Elämä on ihanaa

Mistähän kohtaa sitä lähtis käsittelemään.. Missä kohtaa ihmisen pitäs luovuttaa? Vai pitäskö olla aina vahva ja jaksaa?

Mä olen heikko. Torstai-perjantai yönä tärisin, koska musta tuntu niin pahalle. Halusin nähä verta. Istuin ja tärisin sängyllä, koska halusin viillellä. Vedin vaan kaks viiltoo jotka kuitenkin vuoti verta. On se vähemmän kun viime kertaseen kahteenkymmeneen samanlaiseen josta olikin jo yli 2kk.

I was running in circles,
I hurt myself,
Just to find my purpose.
HollyWood Undead - Circles

Osalta se paha olo johtu kirjasta. Kirjasta jossa käsiteltiin ihmissuhteita. Se kirja sattu, se tuntu hyvälle, se sai naurahtaan ääneen, se sai itkemään silmät päästään ja se sai tuntemaan. Se aiheutti tosi paljon tunteita. Sillon yöllä olin kirjottanut puhelimeen "Miten ihmisestä voi tuntua hyvälle, mutta samaan aikaan itkee katkerasti? Olispa mullakin joku joka rakastas mua koko sydämmestään." En mä kyl epäile jätkän tunteita, mut yöllä löi vaan niin lukkoon.

I'd give you my heart,
And let you just hold it.
I'd give you my soul,
But I already sold it.
HollyWood Undead - Circles

Toinen osa mikä siihen vaikutti niin oli se, että mun psykoaika peruuntu. En mä voinut sanoo sille, että en halua siirtää sitä aikaa. Joku muu tartti sitä enemmän kun minä. Perjantaina en pystynyt olemaan koulussa. Lähin pois sieltä kesken kaiken. Onneks on ymmärtäväinen ryhmänohjaaja. Koulussa meinas itkee ihan koko ajan, mutta kun pääsin pois sieltä niin menin heitteleen lunta jätkän kanssa niitten pihasta kun lumiaura oli aurannut vähän huonosti. Sen jälkeen lähin koirien kanssa jäälle. Kävelin siä ja hain rauhaa. Aloin ymmärtämään (tai sisäistämään) minkä takia ihmiset vaeltaa. Se oli niin rauhottavaa.

Perjantaina olin ihan hajalla ja jätkä joi. Ei mulla niinkun juomista vastaan sillain mitään oo, mutta kun se tiesi, että se ei oo helppo päivä mulle. Veihän se mut kotio koulusta kun ihan porussa kerroin kuinka en voi olla koulussa.
Onneks mulla oli kuitenkin jätkän kaveri joka kuunteli mun valitustani, mun sisäistä kipuani joka halus päästä pois. Mun sisälläni huusi joku "puhu!" ja purin ihan kaiken. Siis ihan kaiken mikä mua vaivas. Jotain mitä en oo koskaan aikasemmin ees puhunut kellekään. Kuitenkin musta tuntu pahalle senkin jälkeen. Kävelin siis keittiön kautta ja kolisten vetäsin kaks uutta pientä viiltoo.

mulla on ainut joka pitää mua hengissä
mä tarviin sitä et mä pääsen näistä kengistä
kato mua silmiin sano mun nimi testinä
päästä irti jos mä en enää hengitä
Ezekiel Mäkboi - Mitä Maailmas Teen

Lauantaina leikin remonttireiskaa. Jätkän kaveri istu sohvalla kun mää jollain pienellä puristimella ja jollain nipsuttimella kiusasin kättäni. Nyt se on vähän turvonnut tosta yhestä kohtaa ja siinä on pieniä mustelmia. Siinä välissä jätkän kaveri laitto käden mun ranteelle / kädelle kun mattoveittellä meinasin leikkiä. Illalla kuitenkin tuntu sen verran pahalle, että vetäsin uuden pienen viillon käteen sillä mattoveittellä.

Viikonlopun saldo on siis viis viiltoo. Ei paha kun vertaa tohon 2kuukauden takaseen. Voisin olla jopa ylpee itestäni, että pääsin noinkin vähällä. Mä olin jo taas paremmalla puolella, mutta mä luovutin. Annoin periks itelleni.

Mitäs tässä päivässä? Tää oli hyvä päivä niin kauan kunnes tulin kotio. Nukuin jotain tunnin koska olin taas ihan liian väsynyt kaikkeen. Sit kun heräsin niin oli kiukkunen kun ampiainen ja mua niin rassas kaikki. Asiaa toki helpotti pieni riidan poikanen.