Biisi sixteen!
I do not want to be afraid
I do not want to die inside just to breathe in
I'm tired of feeling so numb
Relief exists I find it when
I am cut
Plumb - Cut
I do not want to die inside just to breathe in
I'm tired of feeling so numb
Relief exists I find it when
I am cut
Plumb - Cut
Tämän laulun löysin aivan vahingossa etsiessäni taas kerran liramasta, jotain sanotuksia tekstiin. Kappale löytyy ensimmäisen kerran blogista, kun käsittelin viiltelyä vähän laajemmassa mittakaavassa. Sit mä vaan aloin kuuntelemaan tätä, koska tää osuu muhun jotenkin. Tykkään tästä. Tää on kaunis. Tässä on nätti musiikki ja hyvä laulu sekä muhun iskevät sanat.
Viikko sitten lauantai-ilta oli vaikea ilta eikä se sunnuntai-aamukaan mikään helpoin ollut, mutta eilinen vei niistäkin voiton. Aloin rähjään kaverin kanssa, koska mä en vaan kykene hyväksymään tätä tekoo, vaikka kaiken muunkin oon siltä sulattanut. Musta vaan on väärin jättää kaveri sanomatta sille mitään. Mulle on tehty niin ja tiedän, että se on perseestä, joten jotenkin mua kypsytti tää aika rajusti ja edelleen ärsyttää. Ei tää varmaan haittais mua niin paljon, jos tää ei millään tavalla osuis muhun, mutta kun osuu. Eilen oli pitkästä aikaa sellanen olo, että nyt haluan ihan varmasti viillellä. Kiitos saamattomuuteni en jaksanut liikkua sängystä hakemaan saksia ja kiitos itseni oon saanut tiputettua kynsisakseni sinne seinän väliin missä ne edelleen on.
Mä painin eilen ajatuksen kanssa, että haluanko oikeesti olla ihmisen ystävä, joka voi tehä noin, koska se on musta vaan niin väärin. Mä oon sulattanut sen suhteen niin paljon ja pyrkinyt hyväksymään kaiken mahollisen, mutta jotenkin tää ei vaan oo sellanen juttu minkä haluan hyväksyä. Mä en tykkää muiden juomisesta, mua ahdistaa muiden juominen ja muiden juominen on johtanut mut parikin kertaa viiltelyyn ja kauheeseen ahdistukseen. En mä silti skippaa mun ystäviä sen takia, että ne juo. En halua eikä mulla olis varaa tiputtaa niitä. Mulla ei oo sellasia "puolikavereita" (= ihmisiä joittenka kanssa esim vaan hengaa / ryyppää puhumatta mitään). Mul on koulussa YKS "melkein kunnollinen koulukaveri" ja kaks sellasta, jonka kanssa voin puhua ja viettää aikaa koulussa, mutta mua kuitenkin välillä epäilyttää niiden seurassa ihan hirveesti. Näitten kolmen lisäks mulla on jätkät ja paras likkakaveri. Ei muita. Ei ketään muita, joittenka kanssa saattaisin ees sillon tällön viettää aikaa. Noistakin jätkiä nään suurimmaks osaks vaan ex:llä ja parasta likkakaveria sit sillon tällön.
Mä en ymmärrä tota kaveria. Parempi olla mulle sitten valittamatta, että ei oo kavereita ja tuntuu yksinäiseltä, jos ei kerta pysty / halua pitää välejään kunnossa. Mulla on edelleen palavasti sellanen tunne, että mäkään en kohta halua pitää välejäni kunnossa ihmiseen, joka pystyy vaan skippaan jonkun, koska se muistuttaa mua niin paljon siitä mun yläasteaikasesta kaverista, joka skippas mut, vaikka oltiin tyyliin paita ja perse. Mulla vaan ei todellakaan oo tapana jättää kavereita, vaikka olis mikä, mutta tää jotenkin vaan tuntuu niin pahalle ja ihan vitun käsittämättömälle. Miksi mä haluaisin olla ihmisen ystävä, joka vois tehä saman koska tahansa mulle? En kyllä oikeestaan usko siihen, mutta aina on se pieni mahdollisuus, koska jos se pystyy tekeen sen jollekin niin saman se voi tehä mullekin.
Keskusteltiin myös musta ja ex:stä, josta oikeastaan koko riita lähtikin. Sama mikä sunnuntaina eli mä en vaan ymmärrä tota. "Entä jos ex löytää toisen"-tyylinen lausahduskin tuli heitettyä ilmoille sen suunnalta. En jaksa uskoo, että se muuttas mitään sen radikaalimmin. Mä tiedän, että ens syksynä en tuu näkeen exää oikeastaan enää ollenkaan, koska ollaan varmaan eri puolilla Suomea. Toki joo paskaltahan se tuntus, mutta niin tuntuu niin moni muukin asia tässä elämässä. Jos se nyt keväällä löytää elämänsä rakkauden niin ei voi mitään. Sit jään rannalle ruikuttaan ja oleen vielä enemmän yksi kuin mitä ennen.
Tiivistetysti: perkele, mutta empä viillellyt!
Viikko sitten lauantai-ilta oli vaikea ilta eikä se sunnuntai-aamukaan mikään helpoin ollut, mutta eilinen vei niistäkin voiton. Aloin rähjään kaverin kanssa, koska mä en vaan kykene hyväksymään tätä tekoo, vaikka kaiken muunkin oon siltä sulattanut. Musta vaan on väärin jättää kaveri sanomatta sille mitään. Mulle on tehty niin ja tiedän, että se on perseestä, joten jotenkin mua kypsytti tää aika rajusti ja edelleen ärsyttää. Ei tää varmaan haittais mua niin paljon, jos tää ei millään tavalla osuis muhun, mutta kun osuu. Eilen oli pitkästä aikaa sellanen olo, että nyt haluan ihan varmasti viillellä. Kiitos saamattomuuteni en jaksanut liikkua sängystä hakemaan saksia ja kiitos itseni oon saanut tiputettua kynsisakseni sinne seinän väliin missä ne edelleen on.
If you would just look me in the eye
I feel alone here and cold here
Though I don't want to die
Plumb - Cut
I feel alone here and cold here
Though I don't want to die
Plumb - Cut
Mä painin eilen ajatuksen kanssa, että haluanko oikeesti olla ihmisen ystävä, joka voi tehä noin, koska se on musta vaan niin väärin. Mä oon sulattanut sen suhteen niin paljon ja pyrkinyt hyväksymään kaiken mahollisen, mutta jotenkin tää ei vaan oo sellanen juttu minkä haluan hyväksyä. Mä en tykkää muiden juomisesta, mua ahdistaa muiden juominen ja muiden juominen on johtanut mut parikin kertaa viiltelyyn ja kauheeseen ahdistukseen. En mä silti skippaa mun ystäviä sen takia, että ne juo. En halua eikä mulla olis varaa tiputtaa niitä. Mulla ei oo sellasia "puolikavereita" (= ihmisiä joittenka kanssa esim vaan hengaa / ryyppää puhumatta mitään). Mul on koulussa YKS "melkein kunnollinen koulukaveri" ja kaks sellasta, jonka kanssa voin puhua ja viettää aikaa koulussa, mutta mua kuitenkin välillä epäilyttää niiden seurassa ihan hirveesti. Näitten kolmen lisäks mulla on jätkät ja paras likkakaveri. Ei muita. Ei ketään muita, joittenka kanssa saattaisin ees sillon tällön viettää aikaa. Noistakin jätkiä nään suurimmaks osaks vaan ex:llä ja parasta likkakaveria sit sillon tällön.
Mä en ymmärrä tota kaveria. Parempi olla mulle sitten valittamatta, että ei oo kavereita ja tuntuu yksinäiseltä, jos ei kerta pysty / halua pitää välejään kunnossa. Mulla on edelleen palavasti sellanen tunne, että mäkään en kohta halua pitää välejäni kunnossa ihmiseen, joka pystyy vaan skippaan jonkun, koska se muistuttaa mua niin paljon siitä mun yläasteaikasesta kaverista, joka skippas mut, vaikka oltiin tyyliin paita ja perse. Mulla vaan ei todellakaan oo tapana jättää kavereita, vaikka olis mikä, mutta tää jotenkin vaan tuntuu niin pahalle ja ihan vitun käsittämättömälle. Miksi mä haluaisin olla ihmisen ystävä, joka vois tehä saman koska tahansa mulle? En kyllä oikeestaan usko siihen, mutta aina on se pieni mahdollisuus, koska jos se pystyy tekeen sen jollekin niin saman se voi tehä mullekin.
Keskusteltiin myös musta ja ex:stä, josta oikeastaan koko riita lähtikin. Sama mikä sunnuntaina eli mä en vaan ymmärrä tota. "Entä jos ex löytää toisen"-tyylinen lausahduskin tuli heitettyä ilmoille sen suunnalta. En jaksa uskoo, että se muuttas mitään sen radikaalimmin. Mä tiedän, että ens syksynä en tuu näkeen exää oikeastaan enää ollenkaan, koska ollaan varmaan eri puolilla Suomea. Toki joo paskaltahan se tuntus, mutta niin tuntuu niin moni muukin asia tässä elämässä. Jos se nyt keväällä löytää elämänsä rakkauden niin ei voi mitään. Sit jään rannalle ruikuttaan ja oleen vielä enemmän yksi kuin mitä ennen.
Tiivistetysti: perkele, mutta empä viillellyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti