Mutta mä pääsin ylös! Mä lähdin sieltä keittiöstä voittajana. Voitin itteni. Pääsin ylös sieltä pohjasta. Voinko mä olla iloinen tästä vai pitääkö mun jäädä pelkäämään, että se pohja tulee uudestaan vastaan? Mut sit voin ajatella, että selätän sen uudestaan kun oon jo ainakin kerran pystynyt selättään sen.
Mun voittajafiilikseni jatku tänään. Näin Haamun eikä mulla ollut mitään ongelmaa sen kanssa! Ei vaikka meinasin kävellä sen äijjän maan tasalle. Tein jonkun yliseksikkään käännöksen ja kas, Haamu seisoo mun eessä. Heitin vaan sit jätkälle, että mihkä mennään istumaan. Se tilanne oli sillä selvä. Mä olen voittaja. Eikä Haamu oo ees seikkaillut mun unissani vähään aikaan sillain, että muistasin tai että mun elämäni olisi jotenkin suuresti järkkynyt siitä unesta. Toisaalta se voi johtua siitä, että en oo nähnyt sitä kahteen viikkoon, mutta ei anneta pikkuseikkojen häiritä.
Mua kiinnostaa unet sillain muutenkin eikä pelkästään ne unet missä Haamu on ollut. Viime yönä näin äärettömän sekavan ja pitkän unen. Yhessä välissä olin varmaan jossain 200kilometrin päässä olevassa kaupungissa. Mua jahtas joku jätkä siellä ja sit se muuttu yhtäkkiä koiraks (ööö, mitä helvettiä?) jonka jälkeen se alko kiehnään mun kimpussa ihan koko ajan. Sit selvis, että se mua jahdannut jätkä ja sen kaveri oli jätkän kaverin kavereita ja se jätkän kaverikin oli siä. Kyselin siltä jätkän kaverilta kyytiä takas kotiin (vaikka olin ihan omalla kulkuneuvolla ollut liikkeellä) ja se lupas lähtee mun kanssa pois sieltä. Sain sit sen mua jahdanneen tyypin puhelinnumeronkin siinä (se kaiversi sen mulle johkin kynään..). Lähettiin sen jätkän kaverin kanssa sitten ja poikettiin lelukaupassa (jep, ihan oikeessa lelukaupassa). Katteltiin erilaisia pelejä sieltä ja olin sit silleen "joo kyllä mää nää kaks lautapeliä maksan". Se jätkän kaveri sit oli silleen "Et maksa, mä maksan". Sit lähettiin niitten kahen lautapelin kanssa pois sieltä ja sit mä nukuin siinä autossa (outoo nähä unessa unta, että nukkuu). Vähän sit sen mun unessa heräämisen jälkeen heräsin ihan oikeestikin.
Tossa oli toi uni sillain pääpiirteittäin, mutta ei sieltä mitään tärkeetä pitäs puuttua.
Cascada - Dream on dreamer
Jaksaako ihmiset haaveilla? Jaksanko mä haaveilla? Voiko ihmiset haaveilla? Onko ihmisillä suuria haaveita? Mikä on sinun suurin haaveesi? Mitä haluaisit eniten tässä maailmassa?
Esittelin mun (puuttuvaa) naisellisuuttani tänään. Kävelin vaan ihan reteesti jätkän ja ystävän eellä parkkipaikalle päin ja siinä pihassa oli kolme ihan vierasta jätkää. Hyvä räkäklimppi kurkussa niin oikein naisellisesti röhisin sen pihalle. Katoin sit, että missä ne mun perässä kävelevät lusmut meni niin ne jätkät katto sieltä vaan sillain monttu auki. Ei kaikki voi olla niin hienoja leidejä.
Jätkä oli hyvä yöllä kun jumitin. Istuin vaan enkä tiennyt mitä olisin tehnyt. Jätkä sit otti mut lähelleen ja kun nojailin sen olkapäähän niin se kysy multa "miks sä pidättelet itkua?" jonka jälkeen aloin itkeen ihan täysin ja vuodatin taas osan pahasta olostani sille. Sit se vastas kivasti "Kiitti, että kerroit".
Suhteethan on just sitä, että puhutaan, mutta pitäskö suhteissa oikeesti puhua kaikki? Eikö toisella saa olla mitään salaisuuksia? Onko kaikki aina yhteistä, eikö saa olla mitään omaa? Missä menee raja vai onko sitä rajaa?
Mä olen todennäköisesti lopettanut psykologilla käymisen. Viestitin sille psykolle, että en pääse sillon kun mun seuraava aika oli ja sieltä ei tullut mitään vastausta. Yleensä sieltä tulee tyyliin "Ok, käykö tämä aika?" joten päätin, että mä en ala soittamaan sinne. Se on yhtä tyhjän kanssa kun en mä sille pysty puhumaan tai varmasti pystyisin, mutta en halua. Kerroin sille jotain omasta mielestäni vakavaa ja tärkeetä niin tää räjähti kauheeseen räkänauruun. Yritin sit vaan hymyillä ja ajattelin, että nyt vaan vittuun täältä ja nopeesti.
Mä olen tyytyväinen tohon päätökseeni, mutta kun miettii tätä mun viime kertasta lopettamistani... Olin jonkun ½vuotta käymättä ja sit olin niin paskana, että terveydenhoitajan kautta lähin hakeen apua. Sit kävin siä taas aika tiiviisti. Silti mä olen tyytyväinen tohon ratkasuun! En mä halua viedä jonkun tunnin puhetuokiota joka sitä oikeesti tarttee paljon enemmän kun mää. Mä pystyn elämään itteni kanssa eikä mulla vähään aikaan oo ollut mitään maata mullistavaa. Mulla ei oo ollut pitkäaikasia jaksoja, että olisin ollut ihan maassa ja hakattu, ne on ollut vaan hetkellisiä tuntemuksia.
Kun ensin verta pitää valua ennen ku kukaan tajuaa,
mut tavote ois vaan ehkä saada joku teistä kuuntelee,
kun me kaikki yhdes käydään kohti varmaa kuolemaa,
ja ihmetellää huomenna kun virta vei sut nuorena
Stabi - Tarpeesta puutteeseen
Ei epäily, ei syyttely, ei epäluottamuskaan
Mut ei oo helppo kantaa yksin kaikkee tuskaa
Stabi - Samat unet
Mä en ole pitkään aikaan kuunnellut Stabia. Johtuen ehkä siitä, että en oo vaipunut sinne pohjalle. Kun olin pahiten pohjalla niin kuuntelin Stabilta kahta biisiä - ei koskaan & tarpeesta puutteeseen. Tosi hyviä biisejä ja pidän niistä edelleenkin, mutta nää laittaa mut hiljaseks. Ne tuo osan siitä paskasta muistiin mitä velloin silloin joskus. Vaihteeks tää on jotain niin kaunista, mutta en yhtään ihmettele, että oon ollut maissa kun oon kuunnellut tätä. Kyllä tää aika hyvin ruokkii jotain itsetuhosuus-ajatuksia.
Sain kuulla tänään (taas), että oon fiksu ihminen kun neuvoin ystävää. Musta kaikista parasta on vaan antaa ajan kulua ja kattoo mitä siitä seuraa ja toimia sen mukaan. Kerroin sen sille ystävälleni jonka jälkeen sain kuulla olevani fiksu ja mulla on hyviä elämänohjeita. Miks mä en sit käytä niitä itte? Miks mä en anna ajan kulua? Oon liian malttamaton siihen. En halua oottaa koko elämääni. Haluan toimia. Haluan tehä jotain haluamani toteuttamiseks. Mua vaan aina turhauttaa pyöritellä peukaloita pitkään (kuukausia, vuosia..) ja todeta "En voi tehä mitään". (melkein) Aina voi tehä jotain! Koskaan ei oo liian myöhästä tehä jotain.
xxxx sanoo: Sinä se lykkäät aina kaikkea mikä joko parantaa elämääsi tai sitten huonontaa sitä. Sinun kannattaa alkaa tekeämään päätöksiä.
Veera sanoo: Asioitten on helpompi antaa mennä omalla painollaan
xxxx sanoo: on toki mutta se ei ole koskaan itselle parasta
Ehkä on joitain asioita mihinkä ei pidä rynnätä suinpäin? Ehkä joittenkin asioitten pitää vaan antaa mennä? Ehkä mun kuuluukin kärsiä?
Justhan mä tossa hetki sitten selitin kuinka en kestä oottaa pitkiä aikoja, mutta ei mulle päivien (tai parin viikon) seuraaminen tee kyllä vaikeeta.
Kannattaako tunnustaa jos pettää?
Pitäisikö heti kertoa?
Tulisiko olla, että: "Anna mulle anteeksi"?
Zen Café - Kannattaako tunnustaa jos pettää
Musta ihmisten pitäs ottaa vastuu omista teoistaan. Jos on tehnyt virheen niin siitä pitää pystyä ottaan vastuu, sitä pitää pystyä käsittelemään. Otetaan esimerkkinä vaikka pettäminen. Jos on pettänyt niin sun pitäs pystyä kertomaan, että sä olet tehnyt virheen ja antaa sen toisen päättää katkaseeko se sun kaulas viikatteella vai hautaako se sen viikatteen. Sun pitää pystyä puhumaan siitä pettämisestä, jos se toinen haluaa puhua siitä. Sun pitää pystyä vastaamaan sen kysymyksiin.
Se ei oo mies (/ nainen) eikä mikään joka ei uskalla ottaa vastuuta omista teoistaan.
MÄ EN VAAN JAKSAS ENÄÄ TAPELLA YHTÄÄN KENENKÄÄN KANSSA! Miksi kaikkia riitoja ei voi vaan välttää? Mä oon niin väsynyt (miten helvetissä kun oon joka yö nukkunut n. 8h (stressi, masennust)), että meinaan murtua jokasesta tollasesta pienestäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti