Haaste - minulleko?

Järkytyin saadessani tämän haasteen, mutta se oli varsin iloinen järkytys! Kiitos Eksyneelle haasteesta!

1.Each person tagged must post 11 things about themselves.
2.They must also answer the 11 questions the 'tagger' has set for them.
3.They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4.They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5.These lucky bloggers must be told.
6.There's no tag backs

Lähdetäämpä siis eteenpäin 11 faktalla:
1. tuotti tuskaa ymmärtää alun englanniksi kirjoitettu ohjeistus enkä varmaan ymmärtänytkään sitä kunnolla => olen siis tosi surkea kielissä
2. voisin sanoa olevani sinnikäs, itsepäinen, äkkipikainen, räväkkä ja suora sanainen
3. riitaannun helposti, mutta annan myös helposti anteeksi, vaikka osaan olla myös todella pitkä vihainen
4. huolestun helposti ja stressaan asioista paljon
5. vaikka rakastan epäjärjestelmällistä elämän tapaa ja sitä, että voin lähteä samalla sekunnilla johonkin niin minulle on tärkeää, että sovitut aikataulut pitävät
6. musiikkimakuni on hyvin laaja, mutta eniten tykkään kuunnella räppiä - kuitenkin koneella istuessa tulee yleensä kuunneltua sitä mitä soittimesta pyörii
7. talvi ja pakkanen! Aivan parhautta. Paitsi pyöräillessä.
8. haluasin paremman itsehillinnän, sivistyneemmän kielenkäytön ja tavan kaunistella asioita - ainakin joskus näistä olisi hyötyä
9. tällä hetkellä kuuntelen Frederikin Tule tyttö kyytiin - kappaletta
10. oon hyvin hanakasti välillä puolustamassa ihmisiä ja saatan esimerkiksi opettajille sanoa jotain vastaan
11. elän tällä hetkellä sossun tuella, joka vituttaa, koska ihan sama se olis, vaikka saisin samat rahat kelasta, mutta ei, koska oon alle 20v. => kyllähän omassa kämpässä asuva ihminen pystyy maksaa vähän reilulla 200eurolla yli 300euron vuokran ja järkyttävän sähkölaskun. Ai niin ja tarttisko ihmisten syödä? No ei! Opiskelijat kuolkoon nälkään.

Sitpä nää kysymykset:
1. Miltä tuntuu juuri nyt?
- väsyttää, päätä ja selkää särkee, mutta muuten on ihan jees fiilis

2. Jos saisit valita minkä tahansa paikan, minne menisit?
- kotio, kun en tykkää lojua täällä kämpillä

3. Mikä on tämänhetkinen suurin toiveesi?
- päästä mahdollisimman nopeasti viettämään työharjoittelua, että vois olla jätkän kanssa enemmän

4. Onko sinulla jotain tiettyä/tiettyjä kappaleita, joita kuuntelet esim. ollessasi iloinen tai ahdistunut?
- On ja paljon! Altiksella, Edorfilla, Harhakuvitelmalla, Kapasiteettiyksiköllä, Mc Manella ja monilla muilla on tosi paljon tosi osuvia kappaleita.

5. Paras tällä viikolla tapahtunut asia?
- ratsastus

6. Teetkö uudenvuodenlupauksia? Jos, niin pitävätkö ne yleensä?
- harvemmin teen, mutta joskus voi tulla läpällä keksittyä jotain

7. Pidätkö joulusta?
- en sitten yhtään. Jätkäkaveri osti viime jouluna mulle kirjan "Vihaan joulua"

8. Suosikkihedelmäsi?
- kiivit on ihan kivoja

9. Onko sinulla lemmikkieläimiä? Jos ei, haluaisitko?
- on ja huomenna tulee yksi uusi

10. Mikä asia on vaikuttanut eniten elämääsi tänä vuonna?
- uuden koulun aloitus ja muutto pois tutulta paikkakunnalta

11. Kerro kolme asiaa, jotka ovat elämässäsi hyvin tällä hetkellä?
- lemmikit, koulukaverit ja perhesuhteet

Ja koska maailmassa on niin vähän mua miellyttäviä personalblogeja (tai sitten en ole vielä törmännyt niihin!) , eläinblogeja en viitsi tänne läimiä ja monet seuraamani blogit on ollut kuukausia hiljaisina  niin jätän haastamatta ihmisiä. Eksyneen olisin voinut haastaa, mutta en nyt viitsi samaan suuntaan haastetta pistää :)

Olenko onnellinen?

Olenko onnellinen tässä kaukosuhteessa? Mitä onnellisuuteen tarvitaan? Tarvitseeko toisen osata vastata? Koska pitää luovuttaa? Mikä on raja?

Enemmän tasaista kuin ylämäkiä

Mieletön fiilis blogia lukiessa huomata, että mun elämästäni on tullut niin paljon tasapainoisempaa ja on huomattavasti enemmän niitä hyviä kuin huonoja kausia. Vituttaahan mua olla päivittäin yksin kämpillä ja muuta, mutta ei oo enää niin rajuja pohjia niin usein kuin mitä aiemmin on ollu. Toisaalta tähän vastapainoksi oon niin helvetin kiukkuinen koko ajan tosta kaukosuhteesta. Ärsyttävintä ikinä. Mutta olimpa yllättävä ja näin jätkän eilen parhaan kaverijätkän kanssa, kun se oli pakko koulujutussa.

Joskus vaan en tajua ihmisiä

Mä en vaan jaksa. Miten voikin olla näin vaikeeta?

Herrasmiehet selvittää asiat puhelimitse

Samaisena iltana kun rauha oli laskeutunut laaksoon saatiin sovittua jätkän kanssa. Tai mitä sovittavaa siinä oli, kun kuulemma erohalu perustu siihen, että mun elämäni olis parempaa ja helmpompaa ilman jätkää.

En toisaalta tiedä osaanko edelleenkään arvostaa sitä, että jätkä oli mulkusti sillain, että neljältä vastasin sille, jossain välissä pistin uuden viestin kun vastausta ei kuulu niin tää saa vastattua olevansa töissä ja soittavansa illalla. Siihen vastaukseni ei ollut mikään kaunein, mutta soittihan se illalla. Viis tuntia siitä kun olin ite vastannu sen viestiin. Viis tuntia jouduin pyörittelemään itekseni oliko jätkä tosissaan ja mitä se haluaa. Mikä oli aivan perseestä. Viis tuntia pyörittelin ajatusta, että oon sinkku eikä mulla oo ketään. Vittu viis tuntia yksikseni pähkäilemässä. Tai enhän mä yksin ollu. Jätkän ja mun kavereissa oli kaks herrasmiestä, jotka kumpikin lupas soittaa mulle ja toiselle sanoin, että ei tartte ja toinen sit soitti. Vittu mä niin itkin ja kaikki tuntu aivan paskalle.

Muistin myös jätkälle sanoo, että on se jännä kuinka meijjän kavereilla on aikaa mulle, mutta sulla ei. Sä et pysty vastaan mulle töistä, mutta kaveri pystyy vastaan mulle töistä. Parhaalta kaverijätkältä tuli ihan sika monta viestiä, joissa se kyseli oonko ok ja oonko viilelly ja miten jaksan ja miltä tuntuu ja mitä aattelen. Jätkältä ei vittu mitään muuta kun, että oon töissä. Ja kun ei se jätkän työ oikeesti ollu sellasta, että se ei millään olis pystynyt vastaamaan. Sanoinkin jätkälle, että musta tuntuu, että se ei arvosta mun tunteita, ajatuksia eikä menoja. Vakuutti se arvostavan, mutta ei siltä tunnu.

Auto hajos ja ei nähä jätkän kanssa seuraavana viikonlopuna. Sit seuraavat kuus viikkoo on sellaset, että nähään joka toinen viikonloppu ja kun jätkällä olis vähän pisempi loma niin se on kuitenkin koulun takia kiinni.

Joka tapauksessa kädessä on järkyttävät jäljet. Rapian kymmenen viiltoo, jotka on aika ikävän näköset.

Herrasmiehet jättää tekstiviestillä

Ihan kun olisin taas kadoksissa. Jätkä jätti mut. Menetin kaiken tärkeimmän ihmissuhteen mitä mulla on. Itken vaan. Mietin jo vakavasti jotain ryyppäämistä, nappien vetämistä tai viiltelyä. Päädyin kuitenkin oottamaan mitä jätkä (vai pitäisikö alkaa jo puhumaan exästä) vastaa. Sehän siis ritarillisesti jätti mut tekstiviestillä, joten vastasin myös tekstiviestillä. Vastauksesta riippuen voin sit alkaa funtsimaan tota viiltelyä aivan uudelta kantilta.

Ajatus viiltelemättömyydestä toimi niin kauan kunnes nousin koneelta.. En vaan osaa ajatella. Kaikki tänne muuton jälkeen on mennyt päin vittua.

Mitä ihmiset tekee sydämellä, kun se on aivan revitty?

Tässäkö kohtaa lausahdetaan halveksuvasti "miehet"?

Se tunne, kun joku on tiennyt n. ½vuotta menoista yhtenä viikonloppuna ja saa sovittua sille viikonlopulle jotain, joka kusee aivan koko viikonlopun. Sit voit todeta, että kylläpä on hauskaa lähteä, kun olo tulee olemaan liian vähän nukkumisen jälkeen kun jyrän alle jääneellä. Vielä paremman asiasta tekee se, että kyseinen henkilö on oma jätkä. Ja kun tääkin on vähän niinkun sellanen kerran elämässä tilaisuus, että kiitos vaan.

Tää on taas yksi niitä päiviä, kun kyseenalaistan koko seurustelun. Olis se hei hienoa, että viittis vastata ja tapella rehdisti. Tietääpähän ite, että viikonloppu tulee olemaan aivan perseestä. Ihan sama kun totesin edellisenä iltana "Ai niin, me lähetään sit huomenna paikkaan x", kun ei auta toi etukäteenkään ilmottaminen. Perkele sanon minä.

Kärsäänsä rullalle pistävä norsu, joka tuhoaa kylän

Olin viikonloppuna naama aivan rullalla, koska väsytti ja ärsytti, että jätkä joutu olemaan lauantain koulussa. Sehän oli äärettömän hyvä purkaa jätkään, kun senhän vika se koulupäivä oli.... Aivan käsittämätöntä kuinka voi olla tällänen ihan vaan sen takia, että aika on rajallista ja on niin väsynyt. Oon niin turhautunut kaikkeen. Sitä aikaa toki tulee lisää, kun on koko ajan kun norsu, joka pistää kyliä maan tasalle ja sit kun itkee kaikesta, kun ei jaksa. Vielä kun vituttaa kylmyys ja kaikki muu niin aivan mahtava yhdistelmä.

En tiedä lohduttaako mua enää sekään, että mulla on parhaat koulukaverit ikinä ja se, että toi ala on mun rakkauteni. Istuskelen kämpillä yksikseni koulun lopusta siihen, että meen nukkumaan ja saatan pari kolme kertaa puhua puhelimessa jokusen minuutin. Ja oon palautunut takaisin mun yksinäisyyden sosiaalisuusvyöryyn eli meseen, jossa mulla on paljon ällöttäviä kuvaketuttavia, mutta saan ees puhua jonkun kanssa jotain koulunkin jälkeen. Oli se sit mitä tahansa. Mutta ainakin mulla on koulussa hauskaa!

"Onnellisuus" elämän ikuinen arvotus

Mc Mane - Missä se onni on?

Oon vaan sellanen ihminen, että tartten seuraa. Sen takia kaukosuhe on mulle pelkkää murhaa. Mulle ei riitä viikonloput ja kärsin täällä kämpillä. Hyvä, että jätkällä on hauskaa asuntolassa ja seuraa. Kadehdin näköjään aina kaikkia. Joillakin on rahaa syödä, joillakin on ystäviä, joillakin on seuraa, jotkut pystyy seurustelemaan samalla paikkakunnalla. Miksi mä kituutan itteeni kaukosuhteessa? Toisaalta mitä mä tekisin ilman kaukosuhetta? En yhtään sen enempää. Rakastan jätkää, mutta tää kaukosuhe on vaan välillä niin liikaa.

Musta oikeasti välillä tuntuu täällä ollessani, että haluaisin alkaa juomaan. Haluaisin niin vetää pään täyteen. Ja se on mun mittapuullani ja mun kohdallani huolestuttavaa.

Joskus vaan tuntuu, että ei jaksa, mutta empä oo viillelly!

Joskus pitää vaan miettiä elämäänsä

Välillä tunnen olevani niin eksynyt. Kadonnut matkallani. Pyöriväni joka päivä ajatuksissani.

Miettiväni mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Olisinko halunnut tehdä jotain toisin?

Jaksanko kaukosuhdetta? Mitä minulla olisi ilman kaukosuhdetta?

Kauanko jaksan uskoa parempaan?

Kauanko jaksan epäonnistua? Kuinka monesta epäonnistumisesta jaksan nousta?

Mikä kerta en jaksa enää taistella viiltelemättömyyttä vastaan?

Mitä vaaditaan onnelliseen elämään?

Onko kaverijätkät edelleen mun hyviä ystäviä, vaikka en näekään niitä niin usein? Pysyyhän paras likkakaveri parhaana likkakaverina?

Jaksanko kärvistellä täällä koulussa? Mitä jos muuttaisin täältä pois? Mihinkä muuttaisin? Miksi muuttaisin?

Onko rahaa maksaa kaikki laskut? Mitä laskuja tässä kuussa tulee?

Jaksanko käydä kaupassa? Onko rahaa käydä kaupassa?

Pienien asioiden vaikutus nukkumiseen

Käsittämätöntä kuinka paljon pelkästään nukkumiseen voi vaikuttaa sellainen asia kuin turvallisuus ja seura. Jätkän luona ja kotona nukun tosi hyvin ja illalla nukahdan nopeasti ajattelematta mitään. Kun oon kämpillä niin pyörin, mietin kaikkee mahdollista / mahdotonta ja nään painajaisia. Pelkään, että joku murtautuu ovesta ja säikähdän joka rasahdusta.

3/4 vuotta viime kerrasta

Stressaan niin paljon, että näen taas painajaisia. Joka yö. Nukun huonosti. Hauskaa... Ei. Viikonloppusin nukun hyvin, kun oon jätkän kanssa. Kun on joku joka on lähellä. Pelkään asua yksin. Oon vainoharhanen narahduksista ja jokanen kolahdus kuullostaa oven avaamiselta. Tässä on monta päivää, kun oon taas miettinyt viiltelyä. Kuinka helppoo se olis ja kuinka paljon haluisin viillellä, mutta ei! En halua. Siitä on yli ½vuotta kun oon viimeks viillellyt. Itseasiassa se oli 21.12 kun oon viillellyt eli joku 3/4 vuotta siitä kun oon viimeks viillellyt ja se on musta kunnioitettava saavutus!

Mutta peruspositiivinen yritän olla tässä! Joka tosin tekee vaikeaa tällä mun normaalilla pessimistisyydelläni.

Olisko sellainen ajatus kuin itsensä kasaaminen hyvä?

Romahdin tänään. Aivan totaalisesti. Koulussa. Keskellä tuntia.

Mun on tehnyt vaikeeta olla meijjän työturvallisuustunneilla, joissa on keskusteltu työssä jaksamisesta ja muusta. Johtuen siitä, että oon ollut aivan liian stressaantunut kaikesta ja mun henkinen jaksamiseni on aivan äärirajalla, koska oon ollut aivan pa. Tänään sitten opettaja totes tyyliin jotain "no eihän se 500e autohuolto kenenkään maailmaa kaada". Siinä vaiheessa meinasin todeta ihan normaalisti, että kyllä se opiskelijalla tuntuu, kun itellä ei oo ees rahaa maksaa vuokraa ja autokin hajos. No, ei ollut sitten ihan niin helposti sanottava lause ja pillahdin itkuun ennen kuin sain sitä ees loppuun. Loppu tunnin vaan yritin keräillä itteeni ja olla itkemättä, vaikka pelkkää nikotteluahan se oli.

Tauolla sit tällä hetkellä paras luokkakaveri oli mulle, että veera hei mikä sulla on. Ja pillahdin itkuun ja se halas mua kun siinä vaan haukoin henkee ja yritin jossain kohtaa saada sanottua, että kun en mä vaan enää jaksa, kun kaikki on niin vitun vaikeeta. Itkin sen koko tauon ajan, mutta siinä huomasin kuinka ihanat, mahtavat ja mielettömän upeat luokkakaverit mulla on. Siinä ne istu mun vieressä, halaili mua ja piti kädestä kun vollotin kuinka niinkun mikään ei tunnu onnistuvan kun ei oo rahaa ees maksaa vuokraa. Ei mulle oo ikinä ennen luokkakaverit tehnyt noin! Joo no yksi on voinut tulla halaan ehkä pari kertaa, mutta aina oon saanut olla rauhassa itkuineni ja tuskineni. Nää oli kaikki niin ihania, kun ne lohdutti ja sanoinkin niille, että ei mulla oo ikinä ollut näin ihania luokkakavereita kuin te<3 br="br">
Sitten oli kiva, kun kaks tarjoutu tuleen mun kanssa kämpille ja toinen lupasi, että vois tulla yöks, jos haluan. Sit ne painotti, että sano ihmeessä, jos alkaa tuntuun pahalle ja puhu! Ja jos haluan seuraa tänne niin mun pitää vain sanoo niin luokkakaveri tulee tänne yöksi. Se jotenkin niin auttoi ja tuntu niin mielettömälle, koska ei mulla oikeasti oo koskaan ollut noin ihania luokkakavereita!

Sit päivän kruunasi se, että mun raha-asiani vähän selvisi! Sossu maksaa n. 250 niin saan maksettua vuokrani ja ees osan laskuista ite. Voin sittenkin pitää tän kämpän ja asua täällä!

Raha ei tee onnea, paitsi sen verran, että on millä elää

Välillä tuntuu, että en jaksa, joka sinällään on koomista, kun nukun nykyään yleensä joka yö 9-8h. Silti tuntuu, että tää kaikki viä vaan niin voimat. En jaksas enää taistella tätä vastaan. Uskon siihen, että asennoituminen ratkaisee monessakinasiassa, mutta voin sanoa, että siinä vaiheessa, kun oikeasti mikään ei tunnu onnistuvan niin ei sitä vaan jaksa asennoitua, että ehkä ½vuoden päästä asiat on paremmin eikä ”Hei, asun Suomessa, joten mulla on kaikki hyvin”-tyylinen ajattelu ainakaan riitä mulle.

Ensin en meinannut löytää asuntoa mistään. Kun löysin asunnon ja sain sen niin huomasinkin, että hei, kelahan ei maksa mulle niin paljoa, että saisin maksettua asumiseni – en saa edes vuokraa maksettua. Jossain kohtaa asuin asuntolassa, joka stressas aivan helvetisti, kun piti jakaa se huonekin toisen kanssa. Jossain kohtaa hajos auto. Jossain kohtaa teki mieli kuolla, kun ei nappaa kaukosuhde. Jossain kohtaa tuntui, että kukaan ei vaan ymmärrä. Jossain kohtaa huomasin, että asun ½kilometriä liian lähellä koulua, joten en saa koulumatkatukea. Jossain kohtaa otin erää sukulaisen miehen kanssa autosta, kun oli jo sovittu, että saan lainata sen, mutta en sit saanutkaan ja matkasin turhaa sellasen 60kilometriä. Jossain kohtaa otin erää jätkän äidin miehen (nykyään varmaan ex-miehen) kanssa eläimistä. Jonain päivänä koirani huusi kurkku suorana koko päivän kämpilläni, joten sitäkään en voi ottaa tänne. Jonain päivänä keksin pitää tuparit ja samalla hokasin, että en saa porukkaa mahtumaan mihinkään – nukkumapaikanhan tänne sais ehkä kolmelle tai neljälle tän hetkisellä varustuksella mitä täällä on. Tällä viikolla huomasin, että puhelinlasku repäisee taas aivan vitullisen summan. Milläs maksan, kun ei oo rahaa ees ruokaan, vuokraan saati muihin laskuihin. Sossu sanoo, että ota opintolaina, mutta kun en vittu halua.

Pelkästään rahatilanne jo tekee sen, että en vaan jaksais. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Oon stressannut enemmän ja vähemmän koko ajan yli ½vuotta. Ensin oli yo-kirjotukset, jotka tuntui, että ei ne nyt stressannut, mutta kai ne sit kuitenkin stressas. Yo-kirjoitusten jälkeen stressattiin tuleeko opiskelupaikkaa, sen jälkeen stressattiin saako asuntoa ja sen jälkeen rahatilannetta. Ja nyt edelleen stressaan rahatilannetta. Stressaan koko ajan, joten onko ihme, että tuntuu, että en jaksa. Välillä vaan sitä miettii kuinka paljon paskaa yksi ihminen jaksaa. Haluan koko ajan vaan itkeä, koska en jaksa. Ihan sama kuka sanoo ja mitä sanoo niin meinaan alkaa itkemään. 

Mites tässä sivussa sitten kaukosuhde? Tosi turhauttavaa.
Ihan sama homma kun jätkä oli armeijassa. Elin vaan sen takia, että oli viikonloput, että nähtäs. Nyt tää on vittu tätä samaa. Viikot on ihan kohtalaisia ja on kivat koulukaverit, mutta ei se muuta sitä faktaa, että seuraavan kaks vuotta tuun näkeen jätkää vaan viikonloppusin. Eilen se sitä paitsi soitti ite ekan kerran mulle. Toki enhän mä nyt itekään oo sille hirveemmin soitellut (ehkä viitisen kertaa, mutta se on kuitenkin enemmän kun kerta), mutta just sen takia, että eipä se ite soita koskaan mullekaan + mun puhelinlaskuni näyttää olevan aivan vitullinen. Joka tapauksessa kuitenkin suurin kompastuskivi tässä on toi, että nähään vaan viikonloppusin. Mikä vitun idea? Kuka jaksaa tällästä? Jonka lisäks me kouluttaudutaan aivan erilaisiin ammatteihin, toinen tulee tekeen yötyötä ja toinen tekee töitä sitten joskus aamulla, aamupäivällä ja päivällä. Varmaan aivan tosi helmi nähä toista ehkä kaks tuntia päivässä tai vielä paremmalla tuurilla ei ollenkaan, jos työmatkat vie aikaa.

Tervetuloa tulevaisuus! Heitä vaikka joku kakku naamaan. Ei tuntus tän paskan keskellä enää missään. Positiivistahan on se, että en oo viillellyt, vaikka olis tullut mitä vastaan.

Kun tunnet suistuvasi radalta

Tuntuu vaan, että oon välillä niin väsynyt. Kaikki ärsyttää ja mikään ei tunnu onnistuvan. En jaksa keskittyä. Oon tosi itkuherkkä.. Tuntuu, että oon taas menossa huonompaan. Rahahuolet ahdistaa ja jostain pitäisi varmaan etsiä töitä tai ottaa opintolainaa. Muuten joudun elään pulsulla siihen asti, että täytän 20. Kouluhommat kasaantuu päälle ja tuntuu, että en saa mitään aikaseks, kun ei oo konetta käytössä. Kaikki on päin vittua.

Jätkän käytös ärsyttää ja jotenkin tuntuu, että se ei ymmärrä mun huoltani. Kysyin siltä äärimmäisen suoraan voisko se jättää mut sen yhen muijjan takia ja tää vastaa, että ei, että mistä oon sellasta saanut päähäni. Olisin kaivannut ehkä jotain "oot rakas, en haluu vaihtaa sua mihkään"-tyylistä vastausta. Viime yönä näin hirveen unen, jossa jätkä jätti mut ja se uni oli tosi todellinen. Tää vastaa, että sellaset todentuntuset painajaiset on ihan hirveitä. Olisin taas ehkä kaivannut jotain sellasta, että enhän mä nyt sua jättäs. Tarttisin tukee, mutta tuntuu, että en saa sitä. Oon muutenkin nähnyt vähän ajan sisään hirveesti painajaisia ja oon nukkunut huonosti. Illalla en meinaa nukahtaa ja tosi usein itken ennen nukahtamista.

Tunnen vaan olevani niin yksin, vaikka mulla on aivan ihana koulukaveri täällä ja sit muuten vaan sellasia hyviä koulukavereita kaikki.

Terveisin ikuinen pessimisti

Yksi blogiviesti kuussa alkaa näköjään olemaan sellainen sopiva määrä. Tällä kertaa voisin syyttää koulua. Ehkä tähän tulee joskus parannus, ehkä ei koskaan.

Aloitetaan vaikka siitä ensimmäisestä asiasta eli koulusta. Tuolla on ollut aivan mahtavaa, vaikka meijjän luokalla on vain tyttöjä. Suhtauduin ekana päivänä tosi epäilyksellä ja melkein paniikilla "yääääh, pelkkiä tyttöjä", koska oon ollut jätkäporukassa nyt vaikka kuinka kauan. Onnekseni mun reagointitapani oli kaikkea muuta kuin oikea. Meillä on ollut tosi kivoja ja fiksuja tyttöjä luokalla. Meininki on ainakin tällä hetkellä sellaista, että kaikki pärjää kaikkien kanssa. Sit siä on kaks sellasta kivaa likkaa, jotka on mulle vähän niinkuin ylitse muiden ja toinen niistä on vielä kivempi. Saa nyt nähä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Sittempä vaikka mun suhteestani jätkään. Hermohan sitä meni viikonloppuna apauttiarallaa kaikesta. Ärsytti, että se nukkuu aivan liikaa kun ollaan kaksin tai vaikka kun katotaan leffaa. Ei mua haittais, jos se nukkus yöllä tyyliin 10tunnin kauneusunensa, mutta kun se nukkuu pitkin päivää. Antamani vaihtoehdot olikin kuta kuinkin luokkaa joko nukut vähemmän tai sit mä en jaksa kattella tätä enää. Poruahan siinä väänsi, kun mua niin vaan ärsytti ja harmitti, että meijjän muutenkin niin vähäsestä ajasta jätkä vaan nukkuu.

Käytiimpä siinä muutaman lauseen kehittävä keskustelu siitä luotanko jätkään. Luotan, mutta minkäs sille voi, jos pelkää pahinta? Ja oli jätkältä kyselty, että ollaanko menossa kihloihin yms ja jätkä oli sanonut ei, koska ei se muuta mitään. Eipä se kyllä muutakaan. En tiä. Tässä kun on kattellut omia oikeasti tosi kivoja luokkakavereitaan niin tyyliin kaikilla joilla on jätkä niin on myös kihlasormus. Mitähän sitä ite haluaa tulevaisuudeltaan? Toisaalta oon kanssa sitä mieltä, että ei kihloihin meno muuta mitään ja sit on vaan yks sormus sormessa haittaamassa elämää, mutta toisaalta onko siitä mitään haittaakaan?

Hiljaiseloa työn takia

Oon pitänyt todellista hiljaiseloa blogista ja yleensäkin tietokoneella istumisesta. Työt on vienyt niiiiin paljon aikaa. Olokin on ollut sen mukainen, kun väsyttää aivan liikaa välillä. Vähän katselin blogia, että en oo täällä maininnut saaneeni koulupaikan. Lähden reilun viikon päästä aivan eri paikkakunnalle. Vähän jännittää miten siellä lähtee menemään, mutta vielä enemmän jännittää muuttaminen. Vielä yksi asia on, joka on aiheuttanut pään vaivaa. Jätkä. Meillä tulee olemaan parisen tuntia välissä, joka tuntuu aivan mahdottomalta, koska oon nyt ollut huhtikuulta joka yö oikeastaan jätkällä. Mitäs nyt kun nähään ehkä kerran kahessa viikossa parin päivän ajan, jos sitäkään? Miten pystyn ite sopeutuun tähän? Saa nähä missä oravan pyörässä sitä ite on. Ei todellakaan mikään mun lempparitilanteeni enkä tiä oikein jaksaisinko ees yrittää jotain kaukosuhdetta. Niistä kun mulla ei itsellä ole mitään valoisinta kuvaa.

Sit voitaisiin ottaa pätkä Haamusta. Katselin myös tätä, että en oo maininnut nähneeni sitä kesäkuun alussa. Näin sen itseasiassa kaksikin kertaa ja höpöteltiin niitä näitä, jotain mun ylioppilaskuvista ja sellaista aivan turhan päiväistä. Sit en kuullutkaan siitä varmaan puoleentoista kuukauteen mitään, kun en ite lähtenyt tervehtimään ja sillä oli muutenkin menoa, jonka tiesin jo etukäteen. No sit sen menot loppu ja se oli taas elävien kirjoissa, joten se soitti mulle? Olin aivan kysymysmerkillä kun huomasin aamulla, että vieras numero oli soittanut ja sit kaivoin sen numeron esille ja sehän se oli. Sit soitin sille itse illasta takaisin ja se sanoi, että oli vaan koittanut olinko hereillä ja "kun ei susta oo kuulunut eikä näkynyt". No joo herralla nyt sattumalta oli sellaista menoa mihinkä en halunnut osallistua millään tavalla, joten kovin yllättävää, että ei oo kuulunut.

No joo. Ei täällä mitään maata mullistavaa ja pitääpä taas alkaa valmistautumaan töihin, joten tässä nyt merkki siitä, että kyllä tässä elämässä vielä porskutetaan ja hyvillä voimin!

Unen näit

Oon nukkunut varmaan viikon yöt huonosti ja viime yö ei ollut poikkeus. Näin aivan törkeää unta.

Olin koululla, joka oli paljon pienemmässä rakennuksessa kuin ennen. Siellä oli mun entisiä luokkalaisia niin lukio kuin ylä-asteajoilta. Siellä oli myös paras luokkakaveri, joka on myös ollut koulukiusattu. Sillä sit jotenkin kilahti siihen koko porukkaan. Se pohjautu jotenkin siihen, että sillä oli ollut joku jätkäkaveri, joka ei saanut tukia koulun takia ja sen takia se ei voinut saada jotain lääkkeitä johonkin, varmaan masennukseen, ja se jätkä oli kai tehnyt itsemurhan. Tää oli sinällään jo aika kaukaa haettua siinä unessa, koska parhaalla luokkakaverilla oli ollut mun aikana 1½seurustelukumppania ja kumpikaan ei todellakaan ollut tollanen.

Tosiaan sillä sit kilahti ja se yritti tappaa meijjän entisen ryhmänohjaajan (joka musta oli koulussa tosi mukava ja itku kurkussa kerroinkin sille koulun lopussa, että mulle oli tosi tärkeetä, että se oli mulle niin iso tuki) ja meijjän luokkalaisia. Yritettiin koko luokka paeta sieltä koulusta ja päästä karkuun sitä. Sit seisoskeltiin siellä koulun pihassa ihan paniikissa ja yritin soittaa hätänumeroon, mutta ei sieltä mulle kukaan koskaan vastannut vaikka puolet siitä unesta soitin sinne. Se tyyppi kävi aivan suruttomasti päälle ja me yritettiin sitä sit aina irrotella ties millä konstein.

En tiedä kenenkä fiksun idea oli se, että meidän juuri melkein tapetut ihmiset laitettiin takaisin kouluun pareittain käymään tarkistuskierros sisällä ja että meille ei tulis sit mitään traumoja tapahtuneessa. Kaikki oli aivan kusi sukassa siellä ja pelkäs, että kohta meijjät tapetaan, kun kukaan ei tiennyt missä se kaveri oli. Mulle melkein jo löytyi pari siinä ovella, mutta jouduin sitten loppujen lopuksi sinne yksin. Kävelin siä pimeessä (miksi kukaan ei sytyttänyt valoja?) aivan hukassa ja kuulin kai sit jotain kolinaa jostain, koska hyvin epäluulosesti ja pelokkaasti avasin sen kaapin oven. Siellä oli kolme jotain likkaa aivan paniikissa, koska ne ei ollut uskaltanut tulla pois. Autoin ne sit ulos sieltä ja se meitä kaitsennut opettaja alkoi meuhkaan niille, että miks te siä olitte ja ne kerto, että eivät uskaltaneet lähteä.

Sit taisinkin herätä. Meinasin saman tien nukahtaa takas ja se uni meinas jatkua, joten päätin herätä kokonaan enkä ees muista koska olisin herännyt näin aikasin.

Teko, joka saa ilon kyyneleet silmiin

Voisin kertoa itseäni huvittaneesta tapahtumasta aivan parin päivän sisään.

Oon lähössä koirareissuun tässä lähiaikoina ja mulla oli vähän ajatuksena, että voisin kysyä mukaan myös parhaan kaverijätkän mun ja jätkän kanssa, koska sillä on tuttuja sillä suunnalla. Kysyin kuitenkin sit eka jätkältä lähteekö se mun mukaan, kun tartten lisäkäsiä sinne. Se sano, että jos hän sanoo ei ja tuleekin mukaan niin yllätyt ilosesti. No oli siinä jotain muutakin puhetta, mutta kuitenkin tossa silleen tiivistetysti. Meinasin siinä vaiheessa todeta, että en todellakaan ylläty ilosesti, koska mun pitää järkätä sinne sillon joka tapauksessa joku muu mukaan. No totesin sit, että kysyn sit parasta kaverijätkää sinne mukaan, koska tartten sinne jonkun.

Todellista rakkautta kohti tätä maailmaa
Ja aina tulen kaiken muistamaan
Ja aina ystäviä rakastaa 
JouGGis - Ystäville

Kysyin sit sitä parasta kaverijätkää ja se sano, että vittu kun hänellä on just festarit sinä viikonloppuna. Totesin, että selevä juttu kysyn jotain muuta. Sit tää paras kaverijätkä sanoo, että hän voi perua sen festarireissun. Olin heti, että ei ei mun takia tartte, mutta sit se oli palavasti sitä mieltä, että lähtis meijjän mukana sinne. Olin ihan tippa linssissä, että miten mulla voi olla näin ihana kaveri, joka peruu oman (varmasti tärkeemmän) menonsa sen takia, että pääsee mun kanssa johonkin, joka ei oo sen juttu. Sanoin sille kuitenkin, että kattoo ensin, että saako se rahansa takasin siitä, että jos ei niin sit ei kannata lähtiä tai yritin ainakin ilmasta itteni näin.

Sit sanoin vaan jätkälle, että enhän mä sua tartte mihinkään kun mulla on x, joka peru festarireissunsa sen takia, että pääsee mun mukana sinne. Jätkä vähän aikaa asiaa funtsailtuaan sano, että sano sille, että menee sinne, että kyllä mä voin mukana lähteä. Kylmän viileästi jätin jätkän tarjouksen huomioimatta, koska jos paras kaverijätkä kerta haluaa lähteä mukaan niin en mä sitä enää jaksanut alkaa kieltämään ja setvimään. Meille tulee varmasti paras reissu, jos paras kaverijätkä lähtee mukaan! Vaikka siellä satais kaatamalla vettä tai tulis taivaan täydeltä rakeita niin meillä on aina hauskaa ja sehän on tärkeintä. Siinä on sellanen ihminen, jonka kanssa saadaan vaikka puusta keskustelunaihe ½tunniks. Meillä riittää juttua ja hyvin harvoin ollaan hiljaa. Sit välillä muita tuntuu ärsyttävän, koska MEILLÄ VAAN ON NIIIIIIIIN HAUSKAA!

Mitäpä mä tekisin jollain tusinalla kaverilla, kun mulla on oikeasti hyviä ystäviä useampi! No 5-6 ystävää, jonka lisäksi mulla ei oo sit oikeastaan yhtään kaveria, mutta eiks ne ystävät oo tärkeempiä?

Lukio ohi - parempi elämäkö edessä?

Katson ulos ikkunasta ja nään vain sadetta. Ihmettelen, kun porukka hehkuttaa "JEE KESÄ! JEE LOMA!" tai surkuttelee "yhyy, ei enää teijjän seuraa", kun lukio, amis, ysi yms loppuu. Päästetään ystävistä irti. Mä en päästänyt ysin lopussa kenestäkään kaverista irti. Mulla ei enää siinä vaiheessa ollut kunnon kavereita luokallani. Paitsi yksi, mutta häntäkään ei oo enää.

Hyvää yötä vanha frendi näe parempia unia
Mä istun himas katsellen vanhoi valokuvia
Muistokansioon sun valokuvat kerään
Sä nukut vieläkin kun mä uuteen aamuun herään
Steen1 - Jarden träkki

Lukion ensimmäinen vuosi. Se oli yhtä helvettiä. Mä olin aivan pohjalla. Vihasin elämääni niin paljon ja yksi mun muutamista syistä elää oli yksi kaveri, joka tartti mun tukea. Mä olin sen ainut, jolle hän puhui ees sen vähän, jota melkein en ees laskenut puhumiseksi. Sit hän kuoli, teki itsemurhan. Multa meinas mennä kaikki. Musta tuntui, että mulla ei oo enää mitään syytä elää. Sinä lukion ekan vuoden keväänä aloin kirjoittamaan tätä blogia, koska elämä alkoi tuntumaan liian vaikealta. Mä ponnistelin, tappelin koulun kanssa ja vihasin luokkalaisiani yli kaiken. Ne jätti mut jo ysillä, mutta sen kestin paljon paremmin kuin sen, että mulla ei ollut lukion eka vuonna ketään. Ja vielä se, että mut tungettiin lukion ekana vuonna niiden kanssa samalle luokalle, jotka ei puhunut mulle sanaakaan. Toki oli siellä paras luokkakaveri & nyt jo rakas muisto (mul on niin ikävä sua ♥), jonka kanssa en eka vuonna ollut yhtä hyvissä väleissä kuin toka vuonna, mutta puhuttiin kuitenkin. Lukion eka vuonna tanssin vanhani ja vihasin sitä. Se sattui niin paskaan saumaan. Yritä siinä olla iloinen kun koulupäivät oli kaikki tyyliin 8-16 ja teet kuolemaa väsymyksen takia + yksi parhaista ihmisistä ikinä kuoli.

 Toiselta puolelta löysitkö jotain parempaa
Mä toivon et sul on sielä paljon helpompaa

Steen1 - Jarden träkki

Lukion toka vuosi alkoi olla jo paljon inhimillisempi. Lyhyemmät koulupäivät ja elämä vähän valoisampaa kuin eka vuoden keväällä. Tokan vuoden seurasin sivusta jätkien ylioppilaskirjoituksia ja pelkäsin tulevaa kevättä - jätkät ei enää olis mun seurana koulussa, kun niiltä loppus koulu helmikuussa. Keväällä kirjoitin terveystiedon portfolion, jossa oli mun kaikki ahdistuskohtaukset / viiltelyhalut, syömiset, liikkumiset ja jotain terveysuutisia. Opettaja palautti sen kysyen jotain tänne suuntaan, että oliks tää joku avunpyyntö, kun kirjoitit, että psykologillakäynnit ei oo sulle toimiva ratkaisu. Vastauksena aina se sama tuttu "kaikki on hallinnassa". Lukion toka vuoden pelkäsin tulevaa kesää. Ero jätkästä. Jätkät lähtee armeijaan. Jään aivan tyhjän päälle. Kevät kuitenkin onnistui yllättävän hyvin, vaikka jätkät ei ollut koulussa. Toisaalta en mäkään siellä hirveämmin ollut, koska otin mahdollisimman vähän kursseja. Kesä oli tosi kivaa aikaa! Oli työkaveri, jätkät ja Haamu. Ja Haamu ja työkaveri sit kun jätkät oli armeijassa.

Koulu oli painajaisunta
älykkäämmät huuteli, haukkui
PMMP - Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Kolmas vuosi. Syksy oli hirveä, mutta ei se silti vetänyt vertoja lukion eka vuodelle. Mä olin niin hukassa. Olihan se ankeeta olla niin paljon yksin koko syksy, mutta siihen tottu. Välillä vaan meinas usko loppua, kun tuntu elävän vaan viikonloppujen takia, jota se oikeasti olikin. Ootin vaan viikonloppuja. Olihan kolmos vuonna toki yo-kirjotukset, mutta ne oli oikeasti mun elämässä niin pieni paha, että mä en ees meinaa muistaa niitä. Kun koulu loppu helmikuussa niin mun elämäni on mennyt niin paljon parempaan päin! Oon ollut paljon ilosempi ja nauttinut tekemättömyydestä - mikä tahansa on parempi kuin koulussa olo, vaikka jossain kohtaa en halunnut viettää ees syyslomaa, koska en halunnut olla yksin. Mun elämäni on kuitenkin ottanut aimoharppauksia parempaan suuntaan tän kevään aikana, koska ei oo tarvinnut olla koulussa niitten mulkvisti luokkakaverien kanssa. Mulla on koulussa tasan kolme henkilöä, joita jään kaipaamaan, mutta niistäkään ei kukaan oo sellanen, jonka menettäminen oikeesti sattuis.

 Mulle ei oo jäänyt koulun osalta mitään hyviä muistoja tästä kolmesta vuodesta. Pelkkää paskaa vaan. Okei, jokunen hyvä kokemus on parhaan luokkakaverin kanssa ja muistan nauraneeni sen kanssa joskus (hyvin harvoin), mutta en osaa sanoa yhtään minkä takia. Minkä ansiosta meillä on ollut niin hauskaa? Parasta koulun osalta koko kolmessa vuodessa on ollut se, että mun ei oo tarvinnut kauheasti käydä ees koululla helmikuun alun jälkeen. Mä en arvosta yhtään mun ylioppilaslakin saamista. Ei se musta oo mitenkään iso ja suuri asia. Tän paskan jälkeen se ei oo minkään arvonen. Jos mulla olis ollut kolme ees vähän parempaa vuotta lukiossa niin se olis varmaan sen kaiken arvonen, mutta nyt mua lähinnä vaan ärsyttää, että oon pilannut elämääni sen kolme vuotta lukiossa. Toisaalta tää on mun tapa, jos jotain alotan niin suoritan sen sit ees vähän riman yli vaikka se olis kuinka perseestä. Se on eri asia sanoo, että en jaksa mennä kouluun, kun ei oikeasti jaksa / kykene, kun se, että sanotaan sen takia, että ei viittis. Mulla ei oikeasti oo yhtään poissaoloja / lintsaamisia sen takia, että en olis ollut kipeenä.

Tässä vaiheessa en voi kun kiittää jätkiä, että ne on kestänyt mua, mun ailahtelujani ja että ne on tukenut mua kaiken tän keskellä ♥ Paras likkakaveri ansaittee myös kiitoksensa!

Jotain ajatuksia koulukiusaamisesta

Koulukiusaaminen on jotain aivan järkyttävää! Pääsykokeissa ryhmähaastettelussa käydessäni kuuntelin kuinka varmaan suurin osa porukasta valehteli aivan suut ja silmät täyteen puuttuvansa koulukiusaamiseen. En oo oikeasti koskaan nähnyt ketään, joka olisi puuttunut. Noin vuosi sitten kuvattiin yhtä videota, joka oli aivan sieltä ja syvältä sen porukan takia. Ne alko siellä kiusaan mun ainutta luokkakaveria ja mä puutuin. Mä huusin niille, että mikä niitten ongelma on yms. Se on oikeasti ainut puuttuminen minkä oon nähnyt ja sekin tuli omasta aloitteesta.

Miksi oikeasti ihmiset ei puutu? Miksi ei uskalleta puuttua (yhyy, suosio laskee)? Koulukiusaaminen aiheuttaa pahoja traumoja monille ja itseänikin on kiusattu. Tunnen tosi syvää vihaa omia luokkalaisiani kohtaan ja mun on myös vaikeaa olla joidenkin vieraitten kanssa tekemisissä sen takia, että koulukaverit teki mitä teki. Tähän kaupan päällisiksi osui myös yksi ala-asteen opettaja, joka muisti aina nauraa, jos vastasit väärin ja haukkui ties miksi, jos et osannut. Olit säälittävä ja oli paskemmassa ryhmässä (meillähän oli "hyvät" ja "huonot" ryhmäjaottelu opettajien mukaan ala-asteella). Mä niin vihaan kaikkia koulukiusaajia.

Musta on aivan käsittämätöntä kuinka jotkut HALUAA aiheuttaa pahaa oloo muille. Vittu mitä järkeä. Musta se ajatuskin on aivan käsittämätön, että pitää olla ilkea muille, puukottaa selkään yms. Ihmiset vois kyl kerätä ittensä ja AJATELLA mitä se aiheuttaa MYÖHEMMÄSSÄ elämässä. Mitä jos se kiusattu sen takia tekee itsemurhan? Mitä jos se päättääkin kostaa kaikille ja tappaa ne?

Luin just Katri Merikallion kirjoittaman artikkelin "Koulusurmat: Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja". Mulle tuli aivan järkyttävän huono olo ja harmittaa, että on ihmisiä, joidenka kiusaamiseen ei puututa. Omaanikaan ei puututtu. Tosin yläasteella totesin, että annetaan olla, koska se ei kuitenkaan vaikuta mitään (jep, jotenkin näin sanoin ja ajatus oli juuri tuo), johonka opettaja totesikin sitten jotain mistä tuli selville, että kantani on selvä. Musta on kuitenkin jännä, että mulle ei alettu selittämään, että mun tilanne voitaisiin korjata ja niin edelleen. Lukiossa siihen ei puututtu yhtään. Toisaalta mun kiusaamiseni oli enemmän henkistä: syrjimistä. Mulle ei oo koskaan tehty mitään fyysistä pahaa, mutta välillä joku on enemmän ja vähemmän ajattelematta heittänyt jotain paskaa niskaan sanoen jotain tosi ilkeää.

Oikeasti - PUUTTUKAA KIUSAAMISEEN! Myöhemmin voitte olla ylpeitä itsestänne ja sanoa tehneenne jotain hyvää.

Iloisuuksia

Vähän tuli hätäinen lopetus tolle aiemmalle tekstille, kun en viittinyt kirjotella sitä loppuun, kun alko olla liikaa yleisöö. En tosin tiedä mitä olisin ees kirjoittanut siihen, mutta ritarillinen ajattelutapani tuotti tulosta. Sain jopa puhuttua tosta ärsyttäneestä asiasta kyseisen henkilön kanssa. Siihen vaan pöllähti yhessä kohtaa yks ylimääräinen, jolle piti itkun sekasesti pistää kunnon pepsodentti päälle. Mut tää ei tosiaan ollut se mikä herätti mun halut kirjoittaa.

Aloitetaan siitä, että mulla oli aivan mahtavat synttärit! Jätkä oli ihana ja yllätti mut. Luulin, että se ei ollut järkännyt mulle mitään ja sit se laitto siteen mun silmille ja toi tänne sen luo. Kuuntelin alkuun, että täällä oli sen sisko ja olin alkuun vähän silleen, että haistappa vittu, mutta sit kun se otti sen rätin pois silmiltä ja näin, että täällä oli melki kaikki mun läheisimmät kaverit! Se tunne oli aivan käsittämätön. En ees muista koska olisin itkenyt ilosta, mutta se oli aivan mieletöntä! Mulla ei oo ikinä ollut niin hyvää syntymäpäivää, mutta jätkä varmaan paikkas sen viime vuotista, että ei ollut ees paikalla, josta oon jaksanut tietyn väliajoin nostaa meteliä. Illasta tosin vähän kyrpiinnytti, mutta sitäkin pyydettiin jo anteeks ja loppujen lopuks se oli vaan ilta.

Toinen hyvä uutinen. Jonkun ihmeen kaupalla sain ylioppilaslakin. Eipä tartte sitäkään enää murehtia. Kävin myös yksissä pääsykokeissa ja vähän heikolta tuntuu koulupaikan suhteen, kun muualle ei kutsua tullut. Vielä en kuitenkaan aio masentua vaan ootella sinne kesäkuulle pääseekö mihkään kouluun.

Halusin kirjottaa pettämisestä pitkänkin stoorin, mutta se fiilis kaikkos jo, joten näihin teksteihin ja näihin tunnelmiin :D

Voitto

Pitkään oikeasti ollut tosi hyvä fiilis enemmän ja vähemmän ahdistavien asioiden kanssa. Vähän alkaa tuntuun siltä, että paskan vitut mitään koulupaikkaa saa ens syksynä, mutta on tässä ollut hyviäkin asioita! Tänään oli hyvä päivä, mutta nyt vähän kyrpäännyttää parikin ihmisitä. En vaan jaksa ymmärtää, koska mun pointtini oli varsin selvä. Tän takia mun syntymäpäiviäkin vähän söi.

Joillakin on liian paljon edessään,
Toiset menneisyyttään irti karistaa.
Hector - Juodaan viinaa

Mitäpä siitä. Miksi edes yrittää olla onnellinen? Miksi olla onnellinen kun muilla on hauskaa? Miksi yrittää hymyillä? Joskus vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja kerätä ittensä. Mä olen käynyt pohjalla. Mä tiedän mitä se on. Mä tiedän kuinka vaikeeta sieltä on nousta, mutta mä tein sen ja oon ylpeä siitä!

Ja nyt on vähän puhuttu taas ja viisastuttu.

Vabbu

Tää virallinen vappupäivä on ollut huomattavasti parempi kuin eilinen. Käytiin Tampereella vähän katsomassa menoa ja meininkiä. Paljonhan siä oli ihmisiä, mutta mikä parasta - mua ei ahdistanut kulkee siellä ihmismassassa! Vaikka joka puolella oli ihmisiä ja muuta härdelliä niin silti olin siellä kuin kotonani. Täysin ilman ongelmia. Parastahan noissa väkimassoissa on se, että jos siellä on joku ilkee sulle niin suruttomasti voi olla sitä myös takaisin. Yksi mies ärähti mulle, että väistä nyt ja totesin yhtä ilottomasti, että heti kun tästä pääsee johkin. Joka puolella ihmisiä ja silti niillä on hirveä kiire paikkaan x, vaikka ei oikeasti ole.

Tää on ollut kiva päivä, kun ei oo tarvinnut vaan hengata yksikseen. Sit käytiin vielä kotio päästyä jätkän kanssa kesän ekalla jäätelöllä jäätelökioskilla. Tää on sellaista mistä mä tykkään, kun ei tartte olla yksin ja on jotain tekemistäkin.

Juhlat

Mä niin vihaan kaikkia juhlapyhiä - joulu, juhannus, vappu.. Ihan sama mikä, mutta yhtä huonoilta nää kaikki alkaa tuntumaan. Nää vois olla kivoja, jos näistä joku edes yrittäisi tehdä mullekin hauskan tapahtuman. Tää päivä on ollut aivan perseestä. Voi kuinka hauskaa ajaa johonkin metsään (joo no se vielä oli oikeasti kivaa) ja sitten istua siellä kattomassa tv:tä eka pari h enemmän ja vähemmän yksin (sit kun sai seuraa niin se vaihtaa kanavan mitä olisin halunnut katsoa). Sit rullailin takas keskustaan ½tunniksi ja sit rullasin takasin. Sit istuinkin vähän vajaa kolme h käytännössä yksikseni nuotion juurella ja ihan sama mihinkä siirryin niin heti se nuotion savu tuli päälle. Aivan perseestä. Olisin ollut 100% onnellisempi täällä istuessani koneella kuin istuessani ulkona hirveän vaatekerran kanssa (silti paleli) savussa. Ja kyllä oli niin helvetin hauskaa, että ihan heikkoo tekee.

Tuntuu vaan, että tälläset on vaan hyvä syy juoda, mutta miksi ees pitää olla tälläsiä kun suomalaiset ei muutenkaan tartte syytä juoda?

Elämän pienet hyvät asiat

Mä aina muistan sanoa muille, että jos on paska päivä niin miettikää sitä kaikkea hyvää mitä teillä on. Jos perheessä on kaikki hyvin niin mieti sitä. Kerää niitä pieniä iloja, jotain kivoja tapahtumia, jotka on joskus ollut yms. Ei niitten tartte ees välttämättä olla joka päiväsiä iloja vaan just jotain mistä on joskus ollut tooooosi onnellinen.

Miksi en itekään osaa noudattaa tätä? Mä ite yleensä keskityn tekemään jotain muuta, mutta vasta sit kun pääsen ite sen pahimman pahanolon yli. Mä kirjottelen joko niitä ajatuksia tai runoja, kuuntelen musiikkia, lähen lenkille tai sit keskityn vaan rupattelemaan niitä näitä. Tosin harvemmin satun olemaan porukassa silloin kun maailmanloppu iskee.

Miksi on niin vaikeaa huonoilla hetkillä muistaa ne elämän hyvät asiat?

Elämän pienet pahat asiat

Multa hajoo pää ihan just. Tää päivä on mennyt vaan niin vituiks kun vaan on voinut. Aamulla väsytti aivan järkyttävästi, mutta empä saanut enää nukuttua kun jätkän herätyskello soitti varttia vaille kaheksan. Sit sen jälkeen kaikki mitä on tehnyt ei oo onnistunut ja tää konekin on ihan hidas kasa romua. Jätkä koluuttaa kuntosalilaitettaan niin, että koko talo tärisee. Pieniä asioita (& niin turhia), mutta kun päivästä on kulunut kolme ja puoli h ja sinä aikana mikään ei oo onnistunut niin ei ehkä ihme, että ärsyttää. Olisin halunnut mennä kuvailemaan, mutta en sit voinutkaan ottaa koiria mukaan ja toi keli huutaa kuvaamista niin sekin ärsyttää. Haluisin kuunnella musiikkia ja tää romu on avannut 10minuuttia tota musiikin pyöritys ohjelmaansa.

Onneks pääsen täältä kohta pois.

Kohta nukkumaan

Valvottuja tunteja mittarissa 22 ja vielä pitäisi jaksaa kuutisen tuntia hereillä. Piti vähän kääntää unirytmiä, kun oon ihan tyhmä enkä osaa nukkua päivällä enkä liian ajoissa illasta. Herätys on kuitenkin huomenna aamulla puoli kolmelta ja pitäisi suunnata pääsykokeisiin, joten olisi ihan hauska olla nukkunut enemmän kuin kaksi tuntia. Otin sit kovat keinot käyttöön ja huomenna sitten itkettää, jos homma ei toiminutkaan ihan suunnitelman mukaan. Huomattavasti helpompi valvoo yksikseen, kun jätkä meni jotain pari tuntia sitten nukkuun. Sen kanssa kun pötkötteli niin alko väsyttään ihan liikaa, mutta datistellessa on pysynyt ihan hyvin hereillä ja kun aurinko paistaa kivasti ikkunasta. En edes muista, koska olisin ollut hereillä katsomassa aamuaurinkoa. Viime kesänä, mutta sitä en muista milloinka silloin.

Tein yöllä (vai olikohan se eilen illalla?) havainnon mikä mua kypsyttää yhessä kaverissa välillä aivan yli. Pelkään, että se vaihtaa mut toiseen tai sit se, että pelkään, että jos se puhuukin mun asioita eteenpäin, vaikka ihan vahingossa. Toisaalta osalta varmaan ihan turhia pelkoja, mutta pelkoja kumminkin. Sellasia asioita millä saan itteni ärsyyntymään nollasta sataan aivan sadasosasekunneissa huomaamattani. Kai se vaan on sellanen juttu, että reagoin siihen niin voimakkaasti, koska se on sellanen tyyppi, jolle oon kertonut varauksettomasti aivan kaiken.

Muistutus minulle. Älä koskaan käy kuvakkeessa sunnuntaiaamuna 8.30 Sieltä iskee lauma puuttellisia miehiä kimppuun.

Hengittäminen - elämän suola

Suurimman osan ajasta oon onnellisempi kuin ennen, joka näkyy myös blogissa - tekstiä tulee huomattavasti vähemmän. Jonka lisäksi punkkaan myös hyvin ahkerasti jätkän luona ja oon keksinyt koneella jotain oikein rakentavaa tekemistä koko viikoksi, vaikka se ei edes mitään järkevää olekaan.

Sori kulta, oon sanonu usein pahasti
Kai sä tiedät että haluisin ne sanat takasin

Rew - Rakkaudella minä

Voisin aloittaa vaikka siitä kun alkuviikosta käytiin kaverin luona ja puolessa välissä matkaa asuu Haamu. Ajettiin täältä käpykylästä Haamun perässä siihen puoleen väliin ja tää matkahan ei nyt ihan paria kilometriä oo vaan puhutaan ihan kymmenistä tuossa kaverin ja meijjän välillä. En tiedä, mutta mua vaan nauratti aivan hiiirvittävästi koko juttu ja se oli musta hyvin koominen tilanne muutenkin. Olin ihan adhd koko loppumatkan. Se oli vaan yllättävän hauskaa.

Sit sillä samasella reissulla sain kuulla, että Haamulla on joku (varattu) muijja ollut. En tiedä oliko se joku useemman kerran juttu vai vaan joku satunnaistapaus. Sillä hetkellä mua jotenkin hämmensi / yllätti tää uutinen, mutta toisaalta mua ei enää ees kiinnosta. Ai niin, poistin tossa joskus kuukausi tai kaks takaperin sen numeron enkä oo kyl tarvinnutkaan sitä. Tosin olisin halunnut soittaa sille ja heittää jotain hyvää läppää tosta muijjasta, mutta en sit jaksanut vaivata pientä päätäni sillä ja ettiä sitä numeroa.

I love you always and forever, it will always be the same.
The moment you're in pain, I wanna be there for you.

Deestylistic - Always and forever

Tällä viikolla tuli pyörähdettyä psykolla ja seuraava aika onkin vasta toukokuun lopussa. Sillä reissulla tajusin jotain tosi syvällistä. Mulla on suuret unelmat (omakotitalo, lemmikkejä yms), joihin en oo koskaan oikeastaan ajatellut ketään muuta ihmistä. Joo, haluaisin, että siellä olis mun kanssa joku, mutta en halua, että siellä on joku, joka estää mua elämästä mun unelmaani. Tää ei itessään ollut se pointti vaan se, kun psyko kysy jotain sinne suuntaan, että olisko ketään, jonka voisin kuvitella sinne. Mietin hetken ja totesin, että se olis toi tän hetkinen jätkä. Jätkä ei oo seissyt mun unelmien eessä (yleensä) ja se on kannustanut mua. En usko, että se koskaan tulis sanoon mulle mun unelmastani, että et sä voi tehdä noin. Itkuhan siinä sitten pääsi, kun tajusin, että haluaisin just sen olevan rakentamassa mun unelmaani ja mun elämääni. En sit tiiä onko se mahdollista, mutta kai siitä sais mahdollisen tehtyä. Ja nyt taas itkettää.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä tämä päivä. Jotain aivan hirvittävää. Musta huomaa, että oon nukkunut melko huonosti ja oon väsynyt. Se purkautuu sit taas ihan käsittämättömänä kiukkuiluna. Musta on osan päivästä tuntunut, että tää elämä on taas aivan sukasta ja oon niin helvetin yksin. Lähin jopa lenkille sen takia, että jotenkin vaan tuntu murenevan kaikki käsiin. Oli pakko hengittää rauhassa ja keräillä itteensä luonnon helmassa. Siinä samalla tuli funtsailtua, että mitä jos koittais jäälläkävelyä, että olisko se vielä kestänyt. Sit sillä samasella reissulla olisin voinut saada vuosisadan riidan (taas) aikaseks, jos en olis ees yrittänyt pehmentää sen viestin sisältöä hymiöllä. Olin ihan kyrpä ottassa ja olin pohtinut yhtä kaveria ja sen sanomisia & tekemisiä vähän enemmänkin viime aikoina niin sit avauduin sille niistä (tosin sinäänsä kovin yllättävää, että sain tiivistettyä kaiken yhteen lauseeseen). Mut koska siellä oli se ystävällisesti hymyilevä hymiö lopussa niin taisin välttää kolmannen maailmansodan.

Mä olen kuullut jokuselta mun läheiseltä, että elämä ei oikein nappaa. Joka kerta se on yhtä vaikea kuulla. Sinäänsä mikään niistä ei oo tullut yllätyksenä, mutta ei se silti hyvältä tunnu. Siinä voi vaan sitten yrittää lohdutella, että kyl se elämä vielä iloks muuttuu ja kyl mä tiedän ton, että se on vaikeeta, mutta hei tsemppaa nyt oikeesti! Ei se oo niin vaikeaa loppujen lopuksi elää sen paskan kanssa eteenpäin. Mä olen matkannut melko lähellä pohjaa ja välillä itsekin yllätyn, että oon vielä tässä. Mutta nyt voin sanoa puhtaasti koko sydämmestäni, että mun elämäni on oikeasti yleensä melko hyvää. Ja nyt kun asiaa jälkeenpäin miettii niin ei mulla nyt ihan hirveitä asioita ole ollut: Haamu skippas mut jokuseksi vuodeksi+otti yhteyttä & skippas uusiks, tunnejuttuja jätkän kavereilta ja sekoiluja niiden kanssa, parhaan luokkakaverin kuolema, useita hävinneitä kaverisuhteita, huumeisiin hukkunut (ex-)kaveri, paljon yksinäisyyttä ja oikeastaan aika paljon muita enemmän ja vähemmän pienempiä juttuja, mutta tossa taitaa olla ne päällimmäiset. Ei siinä loppujen lopuksi ole mitään hirveän pahaa mitä ei elämän aikana tulisi muillakin vastaan. Asioita pitäis vaan oppia käsittelemään, mutta se on välillä niin hirveen vaikeeta, kun monet jutut kasaantuu samaan.

Please forgive me, I know not what I do
Please forgive me, I can't stop loving you
Bryan Adams - Please forgive me

Ihmettelen aika usein mitenkä jätkä on voinut antaa mulle niin paljon anteeks. Oon ollut vaan aivan hirvee.

Onko yllättävyys avain onneen?

Aihe sinäänsä oli ihan vakava ja silleen asiallinen ja ymmärrän kyllä tota tuskaa:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1591109/arsyttavin_tapa_jolla_miehesi_tapa_ehdottaa_rakastelua/sivu/1
Aiheen nimihän on: "Ärsyttävin tapa jolla miehesi tapaa ehdottaa rakastelua". Jotkut miehet tuntuu olevan aika tyhmiä, mutta oli tolla musta jotain myös sellasia mistä ei pitäisi hernettä nenään vetään. Toki alkaisi muakin ärsyttämään jos tollasia viljeltäis joka päivä tai vaikka joka toinen päivä.

Mutta täähän ei ollut mun hymyilyni pointti. Vaan lähetin just jätkälle ton linkin tekstiviestillä ja sit seuraava asia mitä luin: "Vierailija 28.3.2012 11:25 Onko teistä kukaan uskaltanut näyttää miehellenne tätä ketjua ;)?" sivu 2. Jep, juuri lähetin sen. Ei sinäänsä mitään kovin ihmeellistä, mutta saipahan hymyilemään. Mut kyl mulla on hyvä jätkä, kun noihin vertaa. On se ehkä muutenkin.

Haluan ottaa kantaa tohon keskusteluun, mutta en jaksa kirjoittaa tonne ja tunnetusti meen niin asian vierestä, joten parempi kirjottaa tänne. Musta yllättävyys on avain onneen. Varmaan kaikessa, koska juuri eilen kirjottelin päiväkirjaan romantiikasta ja pohdiskelin siinäkin, että yllättävyys tekee asioista kivoja, mutta en kuitenkaan päässyt puusta pitkälle, että vaikka yllätys itessään olis huono niin onko se yllätys silloin hyvä, jos se oikeasti on yllätys. Otetaan vaikka tosi radikaali esimerkki vaikka laskuvarjohyppy - pariskunnalla on 10vuotis hääpäivä ja toinen järjestäis mahdollisuuden laskuvarjohyppyyn. Se olis yllättävää (paitsi jos pariskunta harrastaa muita extreme urheilulajeja), mutta olisko se romanttista? Olisko se hauskaa? Mä en tiedä, mutta pointti kuitenkin on se, että se ei olis ennalta-arvattavaa.

Sama musta pätee seksissä tai lämmittelyssä seksiin. Toki jotkut hyväkstodetut kikat voi olla toimivia ja kivoja, mutta kyl jos niitä liikaa käyttää niin niihinkin kyllästyy. Mitä jos kokeilis seuraavalla kerralla jotain uutta - jotain yllättävää? On ihanaa saada kukkia tai aamupala vuoteeseen, vaikka ne onkin "tavallisia", mutta ne on romanttisia. Mitä jos joskus aloittaisikin tavallisen päivän tälläisellä? Ilman mitään erityistä syytä, kuten merkkipäivää yms. Se voisi olla yllättävää ja se voisi tuottaa halutun tuloksen. Toki sit on joitain ihmisiä, jotka ei kestä, että niitten aikataulu kusee minuuttiakaan.

Jos on tottunut puhumaan tuhmia toiselle niin saattaisi tehdä asiaa, että ei puhuisikaan vaan tekisi, lämmittelisi ja olisi vain hellä rakastaja. Jos taas on tottunut tuohon hellään rakastajan rooliin (ja tietää, että toinen puolikas ei vedä hernettä nenään) niin vois olla kova sana pistää vaan menemään ja puhua tuhmia. Joskus aivan ääripäät tehooa paremmin kuin totuttu "rooli".

Tehkää itse aloite, koska sekin voi olla hyväksi. Ennen kaikkea: olkaa yllättäviä!

Hyvä fiilis

Lällälää meil on tosi hyvä fiilis
Meil on kivaa meil on tosi hyvä fiilis
Skuppiduppiduppiduppi vitun duu bitch
Lällälää dapadapa, (Se on Stuubi!)  

Konala Cartelli - Hyvä fiilis

Jotenkin nauratti, että sunnuntaina blogissa kävijöitä oli n. 40, kun normipäivänä ehkä viis. Se on kun kaikki, joille huudan tmv ryntää lukemaan mitä oon tänne avautunut. Naurattaa :D

Tyhjää täynnä

Jos kaipaan seuraa, ni voitko tulla luoksein,
jos pyytäisin sult jotain, teetkö sen vuokseni
D3vootio - Pidä mua hihast

Sinäänsä mua huvittaa, että jätkä skippas mut vajaa vuos sit mun 18vuotispäivänä sukulaisten takia ja lähti varmaan parinsadan kilsan päähän kattoon niitä sukulaisia. Nyt ne samaset sukulaiset on kai tulossa tänne samaan tuppukylään, mutta jätkä menee bilettämään armeijan loppua. Jotenkin mua naurattaa se, että se pysty kyl jättään mut koko viikonlopuks mun kerran elämässä tapahtumassa, mutta nyt se ei sit jätä väliin toista kerran elämässä kokemusta. Alkoholi vs. Veera => Veera häviää. Joo siis kyl mä ymmärrän, että se haluu bilettää niiden kanssa, mutta jotenkin kun tajusin tän jutun niin mua alko ärsyttään ja naurattaan. Ei mulla oo mitään sitä vastaan, että se menee, mutta jotenkin vaan osu noin kivasti.

Mut niin kai se välillä on. Mä olen vain joku.

Laukas kivan tapahtumasarjan sillon, kun jätkä lähti muualle juhlistaan mun täysikää. Lähin kaverijätkän mukana näkeen toista kaverijätkää ja tsädääm: törmäsin Haamuun ja puhuin sen kans puolituntia. Aamulla kun heräsin niin mulle oli soitettu ihan vieraasta numerosta ja kas kukas se olikaan? Haamu. Ihan kiva joo. Jätkä lupautu myös sille viikonlopulle mulle kuskiks, mutta ei sit ollutkaan kun lähti hiihtelemään muualle. Onneks sillä on muksia kavereita, jotka hoiti sit mun kyyditykset melkein 100kilometrin päähän ja takasin kahtena päivänä peräkkäin.

Jotenkin mä oon vaan edelleen katkera. Ihminen kun täyttää kerran elämässään vaan kaheksantoista ja sen pitäs olla jotain merkittävää. Mä muistan mun kaheksantoista vuotispäiväni sellasena, että Haamu otti muhun yhteyttä ja jätkä ei ollut sillon paikalla, vaikka se lupas.

Joku rakastaa sinua

Päivän esiintyjä on ollut Paul Anka. Ai tätä rauhaa ja musiikin kauneutta! Eilen yritin kuunnella niin millään asteella ei kelvannut, mutta tänään on kyl ollut tosi kiva kuunnella. Se on niin päivästä kiinni, että mikä kelpaa.

Tein eilen aivan järkyttävän terävän havainnon. Itkin varmaan parikytä minuuttia ja olin ihan romahduspisteessä ja maailmanloppufiiliksissä, mutta en halunnut viillellä. Musta vain tuntui pahalle, vaikka musta ei vain ihan vähää tuntunutkaan pahalle. Tarkoittaako tää sitä, että oon pääsemässä viiltelystä eroon? Oonko mä paranemassa? Kamalaa ajatella, että olis jotenkin sairas ollut, kun halunnut viillellä, mutta kuitenkin. Mä nykyään vaadin tosi ison kriisin, että haluan viillellä tai et elämä tuntuu merkityksettömältä, esimerkiksi lauantai oli sellainen päivä. Mut jäätävää kuinka tajusin ton. En nykyään halua viillellä läheskään niin usein kun ennen ja oonkin viillellyt varmaan viimeks joulukuussa, vaikka ne jäljet kyllä vielä näkyykin.

When somebody leaves you, that's the time to cry
When you know you're lonely, you're not the one and only
Paul Anka - It's time to cry

Funtsailin eilen ylhäisessä yksinäisyydessäni kaverisuhteitani. Nehän on suurimmaksi osaksi ollut aivan perseestä ja toimimattomia. Varmaan eniten musta johtuvista syistä kuin muista. Tosin on mulle tolkutettu, että mun kaverisuhteiden huonos ei oo ollut musta kiinni, mutta kyl mä olen sitä mieltä, että ei ne oo voinut kusta pelkästään sen toisen takia. Oon mäkin varmasti jotain tehnyt. Tästä innoittuneena poistin varmaan kymmenisen puhelinnumeroa. Osa sellaisia mitä en oo pitkään aikaan tarvinnut ja osa sellaisia, joita oon välillä jopa tarvinnut. Näissä mukana oli mm. haamun numero ja entisen hyvän tyttökaverin numero, jonka kanssa ei olla oltu pitkään aikaan oikeestaan missään tekemisissä. Miksi mä säästäisin numeroita, joita en oo tarvinnut vuosiin? Mitä mä teen ihmisten numeroilla jotka ei koskaan vastaa mulle, kun laitan viestiä (tähän kohtaan ei syyllistynyt pelkästään Haamu)? Oon melko varma, että niistä numeroista tallennan takasin ainakin kolme. Sen näkee kuitenkin myöhemmin. Tallennan ne varmaan vasta sitten kun sieltä suunnalta tulee viestiä.

Siinä itkun sekaisessa mitättömyydessä laitoin jätkälle viestiä kuinka hirveen tärkee se on mulle. Aamulla olin saanut viestin, jossa oli tyyliin ootko kipee, ei vaiskaan mieltä piristävää tollanen viesti. No olisin ehkä siinä mitättömyydessä kaivannut jotain tukea sille, että se viesti ei ollut ihan turha ja tunteet olis molemmin puolisia, mutta paskan vitut mitään sellasia. Multa yleensä saakin tollasia tunnustuksia vaan sillon kun mun elämäni tuntuu muuten murenevan ja tajuan sen. Sit se menee ohi ja kyl mä sitä ajattelen, mutta mitäpä sitä ääneen sanoon liian usein.

Riidanhaastaja

Mä olen kyl käsittämättömän hyvä saamaan yhessä yössä kaikki asiat aivan päälaelleen, mutta eipä se nyt kovin uus uutinen ollut.

Mun yksi hyvä ja samalla erittäin huono puoli on se, että reagoin asioihin nopeesti eli oon äkkipikanen sekä sanon hyvin nopeesti mitä ajattelen. Noi ei yhteisenä ajatusmallina oo kovinkaan toimivat ja toteutin sitä eilen. Sain kuulla yheltä kaverilta vähän paskaa yhestä toisesta kaverista liittyen tähän ja luonnollisesti reagoin salaman nopeasti. Mä taas meuhkasin sydämeni kyllyydestä ollakseni väärässä. Mussa on kuitenkin se hyvä puoli, että pystyn pyytämään anteeks sen jälkeen, vaikka en uskokaan sen anteekspyynnön vaikuttavan mihinkään, vaikka oikeasti tarkoitan sitä koko sydämestäni. Ei sanottuja sanoja saa koskaan takas.

Mua pelottaa ku en oikeesti jaksa enään
Nyt mä tiedän miltä tuntuu olla lasi joka hajoaa
Ja tiedän mitä tarkottaa, ku alas vajoaa 
Piilovoima - Itsemurha

Samalla meuhkasin myös sille toiselle kaverilla, joka mulle sano tosta kaverista tai en meuhkannut, mutta tahallani heitin sille enemmän läpällä kuin tosissani, että siinä on kyl toinen kusipää ja plaa plaa. Luonnollisesti se otti siitä herneet nenään enkä sit jaksanut alkaa oikomaan sanomisiani vaan totesin, että olkoot.

Sit koska tän kaiken härdellin jälkeen musta tuntu aivan helvetin pahalle ja olin pistänyt jätkällekin varmaan seittemän tekstiviestiä niin päätin yrittää saada juttuseuraa. Laitoin Haamulle, että voisko sille soittaa ja et kyl toki ymmärrän, jos en on nukkumassa tähän aikaan. Mähän satuin olemaan lenkillä 23-24välillä ja ei meinannut sekään auttaa tähän pahaan oloon. Voitte varmaan arvata, että Haamu ei vastannut. Mulla oli aivan sellanen fiilis, että olisin voinut hypätä jonkun auton eteen ja halusin aivan hirveesti viillellä, mutta kiitän itseäni siitä lenkkeilystä, että en viillellyt tai tehnyt mitään muutakaan typerää. Mut oli kyl hermoja raastava ilta.

En ees muista, koska mulla olis ollut niin paha olo kuin eilen.

Sellasta

Kovin mieltä ylentävää lukea facebookista kuinka kaikki luokkalaiset ja rinnakkaisluokkalaiset hehkuttaa kuinka lähtevät kavereittensa kanssa tänään bilettämään ja pitävät maailman parhaan viikonlopun ja bilettävät ainakin huomennakin. Mitäs mä? No tää päivä pitäis tulla olemaan ihan hyvä. Ootan yhtä kaverijätkää, että käydään vähän kahvittelemassa yhen kaverin synttäreitten johdosta ja ihanaa olla niin pa, että ei oo varaa ostaa sillekään yhtään mitään. Mitäs huomenna? Näillä näkymin ankaraa tv:n kattelua. Tarkotus olis lainata yhen sarjan kaikki tuotantokaudet parhaalta likkakaverilta ja viettää seuraava pari viikkoa tv:n ääressä, että jätkä pääsee armeijasta.

yo-kirjotukset

Tein eilen päätöksen: luen tämän ja huomisen yo-kokeita varten. Mitäs tein? No, en ainakaan oo saanut tänään yhtään luettua, mutta onhan tässä päivää vielä ja onhan se huominenkin. Mä olen niin onnellinen, kun yo-kirjotukset on ohi. Sit ei oo ees sellaista ajatusta, että pitäisi tehdä jotain. Voi sitä onnea ja autuutta. Mut nyt on edetty jo sen verran, että kaks yo-koetta takana ja kaks edessä ja nekin on tällä viikolla ohi! Sit voi vaan olla ja löhötä. Tosin en tiedä erooko se mitenkään tähänkään menneestä, mutta ainakaan ei tartte miettiä koulua. Paitsi jotain atk:ta, mutta se nyt on sivuseikka.

Näin jätkän tosi nopeesti perjantaina, kun kävi kanssa yo:ssa. Sit näen sen keskiviikkona ja sit näenkin sen seuraavan kerran, kun se pääsee pois armeijasta, johonka on varmaan jotain kolmisen viikkoa.

Nyt jo tuntuu siltä, että mulla on tulevaisuus

Järkyttävää kuinka pitkään oon ollut kirjottamatta. Mutta se johtuu varmaan siitä, että mulla on ollut kohtuullisen hyvä olla! Joka taas on positiivista. Toki musta tuntuu aika useinkin, että mun elämäni on hirveän tyhjää ja merkityksetöntä, mutta en oo antanut sen häiritä. Viikko oli kivaa aikaa, kun jätkä oli lomilla ja saatiin hengattua kahestaan ja vietettyä aikaa. Toisaalta nyt on ihan hirveetä kun se on noin kuukauden armeijassa. Sit se pääsee pois. Sit se muuttaa pois, kun vaan löytää kämpän. Ahdistaa. Kesä. Yhhyh, joku kesä ja jätkä muuttaa pois. Toisaalta oon jo tottunut tähän yksin oloon.

Yo-kirjotuksia edessä ja yks jo takana. Kyl tää tästä vielä voitoks muuttuu. No oonko saanut luettua? No en. Mua ei vaan jotenkin innosta, kun en tee tolla lakilla mitään. Onhan se varmaan ihan kiva pölynkerääjä.

Sain myös haettua kouluihinkin. Viiteen ammattikouluun. Toivottavasti edes joku osuu ja johkin pääsee. Ei oo mitään hätää, että kävisin täältä käsin koulua. Pääsen täältä pois. Pääsen pois noitten luokkakavereitten luota. Oon niin tyytyväinen tähän valintaan. Toki mua nyt kauhistuttaa ajatus, että pitää muuttaa ja kauas ja elää oikeasti omillaan. Muuttaa jonnekin mistä ei tunne ketään. Mutta mä olen melkein sitä mieltä, että se paikka ei voi olla pahempi kuin tää. Saan opiskella jotain mitä oikeasti haluan! Tehdä jotain mistä pidän. Olla saman henkisten ihmisten kanssa. Pelon sekaisella uteliaisuudella odotan mitä kesä tuo tullessaan ja mihinkä pääsen opiskelemaan. Kuitenkin takana on se haamu, että entä jos en pääsekkään mihinkään.

Kaikki meidän yhteiset muistot on kultaa
yhteisiä muistoja ei mikään tule murhaan,
ei yhtäkään muistoa tehdä me turhaan vaan
joka muisto on rakas mikä tehty on sun kaa
Mc Mane - Yhdessä

Mut multa lähtee kaikki. Jätkästä tulee varmaan taas ex, paras likkakaveri jää tänne ja kaverijätkät leviää pitkin Suomee ja todennäköisesti kaikki aivan liian kauas. Yks kaverijätkä kyl sano, että vois muuttaa mun kanssa samalle paikkakunnalle. Muutin sitten mihkä tahansa. Se on kyl niin paras ♥ Sit mulla olis ees joku. Mut tää kaverijätkä on kyl mun yks parhaimmista kavereista. On tapeltu ja se on maailman ainut ihminen, jota oon vahingossa vähän tintannut. Mun ei pitänyt hutkasta sitä, mutta sit tuli joku ajatushäiriö ja kopautin sitä huuleen. Sit iski paniikki "IIIK OOTKO KUNNOSSA? IHAN VARMASTI? SIITÄ VUOTAA VERTA"... Silti se on kyl yks mun parhaimpia kavereita ikinä, vaikka ollaankin tapeltu välillä ihan törkeesti ja kummallakin mennyt vähän hermo. Saattaa olla, että lähen sen kanssa bilettäänkin joskus. Ainut, että oon ihan pa ja pelkään kuollakseni ajatusta paikasta, jossa on aivan törkeesti kännisiä ja vieraita ihmisiä.

Eikä tässä kaikki. Join yks päivä boolia. Yllättävää oli se, että sain sitä jopa puoli kahvikupillista (kyllä, me juotiin kahvikupeista boolia, kun muut litki jostain muovitoopeista) alas. Sinäänsä aika saavutus. Samalla reissulla meni hermo jätkään ja rähisinkin sille oikein urakalla. Sen piti olla mun kuskina, mutta matkassa oli mutkia ja se tartti sit itekin kuskin. Ei se paljoo juonut, mutta sen verran, että sanoin, että sinähän et autolla aja. No onneks yhen vanhan lapsuudenystävän miekkonen tuli hakeen sen ja ne heitti mut samalla jätkälle. Mä en oo puhunut sen vanhan lapsuudenystävän kanssa piiiiiitkään aikaan ja kyl meillä riitti juttua, kun oltiin samaan aikaan parhaalla likkakaverilla! Oli tosi helmi puhua kaikkee mitä joskus tapahtu ja naurettiin ihan sikana. Mulla oli tosi hauskaa, vaikka vähän hirvittikin jotkut ihmiset siellä, mutta pääpointti oli kuitenkin se, että mulla oli hyvä olo!

Elämä pitää elää eikä katua sitä mitä teki

Jos antaisin uuden palasen itsestäni näin kyselyn muodossa. Ensimmäinen kysely täällä, mutta tuleeko se samalla olemaan viimeinen niin sitä en tiedä.

1. Jos sinun pitäisi valita ikä, joka sinulla olisi loppuelämäsi, mikä se olisi?
- joku 20 vois olla ihan kiva

2. Eläisitkö elämäsi mieluummin lopusta alkuun vai alusta loppuun?
- alusta loppuu

3. Oletko kotona?
- jep

4. Mitä sanoit viimeksi?
- jonkun laulun mukana sönkkäsin
5. Kieriikö teillä vessapaperi myötä -vai vastapäivään.
- ei mitään käsitystä

6. Jos maailma tuhoutuisi ja saisit säilyttää vain yhden elokuvan, mikä se olisi?
- jos maailma tuhoutuu niin tuhoutuis varmaan se yks elokuvakin
7. Aivastuttaako aurinko sinua?
- ei

8. Millaista unta näit viimeksi?
- olin jätkän kanssa mökillä ja siä oli ihan sikana muutakin porukkaa, mm. mun yks entisistä parhaista kavereista yläasteelta

9. Miten kuolisit mieluummin: hukkumalla vai palamalla kuoliaaksi? Perustele.
- hukkumalla. Se kuullostaa paljon kivemmalle.

10. Kumpaa söisit mieluummin: 3 elävää heinäsirkkaa vai keitettyjä tarantelloja?
- varmaan tarantelloja

11. Hyväksytkö armokuolemat?
- joo

12. Muuttaisitko Amerikkaan vai Ranskaan?
- Ranska

13. Kävisitkö koulua jos se olisi vapaaehtoista?
- riippuu minkälaista koulua

14. Avaruus- vai maailmanympärysmatka?
- maailmanympärysmatka

15. Yö vai aamu?
- yö

16. Pesetkö kätesi saippualla?
- yleensä
17. Mikä on lempikirosanasi?
- taidan kiroilla niin tasasen paljon, että ei siellä oo yhtä parasta

18. Oletko halannut ketään tänään?
- yllättävää, en
19. Mitä sanaa vihaat?
- kovia ja tyhmiä sanoja

20. Kirjoita nimesi kirjaimet sekaisin.
- ereva

21. Kenet julkkiksen näit viimeksi kaupungilla?
- koska viimeks kävin ees kaupungilla

22. Jos sinun pitäisi menettää yksi viidestä aististasi, mikä se olisi?
- maku

23. Etsi googlesta luonteenpiirteesi ja toinen nimesi sen perään (esim. huumorintajuinen liisa)
- skip

24. Onko tosiaan hiustenvärillä väliä?
- ei

25. Jatka lauseita haluamallasi tavalla:
> Minua naurattaa.. kun ihmiset valittaa turhasta
> Miksi kesä... llä on aina niin kuuma
> Matikantunnilla olen... liian älykäs tajutakseni mitään
> Elämän tarkoitus on... elää täysillä ja saada hyvä elämä
> Vihaan kun... ne samaset ihmiset valittaa turhasta

26. Mitä epäitsekästä teit viimeksi?
- ei mitään käsitystä

27. a) Minkä elokuvan aikana viimeksi itkit?
- joku lasten leffa se tais olla
b) Minkä elokuvan aikana viimeksi nauroit?
- taisimpa nauraakin sen aikana

28. Jos saisit valita sukupuolesi, kumpi olisit?
- molemmissa on omat hyvät ja huonot puolet

29. Millainen on syntymämerkkisi?
- ei mul taida olla mitään kummosta

30. Mitä mietit?
- että onkohan mul oikeesti syntymämerkkiä

31. Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
- House (tuotantokausiboksit on rakkaus)

32. Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- en

33. Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- jotkut on sellasta väittänyt

34. Onko huoneesi sekainen?
- aina

35. Käytätkö farkkuja kotona?
- harvemmin

36. Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
- en tiä

37. Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- varmaan valkonen

38. Mitä joit viimeksi?
- maitoa

39. Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
- 5

40. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- olisko pinokkio

41. Oletko koskaan lyönyt ketään?
- en kovin kovaa

42. Oletko ollut jälki-istunnossa?
- en

43. Miksi?
- olin liian kiltti koululainen joutuakseni sinne

44. Käveletkö unissasi?
- en ainakaan pitkään aikaan

45 Asutko korvessa?
- en

46. Mitä sulla on nyt päällä?
- kolleget ja huppari
47. Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- en

48. Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
- en oo värjännyt koskaan

49. Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- sitä ei vielä tiedä

50. Viime matikan kokeen numerosi?
- kuus jotain

51. Ruotsin numero todistuksessa?
- viponen

52. Entäs englannin?
- viponen
53. Haluaisitko hypätä benjihypyn?
- vois olla, että jäis hyppäämättä, vaikka haluaisinkin

54. Onks sulla lävistyksiä?
- jep

55. Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- parhaan likkakaverin

56. Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- en

57. Mitä sänkysi alta löytyy?
- kirjotuspöytä, tv, pleikkari yms (parvisängyt on käteviä)

58. Katsotko lastenohjelmia?
- joskus

59. Rikotko lakia?
- en tarkoituksellisesti

60. Oletko uinut alastomana?
- joo
61. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
- 6 -Feet Ug - Mikään ei tarkoita mitään

62. Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
- parhaan likkakaverin

63. Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- moni, mut otetaan vaikka se kun soitin Haamulle pitkän ajan jälkeen tietämättä, että se on Haamun numero

64. Lempijäätelösi?
- kaikki hyvät, mutta sanotaan vaikka vadelmasorbetti

65. Oletko väsynyt?
- vähän

66. Millainen sänkysi on?
- parvisänky

67. Mitä huoneesi seinillä on?
- lappuja, postikortteja, valokuvia
68. Millaiset matot huoneessa on?
- ei oo

69. Millainen olotilasi on?
- väsynyt

70. Valvotko koskaan myöhään?
- joskus joo

71. Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
- Napapiirin Sankarit ja sitä aikaisemman oon kattonut niin pienenä, että en ees muista

72. Oletko iloinen?
- joskus joo

73. Tykkäätkö salmiakista?
- joistain

74. Mitä söit viimeksi?
- kotiruokaa

75. Mitä sinulle sanottiin viimeksi?
- jotain kuka aiheutti kolinaa

76. Oletko hyvä uimaan?
- ihan kohtuullinen

77. Mitä teet huomenna?
- NÄEN JÄTKÄN ja on ees viikonloppu elämää<3

78. Ketä ajattelet nyt?
- jätkää

79. Uskotko rakkauteen?
- kaippa sitä on. Eri asia kuinka pysyvää se on.

80. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?
- kumpaakin. Riippuen asiasta.
81. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?
- monia, mut esim "mä en voi sille mitään, mutta rakastan sua vieläkin" ja "Kylhän se tuntuu pahalle tai oikeestaan vitun pahalle, mutta en halua estää sua olemasta onnellinen"

82. haluaisitko pyytää joltakulta anteeksi?
- en oikeestaan. Ei ainakaan nyt tunnu siltä.

83. Oletko sarkastinen?
- aika usein

84. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
- "minä,minä,minä"-asenne

85. Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- elämää

86. Miten purat vihaasi?
- viiltelemällä tai puhumalla tai muuten vaan räyhäämällä

87. elätkö elämääsi juuri nyt?
- en

88. mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
- jotain kivaa jonkun kanssa

89. mikä on rumaa ja miksi?
- itsekkyys, kun ei huomioida muita

90. Jos nyt näkisit tähdenlennon, mitä toivoisit?
- parempia kaverisuhteita

91. mihin menisit nyt, jos mikään ei voisi estää sinua?
- en tiedä

92. kenen vieressä nukkuisit tulevan yösi mieluiten?
- eipä sil oikeestaan oo mitään väliä kuka siinä vieressä nukkuu, kun se kerta on pelkkää nukkumista

93. mikä on unisin väri?
- sininen

94. sattuuko sinuun?
- henkisesti

95. hyppäätkö pöydälle seisomaan ja kiljut jos näet hämähäkin?
- en

96. mitä värejä näet eniten edessäsi?
- harmaata, valkoista, mustaa

97. mikä on suurin unelmasi?
- saada kaikki suunnitelmat toimimaan

98. jaksatko elää elämääsi?
- välillä

99. häpeätkö itkeä parhaan kaverisi nähden?
- en

100. kadutko mitään asiaa huomattavasti yli kaiken?
- välillä Haamua, välillä omia kämmejäni, sanomisiani, mutta en varmaan mitään ihan yli kaiken. Elämä pitää elää eikä katua sitä mitä teki. Sitä voisin katua, jos olisin jättänyt jotain tekemättä joskus.

Niin se risteily

Eli aloitetaan sillä suurimmalla stressin ja jännityksen aiheella, joka oli ja meni jo. Abiristeily. Lievä paniikin poikanen yritti hiipiä läpi siinä ihmismassassa, kun ooteltiin laivaan pääsyä. Sanoinkin parille luokkakaverille, että tää on ihan tuskaa, kun meinaa iskee paniikki. Selvisimpä siitä kuitenkin ilman kummempia ja päästiin laivaan, jossa oikeasti oli kivaa! Mä juttelin niiden kahden luokkakaverin kanssa, joista oon joskus aikasemmin maininnut. Mä juttelin niille oikeasti. Tosin luokkakavereista ja asioista, jotka mua ärsyttää. Sit samalla tuli mainittua jotain mun omista kavereista. Järkyttävää, mä oikeasti puhuin omista asioistani jonkin verran.

Tein huomion, jonka kerroin jätkällekin yks päivä. Tosin tästä huomiosta on jo jokunen päivä (varmaan pari viikkoa) aikaa. Oon lihonut. Tämä ei kyl itsessään ollut se huomio vaan se miksi olen lihonut. Siksi, että oon niin paljon yksin. Paikkaan tyhjyyttä syömällä. Syön, koska mulla ei oo muutakaan. Kun katon tv:tä syön, kun vaan istun niin syön. Kun teen ihan mitä tahansa muuta kuin lenkkeilen tai oon koneella niin syön. Yllättävää, että sitä painoa siis on tullut? No ei. Oon pyrkinyt syömään appelsiinejä enkä mähkimään karkkia ja muuta sellasta sokerimöhnää. Mun järkeni ainakin sanoo, että hedelmät on parempi ratkasu kuin karkit. Mut toisaalta tää oli musta ihan fiksu päättely. Viime punnituksen perusteella painoin n. 65kg ja oikeasti haluaisin laihtua siitä 5-10kg, mielellään sen kymmenen. Mua nykyään etoo katsoa itseäni tai lähinnä mahaani. Ihme turpopallo.

Lupaan et vien sut ulos ehkä vielä joskus
Joko keskel yötä tai kun sata kiloo laihdutEkstaasi - Erilainen rakkaustarina

Ärsyttävää, miksi en pysty pitämään mistään kiinni mitä päätän? Päätän laihduttaa => en onnistu, koska en edes aloita. Sama homma opiskelun suhteen. Päätän nyt oikeasti lukea ja mitä teen? Päädyn samaan tilanteeseen kuin joka kerta: PANIIKKI KOE ON HUOMENNA! Koska mä opin, että tälläsellä lusmuilulla ei saavuta mitään? En varmaan koskaan.

Taisin missata lukion kohokohdan

Näköjään varsin toimiva ratkaisu sanoa, että kirjoitan seuraavan kerran päivänä y, koska se ei näköjään toimi. No ei voi mitään! Pakko nyt hehkuttaa, että tiedän mihinkä haen, kun yhteishaut alkaa. Jep, kävin lukion ihan sitä varten, että voin hakee amikseen yo-linjalle. Kyllä kannatti, kun ei mua ees toi valkonen mustalla raidalla varustettu lätsä kiinnosta. Sit naureskelin, että muitten lukion kolmen vuoden kohokohta on tänään ja huomenna: potkijaiset ja penkkarit. Mä täällä dataan villisti, kun muut viettää potkijaisia. Sentään abiristeilylle oon menossa. Toisaalta kun ei mua vaan kiinnosta. Ei nappaa mennä kattoon kun muut juo, kun ne on kohdellut miten on kohdellut. Ne muuten puhui mulle tänään (ne on sitten kaksi ihmistä) enemmän kuin koko lukion kolmos vuotena.

Tuntuu kuitenkin hämmentävältä olla kotona tälläinen päivä. Mä voisin mennä sinne edelleenkin. Onhan mulla auto, mutta en tiedä. Se ihmismäärä, se kännisten ihmisten määrä. Huominenkin on koettelemus niitten ihmisten takia. Nyt alkaa ahdistamaan huomisen risteily. Miten mä pärjään siellä?

Ystävänpäivä, joka vuotinen paha vai hyvä

Eipä mennyt seuraava päivitys ihan ens viikkoon, mutta ei se mitään! Seuraava päivitys todennäköisesti menee ensi viikkoon. Ystävänpäivä. Ei se oo koskaan ollut mikään ihmeellinen, mutta jätkät, sen kaverit ja paras likkakaveri on tehnyt siitä päivästä yleensä hyvän. Mua piristää aina pelkästään sekin, että saan ystävänpäivätoivotuksen, vaikka olisin laittanut ite ensin toivotuksia menemään. Jotenkin tulee niin paljon parempi olo, kun joku muistaa.

Mut jätkä yllätti tänään kivasti! Se toi mulle aamupalan sänkyyn ja ruusuja. Kuuntelin sängyssä, että siä rapisee kukkapussukka. Sit se tuli niin pettymys oli karmea, kun ei ollutkaan ruusuja. Jätkä sit pyysi halaan sitä ja se oli laittanut ovelasti ne ruusut selän taakse ja voi sitä riemua kun sainkin ruusuja!

En tiedä teinkö ihan fiksun päätöksen, kun annoin jätkälle mun päiväkirjat 2009vuodelta asti, että lue siitä.

Yo, yo, yo, yo osa 3

Mulla ei oo muuta kun aikaa ja siltikään en kerkiä / saa aikaseks kirjottaa? Aika jännää. Tällänen laiska, saamaton ja niin edelleen. Enhän saanut alotettua ees sitä dieettiä. Mitä tässä on tapahtunut? Ei mitään. Oon nähnyt aika paljon parasta likkakaveria, koirien kanssa on mennyt aikaa, kaverin ja jätkän kanssa on myös mennyt aikaa. Ihan kivaa on ollut, vaikka sillon tuntukin elämän murenevan, kun aloin lukeen Heroiinipäiväkirjaa. Ihan mielettömän hyvä kirja, mutta silti se aiheuttaa ihan ihme tuntemuksia. Alan pyöritteleen entistä tosi hyvää kaveria. Musta vaan tuntuu niin mitättömälle, kun ei voi tehä mitään.

Koulu. Jaa niin siis mikä? Mähän oon ollut melkein vaan kotona, koska en käy koulussa, koska mulla ei oo enää siä mitään. Tänään kävin englannin yo-kuuntelussa. Siihenkään en olis mennyt, jos jätkä ei olis mennyt siihen. Taispa mennä ihan ohitte koko kuuntelu, mutta ei anneta sen häiritä! Ainakin yritin kuunnella. Aiheetkin oli niin hehkeet, että ei oikein napannut.

Se olis abiristeilylle loppu viikosta. Sit onkin ehkä jotain kerrottavaa - se kuinka vihaan sosiaalisia tilanteita. Muistin taas koulussa käydessä kuinka hyvin kammoon sosiaalisia tilanteita. Onneks se ei oo enää niin paha mitä oli joskus. Saa nähdä oonko menossa ees omien, rinnakkaisluokkalaisten ja kakkosten kanssa potkiaisiin, koska voin vaan kuvitella kuinka paljon se ahistaa ja vituttaa olla siellä.
Huh huh, ehkä ens viikolla sitten kriiseilyä jostain abiristeilystä kuinka se meni..

Ai niin! Eilen tapahtui jotain suurta ja ihmeellistä. Leivoin jätkän kanssa. Tehtiin pätkiskakku (googleta pätkiskakku, jos resepti kiinnostaa). Tosin sovelsin sen verran, että löin sen kakun vaan johkin vuokaan, joka soveltu paremmin mokkapaloille kun kakulle, joten ne muistutti enemmän mokkapaloja kuin kakku + että siinä ei ollut minkäänlaista kuorrutettu. En oo vielä päässyt ihan selvyyteen siitä oliko se kakku raaka vai kypsä, mutta sovitaan vaikka lähes kypsä niin ei kuullosta yhtään niin pahalle.

meijjän välit katkeis kokonaan

Voisin kertoa yhden hyvän asian viikonlopusta. Jätkä hemmotteli mua. Ja se oli kivaa. Se tuntu hyvälle. Arvostan sitä.

Mutta koska kaikilla asioilla on aina käänne puoli niin eilinen oli hirvee. Kaivoin viime kesää. Lueskelin kaikkee mitä Haamu oli mulle lässyttänyt. "En halua aiheuttaa sulle pahaa", "Mitä me tehään?", "Rakastan sua", "En halua meille mitään vakavaa, koska en halua, että meijjän välit katkeis kokonaan" ja plaa plaa plaa. Tyhjiä sanoja lehtien havinassa. Myöhemmin sen aina huomaa kuinka kaikki on valhetta. Toisaalta kyseenalaistin sitä jo sillon, mutta yritin ees vähän elää hetkessä ja uskoo siihen. Miks? Siks, että oon idiootti.

En nukkunut viime yönä hyvin. Oon tosi väsynyt, taas. Halusin vaan nukkua koko päivän, mutta en ees ummistanut silmiäni. Tänä yönä nukun hyvin ja sit seuraavankin. Sit on taas ihan yks hailee mitenkä nukun. Kuhan pari yötä saan nukuttua hyvin niin kaikki on kunnossa. Jaksaa viikonlopun. Ja voi taas sunnuntai-iltana tappaa tylsyyttä ja kattoo presidentin vaalien tuloksen... Aa mikä ihana politiikka..

Tunteet jyrää mut

Mitähän tässä satuilisi? Torstai oli vaikea päivä, kun kävelin koulusta kotia. En tykännyt siitä fiiliksestä mikä yritti puskee läpi ja sainkin sen selätettyä kotona, mutta kyl siinä matkalla itku tuli. Tuntu niin pahalta. Hirveetä vihaa koulua ja luokkakavereita kohtaan, turhautuneisuutta elämään ja käsittämätön halu päästä pois. No onneks se meni ohitse. Eilen ilta oli paha, kun kattelin yhtä sarjaa koko illan ja tänään oli vaikeeta kun kattelin samaista sarjaa. Mä oon hirveän väsynyt ja itkuherkkä. Mä olen normaalistikin itkuherkkä, mutta nyt vielä enemmän. Tunteet yrittää vyöryä ylitte.

Älä sano, että rakastat mua, tiedän sen muutenkin
Älä sano, että rakastat mua, sillä niin rakastan minäkinSiberia - Älä sano että rakastat mua

Otti koville, kun kysyin jätkältä koska se on muuttamassa täältä pois. Vastaus oli, että heti kun kämppä löytyy. Vähän elin uskossa, että se yrittäs ees löytää jotain (kesä)töitä vähäks aikaa ja muuttas vasta sitten, mutta ei vaan heti. Ajattelin ite alkuun, että hakisin töitä huhtikuusta eteenpäin, mutta totesin, että en halua, kun jätkä on täällä. Halusin viettää sen kanssa aikaa ihan kunnolla ennen kun se lähtee muualle. No se ei ookkaan ihan niin varmaa, että se on täällä. Eli mä homehdun täällä koko kesän ja mikä parasta yksin... Mustahan ei tiedä yhtään mihkä suuntaudun kesän jälkeen. Tiedä vaikka olisin seuraavan vuodenkin täällä homehtumassa kun on loppujen lopuks niin paska keskiarvo.

Musta alkaa tulemaan ihan hyvä tän yksinäisyyden kanssa, jota varmaan oon aiemminkin maininnut. Välillä se puskee lävitte ja välillä mulla on ihan hyvä olla. Mä olen tyytyväinen, kun lukio on ohitte ja enää on kirjotukset ja jotain pikkujuttuja, mutta ei tartte enää joka päivä raahautua kattomaan niitten naamaa ja huomaamaan kuinka niitä ei paskaakaan kiinnosta. Mua vaan ei kiinnostas yhtään mennä ees enää kokeisiin, vaikka kuinka olis ylioppilaskokeita. Voisin vaan olla.

Älä sano, että rakastat mua, tiedän sen muutenkin
Älä sano, että kaipaat mua, sillä niin kaipaan minäkin Siberia - Älä sano että rakastat mua

Ehkä tää tästä. Nytkin itkettää. Tuntuu niinkun joku repis mun sisintä. Oon niin hukassa. En tiedä mitä pitäs tehä eikä tää oo vaan sellasta turhaa panikointia jostain koulusta vaan mä en oikeasti yhtään tiedä mistään mitään. Mä en tiedä mun tulevaisuudesta. Välillä tuntuu, että ei mulla oo ees tulevaisuutta.

Minä keskustelemassa politiikasta? No älä naurata!

Keskustellaampa sitten kuitenkin politiikasta. Lähinnä näistä presidentivaaleista. Ehkä siltä kannalta kuin kaikki muutkin, ehkä ei, koska minähän en tiedä mitä porukka niistä eniten puhuu, mutta vähän olen sivusta seuraillut. Kannattaa muistaa ottaa pilke silmiinsä mukaan lukiessa tätä, koska mä en jaksa vetää tästä niin tärkeää asiaa. Äänestinkö? Jep. Oli huisin jännää piirtää siihen lappuun numero. Ketäkö äänestin? Haavistoa. No miksi? Koska sen ajatusmaailma tuntui olevan lähimpänä mua itseä. Mikä siitä tekee paremman kuin muista? En mä tiedä voidaanko ihmisiä vertailla onko joku parempi kuin toinen. Musta Haavisto ja Niinistö varmasti hoitasivat molemmat pressajuttunsa kunnolla, mutta mä vaan olen itse mieltynyt enemmän Haavistoon. Se ei jotenkin musta ole niin jäykkä kuin Niinistö. Siinä miehessä on enemmän pilkettä mistä minä pidän. Eihän me kukaan voida päättää toisen puolesta mitä äänestetään ja musta on tyhmää, että vannotaan koko sydämmestään jonkun ihmisen nimeen ja sit toista ei voi ees ajatella, koska siinä nyt sattuu olemaan joku pikku juttu.

Dear Mr. President
Come take a walk with me
Let's pretend we're just two people and
You're not better than me
I'd like to ask you some questions if we can speak honestly

P!nk - Dear Mr. President
Miten Suomeen voidaan ottaa homo presidentiksi? Yhtä hyvin kuin voitiin ottaa nainenkin. Mä en ymmärrä tätä meteliä tästä. Musta se on niin turhaa. Ei se vaikuta kehenkään onko se puoliso mies vai nainen ja onko se puoliso jollain tapaa parempi, jos se olisi sitten nainen. Ei. Musta tää on naurettavaa ja se musta on huvittavaa, että ennen vanhaan on arvostettua miehiä. Miehet on parempia kuin naiset ja plaa plaa plaa, joka loppujen lopuksi on musta myös täyttä paskaa, mutta jos kerta on arvostettu miehiä niin paljon niin eikös kahden miehen pitäisi olla parempi kuin yksi mies? Mä en ymmärrä miksi maailman pitää olla nykyään niin totinen ja joku hiilihanko työnnetty perseestä sisään, että ollaan niin kärttysiä.

Ja takaisin aiheeseen yhteen asiaan vannominen. Kun Halosta äänestettiin presidentiksi niin silloin jotkut ihmiset otti turhan vakavasti sen, että ne ei ollut naimisissa, jonka takia jätti äänestämättä tai ainakin näin mä sen ymmärsin jostain, mutta annetaan anteeksi, jos nyt vähän väärässä olen, koska politiikkahan ei mun sydäntäni täytä. Sit on näitä jotka vannoo puolueen nimeen. Miksi? Presidentinvaalit on henkilövaalit eikä mitkään puoluevaalit. Toki mä pienenä päätin, että vihreet tulis oleen mun puoleeni, jos äänestän joskus, mutta sit totesin myöhemmin, että joo toki ajaa ne jotain arvoja siellä mitä mäkin, mutta loppujen lopuksi suurin osa puolueista ajaa samoja asioita eikä kukaan siellä pääse päättämään yksin, joten mennään sillä asenteella kuka tuntuu parhaalle (antakaa taas anteeksi, jos olen tässä(kin) asiassa vähän hakoteillä). Olen kuullut ehkä tyhmimpä pointteja miksi ei voida äänestää Haavistoa. "Se on homo" ahaa.. Mikä huomio. Mä en ymmärrä miksi tää asia pitää nostaa esille. Kaikillahan on oikeus tasa-arvoon ja en ymmärrä miksei se nyt sitten tule esillä tässä asiassa, kun Suomeen harkitaan uutta presidenttiä. Eikös ne teot puhu puolesta? Sitten on näitä "Se on väärästä puolueesta". No mitä sitten, jos sen mielipiteet muuten kolahtaa täysillä just suhun?

What kind of father would take his own daughter's rights away
And what kind of father might hate his own daughter if she were gayP!nk - Dear Mr. President

Miten reagoisit jos jonain päivänä oma lapsesi tulisi sanomaan "Äiti / isä... Mulla olisi vähän kerrottavaa. Pidän tytöistä / pojista."? Mä varmaan alkuun hämmentyisin, jos en olis huomannut sitä aiemmin, koska kaikki mitkä tulee yleensä yllätyksenä hämmentää, mutta sit se olis mulle ihan ok. Ei se tekis mun lapsestani mitenkään parempaa tai huonompaa kuin joku muu. Se olis edelleen mun lapseni, josta olisin ylpeä! Muistaisin aina kertoa edelleen kaikille kuinka se otti ensi askeleensa, sanoi ensimmäisen sanansa, kun se söi ensimmäisen kerran itse ja sadat muut kerrat, kun se mun oma lapseni oli maailman paras! Mulla ei ainakaan olisi sydäntä sanoa lapselleni "Sä et ole enää mun lapsi, koska oot tollanen", koska ei se lapsi oo tehnyt mitään väärää. Se on vaan oma ittensä ja sitähän mä arvostan, että on juuri sellainen kuin haluaa ja tuntee olevansa.

Mä en usko siihen, että vannotaan täysillä yhden asian nimeen. Pitää olla avarakatseisempi. Nähdä hyviä ja huonoja puolia, esimerkiksi absolutismi. Musta täysi absolutismi ei oo koskaan hyvästä, paitsi niillä jotka on joskus ollut riippuvaisia siitä aineesta. Jos kieltää iteltään kaiken ja yks on vähän hyväksyttävämpää kuin muut niin siihen yhteen on helppo eksyä ja musta on muutenkin parempia suhtautua asioihin vähän hyväksyvämmin. Toki mä arvostan niitä, jotka pystyy olemaan täysin raittiita, mutta musta ennemminkin se kohtuus kaikessa on tärkeää. Mutta eiköhän tää mun aiheeni oo kokolailla tässä tältä päivältä. Ehkä huomenna voisin jakaa ajatuksia taas viikonlopustani.

Jos nyt tän tekstin innoittamana haluaa vilkaista jotain presidenttiehdokkaitten saavutuksista niin suosittelisin tätä linkkiä. Nuo tiedothan on otettu "Kansanedustajat 1907"-palvelusta, joten ihan faktatietoa ovat eikä niitä turhia mitä pitkin nettiä liikkuu missä ei oo kummankaan saavutuksia kunnolla vaan mollataan aina toista.

Luetun ymmärtäminen ei tainnut olla kymppi ala-asteella

Mä oon niin väsynyt. Sen lisäksi, että oon tällä viikolla herännyt joka yö 4-5välillä ja ollut sit sen jälkeen valveilla ½-2h ei oikeen auta siihen, että mun kaikki henkiset ja fyysiset voimavarani on mennyt siihen, että oon vaan tapellut omien ja rinnakkaisluokkalaisten kanssa. Mä en ymmärrä mikä vittu siinä on niin vaikeeta lukea, mutta ei, kun sitä tekstiä pitää tulkita vähän niinkuin itseä huvittaa. Ei mua se haittaa, että "en saa sitä mitä haluan" vaan se, että mä oon yhtä merkittävä kuin roska, jonka mielipiteillä ei oo mitään arvoa. Luonnollisestihan mä olen kaiken pahan alku ja juuri, kun pystyin sanomaan, että musta on väärin, että mua ja parasta luokkakaveria kohdellaan epätasa-arvosesti. Mut sitähän se on. Jos kerrot miltä ittestäs tuntuu niin saa paskaa niskaan, koska yrität louta koko penkkaripäivän yms. Vitun idiootit. Tän takia vihaan yrittää ees puhua niille. Kerron toki asiat liian jämäkästi ja niitä vituttaa, kun oon oikeessa. Sit ne kääntää asiat mua vastaan ihan totaalisesti, koska ei voi myöntää olevansa väärässä. Loppujen lopuks se keskustelu loppu siihen kun totesin, että en jaksa enää vääntää enkä kommentoi mihkään mikä ei oo osotettu mulle suoraan.

Aamusta mua ärsytti mennä kouluun, kun kelailin vaan noita luokkakavereitani / rinnakkaisluokkalaisia ja niitten kanssa tappelua. Eilen ilta oli ihan hirvee ja ahdisti ihan hirveästi. Oikeastaan tää koko viikko on ollut ihan sukasta. Niin turha viikko. Mulla piti olla viikonloppuna elämää ees ihan hitusen, mutta sit ei ollutkaan, kun kaveri jäi armeijaan kiinni. Sen ei alkuun pitänyt jäädä, mutta sit se joutu jäämään sinne. Otti vähän päähän. Ei se kaveri, vaan yleisesti harmitti, että se joutu jäämään sinne, kun ei olla n. 2kk nähty kunnolla. Sit jätkäkin on kiinni tän viikonlopun ja paras likkakaveri tekee muuttoo. Oon vaan koko viikon läskistynyt kotona.

Jätkä sano, että on armeijasta lomilla kun meijjän vuosipäivä on. En tosin ihan tiedä saako tätä laskea vuosipäiväksi milloin tulee 4vuotta täyteen, kun kuitenkin oli toi ½vuoden tauko. Mut kiva juttu joka tapauksessa, että sen pitäis ehkä olla lomilla.

Niin tavallisen tylsää

Eipä tänne mitään maailmanluokan katastrofeja oo iskenyt, vaikka oonkin ollut aivan luvattoman hiljanen. Suurin syy siihen on, että mun elämäni on aivan liian tylsää. Kävin viikko sitten taas jutustelemassa psykolla ja opolla. Opo oli kauheen tyytyväinen, kun tiedän mihinkä haluan. Sit psykolla sovittiin uutta aikaa ja vilkasin sit puhelinta ja totesin, että ex parhaan luokkakaverin kuolemasta tulee tällä viikolla 2vuotta. Sit sitä siinä puitiin ja sitä aiemmin puitiin mun nukkumista. Opolle sanoin, että nukun tosi huonosti ja se sano mun näyttävän virkeelle. No hyvä juttu, että ees näytän, kun ei todellakaan tuntunut siltä.

Aivan käsittämätöntä. Siitä on jo niin kauan. Kaks vuotta. Kaks vuotta siitä, kun panikoin koulussa, että missä se on, mitä on tapahtunut ja niin ees päin. Sit se löyty kuolleena. Oli hautajaiset ja se mieletön ikävä, joka kalvaa välillä edelleen. Muistan kuinka itkin niin kauan ja niin paljon. Edelleen se tuntuu pahalta, mutta paremman puolella jo ollaan.

Oon taas nähnyt aivan järkyttäviä unia enkä saa kunnolla nukuttua. Oon parina viime yönä herännyt keskellä yötä enkä sit nukahda kunnolla. Viime yönä pyörin kaks tuntia ja sitä aikasempanan tunnin.. Ihanan riemastuttavaa. Sit illalla ei meinaa nukahtaa, vaikka väsyttäis kuinka ja aamulla sit väsyttää aivan järkyttävästi.

Hurjan jännää viikonloppu

Mitäs mun viikonloppuuni? No ensinnäkin ne kaverit (= kaksi kaveria, joista toinen jätkä), joiden kanssa vietän useimmin pitkiäkin aikoja oli jossain huitsin vitussa eli suomeksi jätkä oli armeijassa ja kaveri oli sit liian kaukana ryyppäämässä. Viikonlopun aikana oon katsonut kaksi vanhempaa leffaa (taisivat olla vuosilta 1973&1985), jotka molemmat kesti n. 5h. Perjantaina katsoin yhden 5h:n leffan kokonaan, viestin kaverille ja vaan olin kotona (= datasin). Lauantaina katoin puolet siitä toisesta leffasta, viestin vähän kaverin kanssa, datasin ja kävin pienen lenkin yöllä nauttien pakkasesta ja sunnuntaina sinäänsä yllättävää, että etsin jopa yhden kaavan (mihkä meni jopa ½h) ja sitten seuraa hurjaa jännitystä ja elämääkin jännempää tekemistä eli katsoin loppuun sen leffan, viestin vähän kaverin kanssa ja sit enemmän ja vähemmän datasin päivän aikana. Illasta sitten ennen nukkumaan menoa vähän sarjakuvia, pari tuntia pyörimistä ja aamulla aivan törkeä väsymys. Eiks ollut huisin jännä viikonloppu? Ja musta tuntuu, että tää maanantai on aika saman tapanen. Jokohan sitä ihmiset alkaa ymmärtämään miks en tykkää kertoa kuulumisiani?

Lauantaina mennä taapersin tosiaan tunnin lenkin pakkasesta ja nautin siitä pakkasesta, mutta ihanaa pakkaslenkkiä varjosti yksinäisyys, ikävä ja viha. Pyörittelin lähes sen koko lenkin ajan sitä kuinka yksin oon, kuinka mulla menee koulussa & koulu ihan päin persettä ja kuinka en enää ees halua puhua kuin max 3luokkalaisen (joista 2rinnakkaisluokkalaisia) kanssa. Mä niin vihaan tota koulua. Kuka sanoi, että lukio avaa ovia? Ja vitut, jos olisin ollut rohkea ja päättänyt, että mä en tartte mitään turhaa ylioppilaslakin reuhkaa päähäni (koska ihan oikeesti en tee sille mitään) niin mulla olis voinut olla paljon parempi koulupaikka, uusia kavereita, jotka ees puhuis mulle ja oikeasti koulutus mistä mulle olis hyötyä ja mitä tykkäisin opiskella, mutta ei, en lähtenyt. En halunnut jättää jätkää ja sen kavereita, entistä parasta luokkakaveria (kaipaan sua vieläkin! Kohta siitä on jo kaks vuotta, kun lähit pois...) sekä parasta likkakaveria tänne ja se taiskin olla mun suurin syy miks en lähtenyt. Mä tein tyhmän ratkaisun silloin. Mulla olis saattanut olla viimesen kolme vuotta hyvä olla., mutta onneks se on vaan turhan päivästä jossittelua, joten todennäkösesti se ei olis auttanut mitään.

Musta on suorastaan naurettavaa, että oon just (no joo, kohta vuos sitten) täyttänyt kaheksantoista ja jos jätkä ja tuo yks kaveri on jossain muualla niin mun viikonloppuni menee tasan kotona. Kuinka moni 18v menee klo 22.00 nukkumaan (jos vaan saisi nukuttua....) lauantai-iltana? Ja perjantai-iltana. Toisaalta kuinka moni on yleensäkkään kovin yksin sillon? Pitäsköhän repästä joskus ja lähtee vaikka Tampereelle tai Helsinkiin kattoon yöelämää, kun tietää, että noi molemmat on jossain hukassa. Sillon mulla olis hetkellisesti elämää ja ihan liian paljon turhaa ajoo sen takia, että ees näkisin ihmisiä.

Ei ketään voi pakottaa haluamaan apua

Sisänen hengenpelastajani potkittiin maahan ja sille todettiin, että haista vittu, anna muitten pilata elämänsä. Laitoin sille kaverille viestiä, joka oli täynnä tunnetta: "sä oot mulle liian tärkee ihminen vihattavaks enkä mä muutenkaan haluais työntää sua kokonaan pois". Sit pyysin siinä anteeks omaa käytöstäni ja yritin antaa sille kaverille mahollisimman paljon tilaa. Vastaus oli jotain, että ihan miten ite haluut ja olis kyl kiva vaihtaa kuulumisia, mutta hänen elämänkatsomuksensa nykyään on seksiä, huumeita ja rokken rollia ja ilmoittele ajoissa, että et osu johkin "pää täyteen"-bileisiin. Mun sisäinen hengenpelastajani sanoi, että toi ihminen on mulle liian iso pala purtavaks ja mun itsesuojeluvaistoni sanoi mulle, että pysy kaukana siitä, koska mä tiedän kuinka helppo mut on houkutella käyttämään, koska mua on omalla kieroutuneella tavalla aina kiinnostanut huumeet. Tosin tän takia pyrin pysymään huumeitten käyttäjistä kaukana, koska oon vakaasti sitä mieltä, että voin pilata elämäni ihan jollain muullakin ja ihan tahtomattakin. Joku viisas on joskus sanonut, että pilvi on portti vahvempiin huumeisiin ja kyl mä olen tän kanssa aikalailla samoilla linjoilla. Ehkä ihmistä ei voi auttaa, jos se ei halua apua. Ei sitä voi pakottaa.

Feel your every heartbeat
Feel you on these empty nights
Calm the ache, stop the shakes
You clear my mind
You're my escape

Skillet - Better than drugs

En polta, en juo enkä käytä huumeita - yleensä. Viime syksynä olen polttanut jokusen tupakan ja alkoholista en pidä. Join 2 vai 3vuotta sitten kunnon ouzo-kännit, jossa jätkät jäi kakkoseks kun vetäsin yksi ylin puolet 0,7l pullosta ja neljä jätkää joi sit keskenään sen lopun mitä jäi. Sen jälkeen mulle ei oo mennyt oikeastaan enää mikään alkoholipitonen alas ilman yökkäysrefleksiä. Jotain drinkkiä joskus maistoin, mikä oli ihan jees, kun tosiaan vain maistoi. Mä voin maistella muilta alkoholia, mutta aika monista kieltäydyn jo pelkästään hajun perusteella ja esimerkiksi kaljan hajusta mua alkaa särkemään päätä. Toi onkin mun ainut kerta, kun olen vetänyt kunnolla ylitse. Sitä ennenkin mua oli hyvin vaikea saada juomaan, koska en tykkää oikeastaan mistään ja nykyään en tykkää mistään missä maistuu vähänkään alkoholi. Oon kyl pienempänä maistellut, mutta mä olen ollut se 12vuotiaasta (jos en 11v) asti, joka on huolehtinut kaveri(t) kotio ettei ne oo jäänyt mihkään heitteille. Mun kaveripiirini on aina ollut mua 2-5vuotta vanhempi, joten välillä mua ihmetyttää, että miten mä olin se, joka aina huolsi kotio.

You're better than drugs
Addicted for life
Skillet - Better than drugs

Hylkäsin laihdutuspäätöksen ainakin vähäksi aikaa, koska totesin, että mussa pitää olla ees hitusen ylimäärästä kun joskus saatan muuttaa omilleni, koska huomasin joululomalla ollessani jätkällä koirien kanssa, että en tee ruokaa kun oon yksin enkä muutenkaan syö kunnolla. Jos tässä nyt iskee kauhea laihdutusfiilis niin sit, mutta ajattelin nyt vain keskittyä vähän katsomaan mitä turpaani tungen.