pitkä tikku ja menneisyys

Menneisyys liikaa painaa
sulkee silmät kuivuneet
päästä minut maailmaasi
kannan sinut vuoteeseen
oveton huone sisälläsi
et löydä vapauteen
Uniklubi - Menneisyys

Joskus tulee niitä päiviä kun menneisyys alkaa kummittelemaan. Miten niinä päivinä pitäisi toimia? Millä voisit hukuttaa menneisyytesi sillä hetkellä? Lähteä juoksemaan? Huudattaa musiikkia, jos meteli hukkaisi ajatukset? Kirjoittamalla? Mitä jos nuokaan eivät auta, mitä silloin pitäisi tehdä? Toki eihän menneisyyttään saisi kieltää, mutta se olisi niin paljon helpompaa välillä. Menneisyytensä kanssa vaan pitää oppia elämään.

Välillä mietin menneisyyttäni. Onko se todella ollut minä joka on tehnyt mitä on tehnyt? Onko ne oikeasti tapahtunut? Välillä vaan tuntuu, että olisi kuvitellut kaikki, mutta sitä se ei ole, koska
a) päiväkirjat siltä ajalta
b) kaveri joka tietää / on kokenut samat jutut siltä ajalta

Välillä ihan oikeasti tuntuu, että olenko elänyt vain jossain mielikuvitusmaailmassa. Jotkut aikakaudet omasta elämästäni tuntuvat vaan niin järjettömiltä. Tuntuuko sinusta välillä tältä, että olisit kuvitellut kaiken vai pidätkö minua nyt ihan sekopäänä (mielessäsi pyörii ajatus "mitä tuo muijja horisee")?

Välillä taas alkaa ajattelemaan, että ottaisi yhteyttä "mielikuvitusmaailman" henkilöihin. Onko kannattavaa ronkkia menneisyyttään pitkällä tikulla? Koittaa tikulla jäätä? Pitäisikö sen antaa olla sitenkä mitenkä se silloin jäi?