Alkuviikko oli ihan hirveetä. Itkin vähän väliä. Kun ex soitti su-iltana takas kun vähän käpyilin puhelimen kanssa niin itkin. Oli hyvä vedota kipeenä olemiseen minkä takia ääni oli painoksissa ja kuullosti muuten vaan oudolle. Kun se puhelu loppu niin itkin kahta kauheemmin. Välillä iskee läpitte meijjän ero, mutta mä olen onnellinen näin!
En ole täydellinen, en mä niin väitäkkään
Mut veikkaan et mun päässä et kestäis päivääkääMafiabroidit - Matkani päässä
Mut veikkaan et mun päässä et kestäis päivääkääMafiabroidit - Matkani päässä
Ai siis onnellinen... No ettekös te sen osaa jo täältä blogistakin lukea kuinka onnellinen oon. Ehkä tyytyväinen olis parempi sana. Mä en halua sitoutua, vaikka ex olikin varmaan paras ihminen mun elämässä. On se varmaan edelleenkin. Mä sentään näen sitä. Mut oon huomannut, että välillä alkaa leikkaan kiinni sen käytökseen niinkun sillon yhessä ollessa. Toisaalta oli hirveen sydäntä lämmittävää kun ex laitto viestiä jossa oli jotain siihen suuntaan, että kun täältä pääsee pois niin haluan vaan sun viereen pötköttään ja ehkä jotain leffaa.
Mut onneks puhelin teki ratkasun, että en säilytä mitään turhan herkistäviä viestejä yhtään keltään! Tai muutenkaan mitään kivoja viestiä. Siitä loppu akku ja sieltä katos about 500viestiä. Voin kertoo, että siinä vaiheessa oli sellanen helvetin kiukkunen fiilis. Ja voin kertoo, että oon itteeni tosi tyytymätön. Pitäs kirjottaa enkku, äikkä ja psyka ja en oo tehnyt yhtään mitään niitten eteen. Mua niin ärsyttää. Miks oon näin vitun saamaton joka asiassa?
Unohdin. Oon mä lukenut Roope-sedistä sen sivun mittasen sarjakuvan mikä on englanniks! Eli oonhan mä tehnyt jotain...
Empä tainnut purkaa täällä sitä kun luokkakaveri totes että ei viitti tunkee mun elämääni, kun mulla nyt on kuitenkin jätkät ja se työkaveri. Pointti oli kuitenkin se, että multa ei löytyis aikaa sille vapaa-ajalla kun mun kaikki aika menee noille. En lähtenyt korjaamaan, mutta kauheesti enempää ei olis voinut olla väärässä.
Mä en ole kuullut Haamusta yli kolmeen viikkoon mitään paitsi, että näin sen omasta alotteesta. Nyt kun en oo kuullut siitä mitään niin oon alkanut taas ajatteleen sitä ja näkeen siitä unia. Enkö mä vaan pääse yli siitä koskaan?
Mua ärsyttää aivan silmittömästi, että viikonloppusin kavereita löytyy enemmänkin (no okei max 3, mutta kuitenkin), mutta viikolla ei ketään. Viikonloppusin pitäs sit saada järkättyä aikaa aina kaikille, mutta viikolla saa vaan maata homehtuen sänkyynsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti