Eipä tänne mitään maailmanluokan katastrofeja oo iskenyt, vaikka oonkin ollut aivan luvattoman hiljanen. Suurin syy siihen on, että mun elämäni on aivan liian tylsää. Kävin viikko sitten taas jutustelemassa psykolla ja opolla. Opo oli kauheen tyytyväinen, kun tiedän mihinkä haluan. Sit psykolla sovittiin uutta aikaa ja vilkasin sit puhelinta ja totesin, että ex parhaan luokkakaverin kuolemasta tulee tällä viikolla 2vuotta. Sit sitä siinä puitiin ja sitä aiemmin puitiin mun nukkumista. Opolle sanoin, että nukun tosi huonosti ja se sano mun näyttävän virkeelle. No hyvä juttu, että ees näytän, kun ei todellakaan tuntunut siltä.
Aivan käsittämätöntä. Siitä on jo niin kauan. Kaks vuotta. Kaks vuotta siitä, kun panikoin koulussa, että missä se on, mitä on tapahtunut ja niin ees päin. Sit se löyty kuolleena. Oli hautajaiset ja se mieletön ikävä, joka kalvaa välillä edelleen. Muistan kuinka itkin niin kauan ja niin paljon. Edelleen se tuntuu pahalta, mutta paremman puolella jo ollaan.
Oon taas nähnyt aivan järkyttäviä unia enkä saa kunnolla nukuttua. Oon parina viime yönä herännyt keskellä yötä enkä sit nukahda kunnolla. Viime yönä pyörin kaks tuntia ja sitä aikasempanan tunnin.. Ihanan riemastuttavaa. Sit illalla ei meinaa nukahtaa, vaikka väsyttäis kuinka ja aamulla sit väsyttää aivan järkyttävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti