Onko tosi ystäviä olemassakaan?

Ai että mä rakastan viikonloppuja. Varsinkin tälläsiä.

En voi luottaa jokaseen ne koittaa riisuu mut aseista
Toiset puukottaa selkään, niin mä pelkään
En voi luottaa kehenkään, yhä selvemmin taas sen nään
Doku - Pettymyksii

Ensimmäiseks me keskusteltiin oikein kehittävästi pilvestä. Sitä keskustelua kyllä riitti vaikka muille jakaa. Oli hyyyvin paljon erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia asiasta. Se keskustelu meni hyvin.
En mitään pahalla sanonut siinä vaan sillä, että välitän (vai kenties välitin).

Sit sain kuulla tältä kaverilta, että mä oon pilannut ton porukan, että mun takia siellä on tunnelma laskenut ja laittanut jätkän ihan sekasin. Kiitos. ♥ Itkin sitten jätkälle ja sen kavereille näitä ah niin ihastuttavia lauseita ja sainkin lohduttavaa kommenttia, että en oo sitä porukkaa pilannut.

Kaikki porukat muuttuu kun sinne tulee uusia ihmisiä. Mun varmaan sit pitäs roikkua oikeen omistavasti jätkässä ja kitistä "älä mee kavereittes kanssa, oo mun kanssa" sen sijaan, että ollaan jätkien kanssa porukalla. Mä olen ollut se joka on muistuttanut, että ne on sun kavereita, sun pitää olla niiden kanssa, koska jos me joskus erotaan niin sulla ei oo mitään.
Ei musta väliä, kuhan jätkälle jää kaverit jos joskus käy niin paskasti, että menetän 85% elämästäni. Jäishän mulle mun paras muijjakaveri ja eläimet, erityisesti koirat. Kaikki muu menis.

Eniten mua tässä ottaa päähän se, että mä oikeesti luulin, että me ollaan kavereita. Ei siinä siis olis mitään jos toi olis joku vihamies, mutta mä olen kuunnellut sen juttuja ja sit oon ite puhunut ongelmiani sille. Nyt musta tuntuu, että mut on vähintään hakattu, potkittu ja piesty. Mä muistan monia lauseita missä on ollut ystävyydestä, esimerkiksi "Jos te erootte niin kyllä sulla on silti varmasti meijjät ystävinä".

Eniten mä vihaan, sitä kaks naamasuutta
Jos sä petät kaverisi, et oo kyllä saamas uutta
Ootat tilaisuutta uutta, ja lisää pettymyksii
Kohta huomaat että lopulta tuut jäämää ihan yksin
Doku - Pettymyksii

Senhän on hyvä puhua, kun se on se joka siellä on kaikista vähiten. Muut on sopeutunut tilanteeseen (kuullostaa niin julmalle). Ne elää sen kanssa lähes joka päivä, tää joka avautu mulle käy siellä ENINTÄÄN kerran kuussa.

Asiaa helpotti toki se, että melko vieras aikuinen mies valitti mulle kuukauden sisään kuinka en osaa ajatella muita enkä osaa kattoo muitten silmillä asioita. Ekat sanat mitä se sano mulle "Moi, joko rotat on helvetissä täältä?" (ja se talohan ei oo sen missä mun & jätkän rotat on..) Sit se valittaa mulle, että mä en osaa puhua kuin aikuiset..
Se ei oikein tykännyt kun puhu keuhkoahtaumastaan ja sanoin sille "Se ei oo mun ongelma kun et kuulu mun lähipiiriin". Ei mun kuulu välittää koko maailmasta ja tuntee pahaa oloo "vieraitten" ihmisten takia. Mulle on hoettu, että en saa kantaa huolta muista ihmisistä ja sit saan kuulla, että en ajattele muutakun itteeni ja elämä tulee opettaan mua vielä näkemään muittenkin kannalta..
Ja mähän en toki pelkää vieraita miehiä.. Ehen....

Mähän en toki seurannut vierestä ystävän pahenevaa masennusta ja ollut sen tärkein ystävä ja yrittänyt parhaani sen kanssa.. Ja se kuoli. Mä en varmaan yrittänyt tarpeeks sen kanssa. Sain kuitenkin siltä joskus viesti "Kiitos, että olet ystäväni" eli kyl mä varmaan onnistuin aika hyvin. En usko, että kukaan muu sai sellasta viestiä. En usko, että se olis soittanut joillekin muille kun sillä oli vaikeeta.

Varmaan elämäni sekavin blogimerkintä..

Onko sinut joskus petetty? Onko joku jota olet luullut ystäväksesi kääntänyt sinulle selkänsä? Minkälaisia ystäviä sinulla on? Voiko tosi ystävän löytää? Minkälaisia ihmisiä kannattaa varoa?