juttelet kasvot sädehtien sen toisen mulkun kanssa

Musiikista on aina kiva puhua joten voisimpa esitellä mun uuden lempibiisini jonka löysin tänä iltana. Olis mulla toinen, mutta en löytänyt sen sanoja mistään joten ette koskaan saa tietää sitä.

Alotetaampa vaikka sitten.

Steen1 - Se tunne, jolla ei ole nimeä

Sä olit jotain mitä venasin koko elämäni.

Kaunis, vaikee, vittumainen kilipää.

Silti oli pakko sua sun nukkuessa silittää.

Sä kävelet käsi kädessä mua vastaan,

juttelet kasvot sädehtien sen toisen mulkun kanssa.

Sä huomaat mun katseen, annat pienen nyökkäyksen,

mä vastaan samal tavalla, vaik oon ihan paskana.

En haluu antaa pois näitä arvokkaita hetkiä,

haudas ehtii nukkua ja jutut luojan kanssa setviä.

Mä en ansaitsis tätä hetkeä kun saan ees katsella sun kasvoja,

en malta nukkua.

Se pieni kuolema kun oma sydän särkyy, se tunne millon sisuskalut ylösalas kääntyy

kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa, ei haluu olla elossa, erossa

Sanat on aivan ihanat. Harvemmin tartunkaan mihinkään kappaleeseen jonkun muun kun sanojen takia. Saa kyllä olla tosi hyvä rytmi ja muutenkin hyvä biisi jos siinä on "huonot" sanat. Kirjottelinkin jo selityksen yhestä biisistä, mutta sit kun kattelin sen sanoja niin ei se ollutkaan enää niin hyvä, että sen olisin halunnut julkasta "mun lempibiisinä".

Tykkään varsinkin jos joku biisi osuu ees yhestä lauseesta jotenkin mun omaan elämääni. Sillon se biisi on aina "vielä parempi", jos vaikka vaan se yks lause jotenkin koskettaa mua ja mulle tulee joku muisto omasta elämästä. Vaikka se muisto olis sellanen, että se satuttaa, niin silti se kappale on hyvä. Harvemmimpa mulle mitään tosi ilosia muistoja tulee jostain kappaleesta mieleen.

Jos jätän mun kappaleen fiilistelyn tähän ja kerron vaikka jotain muutakin.
Se on jännä kuinka ihmisten katseista pystyy välillä lukemaan tosi paljon. Joku vilkasu ovelta kertoo enemmän kun tuhat sanaa. Toisaalta siinä on aina se riski, että tulkittee sen väärin. Sen takia mä harvemmin lähen kenenkään perään juoksemaan mistään jonkun "tuutko mukaan"-katseen perusteella kun voin aina olla väärässä. Voihan se toinen toki mennä puhumaan esimerkiks puhelimeen eikä todellakaan kaipaa mitään häiriköintiä :D Koskaan ei siis voi olla liian varma mistään!

Hyi kamala jotkut itsearvionnit! Oon ihan törkeen huono niissä. Musta voi tuntua, että olisin ansainnut parhaan arvosanan siinä arvioinnissa, mutta koska ajattelen aina, että se jolle ne palautetaan ei ajattele samanlailla niin yleensä vedän ne arvioinnit johkin keskiväliin (esim. jos voi antaa ittelleen numeron 1-5 välillä niin se on lähes aina 3).
Oletko itse vaatimaton tai vähätteletkö omaa työtäs? Osaatko ottaa hyvän palautteen hyvin vastaan? Oletko tyytyväinen itseesi jos siihen on aihetta?

Kyllä musiikki on ihanaa ♥ Ja osasitte varmaan tulkita, että tekstin otsikko on tuosta yllä hehkuttamastani biisistä?

Osaanko käyttäytyä vai enkö osaa?

Autossa istuessa mietin, että mitä jos vetäis kämmenen tänään auki. Kuinka kipee se olis ja kuinka pitkään se olis kipee? Sellanen koko kämmenpohjan menevä viilto.. Kuinka sen sais peitettyä?

Mutta ei! Mä oon niin tyytyväinen itteeni, vaikka mun ei ees pitäis olla. Tai jos oikeammin sanotaan niin en sais olla tyytyväinen itteeni.

Mä monesti jumitun sua paikallee kelaa,
moni asia mun virheet mieleen peilaa
Guarts - Anteeks

Yks hyvä juttu oli, että näin Haamun tänään ja osasin olla kunnolla. Ainakin melkein osasin. En mennyt niin kauheeseen paniikkiin kun viimeks. Mulla oli kivaa (!!!) ja oli koko ajan sellanen rento-fiilis, vaikka Haamukin oli siä. Mä voin joskus päästä tästä yli, mutta en kyllä sillä, että nään sen kerran viikkoon. Sit joo tein terävän havainnon, että Haamulla on varmaan muijja tai sit se vaan kattelee jotain / viestii & soittelee jonkun kanssa. En kyllä yhtään ihmettele sitä, että sillä olis joku. Mut sitä mä ihmettelen, että mua ei sillain ahista se ajatus. Ahistaa se joo vähän, mutta ei kuitenkaan paljoo. Katotaan niin nukkumaan menessä hakkaan päätä seinään ja itken silmät päästäni.

Turhaan menneillä itseäni kiusaan
Siis on aika tullut ottaa niskasta kiinni itseä
Muistot viskasta
Kauas musta, kauas poies
Methodi - Sanomattomat lauseet

Joku sano mulle joskus, että mun ja Haamun vilkuilu on jotain ala-astemeininkiä. Sellasta, että kumpikin haluais puhua, mutta ei uskalla. En mä tiedä. Jos se ei ookkaan sitä? Jos se on sellasta normaalia "ai katsos tuolla on ihminen"-vilkuilua. Toisaalta jos se olis tollasta niin sitä olis paljon vähemmän ja se ei tuntus sisällä niin oudolle. Joka kerta tuntuu siltä, että putoo kun näkee Haamun ekan kerran. Se tunne mitä ei pysty kuvailemaan mitenkään järkevästi. Tuntuu vaan siltä, että sydän tippuu paikaltaan johkin jalkaan.

Ilosuus on hyvä tapa peittää paskaa oloo. Kun ajattelee kaikkee ilosta niin se paska olo vähän niinkun peittyy, mutta sit se tulee entistä pahempana takasin. Pitäs varmaan puhua kaikki heti ekalla kerralla, mutta sit taas ne jotkut asiat on helpompi työntää sivuun ja ajatella kaikkee vaan tosi ilosesti.

Kattelin yöllä ton viime kirjotuksessa mainittemani elokuvan Hard Candy. Se oli yhtä hyvä kun aikasemminkin. Aamuyön tunteina katottuna vaan vähän meinas nukahtaa, mutta se ei kyllä elokuvan vika ollut! Ihana elokuva ja ihanan kamalat muistot. Silti en muista nähneeni mitään unta yöllä tai joku puhuis aamusta ja päivästä koska nukuin 7-14 tai jotain sinne päin. Se siitä hyvästä unirytmistä..

Kohta olis kasapäin kokeita ja mua ei kiinnosta yhtään. Yllättävää? No eikös! Ehkä ne menee ihan kivasti, ehkä ei.

Mikä on ja mikä ei?

Oon nukkunut enemmän mitä normaalisti lähes koko viikon ja mun mielialani ei koskaan ailahdellut päivän aikana näin paljoo mitä nyt kun oon nukkunut enemmän. Herätessäni olin ilonen (ihme) ja reipas. Sit maailma romahti hetkessä ja olin taas niin vittuuntunut kaikkeen. Hyvä fiilis palas joskus päivästä ja rymähti alas melkein yhtä nopeesti. Tollasella samanlaisella jatkettiin koko ajan, hyvää ja paskaa, hyvää ja paskaa. Olin paljon tyytyväisempi vähillä yöunilla ja vähemmillä ailahteluilla. Koko aikana mua ei kyllä varsinaisesti oo väsyttänyt, mutta ahdistanut sitäkin enemmän. Jotkut kysellyt, että mikä on niin se normaali vastaus on ollut edelleen "joo mua väsyttää".

Eilen tuli joku mieletön ahdistus. Katottiin kauhuelokuva (lähes aina elokuvat mitä katotaan on kauhua) ja säikähtelin vähän väliä. Musta on tullut hirveen säikky ja silti jaksan aina kattoo kauhua. Nyt sitten illalla ahdistuin ihan törkeesti siitä ja meinasin itkuun purskahtaa. Eikös se oo hyvän elokuvan merkki, että se vaikuttaa jotenkin?

Yö oli taas kerran mielenkiintonen. Näin paljon unia joista vaan yhessä vilahti Haamu. Haamu toi mulle jonkun violetin koristekiven ja lakkahilloa (mitä helvettiä :D) ja sanoi jotain "sä oot ansainnut nää". Sit yks uni oli vähän niinkun joku Manaajan tapanen ja yhessä joku äijjä potki mun kolme kissaani ihan paskaks. Kannoin sit sellaset lähes kuolleet kissat kotio, mutta silti ne pysty viä kehrään mulle, vaikka ne ei muuten pystynyt liikkumaan. Näin sitten vielä jotain pimahtaneempia unia, mm. että omistin kaverin kanssa kaupan. Kyllä sitä yhteen yöhön mahtuu paljon unia.

Joo no sul on hieno menobiili
Mut käsitätsä äijä, sä oot pedofiili
Ja oot tossun alla alaikäsille
Sun karismalla se ei oo kyllä mikää ihme
Luntti - Naisten Kesyttäjä

Oon koko viikon miettinyt elokuvaa nimeltä Hard Candy. Tosi hyvä elokuva. Normaalistihan se menee niin, että vanhempi ihminen leikkii nuorella, mutta tossa se meni vähän niinkun toisinpäin. Toi on sellanen elokuva mikä herättää mussa hirveesti tunteita ja ajatuksia, mutta tykkään siitä silti. Mistä sen tietää, että se on sen vanhemman osalta vaan peliä / leikkimistä / hyväksikäyttöö? Voiko se olla hyväksikäyttöö, jos siinä ei oo mitään koskettelua yms? Joku nuorempi kun saattaa lähtee siihen ihan tunteella mukaan ja uskoo, että siinä olis jotain syvällisempää.

Leviääkö kaikki oikeasti käsiin?

Oon tehnyt tähän jo kolme erilaista alotusta ja pyyhkinyt kaikki, koska ne on ollut niin turhia. Tää toki on paljon parempi selittää kuinka ei osannut alkaa kirjoittamaan, mutta mikäs siinä.. En mä siitä kärsi.

Ennenkun perseeni raahasin tähän penkkiin niin mulla oli varmaan viiskytä hyvää blogitekstiä mielessä kirjotettuna. Sit kun istahdin niin ne kaikki hukku *puf* savuna ilmaan.

Ne sekunnit, minuutit, tunnit ei venaa.
Ja kaikki voi olla liian myöhäst huomenna.
Uniikki - Aika ei venaa ketään

Voisimpa aloittaa vaikka siitä, että oon kamalan täsmällinen. Ehdottomasti etuajassa eikä koskaan myöhässä. Se on maailmanluokan katastrofi jos myöhästyn jostain minuutinkin. Oon ihan stressissä jos on sovittu, että lähetään sillon ja sillon ja oon viis minuuttia liian aikasin eikä paikalla oo ketään. Ne muut ei oo niin täsmällisiä, ne tulee mielummin myöhässä. Pyörin puolimiljoonaa kierrosta stressin kera ympyrää, jos oon paikalla ajoissa ja muita ei oo siä. Ainut ajatus mikä pyörii niin on "Oon väärässä paikassa väärään aikaan". Mä en pysty tuleen myöhässä, mutta sitten jos oon liian ajoissa meen ihan lukkoon sen takia, että epäilen itteeni (/ muistiani). Pitäs varmaan tulla täsmällisesti minuutilleen, mutta sillon päässä hakkaa se pelko, että myöhästyn.

Vaik kuin haluaisit aika ei vaan riitä enää.
Ihan liian usein väärään aikaan vääräs paikas.
Uniikki - Aika ei venaa ketään

Koulua on aika rankkaa. Ainakin mun mielestä. Tehtiin jotain ryhmäjuttuja parin viikon sisällä koulussa ja ne on aina yhtä hirveitä. Mulla niin leikkas lukkoon niitten kanssa. Hajotti niin helvetisti, että ei mitään järkee. Mua ärsytti se itteensä täynnä oleva muijja siinä jonka käytöksestä oikein pursuaa "Oon paras, sä oot nolla!" Sitten mua ärsytti kaks muutakin siinä porukassa. Oon aina niin onnellinen kun pääsen ryhmätöistä pois.

Tänään levis kaikki käsiin. Kotona oottelin yli tunnin kaveria kun meijjän piti lähtee lenkille, mutta kun en ollut just sillon kotona kun se kysy ja sit viestittelin, että kotiuduin. Tää sit olikin salilla. Ajattelin alkuun vaan, että se jätti vastaamatta mulle ja on tyyliin jo tulossa (mihinkä en kuitenkaan kauheesti uskonut) ja ramppasin tunnin kämppää ympäri. Kun lopetin ramppaamisen ja ikkunasta vilkuilun siirryin läksyjen pariin. Siinä hajotti kun ei meinannut osata mitään ja sit kun vähän sähläsin niin sellanen kunnon laatikollinen sarjakuvia leviää lattialle ja lamppu tippuu. Ai että kun olin onnellinen. Oon paskonut kaks sellasta yövaloo (pimeessä on ilkeetä lukee) ja sit kolme hehkulamppua varmaan viikon sisään. Olin niin kiukkunen ja meinasin levitä siihen paikkaan. Olisin halunnut vaan huutaa helvetisti ja paiskoo kaikki tavarat huitsin vittuun. Hillittin kuitenkin itteni ja istuin vaan ja kuuntelin musiikkia. Niin joo. Päivä alko myös tosi kivasti. Ulkona pitkästä aikaa kunnolla aurinkoinen päivä ja mä istun koulussa neljän seinän sisällä. Sit kun pääsin kotiin niin aurinko oli vähän liian pilvessä..

Valittaminen on aina kivaa. Tässä sen taas huomaa kuinka pienistä asioista tulee vuoria.

Ajatuksien seilailua loputtomalla valtamerellä

Joko tein tänään elämäni huonoimman ratkasun tai sitten fiksuimman. Joko se vaikuttaa muhun ihan vitusti huonoon suuntaan tai sit ei tapahdu mitään tai sit se tekee kaikesta parempaa. Ken tietää. Uskon kyllä tohon keskimmäiseen eniten.

Mulla on niin iso ikävä sua
Sade kylmä sisälleni hakkaa
Kaija Koo - Kylmä ilman sua

Vittu mikä yö taas. Näin ihan koko yön unta Haamusta. Heräsin puoli seittemän maissa ja kirjottelin tapani mukaan sen unen ylös. Lukiessani naureskelin sitten, että voi unet olla tyhmiä. Tai ei ne oo tyhmiä, mutta kun ilmasee itteensä huonosti aamuhorroksessaan ja kirjottaa ihan päin vittua ja sit sen lisäks jotain hassua mitä unessa tapahtuu, esim. joku huutaa "meen uimaan" ja heittää housunsa saman tien pois vaikka ihmisiä on ympärillä joku kymmenen. Yksinkertasta. Miks mä en koskaan tee niin? :D Miksi mun unissani on kauhean usein uimista & kesä vaikka rakastan talvea?

En tiedä olinko eilen illalla niin ahdistunut, että mua vaan paleli vai oonko tulossa kipeeks taas vai onks tää taas jotain stressistä johtuvaa kuumetta. Toisaalta en ihmettelis tota stressin takia johtuvaa kuumeilua.. Koulu ja muutenkin.

Mä en kyllä ymmärrä mikä mut veti lukioon. Siis joo mä voisin olla joku ysin oppilas, jos jaksaisin lukea. Sillä, että luin kerran vihkossa olevat muistiinpanot koealueesta ajatuksen kanssa läpi ja kirjottelin niin pääsin jo kasiin asti. Mitäs jos mä panostaisin kunnolla ja lukisin esimerkiks kokonaan kerran koealueen läpi ja muistiinpanot sekä kirjottelisin? Musta olis oikeasti parempaan, mulla on hyvä muisti ja pääsen kuuntelemalla jo melkein seiskaan kaikissa aineissa poikkeuksia lukuun ottamatta (kielet...). Mulla vaan ei oo mitään kiinnostusta koulua kohtaan.

Ajatuksena lukiosta on, että siinähän se menee niinkun kaikki muukin. Joissain asioissa yrittäminen luetaan hyvänä asiana, mutta joissain asioissa se on säälittävää. Joko mä olen helvetin säälittävä tai sitten mahtavasti yrittävä ihminen. Tai sit oon jossain tossa välimaastossa enkä oo kumpaakaan.

Meinasin saada äskön paniikin kun tv otti sellasta puhelinhäiriötä, mutta sit se kai kuulukin siihen ohjelmaan. Sydän pomppas kurkkuun ja kattelin puhelinta vähän aikaa. No eipä mua kukaan sitten kaivannutkaan. Oottelen tässä vähän niinkun puhelua (ette varmaan arvannut). Kaveri lupas ilmotella, jos tulee jotain uutta tietoo lääkärin suunnalta + sitten yksi muu puhelu mitä ei kyllä varmasti koskaan tule :D

Tartu mua kädestä, en osaa päästää irti
Rauhoita minut, pidä musta tiukast kiinni
Harhakuvitelma - Jos vain voisin jäädä

Sain hyvät naurut aamulla. Oottelin ekan tunnin alkua ihan puolihorroksessa. Totesin, että mulla on jotenkin tyhjä-olo. Hokasin sitten, että ei jumalauta oon lähtenyt ilman rintaliivejä liikkeelle. Taito! No onneksi kuulun tähän pussipukeutumiskansaan joten ei mitään hätää. Jollain tissitopilla oliskin voinut häiritä.

Jätkät aina jaksaa huudella "No ei ihme, nainen ratissa!" Oon sit aina lämmöllä muistuttanut, että tolla asenteella en tuu sitten kellekään kännikuskiks tai muutenkaan kuskiks. Nyt sitten kun pääsin sanomaan, että meni MIESkuski vähän ylinopeutta parkkipaikalla ja meinas MIESkuski ajaa auton kylkeen niin edelleen niissä naiskuskeissa oli vikaa. Ja sit ystävä huomautti, että ne hurjat formulakuskit on yleensä jätkiä jotka lyttää autonsa. Joo siis onhan niissä muijjiakin, mutta yleensä ne kuitenkin taitaa olla jätkiä.

Mua vaan niin sattuu aina rassaan toi "no ei ihme, nainen ratissa"-lause vaikka se heitettäskin läpällä. Enemmän mä oon jätkien kyydissä meinannut saada slaagin kun muijjien kyydissä (okei, oon vähemmän muijjien kun jätkien kyydissä). Autokammo ♥ Välillä vähän pahempi ja välillä vähän sit taas lievempi. Joittenkin kyydissä pelkään enemmän ja välillä meinaan alkaa itkemään "Ei vittu, en mä halua olla tässä autossa!" Kuljen kuitenkin paljon autossa, mutta kaupunkien keskusta-alueet.. Niissä haluisin hypätä heti pois ja lähtee käveleen.

Olipa muuten tänään mielenkiintonen aihe taas ruottin ainekirjotuksessa. Tasa-arvo. Meni hyvin (...), ei ollut mitään havaintoo mikä on mies ruottiks ja naisesta joku pieni havainto. Jauhoin samaa ja kielioppi kärsi niinkun aina. Oi että, jollain 14pisteellä tuli vielä hylätty edellisestä ja sain siitä just sen.. Sit oli vielä melkein ok (= huono kuitenkin) jos sai siitä pisemmästä kirjotelmasta yli 30pistettä. Sain yhteensä pitkästä ja lyhyestä 23pistettä. Kyllä, tosi ihailtava saavutus. Ja ottakaa huomioon, että ruotti on mun vahvempi kieleni englantiin verrattaessa. Mitä teijjän mielestä on tasa-arvo?

Tasa-arvo-oo-oo-aa, hey yo ihmisille tarmoo
Tasa-arvo-oo-oo-aa, hey yo ihmisille arvoo
Tasa-arvo-oo-oo-aa, hey yo ihmisille tarmoo
Tasa-arvo-oo-oo-aa, hey yo ihmisille armoo
Avain - Punainen tiili

Kauheasti tuli selitettyä, että on Suomessa tasa-arvoa, mutta ei kuitenkaan kaikessa. Osa miehistä pitää naisia huonompina (varsinkin ne tosi macho macho miehet). Sit tätä en kyllä kirjottanut, mutta olisin voinut jos kielitaito olis riittänyt, että se on musta niin ihme, että miehet saa panna kaikkia, mutta sitten kun muijja tekee niin, niin se on kauheen pahasta.

Aloin ajattelemaan, että saa nähä mitä mun keväästä tulee. Jätkiä ei taida pahemmin näkyä koulussa, koska niillä alkaa kirjotukset. Saa nähä saanko itteni ihan paskaks siä vai saanko puhuttua muille ja oltua melkein onnellinen. Oon vaan todennut vähän liian usein, että kun puhun muille koulussa niin ne jättää mut vaan omaan arvoonsa. On siä kaks jotka mua kuuntelee eikä skippaa mun puhumistani ja ne ei ala heti puhumaan jonkun muun kanssa. Ne huomaa mut enkä oo niille joku näkymätön Ninni. Tänään yks luokkakaveri sano taas, että on pelottavaa kun musta on tullut niin pirtee koulussa. Oon alkanut olemaan koulussa välillä aivan liian yliväsynyt jollon meen sillain "DIIDIDIDIIDIDIDIDII!" ja sit kun selviän siitä niin oon taas oma häiriintynyt itseni.

Joitakin asioita on liian vaikee myöntää itelleen. Tai ne myöntää, mutta niitä ei haluu sanoo kellekään muulle ääneen. Taidan olla just sen takia omien ajatuksieni vankina, koska on just jotain mitä en oikeesti halua sanoo kellekään. Se on hyvä, että ne asiat pystyy myöntään ees itelleen. En ees halua kuvitella minkä sodan saisin aikaan, jos kertosin ne jollekin muulle.

Se on muuten oikeasti aika jännä kuinka joitakin asioita on tosi vaikee myöntää ees itelleen. Joillekin on tosi vaikee myöntää, että niillä on ongelmia ittensä kanssa (masennus, syömishäiriö..) ja joittenkin on vaikeeta myöntää itelleen jotain tunteisiin liittyvää.

Joka kerta oisin halunnu vaan jäädä sänkyyni nukkumaan

passaa kaiken kivun ja unohduksen hukkua

yksin itkin yöt mun sängys ku vaan halusin paeta

tuskaa ja muiden syöttämiä ikuisia valheita
Stabi - Ei koskaan

Mä voin käsi sydämmellä sanoo, että mulla on ollut (ja on edelleenkin jonkin asteisena) tosi pahoja ongelmia itteni kanssa. En mä oo koskaan pitänyt itteeni minään ulkonäöllisesti paskana, mutta sisältä mä olen kyllä. Mä olen ajatellut, että maailmassa ei voi olla yhtä pahaa narttua kun minä. Maailmassa ei voi olla mitenkään yhtäkään toista näin kamalasti käyttäytyvää tai näin kamalasti virheitä tehnyttä ihmistä kuin minä. En mä kuitenkaan enään. Toki välillä on päiviä kun tulee sellanen "YHYY en oo tehnyt mitään koskaan oikein enkä antanut kellekään mitään hyvää". Ei kuitenkaan enää niin usein, ei ees joka päivä. Ei välttämättä ees joka viikko.

Mä pidän itseäni edelleen itserakkaana ja säälittävänä aina välillä. Ja otan muitten sanomiset ihan liian itteeni. Eikä ne tartte olla ees tosissaan sanottu vaan jotkut läpälläkin heitetyt jutut on pahoja. Ja se on pahempi jos se on tutummalta kuin vieraammalta, mutta ne vieraittenkin heitot tuntuu paskalle.

Baari täynnä ystävii, ei ketään joit en tunne
Voit kuvitella paljonko eilinen merkkas mulle
Elastinen & Timo Pieni Huijaus - Joka ilta

Täälläpäin ei olla liian tarkkoja onko ihminen vähän alle vai vähän yli kaheksantoista kun istuu baarissa, mutta alle 18vuotiaille ei myydä mitään. Mulle sitten sanottiin eilen, että sä et sais olla täällä yheksän jälkeen. Kysykin, että mitä multa jäi. Sit yhtäkkiä olisinkin saanut olla siä kun jätkä & kaveri istu edelleen siä, mutta ihan kohteliaisuuttani päätin lähtee pois. En mä siellä ole, jos en kerta saa.
Joo mä ymmärrän sen, että en saa olla siä. Mä olen yhessä välissä välttänyt ihan tosissani baareihin menemistä klo 21.00 jälkeen vaikka mä olisin tilannut itelleni vaan ruokaa mukaan. Oon pyytänyt välillä jätkiä tilaan mulle ruuan ja ottaan sen mukaan, koska musta se on ollut väärin mennä sinne sisälle. Ite oon sit oottanut ulkona. Sitten oon myös välttänyt siellä olemista sellasina päivinä kun siä on paljon porukkaa ja jotain ohjelmaa. En oo koskaan mennyt sinne sillon.

Eilen sitten mulle kyllä sanottiin vielä siihen päälle, että kyllä mä siellä saan olla, mutta silti mulle tuli taas se muistikuva takas, että baariin ei mennä sen yheksän jälkeen vaikka hakis ruokaa. Varmaan siis jatkan autossa istuskelua kun joku tilaa mulle ruuan ja tuo sen mulle sit autoon. Taidan jättää kaikki baarit rauhaan enkä enää ees mee mihinkään ennen kun oon kaheksantoista. Parempi vaan kaikille, eipä tuu mitään haittaa. Ehkä sitten kun täytän kaheksantoista niin voin käydä siellä syömässä. Tai sitten valitten jonkun muun paikan. Tai sitten en syö mitään, nukun vaan koko syntymäpäiväni ohitse.

Kylmä ämmä

Koulu ahdistaa. Koeviikko on tulossa. Koulua ei kiinnosta. En jaksa vaan.

Näin Haamun tänään, ahdistuin lisää ja näin unen siitä yöllä la-su.
Avauduin jätkälle sitten sen ahdistumisen takia kun se heitti mut kotio. Se pyysi kerran anteeks ja soitti perään n. 1h päästä. Se pyyteli anteeks ja mitä mä tein? Totesin "niin". Varmaan lähes jokaseen asiaan. Kyllä, voin olla tosi ylpeä tän päiväsestä käytöksestäni.. Ees taas ramppailua, stressaantumista ja "kylmä ämmä"-meininkiä. En vaan osannut sanoo siihen mitään, koska mua vitutti niin paljon.

Mä oon muutenkin huono ottaan anteekspyyntöjä vastaan. Osalta sen takia, että oon tosi pitkävihanen ihminen. Osalta taas sen takia, että en tiedä mitä pitäs sanoo. Kuinka helposti sinä annat anteeksi?

Ehkä nyt nukkuun. Liian ahdistava päivä.

Trrraaaaaagggh

HAJOO PÄÄ!

Ajattelin eilen "AH! Huomenna saan levätä". Ei pitänyt olla yhtään mitään, ei siis yhtään mitään. Rauhallinen & tasottava koti-ilta. Vaan minä, musiikki & tietokone.

Voin kertoo, että eipä ollut.

Saanko nauraa itselleni?

Tämän päivän tarkoitus piti olla kokeeseen lukeminen, mutta kuinkas kävikään. Koulusta tullessani yritin nukkua, mutta ei onnistunut ja jonkun 15ramppasin vaan kämppää kun ootin, että jätkä hakee. Olin koulussa koko päivän niin väsynyt, että meinasin nukahtaa tunnille. Ihan joka tunnille.. Kiitos unet ♥ Rakastan teitä! Näin taas unen Haamusta ja oliskin jäänyt vaan siihen.. Mä oon kyl nähnyt kauheesti unia siitä taas, mutta mitään en muista.

Lähettiin sit jätkän kanssa hakeen ruokaa puolentunnin ajomatkan päästä. Haamun kämpän ohi ajettaessa katoin, että se ei oo kotona ja toivoin todella, että ei osu samaan paikkaan kun me. Niinkun toivon aina kun mennään sen kämpän ohi ja se ei oo kotona.

Tilattiin ruuat ja käytiin pikasen kattoon yhellä kirpparilla. Sit mentiin hakeen ruuat ja käveltiin takas autolle. Sain slaagin. Haamun auto, joka on käynnissä. Näytin taas varmaan kalpeelta ja päätin sit, että käydään viereisessä kaupassa. Sieltä sit vähän kattelin. Jätkä kyl varmasti huomas, että hermostuin, koska menin ees taas vaan ja päätin sit jättää ostamatta kokeeseen tsemppaamis karkit kun suklaata oli kotona vielä puolilevyä. Niitten karkkienhan takia mä sinne menin.. Koko ajan vilkuilin hermostuneesti sinne autolle. Sit kun lähettiin niin jätkä ajo siitä ohi niin minä melkein nenä kiinni lasissa! Ihailtavaa käytöstä suorastaan.. Okei, käänsin kyllä päätä ja katoin ihan surutta, mutta ei mulla nenä siinä lasissa sentään kiinni ollut. Mut joo, eipä se mua tunnistanut. Onneks. Tai no en mä tiedä.

Totaalinen shokki ja takasin tullessa meinasin vaan äristä jätkälle muutaman kiitoksen sanan viikonlopusta. Istuin kuitenkin vaan ja soitatin (tapani mukaan) musiikkia vaan mahollisimman kovalla.
Voitte vaan kuvitella, että ei oo kokeeseen lukemisesta tullut paljoo mitään. Motivaatio oli muutenkin alhaalla. Kauhee fiilis vaan nukkua ja popittaa musiikkia, jos vaikka toi musiikki hukuttas alleen kaikki ajatukset.

Kuvitella, että ennen kesää en ajatellut Haamua ees kerran kuussa.......

Ole sellainen kuin haluat olla

Raakaa yleistämistä. Mutta kun yleistäminen on vaan niiiiiiiin kivaa.

Eilen illalla mulla leikkas totaalisesti kiinni. Miks erilaisuutta (tai omaa itsenään olemista) pitää väheksyä? Ei kaikki voi olla jotain hokareita, pesäpalloilijoita yms. (ONNEKS EI VOI!) jotka lentää koneella jossa lukee suositut. Jep, mä tykkään aina valittaa hokareista ja siitä kuinka ihmiset on sokeita. Kaikki suositut on jotain viikonloppukännääjiä jotka on aina samassa porukassa ja panee ristiin rastiin toisiaan. No okei, ehkä ne vaan ryyppää samassa porukassa.

Ryyppääminen on kivaa ja bileet superhauskaa. Ehkä jonkun muun mielestä. Mä en ymmärrä sitä hienoutta ahtaa useemman kymmenen kännisen ihmisen kanssa samaan tilaan ja muka bilettää siä. Onko se juominen aina bilettämistä? Eiks olis kiva välillä vaan bilettää ja tanssia ilman juomista? Pitää kivaa kavereitten kanssa ilman sitä alkoholia. Eiks olis kiva aamulla tietää kaikki mitä on tapahtunut? Sais sanoo "Vietin hyvän illan" eikä tarttis yhtään miettiä, että paniko jotain harakkaa.

määränpää on nyt tiedos ja se minua rohkaisee

olemaan oma itsensä seison vahvana vahvaa vasten

vaadin sitä itselleni mitä oikeasti tarvitsen

elät omaa finaaliisi - ei enää välierii

NodBat - Sen pitäis riittää

Minkä takia ihmiset ei osaa arvostaa erilaisuutta? Siks, että ovat ite niin "täydellisiä"? Miks vähänkin erilaisia pitää sulkee ulos? Erilainen on kyllä väärä sana tähän joten selvennykseks kaikille, että tarkotan ihmisiä jotka on omia itsejään eikä muokkaudu sen massan mukana.

Senkin huomion oon tehnyt, että hokarit käyttää aika häikäilettömästi hyväks. Kyllä niille aina apu kelpaa tai hyvä bilepaikka, mutta niitten mukaan ei mahu mihkään. Sit mun käsityskykyni mukaan isoilla paikkakunnilla jos lopettaa best friend 4ever hokariporukassa niin jää ulkopuolikseks. Ne unohtaa. Toisaalta joo kaikkihan riippuu aina ihmisestä ja siitä porukasta, mutta kuitenkin.

Joku vois sanoa, että mun "katkeruuteni suosittuja kohtaan" johtuu siitä, että en oo se tanssilattian suurin helmi, mutta ei, ei se sitä oo. Mua vaan vituttaa se kuinka ihmiset hylkää muita koska ovat ite muka niin paljon parempia. Mä tiedän miltä tuntuu olla "se erilainen" joka jätetään yksin.

Tuntuu hyvältä olla oma itsensä

Elää tätä päivää, ei tehtävänä ihmettä

Joniveli - Laulu harmaalle hetkelle

Musta on väärin jättää ihminen sen takia, että se ei oo niinkun kaikki muut. Se on rohkeutta, että on ilman meikkiä eikä peitä kauniita kasvojaan täysin meikkiin. Se on rohkeutta, että pukeutuu niinkun itse haluaa. Se on rohkeutta, että puhuu siitä mikä itse kiinnostaa. Se on rohkeutta, että on sellainen kuin haluaa olla eikä sellainen mitä muut haluavat sinun olevan.

Aijai kuinka voi koulu ahdistaa. Mulla ei oo mitään kiinnostusta sitä kohtaan (jep, näin käyn lukiota) ja mua stressaa hirveesti. Kuumeilen taas stressin takia. Sit mua ahdistaa muutenkin tää elämä. Olis koekin ihan just ja mun pitäs todellakin olla lukemassa siihen eikä jumittaa täällä kuinka kamalalta musta tuntuu. Vielä kun mulla on pitkä viikko enkä saa kunnolla nukuttua. Viikonloppu pelkkää menoo.
Ehkä mä sit kirjotuksiin skarppaan. Mä en kestä koulua. Se tuntuu vaan niin pahalle. Ehkä mun pitäs tsempata itteeni, jos haluan hyvän elämän, mutta ei se koulutus sitä ratkase onko se elämä hyvä vai ei.

Riemusta meinasin kiljua illalla, että huomenna on lyhyt päivä ja aikaa vaan olla, mutta sit muistin... Se helvetin koe... Se koe stressaa mua niin hirveesti.

Aidasta tulee paljon matalampi

Tiedän sen, että kun viiltelen kerran pisemmän tauon jälkeen niin se viiltelykynnys laskee. Nyt musta vaan tuntuu koko ajan siltä, että haluan viilellä. Kun on pisempi aika takana viiltelemättä niin sitä jaksaa yrittää vastustaa, jaksaa oikeasti yrittää! Mut sit kun sortuu niin tulee sellanen "hälliväliä"-olo ja meinaa vaan koko ajan tarttua johkin terävään.

Se on jännä kuinka jotkut joskus tai kai vieläkin ajattelee, että jätkät on vahvoja eikä niillä oo mitään masennuksia tai itsetuhosuutta. Kyllä mä vaan tiedän jätkiä jotka on ihan paskana ittensä kanssa. Monista näkee jopa päältä, että kaikki ei oo kohillaan. Toisaalta jätkät harvemmin haluaa näyttää sen, että ne on muka jotenkin heikkoja. Musta puhuminen ei oo heikkoutta. Se on rohkeutta. Se on rohkeutta, että hakee apua ja osaa myöntää ittelleen, että on ongelmia joihinka tarttee sitä apua.

Mä tiedän, että jätkätkin satuttaa itteensä. Ne saattaa hakata rystyset auki esimerkiks johonkin puuhun tai sit viillellä. Ai yllättikö? Toivottavasti ei. Sit jätkätkin kirjottaa. Nekin osaa purkaa ajatuksia vihkoihin mikä on musta tosi hyvä! Se purkaminen just auttaa käsittelemään asioita. Tuntuu paljon helpommalta purkaa asioita vaikka siihen vihkoon kun pyörittää niitä vaan oman pienen pään sisällä.

Mulla niin leikkaa kiinni jotkut leikkimielellä pyörivät galleria, facebook yms. testit. Sit siä on tyyliin laita raksi ruutuun ja kohtana on esimerkiks "Angstaan ja viiltelen". Se on musta vaan jotenkin tyhmää ja alentavaa. Kyllä ne viiltelijät ja masentuneetkin on ihmisiä eikä mitään alamaailman paskakasoja.

Ai niin. Näin Haamusta unen yöllä, mutta en muista siitä mitään kunnolla. Olin onnellinen ja sain olla sen kanssa, mutta kuitenkin siinä oli jotain mikä teki tosi surulliseks.

Ystävyys ja sen sellanen moska

Jaksoin taas alkaa ajattelemaan ystävyyttä. Onko tosi ystävyyttä olemassakaan?

Onko ystävyys sitä, että jaetaan kaikki? Siis iiiiiiihan kaikki.
Onko tytön ja pojan välillä aitoa ystävyyttä vai liittyykö siihen aina tunteita tai pelailua? Onko se aitoa ystävyyttä, jos rakastaa toista?

Mulla on kokemusta tyttö & poika-ystävyyksistä. Tällä hetkellä mulla on paremmat suhteet useempaan jätkään ja yhteen tyttöön. Jätkät on paljon aidompia. Se tyyli on sellanen erilainen. Kerran vetästään turpaan ja se oli siinä tyyppinen. Niitä asioita ei vatvota vuoden jälkeen "kun mä olin niin kamala sulle" niinkun tytöt tekee. Jätkien kanssa se on kerrasta selvä. Eli en yhtään ihmettele sitä, että jätkät ei ymmärrä kun muijjat kiukuttelee jostain puolivuotta vanhasta jutusta.

Muijjien kanssa on paljon vaikeempaa. Asiat vatvotaan montaan kertaan läpi, ollaan tosi pitkävihasia eikä meinata millään antaa anteeks. Toisaalta se on muijjien tapa selvittää ongelmansa, että ne asiat vatvotaan sata kertaa läpitte. Puhuminenhan auttaa aina.

Mä olen tehnyt virheitä noissa tyttö & poika-ystävyyksissä. Yks johti siihen, että ei puhuta enää mitään vakavaa niinkun ennen. Kaikkee paskaa läppää heitellään, mutta ei mitään sen syvällisempää. Kahessa tyttö & poika-ystävyydessä on ollut jotain tunteitten tapasta ja yhessä sit taas jotain muuta kämmäilyä.

En oikein osaa sen pohjalta toimiiko ne vai eikö. Kyl mulla on yks maailman parhaista kavereista jätkä. Se kuuntelee kun vatvon asiat viiskytä kertaa ja yrittää ymmärtää, että mitä kamalaa oli siinä & siinä jutussa. Parhaansa mukaan se yrittää aina vastata ja neuvookin. Se ei oo koskaan käynyt mun päälle eikä pakottanut mua mihikään (muutakun puhumaan, jos oon ollut niin jumissa etten oo saanut mitään aikaseks).

Eli pitääkö tyttö & poika-ystävyyksistä maksaa aina joku tietty hinta? Kämmätä niissä, huutaa toiselle kurkku suorana "Sä oot niin vitun idiootti! Et ymmärrä mitään", selvitellä aina aiheuttamaansa soppaa tai yrittää selvitellä niitä tunteita mitä se aiheuttaa.

Voiko jätkät muodostaa samanlaista ystävyyssuhetta kun tytöt? Puhutaan kaikki ja nauretaan yhessä. Mun on vaikee kuvitella tätä, mutta kyllä mä osalta uskon, että jätkät saa tehtyä sellasen porukan missä ne pystyy puhumaan aika paljon, mutta sellasista oikeesti vaan tosi paskoista jutuista tai sit siinä porukassa pitää olla se yks muijja joka selvittää aina ihan kaiken.

Tein huomion, että Treeläiset on aina toistensa klooneja. No okei, ei ihan aina eikä ihan klooneja, mutta siis ne puhuu samanlailla ja jotenkin niistä vaan aina huokuaa sellanen "Hei mä oon Treeltä"-asenne. Tiesin tän kyllä taas jo aijjemminkin, mutta sain taas vahvistusta tälle. Toisaalta en mä kyllä tiedä tunnistasko joku muu, että toi & toi on Treeltä kun mää.

Elämä on ihanaa

Mistähän kohtaa sitä lähtis käsittelemään.. Missä kohtaa ihmisen pitäs luovuttaa? Vai pitäskö olla aina vahva ja jaksaa?

Mä olen heikko. Torstai-perjantai yönä tärisin, koska musta tuntu niin pahalle. Halusin nähä verta. Istuin ja tärisin sängyllä, koska halusin viillellä. Vedin vaan kaks viiltoo jotka kuitenkin vuoti verta. On se vähemmän kun viime kertaseen kahteenkymmeneen samanlaiseen josta olikin jo yli 2kk.

I was running in circles,
I hurt myself,
Just to find my purpose.
HollyWood Undead - Circles

Osalta se paha olo johtu kirjasta. Kirjasta jossa käsiteltiin ihmissuhteita. Se kirja sattu, se tuntu hyvälle, se sai naurahtaan ääneen, se sai itkemään silmät päästään ja se sai tuntemaan. Se aiheutti tosi paljon tunteita. Sillon yöllä olin kirjottanut puhelimeen "Miten ihmisestä voi tuntua hyvälle, mutta samaan aikaan itkee katkerasti? Olispa mullakin joku joka rakastas mua koko sydämmestään." En mä kyl epäile jätkän tunteita, mut yöllä löi vaan niin lukkoon.

I'd give you my heart,
And let you just hold it.
I'd give you my soul,
But I already sold it.
HollyWood Undead - Circles

Toinen osa mikä siihen vaikutti niin oli se, että mun psykoaika peruuntu. En mä voinut sanoo sille, että en halua siirtää sitä aikaa. Joku muu tartti sitä enemmän kun minä. Perjantaina en pystynyt olemaan koulussa. Lähin pois sieltä kesken kaiken. Onneks on ymmärtäväinen ryhmänohjaaja. Koulussa meinas itkee ihan koko ajan, mutta kun pääsin pois sieltä niin menin heitteleen lunta jätkän kanssa niitten pihasta kun lumiaura oli aurannut vähän huonosti. Sen jälkeen lähin koirien kanssa jäälle. Kävelin siä ja hain rauhaa. Aloin ymmärtämään (tai sisäistämään) minkä takia ihmiset vaeltaa. Se oli niin rauhottavaa.

Perjantaina olin ihan hajalla ja jätkä joi. Ei mulla niinkun juomista vastaan sillain mitään oo, mutta kun se tiesi, että se ei oo helppo päivä mulle. Veihän se mut kotio koulusta kun ihan porussa kerroin kuinka en voi olla koulussa.
Onneks mulla oli kuitenkin jätkän kaveri joka kuunteli mun valitustani, mun sisäistä kipuani joka halus päästä pois. Mun sisälläni huusi joku "puhu!" ja purin ihan kaiken. Siis ihan kaiken mikä mua vaivas. Jotain mitä en oo koskaan aikasemmin ees puhunut kellekään. Kuitenkin musta tuntu pahalle senkin jälkeen. Kävelin siis keittiön kautta ja kolisten vetäsin kaks uutta pientä viiltoo.

mulla on ainut joka pitää mua hengissä
mä tarviin sitä et mä pääsen näistä kengistä
kato mua silmiin sano mun nimi testinä
päästä irti jos mä en enää hengitä
Ezekiel Mäkboi - Mitä Maailmas Teen

Lauantaina leikin remonttireiskaa. Jätkän kaveri istu sohvalla kun mää jollain pienellä puristimella ja jollain nipsuttimella kiusasin kättäni. Nyt se on vähän turvonnut tosta yhestä kohtaa ja siinä on pieniä mustelmia. Siinä välissä jätkän kaveri laitto käden mun ranteelle / kädelle kun mattoveittellä meinasin leikkiä. Illalla kuitenkin tuntu sen verran pahalle, että vetäsin uuden pienen viillon käteen sillä mattoveittellä.

Viikonlopun saldo on siis viis viiltoo. Ei paha kun vertaa tohon 2kuukauden takaseen. Voisin olla jopa ylpee itestäni, että pääsin noinkin vähällä. Mä olin jo taas paremmalla puolella, mutta mä luovutin. Annoin periks itelleni.

Mitäs tässä päivässä? Tää oli hyvä päivä niin kauan kunnes tulin kotio. Nukuin jotain tunnin koska olin taas ihan liian väsynyt kaikkeen. Sit kun heräsin niin oli kiukkunen kun ampiainen ja mua niin rassas kaikki. Asiaa toki helpotti pieni riidan poikanen.

valivalivali

Mua väsyttää niin paljon, että koko viikon on särkenyt päätä ja oksettanut. Mä oon vaan niin väsynyt kaikkeen. Ja turhautunut. En halua mennä nukkumaan, koska en halua joutua ajatuksien uhriks.
Viime yö oli hirvittävä. Mä vaan pyörin ja Haamu juoksi koko ajan ajatuksissa. Koko ajan piti panostaa jonkun muun asian ajattelemiseen, että Haamu ei olis pöllähtänyt mieleen. Kauheen paljon kysymyksiä, mutta ei yhtäkään vastausta. Mä olin niin turhautunut. Yritin nukkua, mutta en saanut nukuttua. Pyörin vaan. Sit kyllä onneks nukahdin joskus ja sain nukuttua.

Kahtena päivänä peräkkäin saanut koulussa ihan hirvittävän ahdistuksen päälle, että melkein itkemään alkanut ja tehnyt mieli alkaa viiltelemään. En mä luovuta. Oon kuitenkin viillellyt kunnolla viimeks marraskuussa ja ne jäljet on viäkin kädessä...

Tänään mulle tuli mieleen kun jo kuollut (kohta vuosi sen kuolemasta) ystävä joskus viesti mulle koulussa "Mä en pystynyt meneen sinne tunnille. Voitko tulla tänne?" Sit me mentiin yhessä selvittään sille opettajalle jonka tunnille se ei ollut pystynyt meneen, että miks se ei ollut pystynyt meneen. Onneks se opettaja oli todella ymmärtäväinen siinä ja oli silleen, että ei tässä nyt mitään hätää oo. Johtuskohan osalta siitä, että opettaa terveystietoa.. Musta tuntu niin pahalle kun muistin ton. Olin koko loppupäivän koulussa aivan solmussa ja välillä silmät ihan kosteina. Muistan kun sain sen viestin niin sanoin vaan opettajalle, että mun on pakko mennä ja myöhemmin taisin sit vasta selitellä, että miks. Vein tänään kynttilän hänen haudalleen ja tarkotus olis viedä tässä kuussa vielä kaks.

Kerran käytettävä valttikortti

Päätin useemman kuukauden jälkeen kääntää veittä haavassa. Lukee mesekeskustelun jossa mulle läheinen ihminen kerto mun huonoja puolia. Se tuntu sillon pahalle ja tuntuu nyttenkin, vaikka en oo ees lukenut sitä keskustelua kunnolla. Selaillut vaan ja kattonut sieltä täältä kohtia.

Mut nyt siihen aiheeseen mistä mun on pitänyt varmaan kuukauden päivät kirjottaa! Eli rakkaus.

Vai että rakastaa vaan aina sitä yhtä

Hyväksyy sen sellasenaan "aina pitää yhtä"

Mun sydän ainakin on kertakäyttötavaraa

Mulla on yks ainoo nainen jota pystyn rakastaan

Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Voiko ihminen rakastua elämänsä aikana vaan kerran? Onko se niin että voi olla vähän tunteita, keskiverrosti tunteita, paljon tunteita & sit sitä aivan supermahtavaa rakkautta? Vai voiko oikeasti rakastua monta kertaa? Vai luuleko vaan, että rakastaa kun on tosi paljon tunteita?

Jos tiemme erkanee mä tiedän etten enää koskaan
Mä pysty ketään rakastaan, joten siis jospa
Me kuljettaisiin käsi kädes kohti tulevaa

Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Jos ei voi niin musta tuntuu, että oon sit käyttänyt mun rakkauteni jo eli mulla ei voi koskaan enää ikinä tulla toista ihmistä vastaan jota oikeasti rakastaisin. Eiks tää oo vähän masentava ajatustapa? "Joo en mä voi sua enää rakastaa, koska rakastin joskus jotain tyyppiä". Aika rajua. Mitäs jos se elämän suuri rakkaus dumppaa sut? Sithän sulla ei oo enää mitään mitä rakastaa tai ketään jota sä voisit koskaan tulla rakastamaan niin valtavasti kun sitä.

Voiko toista rakastaa, jos pettää? Onko pettäminen vaan yks virhe vai osottaako se sitä, että ei rakasta? Voiko toista rakastaa, jos menneisyys häirittee?

Kirjoittaminen on kivaa

mutta ei ruottiks. 100-120 sanan kirjoitelmaan sai valita aiheeksi rakkauskirjeen tai mitä onnellisuus on. Naurahdin ääneen kun luin aiheet.

Lyhyemmässä kirjotelmassa oli elämänkatsomuksessa. Siinä oli kysymys mihinkä sinä uskot tai jotain. Kirjottelin ihan fiiliksissäni kuinka en usko uskontoon, mutta en halua puhua itseäni ateistina tai jotain. Sit meinasin kirjottaa siihen, että uskon elämään, mutta aloin miettiin, että uskonko oikeesti? Mites ne kaikki kerrat kun elämä ei oo tuntunut elämisen arvoselta? Kumitin sen sitten.

Mulla oli hirveesti asiaa aamulla kun mietiskelin, että mitä kirjottasin onnellisuudesta. Olisin saanut teille kauheet romaanit tänne, mutta eipä sillon ollut konetta käsillä joten raapustelen nyt kaikkee mitä mieleen tulee.

Onnellisuus-tekstissä oli kysymys (jota en nyt sanasta sanaan muista), mutta se meni jotenkin "mitä tarvitaan saadakseen onnellinen elämä?" Hyvä arpaonni.. Ei sitä kaikki synny perheisiin joissa ei oo paljoo ongelmia tai osu luokalle jossa saa hyvät luokkakaverit. Hyvät ihmissuhteet kun on musta kaiken A&O.

Mitähän muuta onnelliseen elämään tarttis. Hirveen usein unohdetaan ne perustarpeet kun ruoka & puhdas vesi, kunnon vaatteet (ei mitkään bling bling muotivaatteet vaan sellaset millä pärjää) ja koti. Mites sitten rakkaus? Läheisyys? Omaa aika? Juttuseura? Musiikki? Okei, ehkä toi musiikki menee jo siihen "turhemman" puolelle.

EN NÄHNYT UNTA YÖLLÄ! Tai sellasta minkä olisin muistanut. Yllätyin ihan, mut en kyllä saanut nukuttua kunnolla.

Tarttisinko oman tukiryhmän?

"Hei olen Veera jolla on mielenkiintoinen menneisyys."

Veera: "Kuinka kaks ihmistä saa joka kerta kun puhuu niin kahessa lauseessa sanottua sellasta mikä jäätää ihan vitusti?"
XXXX: "sitä sanotaan kaipaukseksi"

Näin Haamun tänään. Oltiin 45minuuttia samassa tilassa jossa oli varmaan 15muutakin. Se oli aika jäätävää. Välillä oli sellasia "katseet kohtaa"-hetkiä ja se kun se astu ovesta sisään! Voi helvetti! Sitä tunnetta on tosi vaikee kuvailla, mutta väitän, että jos olisin ollut pystyssä niin olisin pyörtynyt.

Se tuntuu sellaselta, että tiput korkeelta. Sun sydämmes valahtaa rinnasta jalkapohjaan ja haluat paeta. Haluut huuta. Haluut puhua. Haluut olla rauhallinen ja tyyni. Haluut, että kukaan ei näe sitä kun valahdat kalpeeks kun haamu. Pelkäät olevas liian läpinäkyvä. Haluut kattoo, mutta yrität olla kattomatta, että kukaan ei kiinnittäs huomiota siihen että katot.

Se oli ainoastaa yksi hiljainen ilta
"En päästä irti koskaan" -sanoil ei vaan ollu virkaa
Mc Mane - Muistokuvat peilissä

Mä puhuin vähän kovempaan ääneen kaverin kanssa seurustelusta. En tiedä kuuliko Haamu, mutta saatto kirpasta jos kuuli kun sanoin "Perseestä sellanen, että jätetään toinen ilman mitään sanomista". Niin sä teit ja uskottelit jotain muuta "Kyl mä sulle soitan!" Jaa sit kun maailmanloppu tulee?

Mun luottaminen koki aika kovan kolauksen koska Haamu ei koskaan soittanut. Mä ootin ja ootin. Vieläkin sydän hypähtää kurkkuun jos joku soittaa vieraasta numerosta. Pelkään ja toivon, että se on Haamu. Mä tein huomion jokunen aika sitten, että aloin viilteleen sen jälkeen kun mun ja Haamun yhteydenpito loppu.

Ooh! Ruottin sanakoe & ainekirjotus. Vähän sellanen kutina, että keskittyminen hukassa tai jotain. Ja pitäs vielä lukeekin.
Mä oon taas pää pyörällä. En osaa tehä mitään. Kuuntelen vaan musiikkia ja mietin, että pitäs ruottia lukee. Viime yönä näin ihan ihmeunia. En muista niistä kunnolla mitään muutakun sen, että niissä oli yks jätkän kaveri ja jossain muussa unessa oli Haamu.

Mulla vaan ei oo mitään innostusta tota koulua kohtaan. Ei sitten yhtään. Eihän mulla oikeestaan kyllä koskaan oo ollut mitään huippumotivaatiota kouluun enkä mä koskaan oo ollut mikään huipputason oppilas.

Eihän mulla mennyt kirjottaa tätä kun varmaan 2½h. Ai minäkö sekasin.. Eieieieiei.

Miten pieni sana vaikuttaa ihmisen mieleen?

Se on oikeasti jännä kuinka muutama sana tai pelkästään yksikin vaikuttaa ihmisiin. Ihan kaikessa. Tai no en mä tiedä muista, mutta ite otan kaiken hirveen lähelle aina ja sit pienetkin sanat saattaa jäädä kummittelemaan vuosiks. Jonkun tuntemattoman kuiskaama "huora" saattaa muistua mieleen ihan yhtäkkiä. Jonkun tutumman vittuilut ulkonäöstä saattaa palautua mieleen silloin kun sitä vähiten haluaa.

Niin paljon pystyy muutama sana muuttamaan
niin paljon pystyy murtamaan, saada huutamaan
nyt tahdon kysyy sulta vaan vieläkö kaipaat?
Edorf - Lähtösi Jälkeen

Sit on jotain mitä ei tiedä haluaisko muistaa.

Haamu totes mulle aika usein rakastavansa mua. Yks kerta on kummitellut normaalia enemmän mielessä. Se sano "Mä rakastan sua" johon totesin "Muistan ton huomenna" ja siihen tää sano "Muista se loppuikäs". Olenko mä nyt totellut tätä riittävästi? Muistanut.. Muistanut, mutta välillä unohtanut. Tai en unohtanut, mutta en oo antanut sen asian olla osa mun elämääni.

Mä olin viime viikon ihan lukossa Haamun sanomisen takia. Miten jossain minuutissa kaks ihmistä (molemmilla joku 2-3lausetta) pystyy sanoon toisilleen jotain sellasta mikä vetää niin jumiin? Miten se on mahollista, että kaks ihmistä sanoo jotain niin jäätävää? Osaako ne vaan valita ne oikeet sanat jostain hatusta vetämällä? Vai tunteeko ne toisensa vaan liian hyvin?
Mä oon nähnyt törkeesti taas unia, mutta mä en oo (onneks) muistanut niistä mitään kunnolla.

Mut nyt lähen kiroomaan aamusta kouluun menooni, ettimään kirjat ja tekemään kenties viime hetken läksyt tai kenties kerkiän vielä huomaamaan, että koulussa on joku ihana sanakoe tai jotain... Ja mikä tärkeintä! Ettimään mp3:n, että selviän hengissä koko päivän!
Mä olin niin onnellinen (vai olinko?) koko loman ilman koulua.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

vai miten se meni?

Jos paska uuden vuoden vietto kertoo, että vuodesta tulee hyvä niin mun vuoteni tulee olemaan paras mitä koskaan on ollut.

Mä tein hyvän teon ja ajattelin jätkän kahta kaveria. Ne on tottunut aina olemaan jätkällä ja missä ne olis jos ei siä? Tän takia en halunnut lähtee muualle viettään uutta vuotta, että NIILLÄ olis joku paikka jossa ne vois viettää KIVAN uuden vuoden. Mitä mä sain siitä? Pelkkää paskaa. Niitten piti olla täällä yötä. Ne lähti ehkä 20min sit koteihinsa.. Miks ei voinut sanoo yhtään aikasemmin?

Me täällä laitettiin niille pedit kuntoon ja sit toinen niistä sanoo, että menee kotio nukkumaan, että ei rymistele aamulla koko kämppää hereille ja toinen sit heti perään, että vois lähtee kyydissä niin ei joudu täältä käveleen. En mä oikeesti asu jossain niin jumalan hylkäämässä kolkassa, että täältä kestäs ikuisuus kävellä kylälle ja kyllä mä olisin sille kyydin hommannut jos se nyt siitä on kiinni.
Ja kirsikkana kakun päällä. Jätkä nukkuu (kännissä) sohvalla kun mää poraan istuessani koneella. Aika ihanaa.

Mun uuden vuoden vietto oli niin pitkään hyvä kun en ollut nähnyt niitä ja laittanut kaikkee niille kuntoon vaan olin siä missä olisin muutenkin halunnut viettää uuden vuoden. Mutta ei kun jätkä oli puhunut niitten kanssa, että vietettäs normi uus vuosi niitten kanssa.

Oikeasti, miten jaksaa yrittää olla mukava muille, jos se palkitaan noin? Mulla on muutenkin mennyt jo kaikki into viettää porukalla mitään, mut tää oli jotenkin vika tikki. En taida haluta juhlistaa koskaan enää mitään. Sit kun täytän kaheksantoista niin pyydän jonkun heittään mut johkin ja istun siellä yksikseni. Voin kyl ottaa koirat mukaan, ne ei ainakaan tee mulle noin.
Jos vaan oikeesti lopettas kaiken juhlistamisen

Esitin tänä vuonna toiveen enkä mitään lupausta. Mun ainut pieni toiveeni oli, että tää tuleva vuosi tulis olemaan ees vähän parempi kun viime vuosi. Ihan vähän vaan. Olisko se liikaa pyydetty?