Säälittävää olla näin heikko

Musta tuntuu, että kauheen moni kaverimuijja ei ottas kauheen hyvällä sitä, että kaverijätkä sanoo kavereilleen, että panemaan pääseminen on vielä työn alla ja ei oo tunnettu kauheen kauaa. Ehkä kavereitten takia pitää uhrautua ja antaa niitten sepittää vaikka mitä kavereilleen, kun ne kuitenkin on eri paikkakunnalla.

Näin työkaverin eilen. Pyörittiin yöelämässä ja parantelin taas ihmiskammooni. En saanut missään välissä ees kauheeta paniikkia, mutta siinä vaiheessa kun joku känniläinen seiso mun selkäni takana ja selitti ihan fiiliksissä niin olin tosi varuillani. Muuten meni hyvin ja kävelin paljon. Työkaverin seurassa oli kivaa. Tosi kiva nähä sitä.

Menomatka oli hyvä. Pelkkää paskan jauhantaa. Tulomatka oli... mielenkiintoinen. Outo? En tiedä. En ees muista koska olisin vetänyt niin hirveen jumin jonkun muun ollessa paikalla, mutta onneks kello oli niin paljon, että pysty vetoomaan väsymykseen. Sit se jumi meni ohi. Alkumatkasta tullessa kotio puhuin kaikkee. En ees muista koska olisin puhunut niin paljon ja purkanut. Välil vähän ääni pätkäs kun meinasin alkaa itkemään ja sit välil valu kyynel poskee pitkin.

Kirkkaat kyyneleet valuvat pienen tytön poskea pitkin
Kuulin naapurista äänen joku katkerasti itki
One 'love - Kaunis uni

Kerroin huolesta kaveria kohtaan. Siitä mikä mua ärsyttää. Varmaan aikalailla kaikesta. En ees muista mitä puhuin. Puhuin vaan. Annoin valua kaiken pois. Yhessä välissä vaan meinasin huutaa "Mä en vaan meinaa jaksaa", mutta pidin turpani kiinni. En halunnut sanoo sitä. En pystynyt. Yritin kysyä kaverilta, että miten sillä on mennyt ja miten se on jaksanut, mutta en pystynyt. ½h yritin saada turpani auki, mutta en onnistunut. Aika huono yritys.

Raapustin puhelimeen ajatuksia kun kaveri kävi kaupassa "Sattuu niin vitusti ja tuntuu niin pahalle. On tossa x jolle vois puhua, mutta en pysty. En haluu näyttää, että oon näin heikko. Koko ajan itkettää. Väsymyksen piikkiin vaan." Se ei toki lue tätä blogia ja tiedä, että oon tällänen lusmu.