrasta poikki?

Elämä on ihmeellistä

Mun piti kamalasti tehdä tänä viikonloppuna, mutta niin ne suunnitelmat vaan äkkiä muuttuu. Toisaalta eipä sillä oo mitään väliä. Koulu on vaan koulua, elämä on paljon tärkeempää!

Pe-la meni seuratessa kun ystävä oksensi juomiaan pihalle. Mä säikähdin niin paljon kun olin viereisessä huoneessa ja kuulin kun se "korisi". Painatin helvetin nopeesti kattoon, että mitä vittua tapahtuu. Tää oli kääntynyt selälteen ja meinas oksentaa... Kieräytin sen kokolailla elämääkin nopeemmin kyljelteen. En nukkunut kunnolla koko yönä ja seurasin, että se ei vahingossakaan tukehdu. "Nukuin" aamulla 9-10 sängyssä, 7-9 nukuin sohvalla kuullostelemassa miten se siä nukkuu ja että eihän se oksenna.
Mutta mitäpä sitä ei tekis parhaan ystävänsä takia?

Sunnuntai menikin siinä kun keskustelin samansen ystävän kanssa. Puhuttiin suhteista ja erityisesti sen suhteesta. Hän pääty sit päätökseen, että eroo äijjästään ja hakee kamansa pois. Olin mukana hakemassa kamoja pois ja mua niin sattu nähä ystävä sellasessa kunnossa. Se oli surullinen, mutta ymmärtäähän sen ja kun nekin oli yhessä jonkun pari vuotta.

Aina se eroominen sattuu. Oli se tiedossa tai ei. Se sattuu sitä jätettyä ja jättäjää. Mä en enää oikeesti yhtään ihmettele, että jättäjääkin sattuu. Joskus vuos-pari sitten ajattelin, että eihän jättäjä sais itkee, mutta kun se ero ei ookkaan aina siitä jättäjästä kiinni.

Mä toivon, että kun mä joskus eroon jätkästä niin ystävä on mun tukena. Mä uskon, että se on mun tukena. Mä tiedän, että se on mun tukena. Se on ollut aina mun tuki ja turva. Ainut vaan, että välillä mä oon ollut niin paskana, että en oo pystynyt puhuun kellekään, mutta kyllä se mua on aina kuunnellut kun oon saanut puhuttua. Se on aina pyrkinyt ymmärtään mua.

Pe-la oli jotain niin haavoja repivää. Jotain mitä en olis uskonut enää tapahtuvan. Olin samanlaisessa tilanteessa kun joskus 6-7vuotta sitten. En uskonut, että joutusin enää koskaan olemaan sellasessa tilanteeessa. En oikeesti uskonut, että jotain sellasta ees tapahtus.
Ei se ollut mitään ihmeellistä. Näin vaan tuttuja ja vahdin kaveria. Sitä vaan ei oo tapahtunut varmaan viiteen vuoteen. En oo ollut kylällä varmaan neljään vuoteen "kunnolla yöllä" seisoskelemassa.

Tää kaipuuni menneeseen aikaan
Mua piiskaa ja kasvoille lyö.
En uskoa tahtoisi taikaan,
Josta muistuttaa vain joku yö...
Hector - Nostalgia

Se oli jotenkin niin jännää. Niin nostalgista. Mua niin itketti se tilanne. Se oli samaan aikaan niin kaunista, mutta samalla niin tappavaa. Niin repivää. Raastavaa. Tuskasta. Kaikki muistot tulvi mieleen, mutta silti se oli niin ihanaa!

Voi ihminen mennä sekasin jostain tollasesta.

Oletko sinä joskus myöhemmin ollut tilanteessa jota et koskaan enää uskonut kokevasi? Oletko ollut samaan aikaan surullinen ja onnellinen?

Vuosi

Vuosipäivää juhlittiin 10.3.! ♥ Onhan mun ja blogin yhteisen taipaleen kunniaksi pakko kertoa mun eilisestä "ÄÄÄÄÄJGDGD!"-kohtauksesta.

Ensinnäkin megamahtavia kouluahistuksia aiheuttaa se, että mun pitäs tehä ihan törkeesti kaikkee ja lähes kaikki ens viikolle. Sen siitä saa kun koeviikko alkaa kohta. Mun pitäs tehä joku etätehtävä mitä en ees tiedä miten sitä pitäs lähtee tekemään... Lupaavaa, eikös?

turha tavotteit asettaa
oppinu ite lukemal enemmän kun koulu voi ikinä opettaa
niele valmiiks pureksittuu tietoo tai mee
ottaa selvää ite, ne ei kerro sulle kaikkee
Avain - Elämä on tentti

Mut sitten eilisen. Alotin ajotunnit ja olin eilen ajelemassa. Ajo-opettaja on kivan kannustava "ihan hyvä joo, mutta auto oli millin vääräänsuuntaan vinossa ja plaaplaaplaa." jonka jälkeen tuleekin sellanen olo, että enhän mä vittu osaa yhtään mitään. Ajoin kaks tuntia peräkkäin tunnin tauolla. Soitin siinä välissä jätkälle ja ihan porussa "Vittu mä lopetan tän paskan. En mä jaksa. Vittu kun mikään ei kelpaa." Se on niin ihana tunne kun itestä se meni tosi hyvin niin siihen ei sanota mitään, mutta heti jos tekee pienenkin virheen niin siitä saa kauheet mekkalat. Ja kun se tekee niistä pienistä virheistä niin helvetin isoja. Mä tein kyllä sellasen totaaliromahtamisen siinä.

en väitä et koulutuksest olis haittaa
mut systeemi on: ylisuurta luokkaa ja alipalkattu maikka

Avain - Elämä on tentti

Oon ollut 2-3vuotta sitten nokkakolarissa. Ei mikään paha, mutta sellanen pieni. Ihan riittävä, että aloin vähän kammoon autossa oloo ja sit se mun kammoni on siitä vähän kerrallaan pahentunut.

Ei tykännyt ajo-opettaja kun sanoin, että en aja tosta vielä kun sieltä tulee vastaan auto, vaikka sen kuulus mua väistääkkiin. Sit sain kuunnella kuinka mun pitää pitää kiinni omista ajovuoroistani. Sanoin sitten, että oon ollut nokkakolarissa pari vuotta sitten joten ei. Se oli varmaan virhe. Sain kuulla kuinka siellä ei opeteta ajamaan kolareita. Kaikki teoriakerrat toitotettu, että pitää osata luopua omista ajovuoroistaan ja nyt kun tein sen niin ei tykännyt ajo-opettaja.

Sitten kun mun piti luokkakaverin kanssa lähtee sinne ajotunnille.. Luokkakaveri kerto sille opettajalle, että lähetään sitten ajotunnille niin hyvä valitus. Meillä kun saa ajotunnit mennä yhen koulutunnin päälle ja tää oli meijjän molempien eka. Musta tuntu niin pahalle, että olisin samantien halunnut kävelä suoraa ovesta ulos ja sanoo "Heihei! Kattellaan joskus".

istu alas penkkiin, elämä on tentti
mitä pitää oppii et elämässä pärjää?
Avain - Elämä on tentti

Jotenkin ei vaan tuntunut olevan mua varten toi päivä.

Näin unta, että sain turpaani. En muista varmaks kuka mua vetäs, mutta sen muistan, että kaaduin siitä ja löin kaiken lisäks huulen pöydän reunaan. Siltä reissulta jäi lahjaks siis auennut huuli ja musta silmä. En ees tiedä minkä takia se joku löi, koska se vaan käveli siihen ja tirvas.

Olenko viallinen?

Se siitä "en mene psykologille"-ajatuksesta. Eilen mä koin jonkun tosi mystisen romahduksen koulussa. Ekalla tunnilla luettiin jonkun kirjoittama kirallisuusessee jostain kirjasta missä oli "voiko nainen raiskata miehen"-tyylisiä ajatuksia. Kirja kuullosti houkuttelevalta, mutta se kirjallisuusessee oli mulle ihan vikatikki. Istuin 40minuuttia siä tunnilla silmät ihan märkinä ja tärisin. Yritin keräillä itteni, mutta en onnistunut.

Ja vasta paljon myöhemmin
muistaa kaiken mikä joskus oli paljon paremmin
Tekniikan Ihmelapset - Mitä itken taas?

Tunnin loputtua painatin suoraan vessaan ja kauhee itku. Toivottavasti kukaan ei kuullut kun yritin selittää itelleni, että kyllä sä kestät tän päivän koulussa. En kestänyt. Yritin kerätä itteni siä vessassa, mutta ei onnistunut. Tiesin repussa olevan mulle harppi, että jos haluan viillellä. Tuijotin varmaan viis minuuttia sitä laukkua, että nyt otan sen harpin ja viillän, mutta en tehnyt sitä! Oon tosi ylpee, että en tehnyt, että pystyin vastustaan sen.

Onko järkee enää elää
Jos elämältä syy menee
Narcotic - Sade

Mun oli pakko lähtee sieltä vessasta, vaikka mun silmät olikin ihan punaset. Kävin kysymässä silloin alkaneen tunnin opettajalta, että voisko hän tulla luokan ulkopuolelle. Selitin ihan täristen ja itkien, että mua ahistaa niin hirveesti. Siitä se ohjaskin mut terveydenhoitajalle. Istuin ja oottelin siä, mutta sit lähin käymään opettajanhuoneessa, koska mun piti siirtää yksi juttu myöhemmäksi. Löysin sen opettajan sieltä ja sain siirrettyä sen, mutta samantien aloin itkemään kun se kysy "onko kaikki ok?". Ihme kyllä pystyin vastaan "ei". Sekin sit sano, että mee terveydenhoitajalle ja jos se ei oo paikalla niin tuu sit hälle puhuun. Ootin sit yhteensä sinne terveydenhoitajalle pääsyä jonkun 45minuuttia. Se sit soitti siinä jollekin ja nyt mulle on varattu aika perheneuvolaan, koska sanoin, että en halua mennä sille psykolle millä oon käynyt. Se terveydenhoitaja sano mulle "pakkohan sun on jollekin päästä puhumaan". Johon vastasin heti, että en halua mennä sille psykolle millä oon käynyt.

voitko kuunnella mua ees tän yhen kerran

vuodan nyt verta henkisesti, ja oon rikki
Sana & N.H.P - Lähden

Mä itkin 2½h. Ihan koko ajan. Sit rauhoituin joskus 12maissa ja jätkän kaveri tuli tänne kuunteleen kun selitin sille kuinka kamala päivä mulla oli ja kuinka mua ahisti ja kuinka oon vaan itkenyt. Ja tottakai mä itkin samalla sille jätkän kaverille, mutta olin jo paljon rauhallisempi siinä. Olin niin ilonen, että se tuli ja kuunteli mua. Lohdutti ja oli lähellä. Mä en välttämättä olis kestänyt yksin.

oot mulle tärkee ja tuun sua rakastamaan
mut mitä enää voin tehdä kun sua ei kiinnosta?
neQ - Ilman sua

Kun jätkä sit tuli tänne niin kerroin sillekin ja se sen reaktio. En kyllä tiä voiko sitä ees reaktioks sanoo. Se oli vaan tyyliin "okei, että sellasta". Mä katoin vähän aikaa sitä, että etkö sä muuta sano. Toki mä selitin asian rauhallisesti, että näin kävi tänään koulussa ja ei voi mitään, mutta itkin tossa 2½h ihan putkeen. Viestin sit jätkän kaverille myöhemmin ja sekin sano, että jätkä oli ihan sen olonen niinkun sitä ei olis kiinnostanut. Onneks en siis ollut ainut jolta tuntu siitä. Sit käytiin syömässä porukalla ja sanoin jätkälle "xxx oli mun tukena ja turvana päivällä" johon se vastas "joo" ja sen jälkeen alko selitys jostain sille "tärkeestä".

Arvatkaas mikä oli kirsikkana leivoksen päällä? HAAMU! Kun seisoskelin kirjaston parkkipaikalla ja joku ajo vierestä niin ajattelin, että kuka vittu sieltä kruisaa päälle. Säpsähdin vähän kun huomasin, että se oli Haamu. Sanoin sit porukalle vaan, että meen käymään kirjastossa. Kävelin siinä sitten Haamun perässä ja se katto taakseen kun taas naiselliseen tapaan räin siellä. Se sit hidasti kävelyvauhtiaan ja kysyin sen kuulumisia, ei sille mitään ihmeellistä. Heti kun se lähti kirjastosta niin kävelin sen perässä ulos ja kysyin "mitäs muuta kun ei ihmeellistä sulle kuuluu?" johon sain vastaukseks, että ei mitään kun ei siä koskaan mitään tapahdu. En oo ihan varma, mutta melkein olisin kuullut, että se kysy mitä mulle kuuluu, mutta skippasin sen vaan oikein onnellisesti :D Joka tapauksessa olisin vastannut hyvää, vaikka eilinen ei kyllä todellakaan vastaa mun käsitystäni hyvästä päivästä.

Haamun näkeminen oli kauheen kivaa. Mua ei ahistanut se yhtään ja mulle jäi siitä oikeesti taas tosi hyvä fiilis. Kiva nähä ja puhuakin, vaikka siinä nyt olikin muita ihmisiä. Se oli oikeasti ihme, että me ees puhuttiin kun siinä oli muita.

Tänään paransin maailmaa kävelemällä pari kilometriä. Päässä pyöri jätkän eilinen reakointi ja Haamu. Haamun hymy & olemus. Se on jotenkin niin lämmin.
Ulkona on niin ihana auringonpaiste, että kyllä kannatti lyllertää eteenpäin. Tuli niin hyvä fiilis ja nautin siitä joka solulla.

Ha-ha-haamu

Pyöritettiin hyvää ympyrää pihalla jätkän, kaverin ja mun Fifini kanssa. Luonnollisesti mun Fifini oli irti ja se juoksi päättömästi siinä. Sit Haamu tuli sieltä tietä pitkin niin se mun Fifini juoksi Haamun taakse ja haukku Mä olisin saanut sen koiran pois sen jaloista, jos olisin halunnut, mutta mua ei oikein kiinnostanut. Jos olisin vaan ärähtänyt riittävän kovaa niin mun pikkupiskini olis tullut nyhvään mun jalkoihin, mutta en mä vaan viittinyt. Jos Haamu olis mulle jotain mussuttanut "Mitä vittua sä likka pidät koiraas irti"-tyylistä niin olisin laittanut sen pikkasen vaikeeks vähän ahistaen sen nurkkaan sen teoista. Mutta mulle tuli vaan muutama tusina ylimäärästä sydämmenlyöntiä sen näkemisestä enkä juossut sen perässä sisälle vaan lähettiin jätkän kanssa kotio. Sen näkemisestä jäi siis kokolailla hyvä fiilis.

Älä anna mun kuolla mun tuskii.

Mä haluun enemmän elämältä odottaa

Mikael Gabriel - Älä jätä mua

Tuli tärkee olo. Kerroin jätkälle kuinka mua välillä ahistaa kattoo kun muut juo ja tuntuu muutenkin pahalle se, koska joudun kattoon sitä niin paljon kotona kun oon täällä. Sit tää ryyppäs kaks päivää putkeen. Kiitos ihana maailma! Sanoin jätkälle siitä, mutta se ei varmaan ees kuunnellut mua, koska se ei vastannut mulle mitään. En sit jaksanut enempää hiillostaa siitä vaan annoin olla. Mitä sitä turhaa riitaa haastamaan joka asiasta.

Mua on pari kertaa läppästy hiihtoloman aikana niin nyt sitten kun kaveri nosti tänään vähän kättään niin käänsin heti päätä ja olin vähän silleen "IIK!". Kaveri sit kysy, että luuliks sää, että mää lyön sua? Jaa-a. En mä tiedä. En mä siihen uskonut, että se löis mua, mutta silti joku pakkoreaktio.
En mä ennen oo reakoinut noi. Kyllähän mä väistän jos toinen oikeesti näyttää siltä, että se lyö, mutta en mä yleensä pelkästään tollasta käden liikuttamista.