Lehti on kuin yksi ajatus ja kasalehtiä on kuin monta ajatusta

Sain tänään kokeita takaisin. Ensimmäiseksi biologia josta tuli kokeesta kasi ja kurssista ysi. Äidinkielen kokeesta sitten kuus miinus ja kurssista kai kutonen. Sinäänsä pelottavaa, että noi ei tunnu miltään. Biologiasta pohjalla kaksi kasia aikasemmista kursseista ja nyt ysi. Luulis, että tulis sellanen "JEE!"-fiilis, mutta ei. Vois myös olettaa, että vituttas toi äidinkielen numero. Oon kuitenkin yleensä sellanen seiskan oppilas äidinkielessä vähintään. Ei. Ei mitään. Ei tunnu hyvältä eikä tunnu pahalta. Se on vaan ihan sama.

You can always cry but never complain
All those bitter tears, will it ease the pain?
For My Pain - Broken days

Se kuitenkin aiheutti tunteita, kun se ainut luokkakaveri totes tänään, että hän ei jaksa sellasia ihmisiä jotka koko ajan valittaa pienistäkin asioista (sit se näytti kuinka viiltelis ranteeseen). Se ei taida ymmärtää, että ne pienet asiat on joillekin isoja asioita. Sekin valittaa ja välillä mun mielestä pienistä jutuista. Mä en kuitenkaan mee arvosteleen sille sitä, koska tiedän, että sille ne asiat saattaa olla isoja, vaikka mulle ne ei oliskaan. Mua alko niin ärsyttää ja en puhunutkaan oikeen enää mitään. Onneks sit pääsin kotio.

kehtaatsä valittaa?
Rockin da North - Sun kanssasi

Musta se on väärin sanoa ihmisille "Toihan on ihan pikku juttu", koska ei se välttämättä oo. Esimerkiksi jollekin kouluarvosanat on tärkeitä ja joillekin ei. Ite en jaksa ymmärtää muiden valittamista jos ei tullutkaan täyttä kymppiä tai tulikin e eikä sitä tavoteltua ällää, koska mulle se on niin kauheen kaukasta, kun ite en jaksa tavotella niin korkeelle. Sen ymmärrän, että se harmittaa, jos pisteen päähän jää. Se ei kuitenkaan välttämättä oo niille sellanen pieni ja mitätön asia vaan tosi iso. En mee arvosteleen niille sitä, koska se on väärin ja tuntuuhan se ihmisestä paskalle, jos sanoo "Sun huoles on aivan mitätön". Onko olemassa sellasia kuin mitättömiä huolia? Voiko toisten huolia arvostella?

Toki mäkin vertailen huolia. Mä en oo vähään aikaan jaksanut ymmärtää vaatehuolia ("yyh, en saanut just pestyä paitaani tänään päälle, koska se oli viä vähän märkä") tai sitä kun joku valittaa yhestä illasta kun joutuu olemaan yksin. Aina kun joku sanoo jotain "Apua, en pääse tänä perjantaina mihkään kavereitten kanssa vaan joudun olemaan (taas) yksin" niin oon ajatellut vaan omaa sitä kuinka lusmuan yksin viikot ja osalta joitain viikonloppuja jolloin ei täältä ainakaan säälipisteitä tipu. Voiko huolia vertailla? Onko jonkun huoli pienempi kuin jonkun toisen?

Maailma valittaa vaa, täst on valittava
Pidänkö auki vai suljenko toisenkin luomenEnkä heräis enää huomen

Uniikki & Timo Pieni Huijaus - Kato mua silmiin

Mä jaksan lähteä aamulla kouluun, mutta jos on hyppytunti niin en millään jaksas mennä takasin. Kerkiän sen hereillä olon aikana ymmärtään kuinka perseestä sinne on oikeesti mennä ja kuinka en haluais mennä sinne. Aamulla en kerkiä ajattelemaan niin koska lähen aina niin lennokkaasti.

Eilinen oli aika säälittävä päivä, mutta toisaalta aika samanlainen kun kaikki muutkin mun päiväni. Pääsin koulusta jonka jälkeen istuin koneella varmaan 9h ja it pelasin pleikkarilla ehkä tunnin. Enkä ees tehnyt koneellakaan mitään ihmeellistä. Kuuntelin vaan Altis Tunnelin päässää valoo ja sit välillä jotain muuta. Yritin kuunnella jotain ilosta välillä, mutta se teki sen, että mua alko ärsyttään kahta kauheemmin.

Ex pääsee tänään lomille! Se hakee mut illasta pois täältä. Pääsee sen lähelle ja saa ajatukset pois. Ihanaa saada seuraa ja just sen seuraa. Vielä jotain viis tuntia. Ja huomenna pääsen ostamaan itselleni hyvän syysloman. Hankintalistalle on eksynyt leffoja ja kirjoja. Tosin ei vielä nimetty mitä, mutta pakko on jotain löytää.

Pistää mietityttään, onko mulla yhtään
Ystävää joka edes oikeest musta välittää
Ehkä ne vaan kaikki yrittää näyttää
Olevansa frendei mutta vaan hyväks käyttää

Mc Mane - Takinkääntäjät vittuun

Tais olla eilen kun rupesin miettimään yhtä kertaa kun ex:n kaveri istu vieressä sohvalla ja mä lattialla jonkun työkalupakin kimpussa. Siellä oli mattoveitti ja mul tais olla joku paskempi kausi takana. En viilellyt, mutta hivelin sillä terällä kättä pitkin. Se on mun elämäni ainut kerta kun oon ollut ees lähellä viiltää jonkun muun nähden. Se ex:n kaveri kuitenkin esti sen ottamalla sen pois multa.

Kun katon ikkunasta pihalle mulle tulee mieleen heinäkuun yks kävelyreissu työkaverin kanssa. Käveltiin ja hyvänä suunnistajana totesin, että kaippa se reitti tästä menee ja käveltiin aivan mieletöntä kivikkoo alas rantaan. Siihen paisto aurinko ja istuttiin siä hyvä tovi. Sit ne miinukset, koska kaikki asiat ei voi olla hyviä. Kerroin työkaverille viiltelystäni ja samalla rapsuttelin siitä kivestä pois kaikkee roskaa.

Luin yhen lehtijutun hyväkskäytöstä. En nyt valitettavasti muista mistä tai mitään muutakaan siitä kun sen, että siinä tuotiin musta tosi selkeesti esille se ikä, kun se hyväkskäyttäjä oli 10vuotta vanhempi. Toki ymmärrän, että halutaan ilmasta se ikä. Tosin ei se ikä tee aina sitä, että se toinen käyttäs hyväks. Musta on tullut aika immuuni iälle. Se vaan on jotain minkä muut huomaa ja vetää siitä herneitä nenäänsä.

Otin vähän hermoon kaverin kommentista tänään ja sit vastasin vähän äkäsemmin jonka jälkeen se vastas vähän äkäsemmin tai sit vaan kuvittelen. Olin ymmärtänyt väärin, mutta ihan samapa tuo. Vois vaan sulkee puhelimen niin ei tarttis miettiä mitään. Mut ei. Annan olla puhelimen auki ja keräilen lisää aggressiota, että tää päivä on varmasti vielä normaalia enemmän perseestä. Toisaalta mua ei sinäänsä yllätä, mutta tääkään ei tunnu oikeestaan missään. 10sekunttia tuntu siltä, että vittuun kaikki, mutta nyt ei enää mitään. Ei se huononna mun päivääni, mutta ei se siitä parempaakaan tee.

Kyl taas huomaa, että ajatukset harhailee kivellä olevasta sammaleesta pimeisiin, yksin vietettyihin tunteihin.