Onko yllättävyys avain onneen?

Aihe sinäänsä oli ihan vakava ja silleen asiallinen ja ymmärrän kyllä tota tuskaa:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1591109/arsyttavin_tapa_jolla_miehesi_tapa_ehdottaa_rakastelua/sivu/1
Aiheen nimihän on: "Ärsyttävin tapa jolla miehesi tapaa ehdottaa rakastelua". Jotkut miehet tuntuu olevan aika tyhmiä, mutta oli tolla musta jotain myös sellasia mistä ei pitäisi hernettä nenään vetään. Toki alkaisi muakin ärsyttämään jos tollasia viljeltäis joka päivä tai vaikka joka toinen päivä.

Mutta täähän ei ollut mun hymyilyni pointti. Vaan lähetin just jätkälle ton linkin tekstiviestillä ja sit seuraava asia mitä luin: "Vierailija 28.3.2012 11:25 Onko teistä kukaan uskaltanut näyttää miehellenne tätä ketjua ;)?" sivu 2. Jep, juuri lähetin sen. Ei sinäänsä mitään kovin ihmeellistä, mutta saipahan hymyilemään. Mut kyl mulla on hyvä jätkä, kun noihin vertaa. On se ehkä muutenkin.

Haluan ottaa kantaa tohon keskusteluun, mutta en jaksa kirjoittaa tonne ja tunnetusti meen niin asian vierestä, joten parempi kirjottaa tänne. Musta yllättävyys on avain onneen. Varmaan kaikessa, koska juuri eilen kirjottelin päiväkirjaan romantiikasta ja pohdiskelin siinäkin, että yllättävyys tekee asioista kivoja, mutta en kuitenkaan päässyt puusta pitkälle, että vaikka yllätys itessään olis huono niin onko se yllätys silloin hyvä, jos se oikeasti on yllätys. Otetaan vaikka tosi radikaali esimerkki vaikka laskuvarjohyppy - pariskunnalla on 10vuotis hääpäivä ja toinen järjestäis mahdollisuuden laskuvarjohyppyyn. Se olis yllättävää (paitsi jos pariskunta harrastaa muita extreme urheilulajeja), mutta olisko se romanttista? Olisko se hauskaa? Mä en tiedä, mutta pointti kuitenkin on se, että se ei olis ennalta-arvattavaa.

Sama musta pätee seksissä tai lämmittelyssä seksiin. Toki jotkut hyväkstodetut kikat voi olla toimivia ja kivoja, mutta kyl jos niitä liikaa käyttää niin niihinkin kyllästyy. Mitä jos kokeilis seuraavalla kerralla jotain uutta - jotain yllättävää? On ihanaa saada kukkia tai aamupala vuoteeseen, vaikka ne onkin "tavallisia", mutta ne on romanttisia. Mitä jos joskus aloittaisikin tavallisen päivän tälläisellä? Ilman mitään erityistä syytä, kuten merkkipäivää yms. Se voisi olla yllättävää ja se voisi tuottaa halutun tuloksen. Toki sit on joitain ihmisiä, jotka ei kestä, että niitten aikataulu kusee minuuttiakaan.

Jos on tottunut puhumaan tuhmia toiselle niin saattaisi tehdä asiaa, että ei puhuisikaan vaan tekisi, lämmittelisi ja olisi vain hellä rakastaja. Jos taas on tottunut tuohon hellään rakastajan rooliin (ja tietää, että toinen puolikas ei vedä hernettä nenään) niin vois olla kova sana pistää vaan menemään ja puhua tuhmia. Joskus aivan ääripäät tehooa paremmin kuin totuttu "rooli".

Tehkää itse aloite, koska sekin voi olla hyväksi. Ennen kaikkea: olkaa yllättäviä!

Hyvä fiilis

Lällälää meil on tosi hyvä fiilis
Meil on kivaa meil on tosi hyvä fiilis
Skuppiduppiduppiduppi vitun duu bitch
Lällälää dapadapa, (Se on Stuubi!)  

Konala Cartelli - Hyvä fiilis

Jotenkin nauratti, että sunnuntaina blogissa kävijöitä oli n. 40, kun normipäivänä ehkä viis. Se on kun kaikki, joille huudan tmv ryntää lukemaan mitä oon tänne avautunut. Naurattaa :D

Tyhjää täynnä

Jos kaipaan seuraa, ni voitko tulla luoksein,
jos pyytäisin sult jotain, teetkö sen vuokseni
D3vootio - Pidä mua hihast

Sinäänsä mua huvittaa, että jätkä skippas mut vajaa vuos sit mun 18vuotispäivänä sukulaisten takia ja lähti varmaan parinsadan kilsan päähän kattoon niitä sukulaisia. Nyt ne samaset sukulaiset on kai tulossa tänne samaan tuppukylään, mutta jätkä menee bilettämään armeijan loppua. Jotenkin mua naurattaa se, että se pysty kyl jättään mut koko viikonlopuks mun kerran elämässä tapahtumassa, mutta nyt se ei sit jätä väliin toista kerran elämässä kokemusta. Alkoholi vs. Veera => Veera häviää. Joo siis kyl mä ymmärrän, että se haluu bilettää niiden kanssa, mutta jotenkin kun tajusin tän jutun niin mua alko ärsyttään ja naurattaan. Ei mulla oo mitään sitä vastaan, että se menee, mutta jotenkin vaan osu noin kivasti.

Mut niin kai se välillä on. Mä olen vain joku.

Laukas kivan tapahtumasarjan sillon, kun jätkä lähti muualle juhlistaan mun täysikää. Lähin kaverijätkän mukana näkeen toista kaverijätkää ja tsädääm: törmäsin Haamuun ja puhuin sen kans puolituntia. Aamulla kun heräsin niin mulle oli soitettu ihan vieraasta numerosta ja kas kukas se olikaan? Haamu. Ihan kiva joo. Jätkä lupautu myös sille viikonlopulle mulle kuskiks, mutta ei sit ollutkaan kun lähti hiihtelemään muualle. Onneks sillä on muksia kavereita, jotka hoiti sit mun kyyditykset melkein 100kilometrin päähän ja takasin kahtena päivänä peräkkäin.

Jotenkin mä oon vaan edelleen katkera. Ihminen kun täyttää kerran elämässään vaan kaheksantoista ja sen pitäs olla jotain merkittävää. Mä muistan mun kaheksantoista vuotispäiväni sellasena, että Haamu otti muhun yhteyttä ja jätkä ei ollut sillon paikalla, vaikka se lupas.

Joku rakastaa sinua

Päivän esiintyjä on ollut Paul Anka. Ai tätä rauhaa ja musiikin kauneutta! Eilen yritin kuunnella niin millään asteella ei kelvannut, mutta tänään on kyl ollut tosi kiva kuunnella. Se on niin päivästä kiinni, että mikä kelpaa.

Tein eilen aivan järkyttävän terävän havainnon. Itkin varmaan parikytä minuuttia ja olin ihan romahduspisteessä ja maailmanloppufiiliksissä, mutta en halunnut viillellä. Musta vain tuntui pahalle, vaikka musta ei vain ihan vähää tuntunutkaan pahalle. Tarkoittaako tää sitä, että oon pääsemässä viiltelystä eroon? Oonko mä paranemassa? Kamalaa ajatella, että olis jotenkin sairas ollut, kun halunnut viillellä, mutta kuitenkin. Mä nykyään vaadin tosi ison kriisin, että haluan viillellä tai et elämä tuntuu merkityksettömältä, esimerkiksi lauantai oli sellainen päivä. Mut jäätävää kuinka tajusin ton. En nykyään halua viillellä läheskään niin usein kun ennen ja oonkin viillellyt varmaan viimeks joulukuussa, vaikka ne jäljet kyllä vielä näkyykin.

When somebody leaves you, that's the time to cry
When you know you're lonely, you're not the one and only
Paul Anka - It's time to cry

Funtsailin eilen ylhäisessä yksinäisyydessäni kaverisuhteitani. Nehän on suurimmaksi osaksi ollut aivan perseestä ja toimimattomia. Varmaan eniten musta johtuvista syistä kuin muista. Tosin on mulle tolkutettu, että mun kaverisuhteiden huonos ei oo ollut musta kiinni, mutta kyl mä olen sitä mieltä, että ei ne oo voinut kusta pelkästään sen toisen takia. Oon mäkin varmasti jotain tehnyt. Tästä innoittuneena poistin varmaan kymmenisen puhelinnumeroa. Osa sellaisia mitä en oo pitkään aikaan tarvinnut ja osa sellaisia, joita oon välillä jopa tarvinnut. Näissä mukana oli mm. haamun numero ja entisen hyvän tyttökaverin numero, jonka kanssa ei olla oltu pitkään aikaan oikeestaan missään tekemisissä. Miksi mä säästäisin numeroita, joita en oo tarvinnut vuosiin? Mitä mä teen ihmisten numeroilla jotka ei koskaan vastaa mulle, kun laitan viestiä (tähän kohtaan ei syyllistynyt pelkästään Haamu)? Oon melko varma, että niistä numeroista tallennan takasin ainakin kolme. Sen näkee kuitenkin myöhemmin. Tallennan ne varmaan vasta sitten kun sieltä suunnalta tulee viestiä.

Siinä itkun sekaisessa mitättömyydessä laitoin jätkälle viestiä kuinka hirveen tärkee se on mulle. Aamulla olin saanut viestin, jossa oli tyyliin ootko kipee, ei vaiskaan mieltä piristävää tollanen viesti. No olisin ehkä siinä mitättömyydessä kaivannut jotain tukea sille, että se viesti ei ollut ihan turha ja tunteet olis molemmin puolisia, mutta paskan vitut mitään sellasia. Multa yleensä saakin tollasia tunnustuksia vaan sillon kun mun elämäni tuntuu muuten murenevan ja tajuan sen. Sit se menee ohi ja kyl mä sitä ajattelen, mutta mitäpä sitä ääneen sanoon liian usein.

Riidanhaastaja

Mä olen kyl käsittämättömän hyvä saamaan yhessä yössä kaikki asiat aivan päälaelleen, mutta eipä se nyt kovin uus uutinen ollut.

Mun yksi hyvä ja samalla erittäin huono puoli on se, että reagoin asioihin nopeesti eli oon äkkipikanen sekä sanon hyvin nopeesti mitä ajattelen. Noi ei yhteisenä ajatusmallina oo kovinkaan toimivat ja toteutin sitä eilen. Sain kuulla yheltä kaverilta vähän paskaa yhestä toisesta kaverista liittyen tähän ja luonnollisesti reagoin salaman nopeasti. Mä taas meuhkasin sydämeni kyllyydestä ollakseni väärässä. Mussa on kuitenkin se hyvä puoli, että pystyn pyytämään anteeks sen jälkeen, vaikka en uskokaan sen anteekspyynnön vaikuttavan mihinkään, vaikka oikeasti tarkoitan sitä koko sydämestäni. Ei sanottuja sanoja saa koskaan takas.

Mua pelottaa ku en oikeesti jaksa enään
Nyt mä tiedän miltä tuntuu olla lasi joka hajoaa
Ja tiedän mitä tarkottaa, ku alas vajoaa 
Piilovoima - Itsemurha

Samalla meuhkasin myös sille toiselle kaverilla, joka mulle sano tosta kaverista tai en meuhkannut, mutta tahallani heitin sille enemmän läpällä kuin tosissani, että siinä on kyl toinen kusipää ja plaa plaa. Luonnollisesti se otti siitä herneet nenään enkä sit jaksanut alkaa oikomaan sanomisiani vaan totesin, että olkoot.

Sit koska tän kaiken härdellin jälkeen musta tuntu aivan helvetin pahalle ja olin pistänyt jätkällekin varmaan seittemän tekstiviestiä niin päätin yrittää saada juttuseuraa. Laitoin Haamulle, että voisko sille soittaa ja et kyl toki ymmärrän, jos en on nukkumassa tähän aikaan. Mähän satuin olemaan lenkillä 23-24välillä ja ei meinannut sekään auttaa tähän pahaan oloon. Voitte varmaan arvata, että Haamu ei vastannut. Mulla oli aivan sellanen fiilis, että olisin voinut hypätä jonkun auton eteen ja halusin aivan hirveesti viillellä, mutta kiitän itseäni siitä lenkkeilystä, että en viillellyt tai tehnyt mitään muutakaan typerää. Mut oli kyl hermoja raastava ilta.

En ees muista, koska mulla olis ollut niin paha olo kuin eilen.

Sellasta

Kovin mieltä ylentävää lukea facebookista kuinka kaikki luokkalaiset ja rinnakkaisluokkalaiset hehkuttaa kuinka lähtevät kavereittensa kanssa tänään bilettämään ja pitävät maailman parhaan viikonlopun ja bilettävät ainakin huomennakin. Mitäs mä? No tää päivä pitäis tulla olemaan ihan hyvä. Ootan yhtä kaverijätkää, että käydään vähän kahvittelemassa yhen kaverin synttäreitten johdosta ja ihanaa olla niin pa, että ei oo varaa ostaa sillekään yhtään mitään. Mitäs huomenna? Näillä näkymin ankaraa tv:n kattelua. Tarkotus olis lainata yhen sarjan kaikki tuotantokaudet parhaalta likkakaverilta ja viettää seuraava pari viikkoa tv:n ääressä, että jätkä pääsee armeijasta.

yo-kirjotukset

Tein eilen päätöksen: luen tämän ja huomisen yo-kokeita varten. Mitäs tein? No, en ainakaan oo saanut tänään yhtään luettua, mutta onhan tässä päivää vielä ja onhan se huominenkin. Mä olen niin onnellinen, kun yo-kirjotukset on ohi. Sit ei oo ees sellaista ajatusta, että pitäisi tehdä jotain. Voi sitä onnea ja autuutta. Mut nyt on edetty jo sen verran, että kaks yo-koetta takana ja kaks edessä ja nekin on tällä viikolla ohi! Sit voi vaan olla ja löhötä. Tosin en tiedä erooko se mitenkään tähänkään menneestä, mutta ainakaan ei tartte miettiä koulua. Paitsi jotain atk:ta, mutta se nyt on sivuseikka.

Näin jätkän tosi nopeesti perjantaina, kun kävi kanssa yo:ssa. Sit näen sen keskiviikkona ja sit näenkin sen seuraavan kerran, kun se pääsee pois armeijasta, johonka on varmaan jotain kolmisen viikkoa.

Nyt jo tuntuu siltä, että mulla on tulevaisuus

Järkyttävää kuinka pitkään oon ollut kirjottamatta. Mutta se johtuu varmaan siitä, että mulla on ollut kohtuullisen hyvä olla! Joka taas on positiivista. Toki musta tuntuu aika useinkin, että mun elämäni on hirveän tyhjää ja merkityksetöntä, mutta en oo antanut sen häiritä. Viikko oli kivaa aikaa, kun jätkä oli lomilla ja saatiin hengattua kahestaan ja vietettyä aikaa. Toisaalta nyt on ihan hirveetä kun se on noin kuukauden armeijassa. Sit se pääsee pois. Sit se muuttaa pois, kun vaan löytää kämpän. Ahdistaa. Kesä. Yhhyh, joku kesä ja jätkä muuttaa pois. Toisaalta oon jo tottunut tähän yksin oloon.

Yo-kirjotuksia edessä ja yks jo takana. Kyl tää tästä vielä voitoks muuttuu. No oonko saanut luettua? No en. Mua ei vaan jotenkin innosta, kun en tee tolla lakilla mitään. Onhan se varmaan ihan kiva pölynkerääjä.

Sain myös haettua kouluihinkin. Viiteen ammattikouluun. Toivottavasti edes joku osuu ja johkin pääsee. Ei oo mitään hätää, että kävisin täältä käsin koulua. Pääsen täältä pois. Pääsen pois noitten luokkakavereitten luota. Oon niin tyytyväinen tähän valintaan. Toki mua nyt kauhistuttaa ajatus, että pitää muuttaa ja kauas ja elää oikeasti omillaan. Muuttaa jonnekin mistä ei tunne ketään. Mutta mä olen melkein sitä mieltä, että se paikka ei voi olla pahempi kuin tää. Saan opiskella jotain mitä oikeasti haluan! Tehdä jotain mistä pidän. Olla saman henkisten ihmisten kanssa. Pelon sekaisella uteliaisuudella odotan mitä kesä tuo tullessaan ja mihinkä pääsen opiskelemaan. Kuitenkin takana on se haamu, että entä jos en pääsekkään mihinkään.

Kaikki meidän yhteiset muistot on kultaa
yhteisiä muistoja ei mikään tule murhaan,
ei yhtäkään muistoa tehdä me turhaan vaan
joka muisto on rakas mikä tehty on sun kaa
Mc Mane - Yhdessä

Mut multa lähtee kaikki. Jätkästä tulee varmaan taas ex, paras likkakaveri jää tänne ja kaverijätkät leviää pitkin Suomee ja todennäköisesti kaikki aivan liian kauas. Yks kaverijätkä kyl sano, että vois muuttaa mun kanssa samalle paikkakunnalle. Muutin sitten mihkä tahansa. Se on kyl niin paras ♥ Sit mulla olis ees joku. Mut tää kaverijätkä on kyl mun yks parhaimmista kavereista. On tapeltu ja se on maailman ainut ihminen, jota oon vahingossa vähän tintannut. Mun ei pitänyt hutkasta sitä, mutta sit tuli joku ajatushäiriö ja kopautin sitä huuleen. Sit iski paniikki "IIIK OOTKO KUNNOSSA? IHAN VARMASTI? SIITÄ VUOTAA VERTA"... Silti se on kyl yks mun parhaimpia kavereita ikinä, vaikka ollaankin tapeltu välillä ihan törkeesti ja kummallakin mennyt vähän hermo. Saattaa olla, että lähen sen kanssa bilettäänkin joskus. Ainut, että oon ihan pa ja pelkään kuollakseni ajatusta paikasta, jossa on aivan törkeesti kännisiä ja vieraita ihmisiä.

Eikä tässä kaikki. Join yks päivä boolia. Yllättävää oli se, että sain sitä jopa puoli kahvikupillista (kyllä, me juotiin kahvikupeista boolia, kun muut litki jostain muovitoopeista) alas. Sinäänsä aika saavutus. Samalla reissulla meni hermo jätkään ja rähisinkin sille oikein urakalla. Sen piti olla mun kuskina, mutta matkassa oli mutkia ja se tartti sit itekin kuskin. Ei se paljoo juonut, mutta sen verran, että sanoin, että sinähän et autolla aja. No onneks yhen vanhan lapsuudenystävän miekkonen tuli hakeen sen ja ne heitti mut samalla jätkälle. Mä en oo puhunut sen vanhan lapsuudenystävän kanssa piiiiiitkään aikaan ja kyl meillä riitti juttua, kun oltiin samaan aikaan parhaalla likkakaverilla! Oli tosi helmi puhua kaikkee mitä joskus tapahtu ja naurettiin ihan sikana. Mulla oli tosi hauskaa, vaikka vähän hirvittikin jotkut ihmiset siellä, mutta pääpointti oli kuitenkin se, että mulla oli hyvä olo!