Pelkäätkö turhaan?

Useet ihmiset kattoo sillain "mitä toi tota pelkää?" mut ihan oikeesti ei kukaan muu voi tietää kuinka mielettömän pelottavaa se siitä toisesta on. En tykkää puhua pelkäämisestä. Pelkääminen on jotenkin kauheen voimakas sana ja säpsähdin kun joku joskus sano "Mä pelkään (jotain)". Ihailin sitä, että uskalsi myöntää pelkäävänsä jotain.

Mä aina vaan kammoan. Sanon aina "Kammoon ihan kuollakseni (jotain)" koska kammoaminen ei oo musta ihan niin voimakas kun pelkääminen. Sit toinen miks en tykkää puhua pelkäämisestä niin se, että jos porukka sit nauraa päin näköö tyyliin "et sä tota voi pelätä tota oikeesti". Kammoominen siis on parempi.

Videonauhurissa pieniä numeroita
Voi asioita, jotka päätäni piinaa
Ja sinun kasvoillas tulevan pelko piilee
Tässä kodissa ei oo kaikki kohdallaan
Happoradio - Pelko

Kammoon vieraita ihmisiä (enemmän miehiä). Sain joskus hirveitä ahdistuskohtauksia (hyvä etten itkussa poistunut paikalta) vieraitten ihmisten keskellä, mutta nyt oon alkanut olemaan reippaampi niitten kanssa. Nuorempana tykkäsin puhua vieraille, sit tuli kausi kun aloin kammoomaan niitä. Se kuitenkin alko meneen ohi sillä, jos joutu istumaan ja puhumaan niitten kanssa. Mä kun harvoin meen niin kipsiin, että en pystyis puhumaan. Edelleen mun on vaikee kävellä yksikseni esim. Helsingissä ja Tampereella, koska kammoon sitä ihmismäärää.
Mut voi apua jos on joku yhtään pelottavampi mies niin oon ihan shokissa. Varsinkin jos se tulee jossain vastaan tai jos istun (/ istutaan kavereitten kanssa) jossain ja siitä sit kiertää joku mies selän taakse (vaikka viemään roskia roskikseen) niin meen ihan lukkoon. En voi kun kattoo selkäni taakse, että eihän se tuu tänne, eihän se käy päälle...

Vähän aika sitten hain vintistä tavaraa. Sinne menee aivan järkyttävät portaat. Mun piti tulla alas sieltä. Silmät kostu ja olin ihan shokissa. Pari kertaa mumisin siellä ylhäällä, että en mä täältä uskalla tulla alas. Kauheesti täristen ja pari kyyneltä valuttaen sain sitten itteni ne portaat alas. Tätä mä kammosin ihan törkeesti.

Hokasin eilen, että pelothan on ihan luonnollisia. Tai siis sillain, että osa on ihan järkeen käypiä sen kanssa kun ihminen on joskus ollut villi ja metsästänyt niin ei sen ole tarvinnut lentää (lentämisen pelko) eikä tehdä monia muitakaan juttuja. Tää on varmaan ollut kaikille niin itsestään selvää, mutta mulle tää valkes eilen.

Uskallatko sinä puhua peloistasi? Pelkäätkö jotain todella paljon? Onko sinun pelollesi naurettu tai oletko sinä nauranut jonkun pelolle? Oletko huomaamattasi ruokkinut toisen pelkoa?

Erilaisuus on rikkaus

mutta missä kohtaa siitä on haittaa? Milloinka erilaisuutta on liikaa?
Kuinka hyvin seurustelusuhteessa kestetään erilaisuus?

Musiikki. Siinä on yks missä mulla ja jätkällä on usein erilaisia näkemyksiä. Molemmat heittelee toiselle "paska biisi, vaihda"-tyylisiä letkautuksia. Mulle musiikki on tärkeetä (yks syy miks elää) niin en ota kauheen hyvällä sitä, että jätkä sit mollaa sitä musiikkia. Kuunnellaan aivan erilaista musiikkia. Ite rakastan musiikkia josta voi kuunnella sanoja ja sit toi kuuntelee sellasta örinä heviä mistä ei saa mitään selvää. Voitte siis kuvitella, että kärhämää tulee.

Kaikki lapset pukee päälle mitä mallitkin
Niil ei o rohkeutta panna päälle mistä oikeest diggaiskin
Mc Pöly - Erilainen maailma

Jos erilaisuus on rikkaus niin miksi ihmiset kulkee massan mukana? Miks kaikki pukeutuu samanlaisiin vaatteisiin, meikkaa niin, että näyttävät pelleiltä ja eivät uskalla olla omia itsejään? Hyvä puhua yleistäen, kun itse on se porukan musta lammas joka kulkee yleensä löysissä housuissa ja muutenkin rennoissa vaatteissa eikä jaksa meikata. Naureskelen sitten ihmisille kun ne joutuvat laittamaan hiuksia tunnin ja meikkaamaan toisen. Okei, ehkei nyt ihan.

Ihmiset on vaan nykyään niin massaa kaikki eikä kukaan uskalla olla erilainen. Jos muut juo niin se yksi ei uskalla olla juomatta. Jos muut polttaa niin se yksi ei taaskaan uskalla olla polttamatta. Jos kaikki meikkaa niin se yksi ei uskalla olla meikkaamatta.

Maailma on nykyään niin ulkonäköpainotteinen. Meikkiä vaan naamaan niin kaikki on hyvin. Sit liian lyhyt hame niin on vielä parempi. Miksi pitää kärsiä sen takia, että näyttää sellaiselta? Kärsiä ulkona kylmästä minihame päällä. Ymmärrän toki juhlat ja muut, mutta se, että pitää joka päivä palella se päällään.

Pääsimpähän sanomaan

Näin unen. Olin onnellinen. Puhuttiin. Ja se jääti aivan törkeesti taas herätä siitä. Yllättikö? Ei.
En yleensä kyllä näe unia just kun ajattelen, että ihan takuu varmasti näen.

Että sellasta.

Tervetuloa unet!

Näin tänään Haamun ja tää oli näitä legendaarisia tilanteita, kun koira karkaa miehen jalkoihin ja joudut ite juoksemaan sen sieltä :D Siinä vaiheessa ylistin mun vuffea ja hetken mietin, että lähen käveleen aivan toiseen suuntaan ja jätän vuffeni sinne. Toisaalta se mun vuffe olis varmaan lähtenyt perään, mutta en ottanut sitä riskiä, että se ei tuukkaan perässä.

Haamu toivotteli tervetulleeks käymään siellä joskus "kun aika on kypsä". Tonkin se sano sen jälkeen kun sanoin kuinka oon nähnyt unia siitä. Saadaan kysyttyä kuulumiset ja sen jälkeen sanottua yhet lauseet niin molemmat sanoo jotain niin jäätävää. Meinasin alkaa poraan siinä, mut onneks mulla oli mun petoni sylissä niin sain painettua pääni sen turkkiin.
En mä tiedä kaipaako Haamu mua. Ainakin käsitin sen niin. Koko ajan katteli ja jätkäkin sano, että se katteli koko ajan ulos kun ite en sinne mennyt sisälle. Eli en ainakaan ite kuvitellut mitään omaani.
Ja mä kun vielä kesällä melkein ajattelin (leikittelin ajatuksella, uskottelin itelleni, ihan miten vaan), että oon vaan kuvitellut kaiken.

kunnes ero meidät erotti luotani lähdit
ei se todellakaan enää ollut samanlaista
vaan eron jälkee elämä on pelkkää painajaista
Mc Mane - Viimeinen kerta

Viimeks kun puhuin Haamun kanssa niin se aiheutti sen, että oon nähnyt yhen unen viikkoon siitä.. Mites nyt? Mitä mä nyt teen kun se teki tollasen siirron? Jätän koko tähän astisen elämäni ja teen kaikkeni, että saan asiat selväks? Jätän sen menneisyyteen ja yritän elää järkevästi?

Voivoi... Parhaalle ystävälleni puhuin puhelimessa kuinka elämä on "niin tylsää, aivan liian helppoo ja ei koskaan tapahdu yhtään mitään". Haamu tais kuulla tän ja jos kuuli niin kyl se äänensävystä tunnisti, että läppäähän tää oli.

Yksi lause, monta eri merkitystä
monta eri ajatusta suuntaa kohti yhtä
Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Oli hyvä joulu. Yks lemmikeistä jouduttiin lopettaan 22.12. Voitte arvata kuinka pahalle tuntu.. Haamu kysy mitä kuuluu ja sanoin, että hyvää. Se on aina se sama vastaus. Ihan sama kuka kysyy niin aina se on ihan hyvää tai hyvää. Miks ihmiset muuten kusettaa tän kanssa? Tiedän, että en oo ainut joka tätä tekee, mutta useet tekee läheisillekin tätä jos kysytään niin aina voi ihan hyvin. Mulla on itellä aina tapana, että vastaan kaikille ihan hyvin tai ihan hyvää tai muuta vastaavaa, mutta pisempään puhuessa alan kertomaan mitä kaikkee paskaa on tapahtunut.

"nykyajan nuoret"

Toi on mulle sellanen ilmasu, että hajoon aina totaalisesti sen kuullessani. Mulle heitti joskus se melko vieras aikuinen mies ihan kiitettävästi paskaa niskaan ja kerto mulle, että en osaa puhua aikuismaisesti. Onko se aikuismaista, että eka lause mulle on "Hei, joko ne rotat on helvetissä täältä?" Sit tää mies pakeni sillon siitä tilanteesta todeten mulle oikein halveksuvasti "nuoret..." Mä en vaan ymmärrä tätä "nykyajan nuoret on pelkkää kuraa"-asennetta. Ne halveksitut nuoret on kuitenkin tulevaisuus. Niistä tulee tulevaisuudessa äitejä ja isejä, virkamiehiä, lääkäreitä... Eihän ne silloin voi olla niin huonoja?

Jos nuoria halveksutaan (ei kunnioiteta) niin mitenkä vanhemmat ns. aikuismaisesti käyttäytyvät voivat odottaa, että ne nykyajan nuoret sitten arvostavat heitä? Miksi arvostaa ihmistä joka heittää paskaa niskaan ja alentaa koko ajan? Ei kaikki tätä tee, mutta osa ja tälläiseen törmää aina välillä.

Miehen rooli

Rupesin miettimään, että kuuluuko miehen maksaa kaikki tyttönsä kanssa liikkuessa (ruuat yms.)? Onhan se joo herrasmies ele maksaa ne, mutta onko se tarpeellista? Onhan se hellusta jos mies sanoo tarjoovansa ruuat ja muut härpäkkeet. Entäs jos kyseessä onkin opiskelija joka saa just ja just laskut maksettua? Pitäskö sillon unohtaa herrasmiesmäisyys ja maksaa aina ite kaikki vai kenties tarjota herrasnaisena ruoka sille seuralaiselle?

Alotteenteko on toinen mitä mä oon ajatellut. Pitääkö miehen tehä alote eri asioissa? Kuuluuko sen olla mies joka hankkii sormukset ja kosii? Miks se ei vois olla se nainen?

Silmät kuin särjellä

Jätkä pongas mulle mikseristä hyvän kappaleen vaikka ei tällästä kuuntelekaan. Biisihän on Mansesteri - Kertakäyttörakkaus. Ihana kappale, mutta saan kauheet tunnontuskat tästä ja alan tunteen itteni kauheen huonoks ihmiseks.

"Siis kulta oikeesti...vastaisit nyt...mä myönnän et mä oon mokannu mut...sä oot mulle kaikki...anna mun selittää.."
Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Toisaalta tää päivä on ollut huono, että saattaa sekin edes auttaa tätä mun huonommuuttani. Samalle päivälle ei sovi kusta kahta koetta. No kusin kuitenkin. ATK mikä on ollut mulle yleensä melko vahva niin molemmat tän päivän kokeet kämmäsin enkä päässyt kummastakaan läpi. Tää ei nyt oo sellasta "Yyh meni huonosti, tuli vaan kasi"-puhetta vaan ihan fakta. Ekaa en ees palauttanut kun en saanut sitä auki kunnolla, että olisin voinut muokata. Välillä sain muokattua jotain, mutta hyvin vähän.
Toisen palautin, mutta se meni ihan vituiks. Tallennuksen jälkeen avasin uusiksi ja viiden sivun tilalla oli yhdeksän sivua, ei yhtään tekstiä ja yksi taulukko ja otsikon päällä makoileva kuva puoliksi. Sellaisen onnistuneen palautin sitten...

Mitä on se onnellisuus
Onko se sitä että välil päästään otteen lipsuun
Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Mä en tykkää epäonnistua tai no, tuskin siitä kukaan muukaan tykkää. Mä oon tottunut epäonnistumaan vaan kielten suhteen koulussa, kaikki muut on mennyt yleensä hyvin. Päätin sitten palkita itseni täydellisestä epäonnistumisesta hillomunkkipussilla ja hevosenkenkäleivoksilla sekä jäätelöllä. Tällä ajattelin näyttää itselleni, että välillä on hyvä epäonnistua kunnolla ja sieltä kyllä pääsee ylös vaikka se tuntus kuinka paskalle. Epäonnistutko sinä usein? Missä asioissa? Pystytkö välttämään niitä?

Ihmissuhteet on toinen missä tunnen tosi usein epäonnistuneeni. Pilanneeni ihmisiä ja sitä rataa.. Sitä autto toki ihan kauheesti tän kaverin avautuminen kuinka oon suoraan sanottuna aiheuttanut jätkälleni enemmän paskaa kun mitä sais. Kaveri kyllä pyysi anteeks ja sano, että ei se mua oikeesti niin paljoo vihaa mitä anto ymmärtää. Autto toki ihan helvetisti. Yritti se lahjoo mut suklaakalenterilla. Olihan se kiva ele, mutta ei se silti muuta sitä, että mietin nykyään useemmin kuinka noitten olis parempi ilman mua ja sitä, että mä oon hajottanut sitä porukkaa. Pitäs varmaan erakoitua, että ei pilais muitten ihmisten elämää.

Siis kai turha tuntee omaa oloo hyljätyksi
Ei me kuljeta yksin, joka sielulle on pari
Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Mutta nyt takasin tohon kappaleeseen ja sen aiheuttamaan tunnevyöryyn.

Mä oon tehnyt virheitä ja jätkä on antanut ne mulle anteeks. Oonko mä ansainnut ne anteeks antamiset? Kuinka paljon voi antaa anteeksi? Voiko ihminen muuttua? Haluaako ihminen muuttua? Pystyyko ihminen muuttumaan?

Mulla on paras jätkä mitä ihminen voi saada. Se on hyvä mulle, se jaksaa mua, se on kiltti ja ymmärtäväinen sekä se pystyy antaan anteeks. Mitä muuta mä tarttisin? Vapautta.. Mut sitä mä oon saanut. Rähähdin siitä, että mä en oo vaan sen vaan tartten enemmän tilaa ja sitä mä sainkin. Mä oon aina ollut sellasta "ei seurustelu"-tyyppiä, mä oon ollut sitä jo ala-asteelta asti ja porukka ihmettelikin kun olin ensimmäisiä joka alko seurustelemaan. Muistan kun joku joskus sano "En voi kuvitella, että Veera koskaan seurustelis" ja tässä mä oon, kohta 3vuoden suhteessa.

toivoin,että tää jatkuis pitkään vielä
tyhmät tekoni annat mulle anteeksi
tahdon vain pitkään pitää kädestäsi kiinni
Mansesteri - Kertakäyttörakkaus

Mikä on tehnyt sen, että mä oon pysynyt tässä? Onks se sitä rakkautta? Mä kammoon sitä kun jätkä menee armeijaan koska se on siä varmaan vuoden ja sit se menee eri suunnalle opiskeleen kun mää. Mä tiedän, että musta ei oo oottaan vuotta tai saati sitten pitään kaukosuhdetta yllä. Kaukosuhteet on ihan ok tiettyyn rajaan asti, mutta ei. Mulla olis liikaa houkutuksia, en pystys oleen. Mä kammoon niin ens kesää. Toivoisin, että se ei koskaan tuu, mutta samalla toivoisin, että se olis ohitte jo ja näkis miten homma toimii.

Mä tarttisin tosi paljon tilaa ja omaa aikaa, mut nykyään en osaa enää kuluttaa omaa aikaani. Tartten omaa aikaa, mut en osaa käyttää sitä. En enää halua olla yksin. Tarttisin paljon läheisyyttä, mutta en osaa hakee sitä. Tai haen, mut eri tavalla miten muut. En osaa pyytää "tulisitko tänne" vaan kiusaan paljon ja haen sillä sitä, että toinen tekee jotain ja saanhan mä sillä vähän sitä, että toinen tulee lähelle.

Tällänen ilta tänään. Nää illat osaa välillä olla aika kamalia. Päivät onkin ihan ok.

nuqq

En nukkunut kunnolla la-su yönä. Nukahdin puoli kaksi aikaisintaan ja vähän yli neljä nousin ylös kun piti lähteä Helsinkiä kohti koiranäyttelyihin. Koko huiman nukkumismääräni aikana näin unia. Unet olivatkin ainoat minkä ansiosta tiesin, että olen edes nukkunut.

I loved you, you made me, hate me.
You gave me, hate, see?
It saved me and these tears are deadly.

Hollywood Undead - Black dahlia

Arvatkaa kerran kenestä näin unta? No Haamusta. Siinä Haamu yritti piirittää ex-luokkakaveriani ja menin ärähtämään, että miks vitussa se laitto meijjän välit poikki ja vaihtaa mut sitten tollaseen luuhkaan. Sit sain kuulla kuinka se oli pakotettu siihen.. No terve. Sit näin jotain muutakin unta joka oli vielä sekavempi kun toi.. Tirkistelijöitä ikkunassa ja sitä rataa.

It was my heart, it was my life, it was my start, it was your knife.
This strife it dies, this life and these lies.
Hollywood Undead - Black dahlia

Joka kerta tuntuu oudolta herätä jätkän vierestä kun yöllä on nähnyt Haamusta unta. En tiedä mitenkä, mutta se tuntuu niin häirittevälle. Se on häirittevää jo kun herää yksinkin sellasesta unesta, mutta se on vielä niinkun astetta pahempi jos jätkä röhnää vieressä. Se tuntuu niin väärälle, mutta mitäs mä unilleni mahdan? Se on vaan niin sekottavaa. Onneks noi unet on kuitenkin vähentynyt.

Onko rakkaus valhetta? Kuinka monet tulkitsee rakkauden väärin? Jos omasta mielestä se on rakkautta, mutta todellisuudessa se onkin vain läheisriippuvuutta tmv.

Tästä mun ei kyllä pitänyt kirjottaa, mutta jätetään seuraavaan kertaan ne muut ajatukset.

Koulu henkisesti raskas?

Mun on pitänyt monta kertaa alkaa kirjoittelemaan tänne, mutta se on aina vain jäänyt kun olen ollut hirveän väsynyt. Eipä taida ollakaan taas kauheen normaalilla suunnalla tää mun väsymykseni. Osa öistä menee siinä, että ihan kaikki pyörii myttynä mielessä ja päivisin sitten saatan yhtäkkiä uppoutua omaan ajatusmaailmaani enkä kuule yhtään kenenkään puhumista. Psykologi piti olla kuukauden tauon jälkeen tänään, mutta kipeilyni vuoksi en päässyt. Seuraava aika tammikuussa.. Mitäs kuukausi sitten käyntini jälkeen on tapahtunut? Armotonta jumitusta, itsetuhoisuutta, vanhoissa möyrimistä ja ties mitä muuta (mm. ambulanssimiesten käynti kotona). Niin ja se kuinka kaveri kertoi vihaavansa mua.

Yhdellä foorumilla oli keskustelua koulukiusaamisesta. Halusin niin kirjoittaa siihen keskusteluun, mutta se jäi. En uskaltanut. Aloin ajattelemaan, että porukka vinoilisi heti jotain "Ei sulla nyt noin vaikeeta ollut" joten päätin, että kirjoitan tänne.
Kolme yötä taisin miettiä mitä olisin voinut kirjottaa ja aloin itkemään kun alkoi niin ahdistamaan se kaikki. Voisin siis nyt käsitellä koulukiusaamista & mun koulunkäyntiäni niin voin saada tälle vähän helpotusta.

elämä on tentti, pistä soimaan tää tape
pidä breikkii jos koulu sulle este
Avain - Elämä on tentti

Ala-asteella olin vielä melko avoin ihmisille ja suhtauduin myönteisesti kaikkeen. Halusin auttaa ja huolehdin muista (mitä kyllä teen nyttenkin). En muista oliko se nelos vai vitos luokalla, kun luokan pojat alkoivat vinoilemaan migreenilääkityksestäni. "Oot kauhee narkkari"-tyyliset huudot alko olemaan normaaliaelämää. Välillä sitä mietti, että pitäskö olla sellanen mikskä te mut kuvittelette. Vitos kutosella roikuin "myöhään" (22-23) viikonloppuisin ulkona vanhempien kavereitten kanssa heidän juodessa ja mun katsellessa vierestä samalla mä aloin kutosella pyörittään sitä juttuani sen Haamun kanssa.

Mulla oli ihan alaluokilla paras kaveri joka vähän sivuutti mut sitten, mutta ei niin pahasti kun myöhemmin. Vitos-kutosella mulla oli luokassa yks oikeesti hyvä kaveri ja olin vielä tosi hyvissä puheväleissä muitten luokkalaisteni kanssa. Muistan kuitenkin kutosen luokkaretken. Istuin 2-3tuntisen linja-automatkan yksikseni ja mulla on vieläkin tallessa se piirros siltä matkalta missä tyttö on hirttäytynyt + kaikki muutkin ne yhtä iloiset piirrokset. Se varmaan kertoo jotain kuinka hyvälle se reissu tuntu.

Kutosella tais olla jo poikien "Oot kauhee lauta"-huuteluja jotka jatkukin sitten ylä-asteella. Huutelihan ne toki kaikkea muutakin, mutta päällimmäisenä mielessä on toi ja se kuinka tunsin aina jätkien "suhisevan" mulle kun sihistivät oikein ässää. Vieläkin tuntuu, että ne teki sitä mulle ja uskon, että ne oikeesti tarkottikin sen mulle. Seiskalla puhuin opettajalle sitten siitä ja tais joku pojista käydä pyytämässä anteeks. Sillon mulla oli viä hyviä kavereita omalla luokalla joittenka kanssa vietettiin viikonloppujakin.

Kasi oli tasainen tappovuosi. Se meni siinä missä muutkin. Sillon tais olla kanssa vielä noita lautahuuteluita ja muistan kuinka menin puollustaan yhtä (entistä) parasta kaveriani jonka jälkeen pojat taisivat lopettaa sen. Taisin tuntua vähän uhkaavalle tarttuessani poikaa olkapäästä kiinni kysyessäni huuteluista (tyyliin "sanoiks sä jotain?") vähän kireeseen sävyyn. Kasin keväällä aloin seurustelemaan vakavasti joten sain tukee jätkältä.

Koulu päättyi Suvivirteen
Koulukirjat heitin järveen
Huusin "takaisin ette mua saa"
Neljänsuora - Nostalgiaperjantai

Kasin keväällä ja kesällä mun ja parhaan kaverini välit huononi. Kesän rippileiri oli niille kavereille tosi helmi ja ne nautti olostaan siellä. Mä halusin vain pois ja yöt kirjottelin runoja siitä kuinka haluisin pois vähintään sieltä, mutta mielellään kokonaan. Samasella rippileirillä taisin ekaa kertaa puhua kunnolla viiltelystäni ja sillon kaverit oli kauheesti sanomassa "älä tee noin, se sattuu suhun". Kesällä nähtiin vikan kerran sen mun parhaan kaverin kanssa kunnolla "parhaina kavereina". Ysin alussa se ei oikeastaan enää puhunut mulle kunnolla, kuhan heiteltiin välillä läppää. Tähän asti olin ollut ihan ok puheväleissä kaikkien luokan tyttöjen kanssa, mut sit luokan tytöt (lähes kaikki) lähtivät käymään Saksassa ystävyyskoulussa. Sieltä tullessaan mulle ei enää kukaan puhunut. Siinä meni mun välit mun parhaaseen kaveriin ja sain alkaa kuulemaan "voi vittu jouduin olemaan Veeran pari"-juttuja. Se tuntu aivan helvetin pahalle. Parhaasta kaverista tuli ns. vihamies. Jos menin puhumaan luokkalaisilleni niin ne kaikki hiljeni. Mä olin niin muserrettu ja kun mun ysin vuosi ei muutenkaan ollut mikään helppo erilaisten suhdesotkujen ansiosta. Sillon kerroin ekaa kertaa jollekin aikuiselle mun viiltelystä joka ohjaskin mut terveydenhoitajalle ja sitä kautta psykologille. Mulla ei ollut mitään mielenkiintoo koulua kohtaan ja olinkin lähes koko vuoden kipeenä, ihan oikeasti kipeänä. Mulle nousi varmaan joku stressistä johtuva kuume.

Tieto lisää tuskaa, elämä opettaa
Se teki must tällasen, pakotti vetämään kovempaa
Stressaava pessimisti, skeptikko ja kyynikko
Ei synny tasapainoo, mut ehkä taitavin lyyrikko
Cheek - Mitä tänne jää

Ysin puolessa välissä mä en enää puhunut kellekään luokkalaisilleni. Eristäydyin täysin niistä. Ainoat tunnit missä musta tuntu hyvälle oli kotitalous & käsityö jossa mulla oli jotain kavereita (mm. paras (koulussa oleva) kaveri joka kuoli tammikuussa). Lukion eka vuosi meni aika samaa rataa kun melkein kaikki jäi samaan lukioon tänne, mutta kaksi ihan hyvää kaveria tuli samaan ryhmään vaikka ei kauheemmin puhuttu mitään syvällistä niin saatiin ryhmätyöt tehtyä porukalla. Lukion ekan vuoden lopussa aloin puhumaan toisen kaverin kuoltua, mutta sekin jäi aika vähäiseksi puhumiseksi. Eristäydyin uudestaan. Nyt kakkosvuonna on ollut vähän helpompaa entisen parhaan kaverin vaihdettua koulua. Kummasti se muutti tilannetta ja muut alkoivat puhumaan minullekin. Tällä hetkellä tilanne on ihan ok, mutta edelleen on vähän syrjääntyönnettyolo koulussa.

Sellaista koulua.

Mulle koulu on ollut aivan helvetin rankka kokemus ja toivon todellakin, että muille ei sattuis tälläistä tai että muut eivät tekisi tälläistä. Kuvittele miltä itsestäsi tuntuisi jos sinulle kävisi näin, että suljetaan ulos ja kukaan ei halua puhua koulussa.

Enää ei koulussa oleminen ole pelkästään sitä, että haluan pois sieltä ja yhtä tuskaa olla siellä. Nyt se on ihan ok, vaikka välillä ahdistaa aivan törkeän paljon.