Kukaan ei varmaan tajua kuinka paljon mua harmittaa se, että peruuntukin se koiran hankinta. Mullehan siis piti tulla pentu tänä vuonna. Se pentue olis ollut aivan huippu (jonka kertoo mm. se, että kaks / kolmesta pennusta menee kasvattajille) ja olisin tosissani halunnut pennun siitä. Vielä on pieni mahollisuus (0,0001%) saada pentu, jos joku peruu varauksensa. En kuitenkaan usko. Urospentu sieltä olis tulossa jos tältä mun peruutuspaikaltani pennun saan. Onneks asennoiduin koko ajan sillain, että sitä pentua ei välttämättä tuu.
Porukat haaveilee pentua ton toisen koiran siskon pentueesta. Saa nähä mitä tulee vai tuleeko mitään..
Kaveri lähti kavereitansa moikkaan eri paikkakunnalle. Tai en mä tiedä voiko niitä ees kavereiks sanoo. Hän on kuulemma sen velkaa. Mä oon tässä hienosti varmaan sotkenut sen kaverin juttuja kun se saattaa saada turpaansa sillä reissulla.. Siks en ymmärrä miks se ei kysellyt miks ne haluaa sen sinne. En vaan ymmärrä miks pitää tarkotuksella lähtee hakeen turpaansa kun sen voi välttää. Tai olis ees kysynyt sitä, että mitä siä on käynyt. Kaippa se yrittää mua suojella, mutta itepähän oon soppani keittänyt (pohjaan).
Pikkasen häirittee toi kaverin sinne meno, kun näin yöllä untakin siitä. Toivottavasti siellä ei käy mitään. Ylistän kyllä itteeni niin vitusti jos siellä käy jotain pahempaa kun turpaan saaminen (ylistän kyllä siitäkin jo).
Huolestunutko? Eheeei...
Joskus sitä vaan miettii, että kantaako sitä liikaa huolta muista? Syyttääkö itteensä asioista mistä ei kuuluis?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti