Taas yksi koulupäivä takana ja kotona odottaa täysi kaaos. Talo on kuin pommin jäljiltä, äiti päissään ja ei mitään syytä miksi olisin koulussa tai kotona. Tämän kanssa on todella vaikea elää.
Koulupäivä alkoi täysin normaalisti, kukaan ei puhunut mitään minulle eikä varmaan edes huomannut, että olin koulussa. Päivä klului nopeasti eri aineitten parissa, mutta viimeisen tunnin musiikkivideon kuvaus taisi olla kaikille liikaa.
Kuvaaminen sujui alkuun hyvin. Homma toimi ensimmäistä kertaa kunnolla, porukkakin oli kunnolla mukana ja auttoivat toisiaan. Sillä hetkellä se oli oikeasti hauskaa.
Puoli tuntia kului ja sitten alkoi kuulua vastalauseita, muille äyskimistä ja kaikkea muuta ei niin kivaa kuultavaa. Kaikki hermostuivat toisiinsa.
Lopulta kaikki vain alkoivat huutamaan toisilleen ja kun asiat eivät menneet haluttuun suuntaan, niin porukka alkoi olemaan täysin kypsää tappelemaan kunnolla. Jätkistä jotkut yrittivät rauhoitella kissatappeluun valmiita tyttöjä, onnistuen siinä hyvin.
Tämän jälkeen lähdin kylmän rauhallisesti pois kuvauspaikalta kyyneleet silmissä, mielessä vain yksi ajatus "En jaksa tätä paskaa enään" ja lukittauduin vessaan itkemään. Ajattelin jo kaivavani laukustani linkkarin ja vetäiseväni muutaman viillon, että olo helpottuisi. Päätin kuitenkin olla vahva ja lähteä vain kotiin.
Kotiin saapuessani vastassa oli äiti, yhtä kännissä kuin aina ennenkin ja isästä ei ole kuulunut mitään moneen vuoteen. Aina yhtä ihana tulla kotiin.
Kävelin vessaan, parhaan ystäväni peilin luokse. Peilin takaa löytyi vaikka mitä ihmeitä, mutta otin sieltä vain äidin rauhoittavat.
Katsoin peiliin kuiskaten samalla sanat "vain yksi haalea peilikuvamuisto" ja nakkasin suuhuni kourallisen rauhoittavia. Viimeinen ajatus minkä muistan, oli "Olisiko tämä paska nyt ohitse?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti