Mä olen miettinyt rakkautta. Musta rakkaus on aika jännä juttu enkä mä ainakaan (tänään tai juuri nyt tällä nanosekunnilla, mutta katsotaan kun mietin hetken) osaa sanoa miltä se oikeasti tuntuu. En mä oikeasti tiedä rakastanko mä ketään. Siksi mä en koskaan halua sanoa, että rakastan, koska miltä se oikeasti tuntuu? Tänään mulle tuli ekaa kertaa elämässäni sellainen tunne, että mä oikeasti haluaisin olla koko loppuelämäni jätkän (meinasimpa edelleen kirjoittaa ex:n) kanssa yhessä. Onneksi se tunne varmaan menee aika nopeasti ohitse, esim. seuraavan riidan yhteydessä. Olishan se ikävää haluta elää koko elämänsä ihmisen kanssa, jonka kanssa todennäkösesti ei syksyllä enää oo ees kauheesti tekemisissä.
Onko rakkaus sitä, että on mustasukkainen toisesta (kohtuuden rajoissa tietenkin)? Onko rakkaus sitä, että kaipaa toista? Kuulimpa joskus eräältä nettitutulta, että toista ei rakasta, jos sitä ei kaipaa, kun se toinen on pari päivää poissa. Mä olen huono ikävöimään. Musta on tyhmä pillittää toisen perään, kun toinen on jossain reissussa., mutta sit on jotain poikkeuksia. Nimimerkillä edelleen katkera, kun hylättiin 18v syntymäpäivänä. Tosin silloinkin jätkän kaverit pelasti, mutta ei se sitä tosiasiaa muuta, että olisin halunnut jätkän olevan läsnä sillon.
Mä olen siltä(kin) osin ihan kamala ihminen, että mun onneeni varjostaa aina joku tai jokin. Ootan aina "seuraavaa maailmanloppua" enkä osaa nauttia mistään täysillä, koska aina on vaarana jokin. Yhen kerran muistan, kun olin tooooosi onnellinen. Niin onnellinen, että se tuntui joka solussa. Se tapahtui vajaa vuosi sitten. Tosin kyllä sekin iloks sitten muuttui, mutta en ollut enää yhtään niin onnellinen sen jälkeen mitä olin sillä hetkellä.
Mut takaisin aiheeseen nimeltä rakkaus. Mitä se olikaan? Ikävää, läheisyyden kaipuuta, mustasukkaisuutta, lupauksia (kenties petettyjä). Koko sydämmen täyttävää onnellisuutta. Molemmin puolista luottamusta. Paljon positiiviselta kuullostavia adjektiiveja. Mut rakkauteen kuuluu myös oleellisena osana menettäminen. En usko, että maailmasta löytyy kovinkaan montaa ihmistä, jotka eivät joskus olisi menettänyt elämänsä rakkautta tai jotain todella läheistä ihmistä. Rakkaus on luopumista. Toisen etujen ajattelua. Toisen huomioimista. Kenties tuskaa, kipua ja kärsimystä tai lämpöä, läheisyyttä, helliä kosketuksia ja onnellisuutta.
Ihan samapa tuo mitä se on. Se on kuitenkin niin yksilöllistä. Miten sinä tunnet sen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti