Ikävä ♥ vieläkin

Joinakin päivinä vieläkin ajatus ystävän kuolemasta tuntuu repivän sydämmen irti ja tanssivan sen päällä. Joinakin päivinä en edes ajattele asiaa, vaikka siitä on vasta alle kaksi vuotta. Joinakin päivinä pystyn ajattelemaan sinua itkemättä ja joinakin päivinä taas alan itkemään pelkästään näkemällä saman nimen jossain.

Mä yritin olla sulle hyvä ystävä. Mä oikeasti yritin! Mä halusin auttaa sua, mutta mä en varmaankaan tehnyt riittävästi. Tein kuitenkin enemmän kuin muut. Haastoin sua mukaan ja muistan kuinka olin sun tukenasi kun otit korvakorut. Vanhempas kiitti mua siitä, että olin ystäväs ja psykologi sano mulle "Tän voin sanoa sulle. Olit hänen paras ystävänsä".

Mikä on todellisen elämän tarkoitus
Millainen on jokaisen kuoleman kokemus
Verottaja - Ei kuolemaa ilman elämää

Silti se oli liian vähän! Mä näin vierestä kuinka menit koko ajan huonompaan jamaan ja mä en enää meinannut ite jaksaa sitä. Yritin, vaikka luovuttaminen kävi hyvin lähellä. Tunneilla yritin jutella ja tehtiin aina kaikki ryhmätyöt sun ja toisen (mun nykysen parhaan) luokkakaverin kanssa. Mä en ollut sokea sun pahalle ololle, mutta muut oli. Ne ei ymmärtänyt. Ne ei viittinyt avata silmiään. Mä avasin ja mä näin. Mä tiesin ja mä tunsin sen. Musta tuntu pahalle nähä sut niin huonossa kunnossa.

Mä olin ainut joka tiesi mitään. Muut oli ihan pihalla kaikesta. Ne ei tiennyt mitään. Miksi mä en auttanut enempää? Yksi asia mua kuitenkin lohduttaa: se, että kerroin meijjän luokanvalvojalle sun menneen huonompaan. Siirsin vastuuta itseltäni pois. Siitä ei mennyt sitten kuukauttakaan kun olit poissa.

Mä olin ettimässä sua. En löytänyt. Käveltiin jätkien kanssa pakkasessa ettimässä sua ja jokanen ihminen tuntui näyttävän vähän sulta. Tuntui, että saatoit olla se joka vilahti juuri jostain ovesta. Et kuitenkaan ollut. Et sä ollut niin kaukana.

Tää on yks niitä päiviä, kun en ees kestänyt lukea samaa nimeä.