7.10.2010

koulu on ihanaa vol. 2

Kuinka monta ihmistä vituttaa saada kymppi? Ei varmaan kovin montaa, mutta ite taidan kuulua tähän kastiin. Koko lukioajan ensimmäinen kymppi (ja sekin muusikin kakkoskurssilta musiikkivideosta) ja mua vituttaa. Mua niin turhautti se.

Istuskelin 3h yksikseni tekemässä sitä musiikkivideota koululla. Voisimpa melkein kiittää itteeni, että sain sen valmiiks. Hoidin kuitenkin suurimman osan kuvauksesta & muokkaamisesta, "ohjaamisen" (kerroin mitä niitten piti tehä / pakotin niitä tekeen, että se video valmistuu joskus / juoksin tavaroita kahen ryhmäläisen kanssa), jonkun verran suunnittelua ja sit olin yhessä pätkässä mikä on siinä videossa kolme kertaa. Muistan myös meuhkanneeni siä kuinka porukan olis pitänyt tehä enemmän ja olleeni "johtohahmona". Alkuunhan mun ei missään tapauksessa pitänyt kuvata EIKÄ muokata, koska en kumpaakaan osaa. Kummasti sitä vaan oppii...

Eikös sitten yks vetäse kauheen selityksen kuinka hän johti porukkaa (kun oli vastuussa siitä, mut ei tehnyt mtn siltikään) ja sitä rataa + kerto kuinka kaikki muut oli "aktiivisesti mukana". Tuloksena oli tälle selittäjälle kymppi mitä se ei todellakaan musta ollut ansainnut ja sitten lopuille kasi tai ysi, koska se selittäjä selitti kuinka aktiivisia ne oli. Mä olisin antanut porukalle korkeintaan kaseja, mut monelle olisin lätkässyt seiskan ihan armotta. Eihän mua toki kuunneltu kun sanoin mitä numeroita olisin antanut. Olisin osannut perustellakin ne, mut ei sitten.

Mä en vaan osaa arvostaa tota numeroa. Mulle se on ihan sama kun joku vitonen, tosin sit mua olis vituttanut kahta kauheemmin, että teinkin jotain sen eteen. Ainut mikä mua lohduttaa niin se, että opettaja sano sen videon olleen hyvä, laulu oli huono ja että se video pelasti sen musiikkivideon. Se on niinkun ainut mikä mulle merkkaa siinä, se numero on yks paskan hailee. Enemmän mä arvostan mun ruottin vitostani (jos sen tuun ees samaan) kun tota musiikin kymppiä. Kylhän musta tuntuu, että oon ansainnut ton numeron, mut silti.. Mä olisin opettajana rokottanut ihan törkeesti siitä, että se video oli myöhässä monta kuukautta (sitä tehtiin ennen kesälomaa).

Arvostaisitko numeroa jonka tiedät saaneesi vaan siivellä menemisestä? Pystyisitkö pokalla selittään kuinka aktiivisesti olit mukana ja oikeasti et ole tehnyt mitään? Olsitko ylpeä siitä numerosta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti