ystävyys

jos meinaisin hukkuu, vetäisitsä mut pinnalle?
jos ikuisesti nukkuu, toisit kukkii mun haudalle?
Oot yks harvoist, jonka vuoksi voisin täältä lähtee
Uniikki & Gbrl - Ootsä mun äijä

Rupesin ajattelemaan parasta ystävääni yläasteajoilta (7 & 8 luokilta). Hän oli silloin mulle paras ystävä ja vannottiin, että ollaan ystäviä ikuisesti. Hän oli myös yksi mun kolmesta tärkeimmästä ihmisestä.

Silloin meillä oli hauskaa. Oltiin tosi usein kaksin, puhuttiin kaikki asiat ja luotettiin toisiimme. Muut oli meille aikalailla ilmaa, mutta oltiin me silti usein muillekin suht. mukavia. Ja kuulu siihen "porukkaan" yks kolmaskin, mutta hän jäi sitten vähän vähemmälle, kun oli niin paljon treeneissä.

9luokalle menessä ei enää puhuttu lähes mitään. Osa luokkalaisista lähti sitten yhdelle matkalle, niin sen jälkeen tämä paras ystäväni ei puhunut mulle kunnolla mitään. Tuntui tosi pahalta kuulla, kun hän sanoi "Jouduin olemaan Veeran pari" ja kaikkea muuta vastaavaa. Kirpaisi aina todella paljon. Aina jos menin siihen porukkaan missä hän oli, niin kaikki lakkasivat puhumasta.

Nyt tämä ex-paras ystäväni teki tämän sille porukalle mihin hän siirtyi. Lakkasi aivan yhtäkkiä puhumasta heille. Mistä tämä johtuu?

Tuntuu pahalle nähdä hänet istumassa yksin, koska edelleenkin hän on minulle todella tärkeä. Välillä tulee itkettyä, kun ei enää puhuta. Useamman runonkin olen hänestä kirjoittanut, tässä on yksi niistä teille.

Muistatko ne vanhat hyvät ajat,
lapsina kun yhdessä leikittiin?

Yhdessä pellolla kirmattiin,
huudeltiin muille
naurettiin kahestaan

Meillä oli ihan omat jutut
joita muut ei ymmärtänyt

Sormuksiinkin otettiin sama teksti
jota muut ei ymmärtänyt

Ne väitti, että tullaan katuun sitä myöhemmin
mutta me ei välitetty siitä

Tehtiin monia hulluja juttuja
kahestaan

Piirrettiin "meijjän jengi"
jota ei oikeesti ees ollut
kuhan vaan kuviteltiin

Mutta nyt,
sä et enään edes puhu mulle.