Ompa hienoa olla tosi paskassa välikädessä. Vaikka kuinka yrittää pitää turpansa kiinni niin koko ajan on jotain. Ja kun ei haluais sanoa yhtään mitään mistään. Silti jotenkin aina yritetään jotain onkia. Tai ei välttämättä ees yritetä mut puhutaan sit muuten vaan jotain siihen suuntaan. Vähän niinkun pakko valehdella tai yrittää kierrellä ja kaarrella ja olla olematta. Ihanan rajottavaa.
Olipa muuten yksi päivä sellainen ihme, et Haamulta oli tullut viestiä facessa. Kännipäissään lähti kyseleen oonko hengissä kun missään ei oo näkynyt. Mikäpä pahan tappas. Puhuttiin vähän niitä näitä ja sit kysyin siltä et tiiätkö mitä meijjän olis pitänyt kippistää viime kesänä. Ei tiennyt. Sanoin et yhteistä kulunutta 10 vuotta. Sovittiin et ens kesänä voidaan kippistellä.
On tää aikamoista. Vaikka usein tuntuu et elämässä ei oo kun työ niin silti koko ajan on kaikkea pientä. Kaikkee pientä katastrofin ainesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti