Onko onnellisuus vaan harhaa?

Mä tunsin tänään jotain mitä en oo tuntenut pitkään aikaan. Todellista onnellisuutta. Sellasta onnellisuutta, että meinasin alkaa itkemään, koska olin niiiiin onnellinen. Sit jätkä sanoo "Ei kannata ilota liian aikasin". Se siitä onnellisuudesta. Mä olin kerrankin varma, että kaikki menee hyvin, mutta en mä enää tiedä. En mä voi iloita koskaan, koska aina voi tippua joku kivi päähän ja se siitä sitten..

Ihmiset tuntee eri tavoin, itse tunnen voimakkaasti
Siks pienet asiat otan joskus liian raskaasti
One'Love - Onnellinen

Olin kotona ja huusin "JESJES!" ja melkein repesin liitoksistani. Mä olin niin onnellinen, että olisin halunnut huutaa sen kaikille! Sit mä menin koululle ja jäin istuun yksikseni. "Hei, ei mulla oo ketään jolle tän voin huutaa"-ajatus valtas pään kun jäin yksin. Meinasin alkaa itkemään, koska musta tuntu niin pahalle. En mä tiedä.. Kukaan ei varmaan ymmärrä kuinka iso juttu tää mulle on. Jätkän kaveri sit tuli siihen. Se sit kuunteli kun ihan onnessani selitin sitä. Sen jälkeen aihe vaihtukin "Katsos, mun kenkäni on rikki"-tyyliseen aiheeseen.

Heii On niin helppoo olla onnellinen
Heii Ja tyytyy siihen mitä on
Olavi Uusivirta - On niin helppoo olla onnellinen

Useat ihmiset sanovat aina, että onnellisuus on asenteesta kiinni. Joo on se (osalta). Pitää osata ajatella, että ei se elämä oikeesti oo niin perseestä. Muistuttaa itselleen joka päivä "Mulla on kaikki hyvin ja mulla on kaikki mitä tartten". Ei pidä jäädä murehtimaan jotain mennyttä tai jotain "tosi tärkeää" tavaraa mikä oli "aivan pakko saada", mutta ei saanutkaan. Ei pidä stressata elämästä, koska ei kukaan selviä elämästä hengissä.

Mutta voiko koskaan olla oikeasti tosi, tosi onnellinen ja innoissaan? Koska koskaan mikään ei oo varmaa. Pitääkö ottaa riski, että voi pettyä? Vai pitääkö aina iloita vasta sitten kun "se jokin" on sulla tai onnellisuus on "varmaa"? Mitä elämä olisi, jos ei saisi / voisi / haluaisi pettyä?

Me tullaan kaikki pettymään elämässä, mä lupaan sen sulle. Ei kukaan elä sellasta elämää jossa ei koskaan pettyisi. Ne pettymiset on pieniä tai suuria. Saako itseensä pettyä? Onko se hyväksi itsetunnolle? Saako epäonnistua?

On se jännä juttu mistä onnellisuus koostuu
Sen kaiken kadottaminen, saa mun silmät kostuu
Tode - Kadoksissa

Miksi epäonnistumiset otetaan niin raskaasti? Ne on kuitenkin vaan onnistumattomia onnistumisia, ei mitään sen vakavempaa. Miksi me pelätään epäonnistumista? Epäonnistumiset ovat kuitenkin se mistä me opimme. Jos ei koskaan epäonnistuisi niin oppisimmeko koskaan mitään? Olisimmeko aina samanlaisia "tyhmiä" itsejämme, jos emme koskaan epäonnistuisi?

Mitä oikeastaan epäonnistuminen on? Yksi (pieni) virhe elämässä? Joku asia minkä teit väärin? Joku asia mitä kadut? Jotain minkä haluaisit unohtaa? Oletko sinä epäonnistunut? Oliko se oikeasti niin vaarallista minä sitä pidit?

Ois aika nostaa katse maasta ja katsella taas
Omaa hymyy, toisen hymyy, mut kun on tallella vaan
Kaikki virheet, kaikki rikkeet, jotka ajo tähän
Tode - Kadoksissa

Ainoot epäonnistumiset mitkä mua kaduttaa tosi paljon koskee ihmissuhteita. Kaikki muut on mulle yhtä tyhjän kanssa nykyään. Kyllä jotkut koulua koskevat epäonnistumiset vituttaa, mutta ne on pientä ihmissuhteitten rinnalla! Sä kuitenkin elät ite tässä maailmassa eikä ne sun koulunumeros. Ei ne koulunumerot tee susta ihmistä, vaan ne ihmiset jotka on sun ympärilläs. Tai ei nekään susta ihmistä tee, mutta ne tekee sun elämästä elettävää. Ne sun ympärillä olevat ihmiset on tärkeempiä kun ne numerot. Mä pidän todellisena harhakuvana sitä, että ihminen pärjäisi kokokaan puhumatta. Mä en usko, että maailmassa on montaa ihmistä jotka tosissaan nauttisivat siitä, että ei puhuisi koskaan kellekään.

Jos onnen pystyn vielä löytää ja sen muhun köyttää,
Katse kirkkaampana elämäni elävöitän.
Tode - Kadoksissa

Vaadimmeko nykyään liikaa ollaksemme onnellisia? Pitäisikö meidän tyytyä vähempään? Olla onnellisia pienistä asioista? Pitäisikö ihmisten nauraa nykyään enemmän? Ollaanko nykyään liian tosikoita ja "kiireellisiä" pitämään hauskaa & nauramaan?

Tähän voin heittää loppukevennykseksi ajatuksen mitä olen jaksanut vatvoa pitkään:
Miksi naiset eivät voi näyttäytyä rintaliiveissä ja alkkareissa (pikkareissa, ihan sama minä te niitä puhutte) kotonaan (jossa on esimerkiks jotain tuttuja viettämässä iltaa), koska luuhaavat kuitenkin uimarannoilla bikineissä jotka just ja just ees peittää mitään? Miks pitää kiljua "IIIK! Laita ovi kii"?

Mähän olen tässäkin joku poikkeus. Haluisin jotkut kunnon uimahousut (/ shortsit) mitä jätkillä on enkä mitään pikkubikinejä. Tällä hetkellä multa löytyykin uimavarustuksena kietasuhame, jotkut naisten shortsit (jotka on muuten aivan liian lyhyet mun makuun --> siksi kietasuhame! Alkukesästä on kiva häpeillä itteensä (joten kietasuhame), mutta jo puolivälissä ei sit enää (ei kietasuhametta muutakun mukana)) ja topin tapanen yläosa. Sit jätkällä kuitenkin voin vetää pyyhe päällä vaikka siä olis sen kavereita ja muutenkin ns. vähemmissä vaatteissa. Ei mua stressaa niitten seurassa olla oma rento itteni, koska ne on mulle tuttuja. Vaikka mulla on tollanen "toppavarustus" uimavarustuksena niin silti en tykkää käydä uimarannoilla missä on paljon ihmisiä & varsinkin vieraita ihmisiä. Melkein tekee mieli sanoa "En mee uimaan", jos rannassa on ykskin vieras. Tän takia mä uinkin yleensä sivummalla olevilla rannoilla sekä sen takia, että mun mussukkani (koirat) pääsee kanssa uimaan.