Läheisen kuolema

Sillä hetkellä kun se tapahtuu, tuntuu, että ei koskaan voi päästä yli. Tuntuu, että ei oo koskaan mahollisuutta elää sen surun kanssa. Ei oo mahdollisuutta päästää koskaan irti ja jatkaa elämää ilman sitä yhtä tärkeimmistä ihmisistä.

Kuitenkin kun jaksaa yrittää, siitä tuskasta tulee siedettävää.

Se tuska katoo ajan mittaan. Sitä oppii käsittelemään ihan eri tavalla, kun vaan muistaa antaa itelleen sitä aikaa. Ei siitä toivu minuuteissa, tunneissa, päivissä, vuosissa. Se on aina mukana, mutta se helpottuu. Kun käy hautajaisissa niin ei se automattisesti tarkota sitä, että se surutyö olis nyt ohi. Ei todellakaan. Suru on niin yksilöllistä ja surutyö tarttee oman aikansa. Jokainen tarttee oman aikansa. Ei se sano, että jos ite oot päässyt yli siitä, että sun sisko / veli / kaveri / äiti / isä / yms pääsis siitä samassa ajassa. Sillä voi mennä paljon kauemmin tai sit se toipuu paljon nopeemmin. Ei sitä tiedä etukäteen.

Mulla tekee parhaan luokkakaverin kuoleman vuosipäivänä tosi vaikeeta. En pystynyt olemaan ees koulussa silloin, kun siitä tapahtumasta tuli vuosi. Itkin vaan. Surin, vaikka musta on tuntunut, että mun surutyöni on ohi. Silti se puskee pintaan, iskee läpi. Välillä itken silmät päästäni ja toivon, että kaikki olis vaan tosi pitkää painajaista, mutta ei se oo.

Rakas, mä kaipaan sua vieläkin ♥ Mä niin toivon, että elämä olis mennyt eri tavalla. Toivoin, että olisin nähnyt sun valmistuvan. Olisin halunnut, että sä olisit ollut mun kanssa hakemassa yo-lakkia. Olisin halunnut, että me oltas ystäviä vielä vanhoina. Soiteltas toisillemme ja huudettas puhelimeen, kun kumpikaan ei meinaa kuulla.

Kaikki ei kuitenkaan mee aina niinkun haluaa.

Pitäs varmaan alkaa nopattaan

Tänään pitäis heittää noppaa haluanko uusia englannin ens keväänä. Toisaalta, se ei voi muuttua huonommaksi, mutta voi tulla takasin I--. Ihan ehdottomasti olisin jättänyt uusimatta, mutta kun exkin uusii sen. Huomiselle pitäs päättää. Eilen kierin tuskissani miettien tätä elämän suurta kysymystä, koska enhän mä häviä mitään, vaikka uusisinkin? Voin mennä suruttomasti pyörittelemään sinne palloja ja todeta, että ainakin yritin tsempata siinä. Jos ees yrittäsin vähän lukee englantia ja vaikka kattoo englanniks leffoja ilman tekstityksiä, eiks siinä olis riittävästi panostusta?

Mä stressaan ihan hirveästi nykyään kaikesta ja tosiaan toivon, että menkat on sen takia myöhässä eikä sen takia, että oon raskaana. Vihaan kun oon niin epäsäännöllinen.. Vihaan sitä kuinka paljon stressi vaikuttaa muhun.

Mä olen ollut huono stressaan koulusta, mutta parin vuoden sisään oon alottanut senkin. Tänä syksynä se ei oo ollut paha, muuta kuin nyt. Nyt kun pitäs päättää noista yo-jutuista. Illalla yritän nukahtaa, mutta päässä pyörii vaan, että mitä teen noitten koulujuttujen kanssa. Päässä on ajatus "miks sä oot niin vitun saamaton, laiska ja tyhmä, että et pysty alottaan mitään, vaikka kuinka suunnittelet?" Miksi mä olen tälläinen? Miksi mä petän itelleni tehdyt lupaukset? Mulla pitäs olla joku, jonka kanssa lukisin. Joku, joka pakottas mut tekemään jotain kokeitten eteen.

Viikonloppu on ollut ihan jees, mutta enemmän ja vähemmän ärsyttänyt kaikki.

Älä kato taakse, jäät kii siihen
Koita hymyillä, koita, vaik haluut itkee  

Sana - Anna elää

Mulla on kauhee fiilis kirjottaa, mutta en tiedä mitä. Mulla on ollut pisempään jo tosi hyvä kausi, varustettuna pienillä "ÄÄÄ ELÄMÄ ON HIRVEÄÄ"-ajatuksilla, mutta toisaalta oon ollut hirveän tyytyväinen itteeni. Toisaalta tän hyvän olon tekee se, että oon yrittänyt koko ajan tehä jotain (lenkkeillä, datailla ja pelata pleikkaria, mutta on se tyhjää parempi) enkä jäädä yksikseni makaan vaan sängyn pohjalle miettimään kuinka yksin oon. Tottakai mulla välillä on ajatuksia, että en kestä tätä yksinäisyyttä enää yhtään. Sen oon myös huomannut, että jos ex tai kaveri on 2viikkoo kiinni samaan aikaan (niinkun ne yleensä on) niin se viimenen kolme päivää on mulle ihan sika vaikeet. Koko ajan vaan ootan, että koska ne pääsee lomille. Koko ajan päässä on vaan ajatus "kohta ei tartte olla yksin, kohta saa nähä kavereita!" Sit se on ihan hirveetä, kun ne lähtee taas takas armeijaan. Siitäkin kuitenkin toipuu melko nopeesti. Mä en oo noitten armeija-aikana pelännyt, että noille sattuis armeijassa jotain. Oon seurannut useemmalta ihmiseltä sellasta "apua, jos sille käy jotain"-hermoilua. En halua hermoilla sellasesta, tää yksin olo on hirveetä ilman joka päivästä pelkookin.

Vaikka just puhuinkin, että on ollut sellanen helpompi kausi niin eilen kävi tosi pitkään aikaan (okei, ehkä viikkoon) mielessä "Hei tolla on veitti, vähän vois viillellä." Mut en viillellyt, joten hyvä kausi jatkukoon! Viime kertaset jäljetkin on vielä niin selkeet, että kunnolla näkee. Kaks niistä näyttää siltä, että siihen on ainakin jokskin aikaa jäämässä arvet.

Olispa joku yöllä vieressä kun herään

Painajaiset... Mä en jaksa niitä. Haluisin nukkua kunnolla. Plussaa olis myös, jos yöllä olis joku vieressä, jolle vois purkaa sen unen ja itkee kuinka kamalalta se uni tuntuu. Mutta ei. Kävin tänään psykologilla ja puhuin noista painajaisista. Se sano, että niin kauan kun ne ei ahista ne on ihan ok. Sit mun pitäs analysoida noita unia, mitä mä teenkin aika usein.

on aamu
mua sattuu silmiin niin
et tuntuu et painajaiset jääny silmiini kii
mut mä nousen
Harhakuvitelma - Pitäisi

 Mulla on ollut pisempään ns. hyvä jakso, mutta eilen meinas pettää. En meinaa jaksaa olla yksin. Haluaisin seuraa. Haluaisin jonkun jonka kanssa vois vaan istua iltaa ja olla. Näin yhen kaverin lauantaina, vaikka olin törkeen väsynyt niin lähin käymään siä, kun en pitkään aikaan ollut nähnyt sitä. Oli kiva reissu, vaikka siellä kävikin mulle kaks ihan vierasta ihmistä. Siinä sit höpötettiin kaikkee laidasta laitaan.

Tänään meinasin lähtee kolisteleen Haamun oven taakse, mutta päätin, että ei. Empä oo poistanut sen numeroo, vaikka kauheesti uhkailin. En oo kyllä soittanutkaan sille.

En enää halua nukkua

Heräsin aamuyöstä siihen, että näin painajaista. Itkin sen painajaisen jälkeen. Se oli aivan hirvittävä, jopa niin hirvittävä, että muistan sen ja halusin tosissani herätä silläkin uhalla, että en enää koko yönä saa nukuttua. Niinhän siinä kävikin, mutta eipä se painajainenkaan enää jatkunut.

Siinä painajaisessa äiti kuoli eikä sille voinut tehä mitään. Mikään ei auttanut. Se makas letkuissa hengityskoneessa ja jos sen letkun otti pois niin nielu turpos kiinni. Kerran äiti riuhtas sen pois ja sano, että ei halua sitä, mutta ne lääkärit sit pakolla tunki sen takas kun äiti alko pihisemään, kun meinas henki loppua. Sit siinä vieressä oli kone, josta näki kuinka se happi kulki ja sit pikku hiljaa se vaan laski ja laski eli kuolema lähesty koko ajan. Heräsin ihan sillä alimmalla viivalla, joten just ja just ennen sitä loppua.

Yo, yo, yo, yo osa 2

PSYKOLOGIA LÄPI! B:nä tuli takaisin. JEEJEE! Äidinkielest myös b. Vähän harmittaa toi äidinkieli, mutta hyvin vähän. C olis ollut ihan kiva. Haluisin uusia äidinkielen, mutta periaatteessa en, kun meidän äidinkielen opettaja pitää kauhean esitelmän sitten "kuinka sanoin, että ei kannata kirjoittaa syksyllä" ja sit se voi taas ens keväänä sanoo porukalle "yks vaan kirjotti äidinkielen syksyllä ja sekin uusi sen". Toisaalta b on ihan kiva äidinkielestä ja voinhan uusia sen vaikka sitten ens syksynä, jos siltä tuntuu. Todennäköisesti ei tunnu siltä.

Mitenkä yllättävää, että englanti tuli takaisin hylättynä? Jos oikein tarkkoja ollaan niin I- :ksena. Tätä oon miettinyt, että vois lähtee arvalla pyöritteleen palloja kuunteluun ja monivalintoihin, jos vaikka lottovoitto osus kohalleen ja sais englannin läpitte. Toisaalta mua ei kiinnosta enkä jaksa innostua tästä ajatuksesta. Mut ainahan sitä vois yrittää?

Jos mulle olis joku sanonut viime syksynä, että alan tänä syksynä menemään kymmenen maissa illalla nukkumaan ja yleensä nukun jo yhentoista maissa niin olisin kyllä nauranut. Tosin riittävät yöunet (ja silti väsyttää) on kostautunut sillä, että näen painajaisia. Viime yönäkin näin. Miksi en osaa nukkua ilman painajaisia?

Yo, yo, yo, yo

YÄÄÄÄÄÄ! Yo-tulokset pitäs tulla kohta puoliin. Rakas psykologia, tulethan parempana kuin hylätty? Mä en mitään muuta pelkää noissa yo-tuloksissa niin paljon kun sitä, että mun psykologia tulee hylättynä takasin. Ihan sama joku äikkä ja enkku, kun ne voi uusia, jos huvittaa, mutta ei psykologiaa, koska pitäs keväällä kirjottaa bilsa. Vielä parempi, jos kaikki olis hyväksytty! Sitä ihmettä ei tosin tuu tapahtuun mun enkkuni kohalla. No ei voi mitään.

En tykkää, kun en voi nukkua pitkään ja hyvin, koska näen painajaisia. Tänäkin aamuna jotain ihan ihme unia, että oli pakko nousta.

Koeviikko ens viikolla ja kaks päivää vapaata! JEEJEE! Sit ens jaksossa mulla on pitkä viikonloppu kun maanantaisin ei oo koulua ja vaan yhtenä päivänä koulu alkaa yheksältä, muuten alkaa 2x klo 12 ja kerran puoli kahen maissa.

Miksipä sitä ei ystävien takia ajaisi autolla, jota vihaa?

Mä tunnistin oikein. Se oli se entinen kaveri, koska se oli liikkeellä tänään samalla autolla ja näin kun se kävi kaupassa. Se oli se. Eipä se oloo helpottanut tietää, että se oli se ja kävi täällä toistamiseen tällä viikolla ilmottamatta mitään ex:lle jonka kanssa ne on ollut tosi hyviä kavereita ja vannonut ikuista ystävyyttä yms. Se haluaa vaan sulkeet ihmiset ulos, jotka "ei ymmärrä sitä" eli haluaa auttaa. Vihaa ihmisiä jotka tarjoo käden sille, että se vois nousta.

Viikonloppu oli ihan kiva. Oltiin koko viikonloppu ex:n kanssa kaksin. Heitin sen melkein armeijaan tänään, kun yks (ei pelkästään sen eikä mun) kavereista otti sen kyytiin. Torstaina hain sit yhen kavereista n 100km päästä ja kyl teki vaikeeta ajaa siellä kun oli niin paljon ihmisiä ja vihaan sitä autoo millä jouduin ajaan. Tänään ajo meni hyvin ja oon tyytyväinen ajooni. Ei mitään tyhmiä kämmejä eikä muutakaan. Onnistunut ja risteyslähtöjä. Piti käydä tankkaamassa, mutta eipä se halunnut mun korttia lukea.

iha oikeesti sun pitää yrittää käsittää
et jotain niinki suurta ei saa päästää käsistä
jos joku rakastaa ja jos sä rakastat myösVertikaali - Älä päästä irti

Ärähdin ex:lle jotain, koska mua ärsytti joku. Tais liittyä jotenkin lenkkeilyyn tai siihen, että se ei lähtenyt mun mukaan vaikka lupas sillon aikasemmin. Muutenkin olin sille välillä tosi vittumainen, mutta sit mua melkein alko itkettään kun jätin sen sinne mistä sen kaverin se piti hakee. Se oli jotenkin niin hellunen ja mä vaan olin kauheella vauhdilla lähdössä niinkun aina. Lauantai-illasta mua ärsytti kun yritin saada huomiota niin tää vaan jotain mutisi ja käänsi kylkee. Mähän olen siitä perseestä, että haen huomiota aina kiusaamalla, tönimällä yms. ja en koskaan osaa sanoo "rakas" vaan "tyhmä" sointuu suuhun paremmin. Vanha sanonta "rakkaudesta se hevonenkin potkii" sopii niin muhun.

Vaikka ex:n kanssa oleilu oli niin normaalia mitä pariskunnilla on niin kyl toi tän päivänen jotenkin kruunas kaiken. Alkuunhan mä en ees ollut millään asteella kiinnostunut ajamaan sen autoo pois sieltä, mutta kyl se oli jotenkin niin sellanen herkkähetki, että kannatti. En mä kyllä edes kiinnittänyt huomiota sanoko se mitään ihmeellistä, mutta silti oli kivaa!

Mulle puhuttiin viikolla kuinka ex on niin hieno ihminen, että ei kannattas päästää siitä irti. Mä tiedän sen. Tuntuu oudolta, että erottiin sen takia, että halusin enemmän vapautta ja tilaa. Toki joo oonhan mä nyt säätänytkin sellasta eron jälkeen, että yhessä ollessa sitä ei katottas hyvälle. Jaksan vieläkin taivastella kun ex tietää näistä mun menoistani ja "miehistäni". Kysyin siltä sillon, että miten sä pystyt kattoon kun mä oon muiden kanssa. Johka ex vastas eka "hyvin" ja sit viikon vai kahen päästä se otti sen puheeks ja sano "Kylhän se tuntuu pahalle tai oikeestaan vitun pahalle, mutta en halua estää sua olemasta onnellinen" tai jotain sellasta, mutta pointti oli toi. Se tuntu jotenkin niin leffarepliikiltä. Samoin kun se kun ex totes "mä en vaan voi sille mitään, mutta rakastan sua vieläkin". Se vaan on niin paras ja varmasti yks parhaimpia asioita mun elämässä. Syy miks mä jaksan oottaa (/ elää) viikot. ♥

Rakkaat painajaiset! Jättäisittekö mut rauhaan? Vihaan sitä, että jos nukun "hyvin" niin näen painajaisia, mutta jos nukun tyyliin kolme tuntia niin en näe painajaisia. Miksi mä en saa nukkua?

Auttaminen on välillä liian vaikeeta

Mä en tiedä näinkö tänään oikein, mutta silti se tuotti mulle hirvittävän pahan olon. Omalla tavallaan syyllisyyttä. Miksi en yritä enemmän? Näin ehkä entisen tosi hyvän kaverin jolla oli suuret suunnitelmat, mutta sen elämä kusi riippuvuuteen. Yks syy miksi en halua tarttua pulloon, polttaa tupakkaa yms. En halua olla riippuvuuden orja. Mä yritin kertoo sille, että kannattas miettii tota omaa käyttöö, mutta sen jälkeen olinkin hirvein ihminen maailmassa. Musta tuntuu pahalta puhua siitä. Mä toivoisin niin paljon, että se tajuais olevansa ongelmissa.

Mut mitä voit tehä auttaakses ihmistä, joka vihaa sua sen takia, että haluaa auttaa?

"Annathan mulle vielä anteeksi?"

Aamulla kouluun pyöräillessä mulla oli taas mielessä aivan mahtava blogiteksti, mutta eipä ole enää.Haamusta kuitenkin voisin TAAS jakaa pari ajatusta.

Muistan kuinka se kysy multa "rakastatko mua?" tai "mitä tunnet mua kohtaan?" johon totesin jotain, että mä en oo antanut itteni tuntee mitään sua kohtaan, koska sä käyttäydyt noin. Mä olen tosi tyytyväinen nyt, että en antanut tilaa tunteille. En antanut itteni tuntee mitään syvempää sitä kohtaan. Mä olisin nyt totaalisessa kusessa, jos olisin antanut tunteiden ottaa otteen musta. Miksi en sit antanut itteni kenties jopa rakastua siihen? Eiköhän se oo tullut jo aika usein esille täältä. Ne petetyt lupaukset. Mä halusin luottaa Haamuun, mutta mä en uskaltanut. Mä pelkäsin koko ajan, että se pettää mut. Oon kyseenalaistanut sen jokasen sanan. Jokasen rakkauden tunnustuksen. Jokasen pyynnön. Nyt mä olen sitä mieltä, että tein oikein. Miksi luottaa ihmiseen jonka jokanen sana tuntuu olevan valhetta? Edelleen mä kuitenkin olisin valmis antamaan sille anteeks. Kaiken tän jälkeen.

Mikä saa ihmiset antamaan anteeks?

Miksi haluan antaa ihmiselle anteeks, joka on aiheuttanut mulle paljon pahaa? Mä oon kerran sanonut Haamulle sen aiheuttaneen mulle paskaa jolloin se huomautti mun aiheuttaneen pahaa sille. Mä tein virheeni, josta se ei koskaan sanonut mulle, että sitä ärsyttäs se. Mä pyysin sitä anteeks. Se ei oo koskaan pyytänyt anteeks multa mitään eikä se varmasti näekään tehneensä mitään väärin. Yksinkertasesti se ei vaan vastaa mulle ja pompottaa mua. Se soittaa mulle silloin kun haluaa eikä välitä siitä haluaisinko mä joskus kuulla siitä jotain.

Sanoin kun oltiin ex:n ja sen kavereitten kanssa hakemassa ruokaa "Koska te ootte miehiä ja ymmärrätte miesten logiikkaa niin kertokaa mulle mitä tarkottaa kun ihminen haluaa käymään siellä, mutta sitten se ei vastaa puhelimeen eikä soita takasin yms." Yks niistä sitten sano, että se vois olla sellasta sillon tällön rohkeutta. Tätä mäkin olen veikannut usein, mutta mä en jaksa enää uskoo siihen. Mä uskon enemmän mun sätkynukketeoriaan.

Oikeasti, mikä saa meidät antamaan anteeksi niin paljon? Miksi haluamme antaa anteeksi ihmisille jotka ovat aiheuttaneet meille pahaa oloa?
Tottakai tiedän, että jotkut ovat pitkävihaisia yms. Mäkin olen, mitä on välillä hyvin vaikea uskoa.

Mikä on pahinta mitä voisit antaa anteeksi?

Ystäviä joista ei vaan päästetä irti

Tykkään olla vanhalla porukalla. Tykkään viettää aikaa jätkäporukassa. Ne on niin ihania ja ystävällisiä. Ne kuuntelee, vaikka kaikkeen ei aina kommenttia tuliskaan. Joskus oletan, että ei niistä kukaan ees kuunnellut, mutta sitten kun otan saman asian puheeks joskus niin lähes varmasti ne muistaa.

En kaipaa yksinäisyyttä, mutta nytkin oon yksin.

Koska en jaksanut kattoo ex:n juomista. Mä oon palavasti sitä mieltä, että kun on lomilla niin ei oo pakko juoda eikä varsinkaan sillon, jos ite pyytää kaverinsa niin ei se musta oo kiva niille kavereillekaan kattoo sitä yhtä kännistä. Aina kun en halua, että ex juo niin toteen, että en kuskaa. Sit se järkkää aina jonkun muun kuskaamaan. Mun teki mieli lähtee kotio ja todeta ex:lle, että mä saan kattella juomista kotonakin joten voin mennä sinnekin kattomaan. Mä en nauti sen seurasta niin paljon, kun se on päissään.

Mut se kuitenkin voittaa sen yksinäisyyden.

Silti mä en tiedä haluanko kattella sitä. Musta tuntuu välillä, että se ei ota mua tosissaan. Näin to-pe yönä taas painajaisia (oon nähnyt tällä viikolla joka yö painajaisia paitsi viime yönä kun nukuin n. 6h) ja näin sit jonkun näynkin heti herättyäni painajaisesta. Katoin koiraani aamulla ja siinä oli vähän niinkun joku vihree valo. Musta tuntu, että olin hereillä, mutta en mä hereillä vois nähä tollasta? Koko muu huone oli ihan pimee ja sillon yöllä selitin itelleni, että se valo tuli pakastimesta, vaikka tiesin, että se ei loistas millään niin kirkkaasti. Oli kuitenkin lohdullista saada ees joku selitys, mutta aamulla herätessäni kokonaan hokasin, että vittu siellä mitään pakastinta ees oo. Todennäkösesti joku unihoure, mutta mun on niin vaikee uskoo siihen. Se vaan ei voinut olla mitään muuta.

Ai niin. Mun ja ex:n piti viedä mun kuolleen ystävän haudalle kynttilä tänään. Miks musta tuntuu, että en halua viedä sitä sen kanssa?

Jaa niin siis mikä kiire?

Mulla on taas ollut paljon ajatuksia, mutta en vaan oo saanut kirjotettua. Aikapulaa en tästä voi syyttää, mutta syytämpä kuitenkin. "On ollut niin hirveä kiire" aa, niin minkä kanssa? Pelata koneella tai pleikkarilla. Ihan oikeasti siis kiire niinkuin voi huomata. Istun niin paljon koneella, että en kerkiä kirjoittamaan blogia netissä. Säälittävää. Suorastaan naurettavaa.

The only thing I want is for you to be happy
Whether it be with me, or without me
I just want you to be happy
Aviation - You were my everything

Mut tänään alkaa taas elämä vähäks aikaa. Viikonloppu oli niin hyvä, että hyvä fiilis on ollut vieläkin. Aika valloittavaa, että ollut niin hyvä fiilis, että se jatkuu vieläkin. Ja tänään se tosiaan jatkuu! Ex pääsee lomille. IHIHIHII. Se on ollut 2½viikkoo kiinni ja sinä aikana oon kerran nähnyt yhen kaverin (joka myös siis armeijassa) ja jonkun verran parasta likkakaveria. Mut nyt täyspäiväsesti seuraa sunnuntaihin asti! Miksi koulu häirittee mun sosiaalista elämääni?

Työkaveri sano vaihteeksi (oliskohan ollut ehkä varmaan) maanantaina, että on ajatellut, että vois tulla moikkaan mua, mutta kun ei tiedä oonko kotona. No, ehkä vois soittaa ja kysyä? Tai laittaa vaikka viestiä tai kysyä vaikka kaks päivää aiemmin "Ootko ylihuomenna kotona? Voisin tulla poikkeen". Mut ihana ajatus siltä! Tykkään. Kuhan se vaan joskus tänne asti pääsee.

Kävin eilen juttelemassa psykologilla vai mikä nyt onkaan. Se sano, että oon kauheen hyvän tuulinen, että taitaa mennä paremmin kun viimeks. Vastaus ei ollut ihan se. Olin vaan paljon parempi peittämään itteeni tällä kertaa enkä keskittynyt niihin ahdistusjuttuihin vaan höpöttämään elämästä ja viime kesän työpaikasta. Pyöräillessäni sinne mietin kaikkee kuinka voisin puhua Haamusta, kuinka voisin puhua viiltelystä, kuinka voisin kertoa halunneeni tappaa itteni ja kuinka voisin puhua siitä kuinka yksinäiseltä musta tuntuu. Empä sitten kertonut. Parempihan se oli jättää kertomatta. Tyhmä minä, opettelisit puhumaan! Ja kun toi viiltely ei ollut mun mittapuullani enää ees kauheen pieni juttu.

Tässäpä naureskelin ittelleni kuinka en luota muihin ihmisiin kunnolla, mutta voin silti suruttomasti puhua itestäni ja elämästäni kaikille. Sit vaan myöhemmin oon ihan paineissa, että mitä jos se ei osaa pitää turpaansa kiinni, mitä jos se kertoo jollekin. Osaan olla aika naurettava.

Now you pushed me away like you never even knew meAviation - You were my everything

Paras likkakaveri kuunteli eilen kuinka huusin Haamusta. Minä ja hiljaa puhuminen = ihan liian yliarvostettua. Tiivistin ajatuksiani Haamusta "Se on sellanen saatanan perkeleen mies mistä ei ota mitään selvää." Ainakin se meni jotenkin noin, mutta mulla on sellanen kutina, että siinä saatto olla pari kirosanaa lisää. Valitin siitä oikein sydämmeni kyllyydestä. Totesin jossain kohtaa, että en tee mitään sen suhteen. Annan vaan olla. Ja sit jos se joskus sattuu soittamaan (mitä en usko, että tapahtuu) niin voisin vastata TAI lyödä luurin korvaan. Musta vaan tuntuu, että yks paskan hailee teenkö mitään vai oonko tekemättä, kun ei sitä kiinnosta. Ei se olis tollanen mua kohtaan, jos sitä kiinnostas. Oon sille vaan sätkynukke jonka narujen vetelystä se tykkää.

Emmä pysty ymmärtää, en osaa selittää
Helpompaa ois jatkaa eri teitäMc Yritys - Mä rakastan sua

Joku sano mulle, että voisin nähä yhtä ex:n kaveria joka on täällä. Niin voisinkin, mutta mä näen, että se vaivaantuu mun seurassa, jos ollaan kaksin. Välillä meillä on ollut hyviä lenkkejä ja välillä huonoja. Sitä häirittee olla mun seurassa enkä mä halua aiheuttaa sille yhtään enempää pahaa kun mitä oon aiheuttanut. Mä olen ollut sille ihan hirvee välillä ja aiheuttanut turhaa murhetta joten en halua vaivaannuttaa sitä enää yhtään enempää. Se on toi menneisyys mitä ei saa pyyhkimällä pois.
Miksi menneisyyttä ei voi pyyhkiä? Mä ainakin pyyhkisin Haamun pois sieltä.

Ah kuinka ihanan sekavaa taas, mutta mun ajatuksenikin tuntuu olevan sekavat. Toi eka kappale ainakin on niin ajatusmaailmaan huippua, että huh huh ihan huimaa.

Ja taas tiputus pohjalle. Musiikki vaan saa ajattelemaan. Välillä tuntuu niinkun mun sydämmestä olis revitty pala irti ja niinkun antasin vaan kaiken onnellisuuden kadota. Lainehtia pois. Mennä tuulen mukana.